Auttakaa kestomasentunutta!!!!!

[särkyvää]

Voiko masennuksesta koskaan parantua? Olen ollut masentunut jo lapsuudesta lähtien. Välillä on hyviä jaksoja, olen tuntenut jopa onnellisuutta. Mutta jopa onnen hetkinä pystyn tunnistamaan sisimmässäni masennuksen peikon. Se on siellä, aina. Silloinkin, kun olen ollut lääkityksellä.

Tuntuu, että koko elämäni on mennyt ikäänkuin ohitseni, kun aina masentaa ja ahdistaa. Tällä hetkellä olen aallonpohjassa taas. Itsemurhan tekisin, jos uskaltaisin. Olisin tehnyt jo vuosia sitten. Lasteni takia en sitä tee, ja taustalla on myös uskonnollisia pelkoja, vaikken uskossa olekaan.

Terapioissa olen käynyt, mutta en koe saavani niistä apua. Olen vaistoavinani terapeuteissa aina leipääntymisen, empaattista en ole kohdannut. En jaksa etsiä enää. Olen aivan loppu, en jaksa. En koe edes olevani ihminen, vaan robotti. Odotan aina herätessäni aamulla iltaa, että pääsen nukkumaan. Illalla uni ei kuitenkaan tule, koska tiedän, että viheliäinen uusi aamu odottaa ihan nurkan takana. Elämäni on odottelua. En haluaisi luopua toivosta, haluan uskoa, että joskus on paremmin. Vielä sitä aikaa ei ole tullut.

Lasteni lapsuus valuu käsistäni. Vanhimmassa lapsessa näen masennuksen merkkejä. Olen toivoton, olen pilannut heidän elämänsä. Minusta ei peilaudu mitään positiivista lapsiini. En jaksa.

 

[....]

Aikalailla sama tilanne minulla. Välillä olen elänyt melkeinpä normaalistikin. Nyt toisen lapsen syntymän jälkeen elämänhalu on mennyttä, painoa tuli yli 20kg lisää ja vanha tuttu syömishäiriö nostaa päätään. Jaksan vielä nousta aamuisin sängystä, mutta en tiedä kuinka kauan. Neuvolan mielestä mitään hätää ei ole kun isompi lapsikaan ei mitenkään oireile ja mieheni on tukenani. Miehen vanhemmat eivät auta meitä millään tavalla, omille vanhemmilleni en ole tunteistani kertonut kun ovat etäisiä muutenkin.

Minulla on myös todella huono suhde omaan äitiini, ja äiti jaksaa syyllistää ja piikitellä painostani, ulkonäöstä ja lasten kasvatuksesta. Tällä hetkellä välit poikki.

 

["kevät"]

Voisitkohan päästä sairaalajaksolle ja kunnolla lepäämään? Onko sinulla oikeanlainen lääkitys tai lääkitystä ollenkaan? Kyllä terapeuttien tehtävä on auttaa eikä kyllästyä asiakkaisiinsa, joten yritä vielä löytää uusi ja parempi. Nykyäänhän kelan terapiaan pitäisi päästä helpommin. Koita jaksaa lastesi, mutta ennenkaikkea itsesi vuoksi. Voimia!

 

["aloittaja"]

Hei taas! Olin välillä hoitamassa asioita.
Tuo sairaalajakso on käynyt mielessä monia kertoja. Mutta en tiedä enkä osaa hoitaa itseäni sinne asti. Pelkään, että joku kaunis päivä romahdan totaalisesti, ja minut viedään sinne..

Minäkin olen lääkinnyt masennustani syömällä ja ajatellut olevani onnellinen hoikempana. No, nyt olen laihtunut, mutta eipä se onni sen myötä ole saapunut. Aika ajoin saan itseni liikkumaan ja silloin yleensä tulee se parempi jakso.

Kuten aloituksessa mainitsin, niin vaikka vointini ajoittain paranee, masennus on silti olemassa. Ja kun alan harrastaa liikuntaa, saan muitakin asioita aikaiseksi. Menen kuitenkin aina liikunnassa äärimmäisyyksiin: rääkkään päivittäin itseäni salilla, lenkkeilemällä ja jopa kotona jumppaan vähän väliä. Tätä jatkuu kunnes sairastun: kroppa sanoo stopin touhulle nostamalla kuumeen. Sitten, kun liikkumiseen tulee tauko, en enää millään saa aikaiseksi aloittaa uudelleen, ja vajoan syvemmälle suohon.

Minulla on myös ollut rankkoja elämänkokemuksia. Olen selvinnyt niistä näennäisen vähin kolhuin. Kun oikein pysähdyn miettimään, olisi ollut parempi, jos olisinkin murtunut rankkoina aikoina, itkenyt, puhunut, antanut jonkun auttaa, olisin nyt ehkä paremmassa kunnossa. Mutta tapanani on ollut sulkea kaikki sisääni ja esittää kuin kaikki olisi hyvin. Kyyneileitä ei tule. Miksi en pysty itkeä? Sanotaanhan että se helpottaa.

Välillä mietin, että olenkohan tunteeton, kylmä ihminen. Vakava, tosikko. En muista koska viimeksi olen nauranut sydämeni pohjasta. Nauruni on väkinäistä, muiden mieliksi naurettua. Kadehdin niitä, jotka osaavat näyttää tunteensa, oikeammin kadehdin niitä, jotka omaavat tunteita. Masennukseni on alistanut alleen kaikki muut tunteet, ainoa väri on harmaa. Ja nyt olen lopullisen väsynyt katselemaan sitä samaa väriä...