M
-Minea-
Vieras
Seurustelin n. 4 kk ja mielestäni meillä oli kaikki hyvin. Hän jopa pohti yhteisen talon rakentamista. Asiat meni tavallaan vähän liiankin nopeasti eteenpäin. Mutta hyvältä tuntui, tosi hyvältä.
Suhde päättyi nyt vajaa viikko sitten. Vähän ennen sitä minulla oli olo ettei kaikki ole ihan kohdallaan, vaan en sitten siitä välittänyt, kun hän toimi kuitenkin kuin ennenkin.
Viikko sitten lähdimme lomamatkalle täällä Suomessa. Olimme siitä sopineet jo kesän alussa. Hän oli jotenkin nihkeän oloinen ja tavallaan vähän töykeäkin ajoittain. Siitä rupesin itsekin ajattelemaan ettei tästä taida mitään tullakaan, alkoi harmittamaan tosi paljon, enkä enää välittänyt oikein suhteesta. Tuumasin kun ei tästä kuitenkaan mitään tule, niin katsompa kännyyn, kun kerran niin omituisesti käyttäytyy ties mitä löytyy. Aavistelin pahaa. Hämmästyin tosi paljon, hän oli siinä matkan aikana viestitellyt toiselle naiselle ja kertoi olevansa yksin reissussa ja kertoi haluavansa seuraa. Ja minä olin siinä vieressä. Se selitti kummasti hänen poissaoloisen olonsa ja töykeytensä. Niinhän se rupeaa se joka siinä vieressä on ärsyttämään kun on uutta viritelmää olemassa. Eivät olleet vielä kuitenkaan tavanneet vaan ekat treffit on tällä viikolla. Että sellanen tapaus!!!
Minuuun sattui tosi lujasti, kuoraisi syvältä ja vieläkin niin tekee. Olin kuitenkin vielä korviani myöten ihastunut (rakastunut?). Asia tuli puheeksi kun aloin kyselemään hänen outoa käytöstään. Sanoi ajatelleensa ottaa puheeksi matkan loppupuolella eroamisen, vaan minä tavallaan aloitin siitä puhumisen jo aikaisemmin. Se oli järkyttävä ilta. Yön yli nukuttuani aamulla ajttelin kuitenkin, että jos sittenkin tekisimme matkan suunnitelmien mukaan, viakka illalla ajttelin että käännytään takaisin. En ollut kertonut kännyyn katsomistani.
No matka jatkui. Ja hän viestitteli joka päivä uudelle netti heilalleen. Minua aina vihlaisi. Matka meni kuitenkin yllättävän mukavasti aina ajoittain ja välillä minulle tuli takapakkia ja voin pahoin. Se tuli myös suusta ulos. Ja sitten taas rauhoituin tai oikeammin pakotin itseni rauhoittumaan. Hän kun oli aikaisemmin sanonut, että ajatteli katsoa tässä lomamatkan aikana miten tämä meidän suhde menee. Siis olin suurennuslasin alla miten käyttäydyn ja toinen jo valmiksi katsottuna. Minulla oli ristiriitainen olo tavallaan olisin halunnut jatkaa ja toisaalta oli hyvin vihoissani siitä että viestitteli koko ajan. Hän siis ei tiennyt että tiesin hänen yhteytensä toiseen. Tämä uusi kokelaskaan ei tiennyt minusta mitään.
Että tällainen vuodatus. Saitteko mitään selvää? Miten itse reagoisitte vastaavanlaisessa tilanteessa? Onko kokemuksia?
Nyt minua konkreettisesti sattuu sisältä tuosta rinnan kohdalta. Koetan olla ajttelematta häntä. Mitään yhteyttä emme ole nyt pitäneet, ei mitään. Hän tietenkin jatkaa viestittelyään uuden ehdokkaan kanssa, hyvänyön viesteineen päivineen. Ja minä olen yksin. Taidan olla surkea, tässä näin itsekseni ruikutan kurjaa oloa.
Kommentteja?