Auts, sattuu

"vieras"
Kyllä seurustelevilla pareilla joilla molemmilla on lapsia täytyy tärkeysjärjestys aina säilyä. LAPSET on ykkösenä. Lapset lapset lapset. Miehellä on täysioikeus käyttää koko lomansa lasten kanssa lomailuun ja kyllä mun mielestä uusi kumppani joka tätä ei hyväksy ei joko itse ole vanhempi tai sitten on sitä hurahtavaa sorttia joka suurin piirtein hylkää lapsensa aina uuden ihastuksen kohdatessaan.
En ihan ymmärrä mitä te kuvittelette että ne puuhaa siellä hotellihuoneessa vaikka lapset ovat paikalla. Lapset jotka tietää ja ymmärtää että vanhemmat eivät ole enää yhdessä. Kuinka typerä aikuisen täytyy olla että alkaisin lämmitellä suhdetta jotenkin salaa ja lasten edessä?!
Ei näin mustasukkaista sakkia voi ollakaan! Enkä yhtään ihmettele, että porukalla täällä vaihtuu suhteet viikonpäivien mukaan kun tunnutaan suorastaan aina kyttäävän mahdollisuutta päästä lemppaamaan kumppani :headwall:
 
"vieras"
Lapset ensin, joo. Mutta haloo, jos vanhemmat on jo eronneet, niin sitten on. Edelleen pitää asettaa lapset ensin, mutta että exän kanssa lähteä lomalle "perheenä"??? Jos semmoinen kuitenkin onnistuu, niin miksi helvetissä edes erota???
 
  • Tykkää
Reactions: simpukka11
"vieras"
[QUOTE="vieras";29095329]Lapset ensin, joo. Mutta haloo, jos vanhemmat on jo eronneet, niin sitten on. Edelleen pitää asettaa lapset ensin, mutta että exän kanssa lähteä lomalle "perheenä"??? Jos semmoinen kuitenkin onnistuu, niin miksi helvetissä edes erota???[/QUOTE]

Kyllä näin näyttää onnistuvan monessakin eroperheessä. Lomaillaan pidempiä ja lyhyempiä aikoja yhdessä vaikka molemmilla on uudet kumppanit. Aikuiset ihmiset osaa yleensä käyttäytyä tarvittaessa lasten edessä. Toiset taas on aidosti yhä ystäviä ja jopa viihtyvät toistensa seurassa. Varmasti jokainen vanhempi osaa toimia ihan millä tavalla tahansa jos sisäistää sen, että se on lapsen parhaaksi. Lapsella on vain 1 talviloma ja lapsi varmasti mielellään viettää sen molempien vanhempien kanssa. Ei tarvi valita, eikä tarvi jäädä ikävöimään toista vanhempaa. Molemmat vanhemmat myös varmasti haluavat viettää ainoan lomansa lapsensa seurassa. Se yhteinen aika lapsen ja vanhemman välillä ilman arjen pyöritystä on harvinaista herkkua. Ja kaikilla osapuolilla on oikeus siitä nauttia jos se on mahdollista. Toki jos yhteinen loma menee pelkkään tappeluun ja vanhempien välien selvittelyyn ja piilovittuiluun ja vaikka mihin, niin sitten se ei ole kenellekään oikein tai mukavaa. Mutta on heitäkin jotka ovat eron käsitelleet, menneet eteenpäin ja lasten asioissa jatketaan hyvässä hengessä.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";29095357]Kyllä näin näyttää onnistuvan monessakin eroperheessä. Lomaillaan pidempiä ja lyhyempiä aikoja yhdessä vaikka molemmilla on uudet kumppanit. Aikuiset ihmiset osaa yleensä käyttäytyä tarvittaessa lasten edessä. Toiset taas on aidosti yhä ystäviä ja jopa viihtyvät toistensa seurassa. Varmasti jokainen vanhempi osaa toimia ihan millä tavalla tahansa jos sisäistää sen, että se on lapsen parhaaksi. Lapsella on vain 1 talviloma ja lapsi varmasti mielellään viettää sen molempien vanhempien kanssa. Ei tarvi valita, eikä tarvi jäädä ikävöimään toista vanhempaa. Molemmat vanhemmat myös varmasti haluavat viettää ainoan lomansa lapsensa seurassa. Se yhteinen aika lapsen ja vanhemman välillä ilman arjen pyöritystä on harvinaista herkkua. Ja kaikilla osapuolilla on oikeus siitä nauttia jos se on mahdollista. Toki jos yhteinen loma menee pelkkään tappeluun ja vanhempien välien selvittelyyn ja piilovittuiluun ja vaikka mihin, niin sitten se ei ole kenellekään oikein tai mukavaa. Mutta on heitäkin jotka ovat eron käsitelleet, menneet eteenpäin ja lasten asioissa jatketaan hyvässä hengessä.[/QUOTE]

En vaan käsitä, että miksi erota, jos noin hyvässä hengessä voidaan edelleen esim. lomailla yhdessä. Ja sehän olis lapselle vielä parempi, että ne vanhemmat EI eroa, kun taustalla ei kuitenkaan ole mitään hirveää riitelyä ja erimielisyyksiä. Sillä jos olis, niin ei kyllä yhdessä eron jälkeen lomailiskaan.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";29095312]Kyllä seurustelevilla pareilla joilla molemmilla on lapsia täytyy tärkeysjärjestys aina säilyä. LAPSET on ykkösenä. Lapset lapset lapset. Miehellä on täysioikeus käyttää koko lomansa lasten kanssa lomailuun ja kyllä mun mielestä uusi kumppani joka tätä ei hyväksy ei joko itse ole vanhempi tai sitten on sitä hurahtavaa sorttia joka suurin piirtein hylkää lapsensa aina uuden ihastuksen kohdatessaan.
En ihan ymmärrä mitä te kuvittelette että ne puuhaa siellä hotellihuoneessa vaikka lapset ovat paikalla. Lapset jotka tietää ja ymmärtää että vanhemmat eivät ole enää yhdessä. Kuinka typerä aikuisen täytyy olla että alkaisin lämmitellä suhdetta jotenkin salaa ja lasten edessä?!
Ei näin mustasukkaista sakkia voi ollakaan! Enkä yhtään ihmettele, että porukalla täällä vaihtuu suhteet viikonpäivien mukaan kun tunnutaan suorastaan aina kyttäävän mahdollisuutta päästä lemppaamaan kumppani :headwall:[/QUOTE]

Ei kai kukaan täällä ole ehdottanutkaan, että mies viettäisi loman ilman lapsia. Lapsethan tässä ei ole ongelma, vaan se että MIES VIETTÄÄ LOMANSA SAMASSA HOTELLIHUONEESSA EX-VAIMONSA KANSSA. Itse varmasti olisit valmis hyväksymään ko. asian, mutta aika ymmärrettävästi suurin osa ihmisistä ei haluaisi seurustelukumppaninsa viettävän yhteistä lomaa samassa hotellihuoneessa exän kanssa.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";29095329]Lapset ensin, joo. Mutta haloo, jos vanhemmat on jo eronneet, niin sitten on. Edelleen pitää asettaa lapset ensin, mutta että exän kanssa lähteä lomalle "perheenä"??? Jos semmoinen kuitenkin onnistuu, niin miksi helvetissä edes erota???[/QUOTE]

No niinpä. Tuntuu siltä kuin mies ja tämän ex-vaimo olisivat lämmittelemässä suhdetta uudelleen, ja ap. heivataan vähitellen pois kuvioista.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";29095367]En vaan käsitä, että miksi erota, jos noin hyvässä hengessä voidaan edelleen esim. lomailla yhdessä. Ja sehän olis lapselle vielä parempi, että ne vanhemmat EI eroa, kun taustalla ei kuitenkaan ole mitään hirveää riitelyä ja erimielisyyksiä. Sillä jos olis, niin ei kyllä yhdessä eron jälkeen lomailiskaan.[/QUOTE]

Koska kaverisuhde on eri asia kun romanttinensuhde. Ja jälkimmäiseen on jokaisella oikeus. Vaikka lapset ovatkin etusijalla, ei se tarkoita että lapsellekaan on hyväksi että vanhemmat ovat vaan ystäviä keskenään ilman romanttista rakkautta. Mä en nyt ymmärrä miten näin itsestäänselviä asioita pitää selittää.
Enkä jaksa lainata tuota viestiä vaan vastaan tässä. Mies on viettämässä lomaa LASTENSA kanssa samassa huoneessa. Ensisijaisesti LASTENSA. Minkä takia te oletatte että miehen ykkösmotiivi on saada ex-vaimonsa kanssa punkata? Ap ei kertonut minkä ikäisistä lapsista kyse. Voisiko olla, että lasten kanssa iltapuuhat sujuu mukavammin kun on kaksi aikuista paikalla? Onko sillä nyt loppujen lopuksi niin suurta erota nukkuuko mies sohvalla sen 8 tuntia vai viettääkö mies nukkuen sen 8 tuntia viereisessä hotellihuoneessa? Rahallisesti siinä kun säästää paljon, vaikka työssäkäyviä molemmat ovatkin. Siitähän ap herneet nenään vetäisi jos miehellä ei olisikaan enää varaa hänen kanssa tehdä jotain kun kaikki rahat meni "ylimääräiseen" huoneeseen. Kummasti te annatte sen mielikuvituksen laukata. Mitä te oikeesti kuvittelette, että ne aikuiset puuhaa siellä hotellihuoneessa yhdessä? Jotain mitä ne ei voisi tehdä vaikka pikaisesti kun vaihtavat lapsia toistensa luona? Tai salaa työpäivän aikana parkkipaikalla toisen autossa? Jos tuolle linjalle lähdette niin mahdollisuuksia lämmitellä suhdetta ja nussia toistensa aivot pihalle on satamäärin ilman sitä yhteistä lomamatkaa hotellihuoneinee ja lapsineen.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";29095409]Koska kaverisuhde on eri asia kun romanttinensuhde. Ja jälkimmäiseen on jokaisella oikeus. Vaikka lapset ovatkin etusijalla, ei se tarkoita että lapsellekaan on hyväksi että vanhemmat ovat vaan ystäviä keskenään ilman romanttista rakkautta. Mä en nyt ymmärrä miten näin itsestäänselviä asioita pitää selittää.

Voisiko olla, että lasten kanssa iltapuuhat sujuu mukavammin kun on kaksi aikuista paikalla? [/QUOTE]

Sekö on lapsille hyväksi, että vanhemmat eroaa, mutta ei olekaan erossa, vaan lomaillaan yhdesä kuin perhe, mutta ollaan muuten erossa ja silloin romanttisessa suhteessa johonkin toiseen, kunnes taas lomalla ollaan vanhempien kanssa perhelomalla ja ne romanttisessa suhteessa olevat, arkena puolivanhemman sijaa pitävät aikuiset jäävät matkasta pois..? No luulisi olevan helvetin hankala lasten käsittää, kun ei ihan mene aikuisenkaan jakeluun.

Miten helkkarissa ne iltapuuhat sujuu muulloin? Vai eikö lapset nuku kuin lomalla? Vai onko se fiksu eksä niin kiva, että käy aina auttelemassa iltapuuhissa?

Ihme pompottelua. Ihan kuin ei osattaisi päättää, ollaanko yhdessä vai erossa! Ja kun ei osata päättää, niin otetaan ne parhaat puolet molemmista: romantiikka yhdeltä ja perhelomailu toiselta. Lapselle parasta?
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";29095329]Lapset ensin, joo. Mutta haloo, jos vanhemmat on jo eronneet, niin sitten on. Edelleen pitää asettaa lapset ensin, mutta että exän kanssa lähteä lomalle "perheenä"??? Jos semmoinen kuitenkin onnistuu, niin miksi helvetissä edes erota???[/QUOTE]

juu on kyl tosi oudon kuulosta, ap:lle voimia tähän tilanteeseen
 
samaa mieltä kyllä
[QUOTE="vieras";29095369]Ei kai kukaan täällä ole ehdottanutkaan, että mies viettäisi loman ilman lapsia. Lapsethan tässä ei ole ongelma, vaan se että MIES VIETTÄÄ LOMANSA SAMASSA HOTELLIHUONEESSA EX-VAIMONSA KANSSA. Itse varmasti olisit valmis hyväksymään ko. asian, mutta aika ymmärrettävästi suurin osa ihmisistä ei haluaisi seurustelukumppaninsa viettävän yhteistä lomaa samassa hotellihuoneessa exän kanssa.[/QUOTE]


!!!!
 
"hmh"
No. Jos olisin sotkeentunut suhteeseen miehen kanssa, jolla tämmöiset välit ja hommelit eksän ja lasten kanssa, niin tuossa vaiheessa kyllä tarkkaan miettisin omaa sitoutumistani jatkossa.

Itse en missään tapauksessa haluaisi olla osana tuota kuviota, enkä myöskään missään tapauksessa haluaisi asettua millään tavalla esteeksi eksän ja miehen väleille tai lomailuille missä kuviossa tahansa.

Kertoisin, ehkä kirjallisessa muodossa, että tämä nyt ei tuntunut yhtään hyvältä jutulta, en aio kyetä tähän. Ehkä parempi pistää tämä meidän suhde nyt vissisti jäähylle että ei tule rumempaa jälkeä.

Mutta tämä on nyt sitten taas vain minun näkemys ja mahdollinen reaktio tilanteeseen.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";29095562]Mitä väliä onko ne vanhemmat samassa vai eri huoneessa. Ihan kun ne ei pääsis eri huoneista halutessaan samaan :headwall:[/QUOTE]

Huh huh, eli sulle olis ihan ok että sun mies/naisystävä viettäis lomat yhdessä exän kanssa ja samassa huoneessa. En oikein usko. On aivan eri asia olla privaatisti omissa huoneissaan.
 
aikuinen myös
[QUOTE="vieras";29095427]Sekö on lapsille hyväksi, että vanhemmat eroaa, mutta ei olekaan erossa, vaan lomaillaan yhdesä kuin perhe, mutta ollaan muuten erossa ja silloin romanttisessa suhteessa johonkin toiseen, kunnes taas lomalla ollaan vanhempien kanssa perhelomalla ja ne romanttisessa suhteessa olevat, arkena puolivanhemman sijaa pitävät aikuiset jäävät matkasta pois..? No luulisi olevan helvetin hankala lasten käsittää, kun ei ihan mene aikuisenkaan jakeluun.

Miten helkkarissa ne iltapuuhat sujuu muulloin? Vai eikö lapset nuku kuin lomalla? Vai onko se fiksu eksä niin kiva, että käy aina auttelemassa iltapuuhissa?

Ihme pompottelua. Ihan kuin ei osattaisi päättää, ollaanko yhdessä vai erossa! Ja kun ei osata päättää, niin otetaan ne parhaat puolet molemmista: romantiikka yhdeltä ja perhelomailu toiselta. Lapselle parasta?[/QUOTE]

Jotkut osaavat olla aikuisia,eivät kehittele koko ajan jotain draamaa. Lapsille on varmasti selvää että vanhemmat ovat eronneet,mutta samalla vanhemmat näyttävät esimerkkiä että se että on erottu ei tarkoita etteikö voitaisi tulla toimeen ja olla ystäviä.Tilannehan on mitä ihanteellisin lapsille.
 
uuuu
[QUOTE="vieras";29095329]Lapset ensin, joo. Mutta haloo, jos vanhemmat on jo eronneet, niin sitten on. Edelleen pitää asettaa lapset ensin, mutta että exän kanssa lähteä lomalle "perheenä"??? Jos semmoinen kuitenkin onnistuu, niin miksi helvetissä edes erota???[/QUOTE]

Niin miksiköhän? jos rakkaus on loppu niin se on loppu,tunteet voivat kuolla mutta ystävyys/kaveruus ei.. Ihmettelen kaltaisiasi ihmisiä joille ero tarkoittaa sitä että ruvetaan vihaamaan ja mulkoilemaan alta kulmien ex puolisoa,ihmisiä joille ex:sästä tulee vihamies.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";29095579]Huh huh, eli sulle olis ihan ok että sun mies/naisystävä viettäis lomat yhdessä exän kanssa ja samassa huoneessa. En oikein usko. On aivan eri asia olla privaatisti omissa huoneissaan.[/QUOTE]

Ei olis ok. Mutta tarkoitin, että voihan sitä aina sanoa että on eri huoneet ;) Sitähän sitten ei tiedetä, ovatko he oikeasti eri huoneissa. Minä en tuollaseen kuvioon lähtisi ollenkaan, saisi se mies mennä menojaan.
 
"vieras"
Niin miksiköhän? jos rakkaus on loppu niin se on loppu,tunteet voivat kuolla mutta ystävyys/kaveruus ei.. Ihmettelen kaltaisiasi ihmisiä joille ero tarkoittaa sitä että ruvetaan vihaamaan ja mulkoilemaan alta kulmien ex puolisoa,ihmisiä joille ex:sästä tulee vihamies.
Sinänsä en ole asiantuntija, kun en ole eronnut lasteni isästä. Enkä myöskään ole lietsomassa riitaa eronneiden vanhempien välille, en. Hienoa, jos voidaan olla kavereita. Mutta näe, että siihen väliinkin mahtuu nyansseja: se ei ole joko-tai.

Silti: jos ollaan jo uudessa suhteessa (vaikka molemmat), niin melkoisen outoa olisi, että lähdettäisiin perhelomalle exän kanssa. Ymmärrän oikein hyvin, miksei nykyinen oikein pidä ajatuksesta. Etkö sinä muka ollenkaan ymmärrä?
 
Koill
No mä lähtisin miettiin asiaa siltä kantilta, kuinka itse toimisin jos olisin ex- vaimo. Mä voisin kaikkien exieni kanssa viettää yöni ilman seksiä, joten mua hiukka vituttas toi lomajärjestely, jos se vaikuttais mun lomasuunnitelmiin, mut muutoin voisivat lomailla keskenään ihan vapaasti.
 
....
Onko jollain kokemusta tällasest tilanteesta.. Mä en ymmärrä miten toisin asian ilmi miehelle että mun mielipidettä ei kysytty. Niin ei taida oikeasti välittää pätkän vertaa.

Ja siinä paloi mukavasti koko talvilomat. Ettei vois edes haaveilla itse yhteisestä matkasta. Onko väärin että mä olen vihainen?

Pitäiskö vaan niellä, onko tää normaalia muissakin uusparisuhteissa joissa lapsia???
Niin ei ole tuollaisesta tilanteesta kokemusta...mutta..kyllä mua jurppisi tuommoinen tilanne. Väistämättä miettisin kuinka ex tämä entinen on, ja mitä heidän välillään mahdollisesti vielä on. Sitten vielä se jos mies tekee kaiken niin kuin ex määrää..saattaisinpa juosta karkuun niin kovaa kuin pystyn.
Minkäläisen kuvan nämä ihmiset antavat lapselleen perhe-elämästä, isillä on tyttöystävä ja sitten vielä ex- vaimo joiden kanssa isi viettää aikaa. Johan se lapsikin menee sekaisin. Joten tulevaisuudessa pitää tehdä valinta kenen kanssa isi aikaansa viettää.
 
En suostuisi tuollaiseen
En hyväksyisi mitenkään.
Ehkä en heti lähtöpasseja heittäis mutta miettisin tarkkaan onko tämä nyt sen suhteen arvoista. Kylllä pitää ajatella myös itseään ja omia tarpeita.
Ei ole normaalia että ei voi viettää omia lomia sitten oman miesystävän kanssa kun tämä on lomansa käyttänyt jo exän kanssa. Ei tunnuisi oikein kivalta, tai siis en suostuisi tuollaiseen. Jos on erottu niin sitä ollaan myös matkoilla. Ja elämää jatketaan uusissa suhteissa joista pidettävä huolta ettei niistä tule exiä.
 
"vieras"
En hyväksyisi mitenkään.
Ehkä en heti lähtöpasseja heittäis mutta miettisin tarkkaan onko tämä nyt sen suhteen arvoista. Kylllä pitää ajatella myös itseään ja omia tarpeita.
Ei ole normaalia että ei voi viettää omia lomia sitten oman miesystävän kanssa kun tämä on lomansa käyttänyt jo exän kanssa. Ei tunnuisi oikein kivalta, tai siis en suostuisi tuollaiseen. Jos on erottu niin sitä ollaan myös matkoilla. Ja elämää jatketaan uusissa suhteissa joista pidettävä huolta ettei niistä tule exiä.
<3 Jotenkin ihanasti kirjoitettu , noinhan se on,
 
ei tarvi sietää
Jep, kaikesta voi varmaan keskustella rakentavasti. Ja ettei heti ihan pienestä heitetä kumppania pellolle. Mutta on sen verran epäsopivaa toimintaa että puhaltaisin hetkeksi pelin poikki, ehkä.
 
doi
No siis. Mä voisin hyvin kuvitella lähteväni reissuun eksän kanssa, vaikka ei yhteisiä lapsia olekkaan. Ja niin olen lähtenytkin valleusreissuille. Mun nykyinen mies ei välitä samoilusta, joten ollaan menty sitten eksän kanssa kahdestaan.

Eikö meillä kyllä kummallekaan tulisi mikään romantiikka tai suhteen uudelleen lämmittäminen mieleen. Erottiin, koska rakkaus loppui, eikä kumpaakaan enää vain kiinnostanut. Eksä on ennemmin veli kuin varsinainen entinen seurustelukumppani. En edes muista millaista oli seurustella eksän kanssa, enkä välitäkkää muistella. Puistatuskin tulee, jos vain edes ajattelee jotakin lähempää kontaktia.

Jos mun mies estäisi nää reissut tai käyttäytyisi mustasukkaisesti, niin olisin todella surullinen. Onneksi ovat kuitenkin hyviä ystäviä keskenään.

Ei sulla ap ole mun mielestä mitään syytä olla huolissasi. Varsinkaan, jos taustalla ei ole mitään muuta epäillyttävää.
 

Yhteistyössä