Molemmilla lapsillani on lapsuusiän autismi, esikoisella lisäksi downin syndrooma eli hänellä oli alusta asti selvää ettei kyse ole ns. terveestä lapsesta. Tämä poika oli erittäin helppo ja hyväntuulinen vauva, tuntui muita äitejä kuunnellessä ettei minulla ollut aavistustakaan vauva-arjesta. Poika söi ja nukkui hyvin, oli hyvätuulinen ja tyytyväinen tapaus. Vuorovaikutuksessa oli toki omat ongelmansa mitkä menivät kehitysvamman piikkiin.
Tyttö taas oli täysin päinvastainen tapaus, eli alusta asti vaativa vauva. Yöt hänkin nukkui hyvin, söi ja kasvoi, mutta oli sellainen perustyytymätön tapaus josta en koskaan oppinut itkun perusteella tunnistamaan missä on vika. Vauva milteipä asui kantoliinassa, mutta sekään ei auttanut läheskään aina. Motoriikassa oli myös omat ongelmansa (oppi ryömimään 1v ikäisenä ja kävelemään 1v9kk) joten isokokoinen ja lötkö vauva ei ollut mikään helpoin mahdollinen kanniskeltava. Myöhemmin on sitten saanut tajuta ettei vuorovaikutuskaan ollut normaalia vaikken sitä siinä itse ymmärtänyt, kokemus terveestä lapsesta puuttui ja energia meni ihan siihen perusarkeen niin etten jaksanut enempää vertailla tyttöä muihin ikäisiinsä.