Kysymykseni on osoitettu niille naisille, jotka ovat se haluttomampi osapuoli parisuhteissaan.
Miten on, kykenettekö rakastelemiseen ihan vain miehen huviksi, vaikka itseä ei (useimmiten) haluta?
Olen itse alhaisen seksivietin omaava nainen (ei lapsia), ja se on aina tuottanut ongelmia parisuhteissani. Nyt olen kuitenkin löytänyt niin ihanan miehen, että olen päätynyt seksiasioissa hänen kanssaan kompromissiin, mikä on pari kertaa viikossa.
Mutta aggressio tuntuu kasautuvan, kun joudun mukautumaan hänen toiveisiinsa! Itse en halua seksiä lähes koskaan, vaikka saankin orgasmeja. En halua seksiä, koska se ei vain koskaan tule itsestään mieleeni, EIVÄTKÄ ORGASMIT OLE KAIKEN SEN AJAN JA VAIVAN ARVOISIA.
Miten tästä aiheutuvan kiukun voisi niellä? Vai olenko ainoa, jolla seksiin myöntyminen tuottaa negatiivisia ajatuksia? Kiitos!
Miten on, kykenettekö rakastelemiseen ihan vain miehen huviksi, vaikka itseä ei (useimmiten) haluta?
Olen itse alhaisen seksivietin omaava nainen (ei lapsia), ja se on aina tuottanut ongelmia parisuhteissani. Nyt olen kuitenkin löytänyt niin ihanan miehen, että olen päätynyt seksiasioissa hänen kanssaan kompromissiin, mikä on pari kertaa viikossa.
Mutta aggressio tuntuu kasautuvan, kun joudun mukautumaan hänen toiveisiinsa! Itse en halua seksiä lähes koskaan, vaikka saankin orgasmeja. En halua seksiä, koska se ei vain koskaan tule itsestään mieleeni, EIVÄTKÄ ORGASMIT OLE KAIKEN SEN AJAN JA VAIVAN ARVOISIA.
Miten tästä aiheutuvan kiukun voisi niellä? Vai olenko ainoa, jolla seksiin myöntyminen tuottaa negatiivisia ajatuksia? Kiitos!
Ellei tietysti puhuta jostain hormonitason häiriöstä...
En ollut aiemmin juurikaan halukas sekstailemaan, lähinnä velvollisuudentunnosta tuli jalkoja levitettyä, milloin useammin, milloin harvemmin (ja varsinkin harvemmin...). Miestä asia ahdisti, mutta kun ei kiinnostanut, niin ei kiinnostanut! Joskus kännissä saatoin tehdä itsekin aloitteen, mutta muuten aloite oli aina miehen heiniä, ja tuli valitettavan usein torjutuksi. Ihme sinänsä, että meillä on kaksi lasta...Asiasta tuli useasti riitaa ja alkuaikoina suhde oli monta kertaa katkolla tämän takia. Olin vaan jotenkin niin jumissa itseni kanssa, että seksi ei kiinnostanut eikä ollut mitään himoa sitä harrastaa. En edes tiedä, mistä "vaiva" johtui, mutta se todellakin söi parisuhdetta :'( Toisaalta olisin halunnut haluta, mutta kun niitä haluja ei ollut, niin enpä osannut tehdä asialle mitään. Ja sitten tylysti laskeskelin, että nyt on jo edellisestä kerrasta sen verran aikaa, että pakkohan se on suostua... Kuulostaa karulta, mutta näin se meni.
Suomeksi sanottuna panettaa koko ajan! Minä, joka en ennen edes juuri seksiä ajatellut enkä voinut käsittää masturbointia, käyn parhaimmillaan (vai pahimmillaan) sormella kolmekin kertaa päivässä (töissä, koulutuksen kahvitauolla, kotona sängyssä yksin ollessani, ihan missä vaan saan yksityisyyttä) ja miehen kimpussa olen kuin kiimainen kissa. Mies tykkää, vaikka ihmeissään asiasta onkin, kuten olen minäkin...
Toivon sitä sinullekin, koska nyt on jotenkin erittäin vapautunut olo ja tuntuu ihanalta haluta itsekin. Toisen läheisyydestä saa paljon enemmän energiaa, voimaa ja lämpöä, kun on päässyt oman rajoittuneisuutensa ylitse. Valitettavasti en osaa neuvoa, kuinka se tehdään...