Alkuperäinen kirjoittaja samaa mieltä:
Olen samaa mieltä. Olen kuullut monen työäidin ihmettelevän, miten joku pystyy olemaan esim. lasten kanssa 5-vuotta kotona ja uhraamaan esim. työkokemustansa noihin vuosiin. Minä taas ajattelen, että minulla on kaksi lasta, vain kaksi lasta, he ovat minulle tärkeintä maailmassa ja heidän varhaisvuotensa vaikuttavat heidän perusturvallisuuteen ja niin ollen koko elämäänsä. Täten siis yksi viisi vuotta pois työelämästä on yksi paskanhailea noin tärkeän asian rinnalla.
Jännä kun se on ainoastaan se lasten varhaisvuodet jotka vaikuttaa lasten elämänlaatuun. Ei se, että pitkään kotona ollu äiti ei vaikkapa enää työllistykään, tai työllistyy huonoon paikkaan eikä ole siellä onnellinen. Tämähän ei millään lailla vaikuta esim. lapsen elämään ikävuosina 5-50?
Onhan se kiva ettei kotiin voida mitään hankkia, kun äiskä on nyt pitkäaikaistyötön. Onhan se kiva, kun äiskä marisee miten "uhrasi" parhaat työvuotensa lasten onnellisuuden takia, vaikka lapselle se oli yks ja lysti.
Ja onhan se lapsen onnellisuuden takia todella tärkeää, että vanha äitimuori kituuttaa naurettavalla eläkkeellä vanhoja päiviään, kun työeläkäettä ei juurikaan ole kertynyt, ja lapsi saa sitten isompana painaa niska limassa duunia avustaakseen sekä omia lapsiaan että äitiään?
Sitten ihmetellään miksi niin monella naisella on "tyhjän pesän syndrooma", kun ne piiperoiset elämän tarkoitukset lentävät pesästä, ja äiskä ei pääsekään enää leijumaan kotonaolemisellaan. Pitäisi hommata ihan oma elämä.
Oon muuten kotiäidin kasvatti. On muuten työttömänä nyt.