K
Kaverin puolesta
Vieras
Kertokaas miten toimisitte:
Kaverini möi Huutonetissä pojan vaatteita. Ostaja laitteli viestiä että toivottavasti hänen huutonsa voittaa, hän haluaa ne ehdottomasti. Ja tämän ostajan, olkoon nyt vaikka IRMA, tarjous oli korkein, joskaan ei hv täyttynyt, mutta kaverini antoi siitä reilusti alennusta ja möi sillä huutohinnalla. Sisälsi vielä postikulutkin mukaan hintaan.
Sitten IRMA kysyi että olisiko kaverillani muuta samankoon vaatetta myytävänä. Hän ostaisi. Kaverini laittoi kuvia myytävistä vaatteista (kaikki merkkivaatteita, oikein hinnakkaita ja todella vähän käytettyjä!!! Se kun on vaatefriikki ihminen.. ) Sitten IRMA ilmoitti että hän haluaa ainakin sanotaan vaikka nyt että paidan, housut, takin ja kengät. Niistä kuvista siis valkkasi ja nimesi haluamansa.
Kaverini sitten laittoi niille hinnan. IRMA siitä sitten alkoi tinkimään ja kaverini tiputti hintaa 50e. Paketin arvo (sen minkä IRMA halusi)oli siis 500e. Ja vaatteita ei ollut juuri käytetty. Ja tämä lopullinen hinta olisi ollut murto-osa tästä paketin ovh:sta. Maksuaikaakin IRMA sai, maksaa kahdessa erässä, sopivat näin.
Kaupat sovittiin. Paketti lähti IRMALLE. Vaikka rahoja ei näkynyt.
IRMALTA tuli puhelinsoitto; paketista puuttui hirveästi vaatetta, kun siinä piti olla kuulemma kaikki ne kuvien vaatteet. Vaikka puhe oli siitä "paita-housu-takki-kengät" setistä. IRMA oli laittanut maksusta puolet tilille. Kaverini laittoi pakettiin vielä kaupanpäällisiä, ja ne oli uusia käyttämättömiä vaatteita; 2 Dieselin aitoa T-paitaa, laput kiinni edelleen.
Eli kokonaisuudessaan sen kaikkien kuvissa olevien vaatteiden arvo oli yli 1000e. Mutta hinta oli siitä paita housu takki kengät setistä mitkä IRMA valitsi niistä kuvista ja mille kaverini hinnan laittoi. Toki IRMA sisällytti tähän hintaan jo huutamansa Huutonet paketin.
Nyt kun kaverini ei halua antaa niitä vaatteita pilkkahinnalla, ja IRMA ei halua maksaa enempää, haluaa IRMA perua kaupat epäselvyyksien vuoksi. Jopa sen Huutonet paketin osalta.
Vaikka kaikki sovitut on selkeästi todistettavissa sähköpostissa ja meidän yhteinen kaverimme kuluttajavalitusihminen kertoi että ostajalla ei olisi oikeutta perua kauppoja tuon takia, MITÄ TE TEKISITTE?? Mua säälittää tää kaverini, koska hän aina ajattelee muita ja on liian kiltti näissä myyntiasioissa. Ja ton IRMAN toiminta on mun mielessä ihan syvältä...
KERTOKAA MITEN TÄSSÄ TULISI TOIMIA??