Apuja tarvitsevat vauvakuumeiset keväällä

Heippa!
Olen ollut tuolla taustalla jo jonkun aikaa, yritystä ei ole kuitenkaan lopetettu. Kesällä ei ollut mitään hirmuista vauvakuumetta, niinkuin keväällä. Mutta nyt toissa yönä näin unta, että tein positiivisen raskaustestin. Uni ja tunne siitä miltä tuntui pitää sitä plussatestiä kädessä oli niin todentuntuinen, että nyt olen taas epätoivoisessa tilanteessa :headwall: Vuosi sitten olen siis pillerit lopettanut ja omaa kiertoa ei sen jälkeen ole ollut. PCO:n vuoksi Teroluteja silloin tällöin syönyt. Kaksosraskauden vuoksi en uskaltaisi clomifenejä aloittaa, meillä aiemmat lapset keskoskaksoset.... Voih :'(
 
Niuku: Kiitos vastauksesta. Minä jaksoin odottaa 12 päivää, kunnes soitin lääkäriille. Lääkääri pyysi varaamaan uuden ultrausajan, jotta nähtäisiin onko limakalvo paksuuntunut terojen avulla. No samana iltana alkoi menkat ja kivut oli järkyttävät. Yleensä olen ottanut reilusti ibuprofeiinia noihin kipuihin, mutta nyt en koko talosta löytänyt yhtään tablettia. Tästä syystä otin ensin 2* 500mg parasetamolia, eikä mitään vaikutusta. Sitten otin yhden 500mg asperiinia, joka auttoi ihan vähän ja kun otin vielä yhden 500 mg asperiinin niin sen jälkeen elämä alkoi vihdoin voittamaan. Nyt on taas kierto hyvällä alulla ja toiveissa olisi että ovis tulisi viikonloppuna :D
 
Pitkästä aikaa taas täällä.. Onnea plussautuneille, kiva kun kuitenkin aina jollekin tulee niitä ihaniakin uutisia =)

Mulla on nyt menossa 4. yritys. Kiertojen pituudet on melkoisesti vaihdelleet ääripäästä toiseen: 85, 70 ja sit sellaiset minikierrot eli 17 ja 11:| Ja nuiden pitkienkin kiertojen aikana mulla on ollut välillä sitä ruskeaa vuotoa sen merkiksi, että pian menkat alkais, mut ei sit tullu sitä varsinaista punaista vuotoa vasta ku pitkän ajan päästä.. Mua lievästi sanottuna v******a, kun en voi sit millään toimia normaalisti :( Ja nää mun jatkuvat menkat (tai epämenkat pitkien kiertojen keskellä) näivettää seksielämää mukavasti.. Tympii myös se, että monet kaverit koittaa lohduttaa mua sanomalla, ettei varmasti enää mee kauaa, kunnes mun kroppa alkaa pelamaan normaalisti: "Eikös se jo olekin normaaliin päin, kun mun kaks viimeistä kiertoa on ollu lyhyempiä"??! Mulla siis oli noiden kahden kierron välillä 4pvää ilman menkkoja! Eli ei siis taida olla ihan normaalia :kieh: Niin ja oonhan ollut jo 1,5v. ilman e-pillereitä eli tätä on siis kestäny jo melko pitkään...


Masentaa nyt vaan niin vietävästi... Sori omanapaisuus.
 
Viimeksi muokattu:
Ajattelinpa ilmoitella että hengissä ollaan täälläkin ja ovulaatioaika alkaa olemaan käsillä. Taas näitä hetkiä kun oma ihmisarvo alkaa olemaan jossain lattianraossa ja mies totesi että tässä kierrossa nyt sitten muistat seurata ovulaatiota että voidaan muutaman kuukauden tauon jälkeen taas päästä kunnolla "yrittämään" MÄ ALAN TAJUAMAAN MIEHIÄ joita kinutaan väkisin lakanoidenväliin jotta saadaan lapsi alulle... Mulla on ihan sellanen olo että multa vaaditaan jotain mitä mä en pysty tekemään.... :(

Tässä kierrossa verikokeita ja sitten keskustelemaan yksityiselle jatkoista ja toivottavasti tulis pian julkiselta kutsu.... Tsemppiä teille muille joilla on paremmat fiilikset... Mä yritän nousta täältä maanraosta pikkuhiljaa...
 
Moi kaikki, kirjoitin äsken pidempää viestiä ja se katosi johonkin... no, koitan referoida:) En ole kesäkuisen km:n jälkeen kirjoitellut tänne enää kovin aktiivisesti, mutta olen käynyt lueskelemassa kuulumisianne. Sain tänä aamuna elämäni kolmannen clomi-plussan tokasta km:n jälkeisestä yrityskierrosta. Bongasin tässä kierrossa oviksen kp 14 ja houkuttelin (tai pakotin) väsyneen ja työkiireistä kärsineen miehen hommiin samaisen päivän aamuna, näköjään hyvin tuloksin. Iloita en vielä uskalla, kun km on niin tuoreessa muistissa. Mulla oli 10 pvää oviksen jälkeen vessakäynnin yhteydestä sellaista vaaleanpunaista limavuotoa, ja toivon ettei se enteilisi pahaa. Sen jälkeen ei ole vastaavaa näkynyt. Joka vessakäynnillä tietty syynään, näkyykö verta tai limailua. Onneksi mulla on tulossa työmatka niin saa ajatukset tästä hetkeksi toisaalle:)
Tärppionnea kaikille!
 
moikka! nyt olis eka clomi kierto lopuillaan ja jännityksellä odottelen tuleekos plussaa vai tädit... jotenkin on taas vain niin sellainen olo ettei tästäkään tule mitään... eli yk 14 lähenee lähenemistään... ovista tikutin suht onnistuneesti pcosstä huolimatta ja jopa pyrimme hyödyntämäänkin sen tosi hyvin... Nyt on ollu ilmassa itkuherkkyyttä, räjähdys herkkyyttä, alavattan nippailuja ja rintojen arkuutta... niin ja tietty nokka koko ajan tukossa... saas nähdä kumpaa nuo oireet merkkaa... ja oon koittanut nyt ovis- ja raskaustestejä jotka antavat kumpikin puhtaan negan.

Kp 25/27-53 yk 13
 
Heippa vaan kaikki, olen pitänyt taukoa raskaustoiveajatteluista ja siinä samalla sitten vältellyt näitä palstoja... No alkuperäisen yrityksen aloittamisesta tulee kohta vuosi täyteen, km jälkeistä yritystä 9 kk ja hermot alkaa hieman kiristyä...

joten kysyisin noista clomeista ja muista. (itsellä vain kilpirauhaslääkkeet käytössä) Kiertoni on noin 25-26 pv, ovisplussa melko säännöllisesti kp11-12, tuhruvuoto kp22 tienoilla, eli joskus DPO9 paikkeilla. Kävin gynellä pari vkoa sitten, ja hänen mielestä mulla kaikki ok, enkä tarvi mitään hormonaalista tukea, kun ovulaatio testien mukaan tapahtuu... eikä keltarauhashormonilääkkeen vaikutuksista kuulema näyttöä. Seuraavaksi miehen simppatutkimus ja lääkäri neuvoi mahdollisten hoitojen osalta siirtymään suoraan inseminaatioon. Mietin vaan kun tälläkin palstalla niin moni käyttää clomeja yms... oisko jostain clomi+luge yhdistelmästä kuitenkin hyötyä, vaikka ovis mitä ilmeisimmin tapahtuu..?
 
Leanu mulla on ollut clomi-luge yhdistelmästä hyötyä siitä huolimatta, että ovis ilmeisesti tapahtuu muutenkin (joskin turhan myöhään). Olen ollut v. 2006 lähtien ilman ehkäisyä ja yhtään luomuplussaa ei ole tullut, clomi-luge-yhdistelmällä niitä on tullut 3. Mutta mulla siis tosiaan jotain pientä häikkää oviksessa kuitenkin, kun se tuli aina kovin myöhään ja luteaalivaihe jäi puolestaan lyhyeksi.
 
Pääseekö tänne mukaan? Kuumeiluni on johtanut siihen vaiheeseen, että kaipaan kovasti vertaistukea. Mulla on pco, mutta munasarjat todettu kuun alussa normaaleiksi ja follikkelien määrä runsaaksi. Kierto vaihtelee 19-47 päivän välillä ja matkan varrella on tullut 4 tai 5 kemiallista raskautta joista viimeisimmän sain selkeästi testillä kiinni. Aikaisemin olen siis saanut vaan epämääräisiä hailukoita viivoja halpistesteillä, mutta nyt tuli väriä apteekin omaan. Vuoto alkoi sitten seuraavana päivänä. :'(

Ikää on kertynyt 30 vuotta ja toista kuumeillaan. Esikoinen sai alkunsa helposti ja tuolloin kierto olikin säännöllinen. Nyt taitaa olla kp11/19-47 yk11 ja ovulaatio lähestymässä. Aloitan kp15 tienoilla Terolut-kuurin ja jos tärppiä ei kuulu marraskuussa päättyvässä kierrossa, siirrymme lapsettomuuspolin asiakkaiksi.

Myös Metformiinikuuria mulle kokeiltiin painonpudotuksen tueksi, mutta siitä ei näkynyt olevan hyötyä. En edes saanut nostettua annosta määrättyyn neljään, koska vartsa ei kestänyt sitä. Kolmeen tablettiinkin oli vaikea saada siirryttyä saman ongelman vuoksi. Neljä kuukautta ne taisivat minulla olla, joten en tiedä ovatko ne ehtineet vaikuttaa munasarjoihin ja hoitaa helminauhat pois. D-vitamiinia olen popsinut noin 50mikrogrammaa päivässä muistaakseni vuoden alusta lähtien, joten uskon sillä olevan vaikutusta.

Tällä taitaa useammalla olla Teroluteista kokemusta. Kuuri on määrätty minulle säännöllistämään kiertoja ja aloitettavaksi kp15. Onkohan ok, jos aloitan vasta oviksen jälkeen? Ovuloin yleensä kp15-17 niissä kierroissa, kun kierron pituus jää normaaliksi (32-34 päivää). Olen kuullut, että Terolut estää oviksen, jos aloitetaan ennen ovulaation tapahtumista. En haluaisi hukata näitä kiertoja ja sen takia haluaisin siirtää aloitusta muutamalla päivällä. Jos siis haluaa odottaa ovulaation ennen kuurin aloittamista, niin onko dpo1 hyvä päivä aloittaa lääkkeet?

Onko joku kokeillut vyöhyketerapiaa raskautumisen apuna ja millaisia kokemuksia siitä on ollut? Itse olen vyöhyketerapialla itseäni aikaisemmin hoitanut, mutta en raskautumiseen liittyen. Migreeniin ainakin olen kokenut siitä olleen apua samoin kuin henkisten lukkojen avautumiseen. Olen harkinnut hoitojen kokeilemista hormonitoiminnan tasapainottamiseen, jos löydän täältä läheltä koko kehon pisteet käsittelevän vyöhyketerapeutin.

Olen taustalta seuraillut jonkun verran juttujanne, mutta vielä en osaa oikein kommentoida. Lueskelen vähän uudestaan, niin muistan mitä on kirjoiteltu ja ehkä osaan sitten jotain kommentoidakin. :)

Jos joku päivittää listaa, niin saa lisätä tiedot:
macy gary........yk 11..............terot................... KP 11/19-47(32-34)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä