Apua, raskaana ja nauttinut alkoholia :-(

  • Viestiketjun aloittaja pp
  • Ensimmäinen viesti
pp
Hei

Tästä aiheesta varmaan löytyy pilvin pimein aloituksia netistä, mutta ne mitä tuossa nopeesti selasin, löysin vaan sellaisia aloituksia, että tulevat äidit olivat juoneet ennen kuin testi näytti plussaa.. Mutta, tein testin toissa päivänä, sellaisen Clear Blue digi testin ja koska se näytti raskauden olevan jo pidemmällä, kävin tänä aamuna yksityisellä ultrassa ja olen jo 8 viikolla raskaana. Minulla oli vasta keskenmeno ja sen jälkeen kierto on ollut ihan sekaisin ja en osannut aavistaakaan, että olisin raskaana. Pari viikkoa sitten olin työpaikan pikkujouluissa ja join varmaan 4 tuopillista olutta ja viinilasin ruoan kanssa. Olen niin vihainen itselle ja niin kamalan huolestunut, mitä olen voinut juomisellani aiheuttaa sikiölle. Onko kellekkään käynyt näin ja onko lapsi syntynyt terveenä? Tosi kivat joulufiilikset siis täällä. Tiedän, että moni juo surutta koko raskauden ajan, mutta joka paikassa puhutaan, että esim. sydän muodostuu ennen 7. viikkoa ja mm. kerta alkoholin juominen saattaa alkuviikoilla aiheuttaa mm. sydänvikaa, tai suu- ja kitalakihalkiota. Kaikista pahimmaksi tämän tekee se, että en yleensä edes juo alkoholia ja juuri nyt piti jättää se auto kotiin ja juoda. Oireita minulla ei ole ollut mitään, eikä ole yhäkään, mutta ultrassa sikiöllä näkyi virkeä sydän.
 
Mun kokemuksen mukaan; eli mä itse ja lähes kaikki tuttavapiiriini kuuluvat naiset ovat juoneet siinä vaiheessa kun eivät vielä oo tienneet raskaudesta.
Mitä sitä stressaamaan kun et mennyttä voi kuitenkaan muuttaa.
Paljon pahempaakin tapahtuu syntymättömille lapsille kuin tietämättä, alkuraskaudessa juo 4 tuoppia.
Ihan oikeesti.
 
"vieras"
[QUOTE="jjjj";22719764]No 99,99% varmuudella et ole aiheuttanut yhtään mitään.[/QUOTE]

Näin minäkin luulisin. Ole rauhallisella mielellä ja jätä jatkossa alkoholit väliin. Iloista odotusta!
 
"vieras"
alkuraskaudessa on vammautumisen riski. Saattaa puuttuu jäseniä tai jostain pala , esim korvasta. Näin käynyt muutamalle tutulle. Alkoholi ja alkava raskaus ei sovi yhteen milloinkaan.
 
"Lissu"
En usko että on tullut vahinkoa. :) 4 tuopillista ja viinilasi ei onneksi ihan hirveä alkoholimäärä vielä ole edes, ja varmaankin myös söit samalla hyvin. Eikä se kertaluontoisesti kai niin paha juttu ole, kuin säännöllisesti.
 
"vieras"
Tällä sivustolla pyörii jatkuvasti väärää tietoa alkoholin vaikutuksista sikiöön alkuraskaudessa.
Tässä lainaus teratologisen tietopalvelun sivuilta:
"Koska sikiön elinten kehitys alkaa jo varhaisessa vaiheessa, jolloin äiti ei usein edes tiedä olevansa raskaana, ja koska pysyviä keskushermostovaurioitakin voi syntyä jo varhaisessa vaiheessa, kannattaa runsasta alkoholin käyttöä välttää jo raskauden suunnitteluvaiheesta lähtien. "
 
vasta säännöllinen ja jokaviikkoinen ryyppääminen aiheuttaa sikiölle vaurioita. ja toi sun kerta-annos on kuitenki ollu suht pieni,siitä ei vaaraa oo.
istukka kiinittyy kunnolla vasta 6.viikon tietämillä ja ruskuaispussi kuihtuu 9 viikolla.
 
"vieras"
6 viikon tienoissa alkaa napanuora vasta olemaan äidin verenkierreon kanssa missään tekemisissä että luultavasti siellä ei vielä ollut napanuora toiminnassa vielä lainkaan.
 
Mä olin kanssa toisella kuukaudella raskaana ja en todellakaan tiennyt sitä, koska kierto oli pillereiden lopettamisen jälkeen ollut sekaisin jo 4 kk. Oltiin ns. lopetettu yrittäminen ja vetäisin ihan uskomattomat humalat viskillä. Viikkoa myöhemmin selvisi, että olin ollut raskaana.
Tyttö uskomattoman terve, lukuunottamatta korvatulehduksia.
 
"suski"
vasta säännöllinen ja jokaviikkoinen ryyppääminen aiheuttaa sikiölle vaurioita. ja toi sun kerta-annos on kuitenki ollu suht pieni,siitä ei vaaraa oo.
Jos on todella huono tuuri, niin FAS-vauvan voi saada "kohtuullisella" alkoholinkäytöllä ja jos on hyvä tuuri, niin rapajuopon vauva saattaa syntyä terveenä.

Ap, JOS sikiö on saanut vaurioita, niin ne ovat niin vakavia, että näkyvät ultrassa tai tulee keskenmeno. Eli jännitä ultraan saakka, mutta älä enää sen jälkeen :) .
 
pp
n. 6 viikolla sillon kuin ne tuopposet join ja todellakaan en olisi juonut jos olisin tästä tiennyt, enkä ole juonut sen jälkeen enkä aio juoda pisaraakaan. Edellisissä raskaukissa en ole juonut mitään, mutta olenkin tiennyt raskaudesta heti kun kuukautiset jäivät pois. Kyllä söin tukevastikin niiden tuoppien kanssa ja en nyt ihan tunnissa niitä kumonnut, mutta silti...
 
entinen pilehile
[QUOTE="vieras";22719796]alkuraskaudessa on vammautumisen riski. Saattaa puuttuu jäseniä tai jostain pala , esim korvasta. Näin käynyt muutamalle tutulle. Alkoholi ja alkava raskaus ei sovi yhteen milloinkaan.[/QUOTE]

No tämä varmasti helpotti aapeen hätää! :mad:
Mulle kävi näin esikoista odottaessani: Olin melkoisen kova bilettämään silloin kaksikymppisenä ja saatoin juopotella viikonloppuisin kolmekin päivää putkeen. (pe,la ja su). Sitten huomasin, ettei menkkoja ollut kuulunut aikoihin ja kun aloin laskeskella niin ne olivat kaksi viikkoa myöhässä! ostin testin, mutta se näytti negatiivista. Ajattelin, että no, kiertoni on nyt vain vähän sekaisin ja unohdin koko asian. Tuli seuraava vkonloppu, juopottelin kunnolla kahtena päivänä. Siis ihan perskännit. Seuraavanakin viikonloppuna otin, kahtena päivänä. Sitten muistui taas ne puuttuvat menkat mieleen, ja hain peloissani uuden testin...Joka näyttikin plussaa!

Voit vain arvata kauhuni, kun mietin, mitä mahdollisesti olin saanut aikaan. Se pelko oli aivan kauheaa. Neuvolassa kerroin rehellisesti, miten olin juonut, ja minun käskettiin olla murehtimatta. (helppo sanoa..)

Pistettiin miehen kanssa elämä remonttiin, lopetettiin juominen ja tupakanpoltto heti, kun raskaus oli selvinnyt. Ja meidän suureksi helpotukseksi tyttö syntyi terveenä. Tänä päivänä hän on normaali murkkuikäinen nuori neito! :heart:

Yritän nyt tällä omalla kokemuksella lohduttaa sinua, koska juomasi määräkin on ainakin minun mittapuulla pieni. Ihanaa odotusta sinulle! :)
 
"suski"
n. 6 viikolla sillon kuin ne tuopposet join ja todellakaan en olisi juonut jos olisin tästä tiennyt, enkä ole juonut sen jälkeen enkä aio juoda pisaraakaan. Edellisissä raskaukissa en ole juonut mitään, mutta olenkin tiennyt raskaudesta heti kun kuukautiset jäivät pois. Kyllä söin tukevastikin niiden tuoppien kanssa ja en nyt ihan tunnissa niitä kumonnut, mutta silti...
Tiedän, että raskaanaollessa se on vaikeaa, mutta koita olla murehtimatta asiaa enempää. Vahinko on jo tapahtunut, sä et sille mitään voi ja lapsi tulee joka tapauksessa olemaan rakas.
 
Sama huoli
Tajusin olevani raskaana viikolla 11. Ja olipahan siihen loppukesään/alkusyksyyn kertynyt juhlia jos toisiakin joissa tuli otettua enemmän tai vähemmän alkoholia ( en itse asiassa muista milloin olisin niin vähälle aikaa juonut niin usein). Olin niin paineessa kun tajusin tilanteen ja vielä sen kuinka kauan tätä oli jatkunut. Kerroin sekä neuvolassa että naistenklinikalla ultrassa asian ja siellä oltiin tosi tukevia ja lohduttavia sekä kannustavia.

Lapsi on nyt 2,5 täysin terve ja ihana, kiltti lapsi.
 
....
Minullekin selvisi esikoista odottaessa vasta rv 8+4 että olen raskaana, ja olin vielä 6. ja 7. viikolla vetänyt kunnon humalat. Itkin neuvolassakin että täytyykö mun nyt keskeyttää raskaus, mutta lohduttivat että vahingollisempaa olisi ollut jokailtainen tissuttelu.
Lapsi on nyt 4v ja on kyllä ollut ihan terve, ja hirveät morkkikset olen kyllä kärsinyt. Tosin voihan niitä oppimisvaikeuksia tms. ilmetä vielä kouluiässäkin, mutta voiko sittenkään olla varma että ne on juuri siitä alkoholista tullut vai ovatko perinnöllisiä.
 

Yhteistyössä