Meillä on just 9 vuotta täyttävä tyttö, jolla on diagnosoitu puheen- ja kielenkehityksen vaikeus. Saa puheterapiaa, vielä muutama äänne jonkin verran hakusessa. Pienempänä epäiltiin poissaolokohtauksellista epilepsiaa, ollut ihan hetken poissaolevan oloinen, jonka jälkeen saanut hirveitä huutoraivareita joista rauhoittuminen saattoi viedä parikin tuntia. Näitä tuli todella usein. Käyrässä oli joitain purkauksia. Halusi näiden jälkeen vetäytyä itsekseen köllöttelemään. Esikouluun lähdettiin syksyllä 06, ryhmässä oli 23 lasta kaksoissisko mukaanlukien ja eskaripäivän pituus oli 4 tuntia. Silloin huomasimme valtavan uupumuksen joka ei unenpuutetteesta todellakaan johtunut! Eskarista haettaessa alkoi tuskainen huuto ja väsynyt raivoaminen, tyttö viskoi tavaroita, makasi lattialla ja saattoi itkuhuutaa hikimärkänä jopa parikin tuntia ennen kuin tilanne meni ohi. Ainoa, mikä auttoi oli kiinnipitäminen, mutta sitäkin oli tehtävä ainakin tunti. Keväällä koulukypsyystestit hän kyllä läpäisi, mutta laitoin hänet vielä toiseksi vuodeksi eskariin, edelleen puolipäiväisesti. Nyt eskariryhmän koko oli vain 12 lasta, joten se tuntui vähän auttavan. Nyt nämä huutokohtaukset vähenivät, eivät enää päivittäisiä. Viikoittaisia kylläkin, etenkin tehtäväpäivän jälkeen tiesin mitä tuleman pitää. Koulu alkoi nyt syksyllä 08, ja ongelmat jatkuvat. Teoriapitoisen päivän jälkeen tyttö on aivan rätti, itkeskelee, ei jaksa mitään. 15 minuutin läksy aiheuttaa hirveät itkuhuudot, lattialla kiemurrellen. Läksyyn menee parista tunnista koko iltaan, usein jää lopulta ainakin osittain tekemättä. Koulussa (ja kotonakin) siirtymätilanteet aiheuttavat lieviä ongelmia. Koulussa ylimääräistä pulinaa. Tyttö hallitsee impullinsa muutoin hyvin, mutta ei jaksa aina olla tunnilla muutoinkaan hiljaa. Nämä "tuskatilat" ovat sitten asia erikseen!!! Sosiaaset suhteet eivät aina ota sujuskaeen, olen huomannut että kehonkielen tulkinta ei aina oikein ota sujuakseen. Ei myöskään kielellisten viestien tulkinta. Häntä ei kiusata (eskarissa myös kiusaamista ilmeni), mutta tuntee olonsa usein yksinäiseksi. Piirtää, leikkiä vapaasti ja liikkua jaksaa kyllä. Nämä ovat mieluisia asioita, jotka piristävät tyttöä kaikin tavoin! Lomilla elämä sujuu huomattavasti paremmin ilman paneutumista ja keskittymistä vaatavia tehtäviä. Lastenlinnassa olemme käyneet keskoskontrolleissa, lääkärille olen oirehtimisesta puhunut puhumasta päästyäni, mutta en ole tullut kuulluksi/ymmärretyksi. Joka ikinen kerta vedotaan tytön älykkyyteen ja hyvään tasoon. Kuitenkin esim aikakäsitys on vielä ihan hakusessa, samoin muutamat muut henkisen puolen asiat vuoden, pari ikätasoa perässä. Eli onko kellään kokemusta siitä, mistä tässä voisi olla kyse? Mistä saisi oikeasti lapselle apua? Vinkkejä kaivataan kipeästi!