Apua! Ero ja asioitten järjestelyt :(

Tilanteeni on se että olen ollut 21 vuotiaan kanssa on-off suhteessa kaksi vuotta. Alussa oli ihanaa. oli yhteisiä suunnitelmia lapsista ja tulevaisuudesta, missä asuttais ja mitä tehtäis. Muutimme yhteen ja opiskelimme. Isäni tappoi itsensä marraskuussa, joka laukaisi mulla masennuksen. Yritimme miehen kanssa saada lasta, mutta ei tärpännyt. Ajattelimme että on parempi nyt olla lapsen tulematta. Tammikuun 1 päivä menimme kihloihin. Mies lähti töihin vähän kauemmaksi viikonloppuisin. Muutti porukoilleen että meidän suhde paranisi. Uskois kaiken. Kas kummaa olinkin raskaana. Miehelle kertoessa hän itki. itki että hänellä oli suhde jonkun 15 vuotiaan tytön kanssa ja hän lopettaisi sen heti.

Osti mulle hienoja koruja ja sanoi että olisimme perhe. Minä olin petetty, mutta halusin jatkaa. Muutinhan hänen takiaa kauas omien vanhempien ja sukulaisten luonta.

No sitten mies sanoikin että ei osaa seurustella. Ei hänestä ole siihen. Ei hän pysty samaan kun omat vanhempansa. Ei hän pysty keittämään joka päivä lapselle puuroa. Eikä kylvettämään joka ilta. Minä en ole se oikea hänelle. Hän ryyppäsi itseltään kaksi kertaa kortin pois, hänet on hakattu. Hän lähti ryyppäilee ja bilettämään. Hän halusi olla nuori. " Miksi en saa elää kuin ikäiseni nuoret" Lapsi oli välillä hänelle siunaus, välillä kirous.

Hän sekoili, petti. Elimme on-off suhteessa odottaen jos hän haluaisi olla perhe kanssamme. Hän välillä halusi olla, välillä ei. Yhteen emme muuttaneet.

Elämä ei ole ollut yhtään tasaista. Mies sanoi eilen että olemme eronneet jo vuosi sitten toukokuussa.

Hänen tunteensa on sekaisin. Minun tunteeni on sekaisin. Lapsi on 10kk ja olen raskaana hänelle. Hän epäilee onko hän lapsen isä vain minun kiusakseni.

Päätin että muutan takaisin kotikulmilleni. Ei tätä jaksa. Olen täällä niin yksin. Masennun ja ahdistun. Riitelemme exän kanssa paljon. Hän hoitaa poikaa kun häntä huvittaa. Sovimme että hän näkee poikaa joka toinen vkl. Nyt on hänen vkl mutta lähtee nyt ryyppäämään ja sen porukat vahtii lasta. Näin se on mennyt pitemmän aikaan ja näin se varmast tulee menevän. Hänelle sopii että on etä-isä, ns kaveri-isä. Minun pitäisi tukea ja rohkaista häntä, mutta en pysty puhumaan hänestä kauniita asioita. Sanoi jos puhun hänestä paskaa niin hän vierottautuu lapsestaan kokonaan. Se on minun syytäni sitten. Hän itse on haukkunut minun äitiyttä. En pärjää ja uskasi sijaisvanhemmilla jos muutan pois. Siihen ei ole mitään syytä ja neuvolassa sanoivat että terveisiä ukolle, ei tule tapahtumaan. Olen hyvä äiti.

Olen muuttamassa, mutta asunnot on tiukassa. Miehelle eilen puhuin siitä miten hän huijasi minua siinä että halusi perhettä, mutta sitten kun lapsi oli tulossa niin hän otti ja lähtikin. Mies hyökkäsi päälle, repi hiuksista ja puristeli naamasta. Sanoi että olen keksinyt kaiken. Hänellä on masennusta ja syö lääkkeitä. Oli ottamassa jotain pillereitä tai haulikkoa ja töni mua kun estin. Ei hän itseään tappaisi. Hän on vaan niin lapsellinen että haluaa draamaa. Se on aina ollut niin.

Olemme tärkeitä ja rakkaita hänelle, mutta sitten välillä hän puhuu niin paskaa että ..

tiedän että vikaa on minussakin, mutta tämä on jo sairasta.
Miten lapsen ja tulevan vauvan tapaamiset pitäisi isän kanssa järjestää? En luota mieheen yhtään. Lapsi pitäisi ajella 300 km suuntaansa viikonloppuisin. Olla erossa minusta, joka on ollut hänen kiinnehenkilönsä koko hänen elämänsä ajan. Nythän se vielä menee, mutta entä vuoden iässä kun tulee takertumisvaihe että ei pääse vessaankaan yksin? Myös toisen lapsen isyydentunnustusta mietin kaksi kertaa. Hän sanoi että näkee uutta vauvaa joka toinen vkl kunhan se sitten joskus on tarpeeksi iso..

Pitkä viesti.. Anteeksi kun avaudun. On vain kauhean paha olla. Olen yksin iltavuorossa töissä ja mietin näitä asioita. Aivan kamala olo. Miten jaksan tästä eteenpäin? Miten elämäni tulee menemään? Olen aivan hukassa, mutta samalla onnellinen lapsista. vaikka tuntuukin siltä että lapset tein väärän ihmisen kanssa ja lapset ansaitsisivat parempaa..

Pyydän jos olette sitä mieltä että minussa on kamalaa vikaa niin älkää haukkuko kauhean lujaa vaan antakaa rakentavaa palautetta. Pyydän älkää lyökö lyötyä.

 

En taida osata auttaa, mutta jos edes tämän verran: :hug:

 

Ensinnäkin tuo välimatka ei ole sinun ongelmasi, vaan lapsen isän. Oletko virallisesti yksinhuoltaja?
Jotenkin tuntuu, että lapsen isä on niin tasapainoton/sekaisin, etten lasta antaisi hänelle ollenkaan, jos ei olisi joku pakko.

Muuta ihmeessä pois nykyisistä ympyröistä, äläkä enää ajattele entisä elämääsi muuta kuin muitona vain.
Johan tuosta lapsetkin alkaa saamaan jotakin mielleyhtymiä jos toinen on noin tasapainoton.

Ja ei, en ole niitä ihmisä jotka ajattelevat että, parempi huono isä kuin ei isää ollenkaan. Jos sitten joskus on kasvanut aikisekisi ja oikeasti osaa ja haluaa ottaa vastuuta jälkikasvustaan, niin sitten pohtisin asiaa toisesta näkökulmasta.

 

Olethan yksinhuoltaja? Jos et, hanki yksinhuoltajuus. Sitten muutat mahdollisimman kauas ja teet kaikkesi, ettet enää ikinä näe koko ihmistä. Eikä sun lapsi tarvii tuommoista pölöä "isäksi". Ei lapsen tarvitse mennä isän luo, isä tulkoon lapsen luo.

muuta kauas pois ja hanki uusi, kunnollinen mies. niin, kasva ensin itsekin aikuiseksi, hanki EHKÄISY.

 

[QUOTE="vieras";22201904]Olethan yksinhuoltaja? Jos et, hanki yksinhuoltajuus. Sitten muutat mahdollisimman kauas ja teet kaikkesi, ettet enää ikinä näe koko ihmistä. Eikä sun lapsi tarvii tuommoista pölöä "isäksi". Ei lapsen tarvitse mennä isän luo, isä tulkoon lapsen luo.

muuta kauas pois ja hanki uusi, kunnollinen mies. niin, kasva ensin itsekin aikuiseksi, hanki EHKÄISY.[/QUOTE]

Edellisen kirjoittajan kanssa olen täysin samaa mieltä. Etsi kunnollinen perheenisä-tyyppinen mies, joka hyväksyy lapsesi. Lapset tarvitsevat tasaista perhe-elämää, eikä itkua, riitaa, masennusta, pettymyksiä yms.
Vaikka sua viehättäisi miehessä meno, meininki, mystiikka, taiteellisuus, salaperäisyys, vaarallisuus ja seikkailu, niin semmoinen mies ei yksinkertaisesti sovi perheen isäksi. Villi ja vapaa tahtoo aina olla sellainen, eikä semmoinen ole onnellinen jos se yrittää kahlita. Ja se vaan pyristelee hetken päästä taas pois.

 

Älä nyt hitto mitään miestä rupee ettii vaan hoidat itsesi ja elämäsi kuntoo! Mä kannatan kans yksinhuoltajuutta ja isä tulkoon lapsia kattoo vaikka sun luo. Tässä näin lyhyesti

 

Ensimmäinen lapsi oli suunniteltu, toinen ei.
Mies oli ihan erinlainen kuin tapasin, yhteiset suunnitelmat haaveet sun muut, mutta sitten sille tuli kriisi ja kaikki nämä rupesivat ahdistamaan. En todellakaan halunnut sekavaa, ailahtelevaa lasta miehekseni. Hän oli turvallinen ja huomioon ottava mies silloin ennen kriisiä. En halua että lapset kasvavat ilman isää, mutta minusta on turvallisempaa että hän ei kuulu elämäämme. Kun olen itse päässyt pois alan miettimään onko hän hyvä isä lapsille.

Hän on hoidattanut lapsen tähän asti vanhemmillaan. "äitiiiii, äitiiii. voit sä kattoo mikäk tuolla on" ja itse makaa sohvalla.. Olen kuulema hänen mielestään hyvä äiti ja itse ei pysty samaan. Kaipa se on vain itsestään kiinni miten jaksaa?

Hän löi minua raskaana ollessani vatsaan. Eilen hän repi hiuksista ja puristeli naamasta. Hänestä on tullut väkivaltainen ja se kuulema johtuu minusta. Hän haluaa viettää lapsen kanssa yhteisen joulun ja siis on änkeämässä minun luokse. En haluaisi hänen tulevan, mutta varmaan hänen mielestään minä vain karkotan hänet lapsen luonta.

KYLLÄ! olen muuttamassa. Jos tämä meno jatkuu hän lyö vielä joku päivä niin että mulle voi tulla keskenmeno.

En tiedä mikä on lapselle parasta. Ehkä kun muutan pois niin voin katsoa tilannetta ulkopuolisen silmin ja nähdä minkäläinen mies oikeasti on. Nyt en sitä nää. Onko lapsen hyvä matkustaa viikonloppuisin 600km sen takia että näkee mummoa ja pappaa ja välinpitämätöntä isäänsä? Minkälainen lapsi-isä suhde syntyy siitä jos isä on fyysisesti paikalla mutta henkisesti kaukana? Mies ennen huolehti lapsetamme paljon. Nyt se ei edes pyydettäessä vaippaa vaihda. "siellä on vähän kakkaa ei sitä tarvitse vaihtaa" sitten se kerran pesi pyllyn lapsella sukat ollessa jalassa " ei luista pois" ja jätti kakkaset sukat sitten pöydän päälle.. Hän on niin lapsellinen ja toivon todellakin että hän kasvaa aikuiseksi.

Odotanko liikoja että hän kasvaa vain annanko mennä ja etsin paremman isähahmon elämään? En miestä ole hakemassa aikoihin, mutta jos ajatuksena iskostan sen päähäni jo nyt..

Kiitos oikeasti vastauksista ja mielipiteistänne.

Edelleen lapset ovat minulle kuin lahja. En kadu kumpaakaan. Olisin toivonut vaan että he olisivat saaneet enemmän mitä pystyn tarjoamaan. Isän olisin voinut valita paremmin.

Olenko huono ihminen kun en pysty kehumaan lapsen isän päätöstä etä-isänä olemisesta ja käytöksestä miten kohtelee lasta? En vaan pysty siihen

 

olen yksinhuoltaja, enkä kadu sitä koskaan Jotain positiivista. Mies yritti pakottaa yhteishuoltajuuteen mutta sanoin että sun pitää se ansaita. Se ei tule noin vaan sormia napsauttamalla. Asia jäi sitten siihen

 

mielipiteitä? Miten mun olis paras mennä? ja mistä saan voimaa jaksaa eteenpäin?

 

Muuta kauas. Jos mies haluaa tulla katsomaan lapsia, anna tulla. Mutta keskity omaan ja lasten hyvinvointiin, älä yritä pitää yhteyttä mieheen muuten. Onhan senkin osoitettava, että osaa jotenkin olla vastuussa. Et pysty muuttamaan häntä väkisin.

 

Onnea, tee ihmeessä vielä pari lasta teinipoikaystäväsi kanssa, niin ehkä se siitä!! Mistä näitä idiootteja oikein riittää!!!!!!!!

 

Muutat minne haluat isän mielipiteistä piittaamatta. Ja kuten aiemminkin kirjoitin, isä tulkoon katsomaan lapsia. Ei todellakaan mitään 600km viikonloppureissuja säännöllisesti. Lasten ei tarvitse tavata isovanhempiaan säännöllisesti. Unohda isähahmot! Lapsilla on jo isä, ja hän nyt on millainen on mutta lasten isä joka tapauksessa. Anna sinä esimerkkiä lapsille IHMISENÄ olemisesta. Kaikista ei vaan oikeasti ole huolehtiviksi vanhemmiksi ja lasten isä vaikuttaa ainakin nyt sellaiselta. Se ei tarkoita etteikö hän hyvällä tuurilla ajan kanssa loisi lapsiin hyvän suhteen. Suhdehan voi olla hyvä vaikkei tapaisikaan usein, niin kuin esim isovanhempien kanssa. Jos tarvit keskusteluapua, ota yhteyttä vaikka neuvolaan (neuvolapsykolgi esim.). Sieltä osaavat neuvoa enemmän tgarvittaessa. Tsemiä, olet hankalassa tilanteessa mutta muista arvosi ja lastesi arvo.

 

Onko parempi että mies tulee luokseni katsomaan kun annan lapsen hoitoon hänelle viikonlopuksi?

"Pieras" kommentille : Ikä ei kerro ihmisen henkisestä kypsyydestä paljoa. Jotain tietysti. Hän ei puhu kuin teini tai käyttäytynyt kuin teini kun rupesimme seurustelemaan. Ihmettelinkin miten kypsä hän on. Ei juonnut, ei polttanut. Oli erittäin tunnollinen. Jokin kriisi hänelle vaan puhkesi että muuttui teiniksi. En todellakaan ymmärrä miten ihminen voi muuttua niin paljon. En sanoisi itseäni idiootiksi tai miestä. Lapsista kannan vastuuni. Enkä usko että minun luonani he eivät saisi huonoa elämää. Tilanne on mennyt tällaiseksi monen sattuman summasta. Ei sitä kuitata sillä kun olen/olemme idiootteja.

Kaikkea ei vaan voi tietää ja kuvittele että on yhteiset suunnitelmat sun muuta, mutta elämä ei mene yleensä niin kuin on suunniteltu. En tietenkään tätä toivonut vaan minun pitää hyväksyä asia ja yrittää elää mahdollisimman hyvä elämä ja tarjota lapsilleni parasta omien voimavarojen mukaan.