Appivanhemmat

Mulla on vain anoppi, joka on ynseämpääkin ynseämpi hieno rouva. En teitittele, mutta siitä hän varmaan pitäisi. Hän puhuu aina kirjakieltä, matkustelee paljon jne. Siinä onkin sitten aikamoinen ristiriita kun näkee hänen kotinsa. Hän on ollut leskenä 25 vuotta, ja sinä aikana huushollissa ei ole tehty mitään. Hän syö vain valmisruokaa, hän on täysin avuton kaikissa keittiöhommissa ja ylipäätään asioiden hoitamisessa. Hän on melkoisen iäkäs ja kaikin puolin niinkuin vanha hieno neiti. Aivan käsittämätöntä että hän on joskus synnyttänyt lapsen. En ole koskaan nähenyt hänen koskettavan ketään ihmistä, edes häissä tai hautajaisissa.

Anoppi ei siis ole paha mutta täysin ufo. Hankalaa on, että meillä on yhteisiä omistuksia ym., eikä hänen kanssaan pysty selvittämään mitään asioita, sillä hän ei yksinkertaisesti osaa muuta kuin pomputtaa muita.

Antaisin kyllä kuun taivaalta jos saisin tolkullisen anopin!

 

Huh huh millasta porukkaa! Ihan totta, vaikka olis rikkauksia ympärillä niin aika "köyhää" tuntuu olevan sun appivanhemmilla. Mistäköhän oikein nauttivat vai onko koko elämä kurjaa? Kauheeta suvaitsemattomuutta...

Mulla ei ole appivanhemmista valittamista. Asuvat alle kilsan päässä ja ovat korvaamaton apu kun tarttee lapsille hoitajaa. Ja hoitavat mielellään. Tykkäävät lapsista ja lapset heistä. Anoppi on räväkkä ja suorasukainen kuin minäkin, appi on taas jäyhä ja peräänantamaton. Mutta appiukon kanssa pärjää kun ei hirveästi käy juttelee ja väittelee. Kun miestäni katselee niin kauaksi on omena puusta pudonnut (kun vertaa appiukkoon).

 

Siskoni asuu Englannissa englantilaisen miehen kanssa ja yhteisten lasten kanssa ja on kyllä käsittämätöntä, että hänellä on samankaltaisia kokemuksia kuin sulla Footballer's wife just appivanhemmistaan. Ollaan monesti mietitty, miten ihmeessä he voivat olla niin epämummomaisia ja epävaarimaisia lapsenlapsilleen ja epäempaattisia muutenkin. Ja materialisteja. Nämä asuvat myös hienossa talossa. Ja rouvan päivät menevät sillä tavalla, että kilpaillaan naapureitten kanssa siitä, kenellä on hienoin piha, talo, auto yms. Ne haukkuu myös Suomea, vaikka eivät ole ikinä täällä käyneet eivätkä muutenkaan tiedä Suomesta yhtään mitäään. Lisäksi rouvva kilpailee siskoni kanssa, on kateellinen esim. vaatteista ja laihuudesta ym. ulkoisesta. Ikäeroa sellaset päälle 20 vuotta. Että huhhuijaa, meillä on sentään suht tavallisia isovanhempia tääl Suomes. Vaikka ei tietenkään voi yleistää, mutta välillä tuntuu, että niissä on kyllä jotakin pahasti vialla. Siskoni on asunut jo monta vuotta siellä ja on ollut tosi vaikeaa löytää englantilaisia tyttökavereita. Jokin niissä mättää, hänellä sellanen tunne, että ovat kateellisia ja selkäänpuukottajia. Onneksi ovat muuttamassa Suomeen, koko perhe.

 

Mun appivanhempani ovat eronneet. Anoppi on aika räiskyvä ja vaikea persoona, mutta tulemme kumminkin hänen kanssaan toimeen. Hänen uusi miehensä on todella mukava ja auttavainen, lapsemme tykkäävät hänestä tosi paljon. Anopilla vain on ikävä tapa vertailla lapsiamme mieheni siskon lapsiin, ja muutenkin heitellä loukkaavia kommentteja.

Appiukko ja hänen uusi puolisonsa ovat sitten asia erikseen. Mitä tahansa teemme, kaikkea täytyy arvostella, vaikkapa ilman parempaa tietoa. Appiukon uusi puoliso on lapseton, ja inhoaa lapsia, monen muun asian lisäksi. Lapsemme lähestyvät jo kouluikää, mutta appi + avokki eivät ole koskaan hoitaneet heitä tai muutenkaan, jos ovat meillä käymässä, viitsineet kiinnittää lapsiin mitään huomiota. he puhuvat vain omista asioistaan (sairauksistaan ja suuresta omaisuudestaan), eivätkä ole pätkääkään kiinnostuneita siitä, mitä meidän elämäämme kuuluu. He asuvat tässä aivan lähellä, mutta käyvät (onneksi) vain pari kertaa vuodessa. Jotenkin vaan jokaisen vierailun jälkeen on monta päivää p.skan maku suussa ja surkea olo.

Ja miestäni kohtaan hänen isänsä on aina ollut suorastaan törkeä, ihan lapsesta saakka, yrittänyt nujertaa poikansa itsetunnon. Se tuntuu todella epäreilulta, koska mieheni on todella ahkera ja pärjännyt hienosti elämässään. Mutta ehkä apella on itsellään niin huono itsetunto, ettei kestä edes oman poikansa pärjäämistä.

 

synnytin reilut kolme viikkoa sitten ja en ole nähny appivanhempia ollenkaan,arvatkaa,olenko nauttinut asiasta??!! vauva on keskolassa vielä muutaman viikon,ei ne hänestäkään kysele,,ees mieheltä.mutta hän kertoo itse heille n.kerran viikossa tilanteen.sain kuulla pari päivää synnytyksen jälkeen semmosta juttua anopin suusta,että huh,huh.päätinkin lopettaa siellä käynnit kokonaan ja kaiken muunkin yhteydenpidon täysin.mies käyköön ja lapsetkin jos haluavat.ja muutenkin aijon olla viileen etänen,jos käyvät.ja jos muut ihmiset kyselevät jotain,en ehkä pidä sanaista arkkuani kiinni,mietin tilanteen mukaan(ja mielialani :kieh: )