Appivanhemmat

:saint: Toi kuvaa sua

Mulla ei paljon ole nokan koputtamista (appi kuollut 2000) anopin kanssa otimme parit matsit kun asuttiin jonkin aikaa saman katon alla, ja nekin hurtasta jonka se kuvitteli jättävänsä mulle lemmikiksi kun muuttaa keskustaan.
 
Mulla on appi josta en pidä ihmisenä. vaatii ehdotonta kunnioitusta ja tottelemista lapsiltaan, vaan sen takia että on heidän isä. Ruumiillista kuritusta jne ja rankkaa työntekoa lapsuudessa ollut miehelläni.

Anoppi on ikuinen ruikuttaja ja luulee, että hänen elämä ollut rankempaa kuin muilla, ja toivoo, että lapsilla menisi yhtä "huonosti", eli siis pitää tehdä palkkatöitä ja omia lapsia ei vaan saa hoitaa itse ym ja kärsiä pitää ja velkaa pitää ottaa kun heilläkin ollut jne. Vaikka siis hänen elämä ollut helppoa ja onnellista mun mielestä, taloudellisesti mennyt hyvin, hyvä terveys, terveet lapset, mies kunnollinen (siis tienaa eikä juo tai lyö, siis kunnollinen vaimoaan kohtaan, toisin kuin lapsilleen).

Mutta toi sun kuvaus oli hauska. :LOL:
 
Rosamamma
Periaatteessa appivanhempani ovat ihan mukavia. Apen kanssa tulen toimeen aika hyvin, mutta anopin kanssa menee ajatukset pahasti ristiin. Hän on mielestäni aika yksinkertainen, pihi, ajattelematon, omanapainen ja aivan joustamaton. Eli hyvin menee, kun ollaan vähän tekemisissä, mutta jos vaikka ollaan useampi päivä heillä kylässä, alkaa mulla hermo kiristyä. Ja mieheni on muuten ihan samaa mieltä äidistään. Onneksi he asuvatkin 150 km päässä eikä nähdä liian usein.
 
rypsi
Mulla mukavat appivanhemmat, mutta ne onkin lapista :p
Viimeksi anopin kyläillessä harmitteli, ettei ehtinyt pestä meidän ikkunoita. (välimatkaa 1100km ja kyläilee 1-2 krt/v)
 
No jo on tapaus. Heistä tosiaan saisi komediasarjan aikaiseksi. Lähetähän vinkkiä tv-ohjelmien tuottajille.

:LOL:

Itsellä ihan ok appivanhemmat. Olen luullut että he, varsinkin anoppi, on vaikeita, mutta nyt kun olen lukenut näitä appivanhempi-keskusteluja niin voin todeta että he ovat aivan normaaleja. Taas mennään pääsiäisenä heitä tervehtimään ja lapsia odottaa taas hirrrrveeee muna-kasa :D
 
Juu,
Oli hauskaa luettavaa toi jalkapalloilijan vaimon juttu appivanhemmistaan, vaikka yleistää ei saisi mutta mulla ollut avioliiton kautta suvussa brittimies ja samanoloisia kokemuksia...
Omat appivanhemmat kivoja just eilen anopin kanssa ostoksilla ja syömässä kaupungilla, juteltiin kaikenlaista henkevää, oli tosi mukavaa. Appi on myös oikein mukava.
 
Kyllä sulla taitaa olla yliveto parhaat appivanhemmat.

Mulla myös appi kuollut. Ja anopin kanssa tulen toimeen, mutta yleisten puheenaiheiden jälkeen en oikein tiedä mitä puhua seuraavaksi, yleensä tätä ongelmaa ei ole siis muiden ihmisten (vieraampienkaan) seurassa. Jotenkaan en tunne kuuluvani heidän (miehen sisarukset ja äiti)sisäpiiriin, vaikka ystävällisiä ovat ja tunnen olevani tervetullut anopille vierailuille. Jos ihmiset luokiteltaisiin ajatusmaailmaltaan kasteihin, niin oltais anopin ja näiden muidenkin kanssa ihan eri kasteissa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.04.2006 klo 20:45 Footballers Wife kirjoitti:
Oon tässä miettinyt appivanhempieni mahdollisia hyviä puolia ja keksinytkin yhden anopistani. Se rakastaa eläimiä. Se on antanut eräälle kulkukissallekin kodin ja huolehtinut sen kalliista hoidoista ja lääkkeistä. Appiukosta en ole toistaiseksi vielä keksinyt mitään mainittavia hyviä puolia :ashamed:
Oisko se , että saa petrata englantia apin kanssa...! :)
 
Kysyppä apelta, että miksi sivistysvaltiossa kuten Englannissa on 8 vuoden jono ihotautien spesialistille.
Serkun kanssa tuosta juuri juteltiin ja hän valitteli, että Saksasta (missä hän asuu) katoaa kaikki lääkärit Englantiin.

Mulla suhteeni appeen on hyvä en kertaakaan ole ottanut hänen kanssaan yhteen, mutta anoppi on sitten asia erikseen. Hän on sellanen kontrolli-friikki, että hänen pitää saada tietää kaikki minuutin tarkkudella. Kun soitan hänelle niin ekat sanat ovat "Mitä on tapahtunut?" ja minä siihen, että yleensä tervehditään sanomalla hei tai hyvää päivää.
Sairaudestani ja leikkauksesta hän meni kertomaan koko suvulle samantien, kysymättä että miltäköhän minusta tuntuisi, että asiastani keskustellaan. Ja nyt vieläkin tulee soittoja, että voi sinua parkaa, miten sinulla menee, voivotellaan ja säälitellään, vaikka aihetta ei enään ole. Tulos on mikä on ja elämä jatkuu, mutta ei siten että siitä tarvii säälien muistuttaa, kova pala se oli alussa minulle, mutta asiaan on jo tottunut, on tietenkin tilanteita milloin rupeaa ottamaan oikein kunnolla pattiin, mutta vähemmin nykyään.

Minusta olisi ihana jos he asuisivat vähän kauempana kuin 3 km päässä, mutta onneksi anopilla ei ole ajokorttia ja takseja löytyy lähistöltä n5 kpl ja linja-autolla ei pääse kuin aamulla aikaisin tänne ja siihen aikaan anoppi on vielä unten mailla :kieh:

Huonopuoli täällä espanjassa on myös, että yleensä vanhin lapsista huolehtii vanhemmistaa kun he eivät siihen itse pysty ja avokkini on vanhin. Anoppi jo valitsi tulevasa talossamme itselleen huoneen, mutta sanoin siihen , että jos meille muutat, niin sitten rakennamme sinulla sellasen pienen mummon mökin tonttimme kauimpaan nurkkaan.

Muistelen footballers wife että sinulla oli myös kirjoitus varamummoista, onnistuitko löytämään itsellesi sellaisen?
 
niinpä
juu,mun anoppi puhuu ihan avoimesti meidän aikana,miten hyvä hänen yks toinen miniä on,ja sen lapset jne...ärsyttää himona,yritän olla aina nykysin niinku en kuulis,jos siellä ollann.mut jos ne sattuu olemaan meillä,niin keksin sopivasti tekemistä,en jää seuraksi sohvalle...lapsille piti joskus täyttää ns.terveystieto lappu ja molempien sukujen sairaudet jne.heidän suvussa ei ainakaan ole mitään vikaa jne...mieluisimmat lapsen lapset kun ovat heillä,niin meidän lasten pitäs heti hypätä sinne,vaikka ois omat suunnitelmat ja menot jo (oikeestikin)valmiina.joskus kyllä olen keksinyt menoja,lähtenyt jonnekin kylään vaikka.kerran epäili,etten olekaan ollu töissä ja lapset hoidossa,kun oli unohtunut valot keittiöön.ovi oli kuulema lukossa.saattavat pölähtää pihalle lempi lasten kans ja hakevat (yrittävät)meidän naperoita sinne.lisäksi on kauheen pihi,saattaa sanoa suorsan,oliko tuo tarpeen ja eikö entiset käy?varsinkin lapsille ei sais mitään ostaa.ja entes kotimme remppaaminen,voi hyvänenaika,sitäkään ei sais tehä ja kun me tehään niin värit ym on hänen mielestään millon mitäkin.ja kun mä en ole mikään super tiptop talous ihminen siivouksessa,niin siitä se jaksaa vihjata tyyliin...käytiin siellä ja sielläö ja niiin monta lasta ja kaikki kun viivottimella vedetty ja niin nätti ja kaunis koti ja entes se rouvan pihamaa ja kasvimaa...vieläkö jatkan???sit se kauhistelee,jos lomilla käydään lasten kans jossain kotimaan lomapaikoissa ja soittelee perään,että olkaa kunnolla,ettei lasten loma mee pipariksi.siis me ei todellakaan ryypätä ja rällätä.sitten otetaan kun muksut on jossain hoidossa tai ite lähetään pitsalle esim.ja hoitaja tulee kotiin.harvemmin enää lapset menee anoppilaan,ei ne haluu.mun vanhempien luo ne haluis useemmin,mitä pääsevät.jaonpa mutsi saanukkin kuulla tästä...tämä tällä erää...
toi nahkahousu oli hyvä,voin hyvin kuvitella anoppis hapan naaman :LOL: :LOL:


 
miun appivanhemmat on n.20 vanhempia ko miun oma äiti ja silti anoppi tuntuu läheisemmältä..kaukka käsin sairas ihminen onnitellu jokaisesta meidän lapsesta jopa tästä tulevasta viidennestä ja toivonu jopa vielä lisää...ja se että avoimesti osittaa pitävänsä..silloin kun käytiin ..2004 kesällä niin sanoi haluavansa meidät *pitämään jöötä talossa* ja muutenkin kun me miehen kanssa osataan kunnioittaa heitä ja pitää asiat kondiksessa pikkuistenkin vilistäessä jaloissa...ja niinn edelleen..enkä usko pätkääkään että kyseessä olisi pelkkä esittäminen...kaikki jotka anopin tuntee sanoo samaa...'aina vaan puhuu kun sais sinut ja teidän perheen talon jatkajaks'...mies on vanhin elossa oleva lapsisat mutta kun mies ei ko. maahan halua muuttaa ko siel on niin vakeet oltavt koulujen ja sairaanhoidon ym. suhteen..

miulla ei oo pahaa sanaa appiukostakaan..hiljanen *vuori* joka räjähtää vaan asiasta ja asianomaiselle, ei koko suvulle...

 
niinpä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.01.2007 klo 16:05 niinpä kirjoitti:
juu,mun anoppi puhuu ihan avoimesti meidän aikana,miten hyvä hänen yks toinen miniä on,ja sen lapset jne...ärsyttää himona,yritän olla aina nykysin niinku en kuulis,jos siellä ollann.mut jos ne sattuu olemaan meillä,niin keksin sopivasti tekemistä,en jää seuraksi sohvalle...lapsille piti joskus täyttää ns.terveystieto lappu ja molempien sukujen sairaudet jne.heidän suvussa ei ainakaan ole mitään vikaa jne...mieluisimmat lapsen lapset kun ovat heillä,niin meidän lasten pitäs heti hypätä sinne,vaikka ois omat suunnitelmat ja menot jo (oikeestikin)valmiina.joskus kyllä olen keksinyt menoja,lähtenyt jonnekin kylään vaikka.kerran epäili,etten olekaan ollu töissä ja lapset hoidossa,kun oli unohtunut valot keittiöön.ovi oli kuulema lukossa.saattavat pölähtää pihalle lempi lasten kans ja hakevat (yrittävät)meidän naperoita sinne.lisäksi on kauheen pihi,saattaa sanoa suorsan,oliko tuo tarpeen ja eikö entiset käy?varsinkin lapsille ei sais mitään ostaa.ja entes kotimme remppaaminen,voi hyvänenaika,sitäkään ei sais tehä ja kun me tehään niin värit ym on hänen mielestään millon mitäkin.ja kun mä en ole mikään super tiptop talous ihminen siivouksessa,niin siitä se jaksaa vihjata tyyliin...käytiin siellä ja sielläö ja niiin monta lasta ja kaikki kun viivottimella vedetty ja niin nätti ja kaunis koti ja entes se rouvan pihamaa ja kasvimaa...vieläkö jatkan???sit se kauhistelee,jos lomilla käydään lasten kans jossain kotimaan lomapaikoissa ja soittelee perään,että olkaa kunnolla,ettei lasten loma mee pipariksi.siis me ei todellakaan ryypätä ja rällätä.sitten otetaan kun muksut on jossain hoidossa tai ite lähetään pitsalle esim.ja hoitaja tulee kotiin.harvemmin enää lapset menee anoppilaan,ei ne haluu.mun vanhempien luo ne haluis useemmin,mitä pääsevät.jaonpa mutsi saanukkin kuulla tästä...tämä tällä erää...
toi nahkahousu oli hyvä,voin hyvin kuvitella anoppis hapan naaman :LOL: :LOL:


tarkennan vielä,että tämä toinen miniä on olemassa,miehen veljen vaimo siis..
;)
tuli mieleen tosta ap apesta ja englannista.kysyppä joskus niitten sairaala asioista ja hygienia tasosta jne.siellähän on mrsa aivan huipussaan verrattuna suomeen,just eilen tuli ohjelma... :D
 
:LOL: tosi hauska juttu!!!mulla aivan vedet silmissä kun nauroin kertomuksellesi,tv:tä näkyi joku aika sitten englantilainen sarja HYASINTTI-tuli aivan mieleen se pariskunta ,kun kerroit appivanhemmista ja miehenikin sanoi samaa... :kieh: sulla ei tietty naurattanu silloin.se, että anoppisi on 72v ja käyttää nahkahousuja!! :whistle: tuli vain mieleen et ne olis hyvä yhdistelmä kun lahjoittaisit "vahingossa"suomi (väreineen ja raitoineen) verkkapuvun apellesi... ;) juu,mulla ei ole nykysten appivanhempia,ne on aikoja sitten kuolleet,appia en ehtiny tuntemaan,anopin kylläkin ja kaipaan häntä aivan oikeasti,oli ihana mummeli 83v.ilman nahkahousuja vaikka entinen ammatti olikin ompelija.eli olis varmaan tehny ne vaikka mulle jos ei luojan armollinen käsi olis ottanut häntä niin yht'äkkiä keskuudestamme poies :ashamed: entisestä liitosta löytyy taas lauhkea lammasmainen appiukko ja vähemmän sellainen anoppi-jolla oli asenne oksat pois kun suuttui,mutta se ei enää vaivaa minua.. ;)
 
niinpä
harvoin käy anoppi ja tänään valitettavasti oli se päivä!!!! :kieh: :x
ekaksi kehu sitä lempiminiäänsä ja niitten lapsia jne... :$
sitten tietysti ukko kultani suuttu,kun kerroin että ne kävi ja ukko kysy että mitäpä ne?no,minä sitten kerroin.mulla alkaa äitiysloma muutaman viikon päästä ja lekuri passitti mut viime viikolla sairaslomalle.anoppi penäsi syytä kysy etkö jaksanu olla?(teen 3 vuoro työtä)en kai mä sille selitä syitä sairas lomalleni.ja onkos se nuorimmainen sitten hoidossa,vaikka sinä olet kotona??!! ja ei kai sen enää sitten tarvihe toiminta terapiasssa käydä jne.voi vi¤%&tu,ajattelin sillon.ei kai tarve siihen lopu,jos mä olen kotona,kun on käynykin vasta pari kertaa.ja pakkauskin ois pitäny rahana ottaa kuulema,kun on teillä entisiä vaatteita.mistä hän sen tietää,onko vai ei,kun olen antanu pois.mutta eihän se hälle kuulu.ottaa vaan niin päähän :headwall:
ja nyt ukko on naama :( kun kerroin nämä.itehän kysy.ja kuka syyttä suuttuu,se lahjatta leppyy.

footballers wife,mistä niitä kuu matkoja/tontteja saikaan??? :D

kyllä helpotti vähän,kun sain tänne purnata ;)
 
Mulla on nyt ihanat appivanhammat, koskaan en ole tavannut niin sydämellisiä ja mukavia ihmisiä. Asuvat vaan harmillisesti niin kauhean kaukana (Rovaniemellä). Anoppi kyllä soittelee ja laittelee tekstareita kun sillä on tylsää tai muuten vaan haluaa höpöttää jonkun kanssa. Odotan aina sinne pääsyä, enemmän kun omien vanhempieni luo.

Tiedän kuitenkin mitä on kun on hirviöanoppi. Ex-anoppi oli ja on edelleenkin sellainen. Minähän en mitenkään sopinut heidän kultapojalleen, olin kai liian omapäinen. Se akka vihas kun ilmoitin oman mielipiteeni asiasta kun asiasta. Tietystikään en osannut kasvattaa lastakaan kuten olisi pitänyt. Olin kuulemma #&%?$!* laiska ja epäkohtelias jne, jne.... Listaa vois jatkaa loputtomiin. He olivat itse täydellisiä!!! :LOL: Valitettavasti saan edelleenkin kuulla olevani #&%?$!* ämmä, vaikka olen eronnut ex:ästä jo nelisen vuotta sitten. Nykyinen mieheni on tietysti ex-anopin mielestä pohjasakkaa. Se on vaan niin hauska juttu, kun he eivät ole koskaan tavanneet miestäni.

Toivottavasti paha saa palkkansa...
 
mia
No just joo!
Vaikuttaa noi sun appivanhempasi tyypillisilta paremman luokan enkku-snobeilta! Itse asuin Lontoossa 8 ja puoli vuotta (nyt asuinpaikkana on Uusi Seelanti miehen takia) ja siina tuli monenlaiset englantilaiset tapoineen tutuiksi. Huvittaa kovasti tuo appesi asenne Suomeen (Suomi ei ole sivistysvaltio Englantiin verrattuna). Tyypillinen englantilainen kun asuu vanhassa talossa (josta saa maksaa maltaita Suomen verrattuna), jossa on kokolattiamatot vessoja myoten ja yksinkertaiset ikkunat joista kuitenkin vetaa niin paljon etta verhot vaan lepattaa. Homeongelmat asunnoissa on tosi yleisia eika niille tehda mitaan asian korjaamiseksi, se kun kuuluu vahan niinkuin asiaan.
Jos sitten ruetaan vertailemaan yleisen tegnologian tasoa niin kylla se Englanti vaan jaa kirkkaasti kakkoseksi Suomen rinnalla: shekit on maksuvalineina edelleen yleisesti kaytossa ja laskunmaksu-automaateista ei kukaan ole kuullutkaan. Samoin jos verrataan yleisen terveydenhuollon (vaikkapa lapsikuolleisuus, syopasairaanhoito) ja koulutussysteemin tasoa (vaikkapa PISA-tutkimus, joka kirkkaasti julisti Suomen loistavaa ja korkeatasoista koulutussysteemia). Suomalaisesta kouluruokailusta muistan nahneeni Englannissa ohjelman, siina ihmeteltiin kuinka suomalaiset lapset saavat niin korkeatasoista ruokaa (ilman mitaan ranskalaisia ja hampurilaisia) ja viela ilmaiseksi. Englannissahan kouluruokailu on maksullinen ja ruuan taso on just burgereita, rasvaisia piiraita yms. Onneksi Jamie Oliver on kiinnittanyt tahan asiaan huomiota ja valtiokin on vissiin yrittanyt jotain tehda asian korjaamiseksi juuri taman takia.
Onhan Eglannissa paljon hienojakin asioita ja samalla se on vanha sivistysvaltio, jolla on pitka ja vivahteikas historia. Mua vaan sieppaa viimeisen paalle tuollainen putkiaivo-ajattelu, johon niin kovin moni enkku valitettavasti syyllistyy. Onneksi tapasin ja tutustuin moniin sellaisiinkin enkkuihin Lontoon vuosieni aikana, jotka ovat nahneet enemman kuin oman takapihansa ja jotka osaavat arvostaa "ulkomaalaistenkin" osaamista ja tieto-taitoa.

Joten anna vaan anoppisi jatkaa botoxin ruiskuttelua ja jata heidan "alentavat" kommenttinsa omaan arvoon. Suomi on uskomattoman upea ja turvallinen maa elaa ja kasvattaa lapsensa, siita pitaisi jokaisen suomalaisen olla ylpea. Appivanhempasi jaavat paljosta vaille tuon asenteensa kanssa, mutta toisaalta se ei enaa ole sun migreenisi.


:LOL:

Pida vaan lippu korkealla! Lampoisin kesaterveisin taalta toiselta puolen maapalloa!
 

Yhteistyössä