Anteeks mut mä en käsitä! (Lapsiperheen eroamisesta)

Niinkö luulet että niin toimiessa (me monimutkaiset) ihmiset pystyisimme ehkäisemään erot, pettämiset, lyömiset, sairauden muuttamat persoonat..."Sovitaanko ettei sitten koskaan erota, ja tää barbie menis sitten tähän taloon...."Eiköhän yleensä suhteeseen lähtiessä kaikki ajattelekin niin, että siinä ollaan pysyvästi. Asiat vaan joskus muuttuu, tai toisen hulluudesta ei ole aina tietoa suhteen aloittamisen ja perheen perustamisen aikana. Esimerkiksi.

Tottakai useinmiten kannattaa yrittää, mutta aina se vaan ei riitä.

Mä oonkin tämmönen barbie

Vastoinkäymisiä on ollut joka lähtöön, usko pois. Aika tyhmää, että me jotka puolustamme tahtomista ja ponnistelua parisuhteen ja perheen eteen, olemme automaattisesti mistään mitään tietämättömiä, naiiveja barbeja. Heikkoja ihmisiä jotka eivät osaa elää yksin.

 

[QUOTE="vieras";27298878]Aha. Mutkun kukaan ei ole sulle tilivelvollinen selittämään olisko asia korjattavissa vai ei.[/QUOTE]

Niin ni mitä sä selität? Ei ymmärrä. Mihin tää sun kommentti ylipäätään liittyy ja miksi kukaan olis mulle tilivelvollinen.

 

[QUOTE="vieras";27298878]Aha. Mutkun kukaan ei ole sulle tilivelvollinen selittämään olisko asia korjattavissa vai ei.[/QUOTE]

Ja tämän kommentoit koska?

 

Niinkö luulet että niin toimiessa (me monimutkaiset) ihmiset pystyisimme ehkäisemään erot, pettämiset, lyömiset, sairauden muuttamat persoonat..."Sovitaanko ettei sitten koskaan erota, ja tää barbie menis sitten tähän taloon...."Eiköhän yleensä suhteeseen lähtiessä kaikki ajattelekin niin, että siinä ollaan pysyvästi. Asiat vaan joskus muuttuu, tai toisen hulluudesta ei ole aina tietoa suhteen aloittamisen ja perheen perustamisen aikana. Esimerkiksi.

Tottakai useinmiten kannattaa yrittää, mutta aina se vaan ei riitä.

Eikö se ole tullut selväksi että ero voidaan estää jos molemmat haluaa ja molemmat tekee myös silloin sellaisia asioita että se on mahdollista. Ei petä, ei lyö, ei juo jnejne

Onko joku jossain vaiheessa sanonut että kannattaa yrittää vaikka tottua niihin nyrkiniskuihin, että jospa se siitä?

 

5v on todella pitkä aika parisuhteessa. Voi sattua ja tapahtua niin paljon.

Se mikä on toisen mielestä "heppoisin perustein" ei välttämättä ole sille toiselle. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä ja siitä pitäs tehdä sellanen ettei tarttis vanhana katua tekemiään valintoja.

Se et "maksatetaan lapsilla" niin mä en ymmärrä et miks pitää pysyä yhdessä kun ei toista rakasta eikä halua. Ei ainakaan lasten takia. Lapsille pitäs pystyä näyttämään mallia parisuhteesta ja millasta mallia sitä annetaan jos vanhemmat ovat kuin vieraita?

Kauanko sitä kulissia jaksaa pitää yllä? Ja sittenkö erotaan kun lapset on aikuisia ja muuttaneet kotoa?

Moni aikuinen sanoo joiden vanhemmilla oli kulissiliitto et kyl he on tienny mikä se oikea asianlaita on ollu, tai et olisitte eronnu jo silloin..

Se on totta et suhteen eteen täytyy tehdä töitä mut joskus sekään ei enää riitä.

Mun mielestä ihmisellä on oikeus onneen ja asiat jos hoidetaan oikein niin kaikilla on hyvä olla.

Tää on NIIN totta! Avioliiton ja parisuhteen pitäisi toimia lapsille esimerkkinä. Millaisen mallin he saavat miehen ja naisen välisestä liitosta, jos se on ahdistavaa riitelyä ja ilmapiiriä koko ajan?
Vietin lapsuuteni tällaisessa kulissiavioliitossa elävien vanhempien kanssa. Äiti nalkutti ja rähjäsi melkein jatkuvalla syötöllä jostain isälle. Arvatkaa millaisen naisen mallin olen saanut? Olen joutunut TODELLA hartiavoimin tekemään nyt aikuisena töitä parisuhteessa, etten muuttuisi samanlaiseksi nalkuttavaksi ämmäksi Se on tosi raskasta välillä, mut asiaa auttaa kun tiedostan sen itse ja pyrin välttämään sitä mallia viimeiseen asti.
Mutta ei ole hyväksi lapsille mikään vanhempien pakkoavioliitto! Muistakaa se, että asiat ei ole mustavalkoisia.

 

Minä en jaksa ymmärtää näitä "ollaan väsyneitä toisiimme eikä taida olla rakkauttakaan jäljellä"-pareja. Väsymys kuuluu olennaisesti lapsiperhearkeen ja sellaisia kausia, jolloin puoliso ärsyttää, tulee pakostakin. Meillä oli neljän vuoden yhdessäasumisen jälkeen sellainen kausi, että puhuttiin eroamisesta jatkuvasti ja riideltiin, itkettiin jne. mutta mitään ei kuitenkaan saatu sitten aikaiseksi...päätettiin yrittää vielä kerran, ja vaikka noita epäonnistuneita yrityksiä oli taustalla kymmeniä, tällä kertaa se vihdoin palkitsi ja nyt meillä on erittäin onnellinen, vakaa liitto. Tahtoisin sanoa kaikille pareille että älkää helvetissä antako periksi! Eri juttu tietenkin jos mies pahoinpitelee tai ryyppää päivittäin, mutta noin muuten.

 

Mä oonkin tämmönen barbie

Vastoinkäymisiä on ollut joka lähtöön, usko pois. Aika tyhmää, että me jotka puolustamme tahtomista ja ponnistelua parisuhteen ja perheen eteen, olemme automaattisesti mistään mitään tietämättömiä, naiiveja barbeja. Heikkoja ihmisiä jotka eivät osaa elää yksin.

Ja ajattelit jatkaa maailman tappiin asti, etkä eroaisi vaikka vastoinkäymisiä tulisi jatkossakin rutkasti - ja tarkoitan nyt ihan oikeita vastoinkäymisiä, kuten vaikkapa uskottomuutta, liiallista alkon käyttöä & sitä että mies tuhlaa perheen rahat turhuuksiin?

Jossain vaiheessa raja tulee vastaan jokaisella. Raja sen suhteen, mitä jaksaa. Miten paljon jaksaa, miten kauan jaksaa.

Ja silloin ei ehkä haluaisi kuulla jeesustelua siitä, että "on meilläkin ollut vaikeaa, mutta me olemme ponnistelleet parisuhteemme eteen" jne. Kun tietää, että on itsekin ponnistellut, ehkäpä ihan liikaakin, ja olisi ollut viisaampaa luovuttaa jo ajat sitten.

Silti kavereille ja tuttaville ehkä annetaan ympäripyöreä "kasvoimme erillemme"-selitys. Kun kaikki eivät halua jakaa parisuhdeasioitaan muille.

Jääminen on usein helpompaa kuin lähteminen, sen olen huomannut kun olen vanhaksi elänyt.

 

Minä en jaksa ymmärtää näitä "ollaan väsyneitä toisiimme eikä taida olla rakkauttakaan jäljellä"-pareja. Väsymys kuuluu olennaisesti lapsiperhearkeen ja sellaisia kausia, jolloin puoliso ärsyttää, tulee pakostakin. Meillä oli neljän vuoden yhdessäasumisen jälkeen sellainen kausi, että puhuttiin eroamisesta jatkuvasti ja riideltiin, itkettiin jne. mutta mitään ei kuitenkaan saatu sitten aikaiseksi...päätettiin yrittää vielä kerran, ja vaikka noita epäonnistuneita yrityksiä oli taustalla kymmeniä, tällä kertaa se vihdoin palkitsi ja nyt meillä on erittäin onnellinen, vakaa liitto. Tahtoisin sanoa kaikille pareille että älkää helvetissä antako periksi! Eri juttu tietenkin jos mies pahoinpitelee tai ryyppää päivittäin, mutta noin muuten.

 

Ja ajattelit jatkaa maailman tappiin asti, etkä eroaisi vaikka vastoinkäymisiä tulisi jatkossakin rutkasti - ja tarkoitan nyt ihan oikeita vastoinkäymisiä, kuten vaikkapa uskottomuutta, liiallista alkon käyttöä & sitä että mies tuhlaa perheen rahat turhuuksiin?

Jossain vaiheessa raja tulee vastaan jokaisella. Raja sen suhteen, mitä jaksaa. Miten paljon jaksaa, miten kauan jaksaa.

Ja silloin ei ehkä haluaisi kuulla jeesustelua siitä, että "on meilläkin ollut vaikeaa, mutta me olemme ponnistelleet parisuhteemme eteen" jne. Kun tietää, että on itsekin ponnistellut, ehkäpä ihan liikaakin, ja olisi ollut viisaampaa luovuttaa jo ajat sitten.

Silti kavereille ja tuttaville ehkä annetaan ympäripyöreä "kasvoimme erillemme"-selitys. Kun kaikki eivät halua jakaa parisuhdeasioitaan muille.

Jääminen on usein helpompaa kuin lähteminen, sen olen huomannut kun olen vanhaksi elänyt.

Kuka määrittelee mitkä ovat "oikeita" ongelmia? Ja voin kertoa että listallasi olleita on myös tullut meidän eteen. En paasaa, enkä ole kukaan toisia tuomitsemaan. Mulla on mielipiteeni, mutta en niitä ympärilläni oleville eronneille sano. Se on heidän elämänsä. Ei asia on keskustella asiasta keskustelupalstalla, missä ollaan anonyymejä.

 

Älä sekoita sitä, että mies ei HALUNNUT siihen ettei nainen olisi halunnut. Molemmilta pitää löytyä se sama halu.

Älkää viittikö ihan lapsellisiksi ryhtyä. (tai no ryhdytte kuitenkin)

EI, vaan täällä on nimenomaan sanottu että KAIKESTA pääsee yli jos vain HALUAA. Eli jos kumppani pettää, niin siitäkin pääsee yli jos molemmilta löytyy _vilpitöntä tahtoa_ asiaan. Eli silloin myös naisen olisi ollut haluttava asiaa niin tuostakin olisi voitu yli päästä.

En voi olla ryhtymättä kun joidenkin kommentit ovat niin naiiveja.

 

[QUOTE="vieras";27298822]Oivoi.... sen huomaa että joillain ei ole elämässä ikinä ollut suurempia vastoinkäymisiä... ja ongelmat on luokkaa ostanko ässäpussin vai kaatissäkin. Eikä siinäkään mitään pahaa ole, mutta vähän surullista jos ei ole sitten kykyä ymmärtää että muilla ei mene aina elämässä yhtä hyvin, eikä kaikilla ole samanlaisia lähtökohtia joista ponnistaa.... ei ole kykyä empatiaan ja tsemppaamiseen, vaan mieluummin etsii ne viat ja osoittaa ne selvästi.

Ja vaikka meille ero nyt tulisi, niin lapsi on parasta mitä meidän suhteessa on tapahtunut, siitä olemme miehen kanssa molemmat yhtä mieltä. Se että meidän suhde saattaa johtaa eroon joskus, ei tarkoita että koko suhde oli täysin arvoton ja aina huono, puhumattakaan että haluaisimme sen elämästämme pyyhkiä pois kokonaan.

(en ole tuon tekstin kirjoittaja, mutta samanlaisessa elämäntilanteessa)[/QUOTE]

Niin meinasinkin kommentoida että olisin voinut kirjoittaa vielä joitakin vuosia sitten samalla tavoin kuin "kuumahuuli". Asiat nyt ei aina mene kuten haluaisi, ja vaikka sen toisen tuntisi mielestään hyvinkin mutta kun lapsi tulee kuvioihin voi se olla melko rankka paikka parisuhteelle. Itselle pettymystä on aiheuttanut myös se, että itse jouduin melkoiseen pyöritykseen perheeni kanssa aikanaa koska he eivät voineet hyväksyä miesvalintaani (itsellä uskonnollinen tausta), joten jouduin tekemään enemmän töitä alussa että voitiin olla yhdessä. Ja nyt sitten on todella sellainen tilanne, ettei mies tunnu haluavan tehdä töitä liiton eteen. Lisäksi kuten vieras sanoikin, lapsi on parasta. Eli en siis kadu tapahtui mitä tahansa.

Tsemppiä vaan kaikille samanlaisessa tilanteessa kamppaileville!

 

Kuka määrittelee mitkä ovat "oikeita" ongelmia? Ja voin kertoa että listallasi olleita on myös tullut meidän eteen. En paasaa, enkä ole kukaan toisia tuomitsemaan.

Nämä "ne erosi ihan turhaan"-ihmiset ainakin...

Et vastannut kysymykseeni. Jos ja kun listallani olleita ongelmia tulee teillä eteen jatkossakin, niin uskotko että jaksat (ja että haluat jaksaa) sitä loputtomiin, vai tuleeko jossain vaiheessa tilanne, että laitat hanskat tiskiin ja eroat? Annatko itsellesi luvan luovuttaa, jos esim. oma jaksamisesi sitä vaatisi?

 

Nämä "ne erosi ihan turhaan"-ihmiset ainakin...

Et vastannut kysymykseeni. Jos ja kun listallani olleita ongelmia tulee teillä eteen jatkossakin, niin uskotko että jaksat (ja että haluat jaksaa) sitä loputtomiin, vai tuleeko jossain vaiheessa tilanne, että laitat hanskat tiskiin ja eroat? Annatko itsellesi luvan luovuttaa, jos esim. oma jaksamisesi sitä vaatisi?

Tai osaako luovuttaa, jos esim. lasten hyvinvointi sitä vaatisi? Perheen ilmapiiri kun ei välttämättä ole se paras mahdollinen, kun käydään yhä uudestaan ja uudestaan läpi näitä vastoinkäymisiä...

 

5 vuotta parisuhteessa on todella lyhyt aika. Ja sen parisuhteen eteen voi tehdä töitä, mutta kait se on helpompaa vaan hankkia uus ukko, kuin karsia niitä omia huonoja puolia pois.

 

5 vuotta parisuhteessa on todella lyhyt aika. Ja sen parisuhteen eteen voi tehdä töitä, mutta kait se on helpompaa vaan hankkia uus ukko, kuin karsia niitä omia huonoja puolia pois.

5 vuodessa saa jo hyvin esim. pilattua lapsen itsetunnon ja hyvinvoinnin, jos hän joutuu päivittäin todistamaan vanhempien keskinäisiä, kireitä välejä.

Jep, joskus voi olla niin että esim. itse haluaisi, mutta toinen ei halua. Mutta tämäkin ilmeisesti pitäisi koko maailmalle selventää (että kun se tommonen ja tämmönen) eron tullessa, ettei sitä tarttis niin kovin täällä palstalla ihmetellä.

 

5 vuotta parisuhteessa on todella lyhyt aika. Ja sen parisuhteen eteen voi tehdä töitä, mutta kait se on helpompaa vaan hankkia uus ukko, kuin karsia niitä omia huonoja puolia pois.

5 vuodessa saa jo hyvin esim. pilattua lapsen itsetunnon ja hyvinvoinnin, jos hän joutuu päivittäin todistamaan vanhempien keskinäisiä, kireitä välejä.

Jep, joskus voi olla niin että esim. itse haluaisi, mutta toinen ei halua. Mutta tämäkin ilmeisesti pitäisi koko maailmalle selventää (että kun se tommonen ja tämmönen) eron tullessa, ettei sitä tarttis niin kovin täällä palstalla ihmetellä.

 

Nämä "ne erosi ihan turhaan"-ihmiset ainakin...

Et vastannut kysymykseeni. Jos ja kun listallani olleita ongelmia tulee teillä eteen jatkossakin, niin uskotko että jaksat (ja että haluat jaksaa) sitä loputtomiin, vai tuleeko jossain vaiheessa tilanne, että laitat hanskat tiskiin ja eroat? Annatko itsellesi luvan luovuttaa, jos esim. oma jaksamisesi sitä vaatisi?

Kun? Harmittavan pessimistinen maailmankatsomus.

Ainakin tahdon päästä niistä yli. Olen siis terästänyt sitä, että väkivalta ja alkoholismi ovat ihan riittäviä syitä eroamiseen (vaikka niihinkin on saatavilla apua). Sosiaalipalvelujärjestelmämme on onneksi niin kattava, että esim. avohuollon palveluita löytyy myös perhetyön saralla.

Luotan suhteeseemme, arvostamme toisiamme ja haluamme elää perheenä hautaan asti. Saat sanoa " mitäs minä sanoin" jos eroamme.

 

että kun se toinen on tommonen ja tämmönen

 

ja väkivalta ja alkoholismi on sellaisia syitä, mitä ei mun mielestä pidä lasten kanssa jäädä selvittelemään päiväksikään samaan huusholliin. Sit on toisen lähettävä hoitamaan itsensä kuntoon jonnekkin muualle, ennenkuin voi palata lasten kanssa samaan kotiin.

 

Mitä jos toinen osapuoli ei halua/jaksa tehdä omaa osuuttaan parisuhteen hoitamiseksi? Itse olen yrittänyt jo parikin vuotta, pyytänyt enemmän läheisyyttä, hellinyt miestä jne. uskon että YLEENSÄ metsä vastaa kuten sinne huudetaan, mutta ei tässä tapauksessa enää siltä tunnu. Miten kauan sitä pitää yrittää? Hyvä kysymys, sillä itsellä ainakin alkaa olla voimat loppu. Vikaahan on toki myös itsessäni (voisin paremmin sietää huonoa kohtelua ilman että alan siitä piankin huomauttamaan, pientä parannusta tässä). Lapsen vuoksi olen halunut yrittää ja tehdä kompromisseja.

Jos toinen ei halua ei tehdä osuuttaan..yksin on hankala korjata ongelmia avioliitossa. Meillä on vielä sillai, että jos haluan puhua asioista tai pyydän lisää läheisyyttä, niin se tarkoittaa miehen mielestä että haluan riidellä. Surullista

Nuori, mutta naimisissa 12v.

 

Kun? Harmittavan pessimistinen maailmankatsomus.

Ainakin tahdon päästä niistä yli. Olen siis terästänyt sitä, että väkivalta ja alkoholismi ovat ihan riittäviä syitä eroamiseen (vaikka niihinkin on saatavilla apua). Sosiaalipalvelujärjestelmämme on onneksi niin kattava, että esim. avohuollon palveluita löytyy myös perhetyön saralla.

Luotan suhteeseemme, arvostamme toisiamme ja haluamme elää perheenä hautaan asti. Saat sanoa " mitäs minä sanoin" jos eroamme.

Kannattaa varmaan pitää kuitenkin silmät auki JOS on kerran tuollaista ollut aiemmin. Sokeaksi ei saa tulla ja lakaista kaikkea maton alle.

Tuo mies joka minua petti 5 kertaa ja jäi aina kiinni, viimeisin taistelu ennen kiinnijäämistä oli hyvin opettavainen ja ajattelin että tästä kaikki vielä hyväksi kääntyy.
Mies sanoi kauniita sanoja, sanoi että haluaa elää kanssani loppuelämän muutenhan hän olisi jo lähtenyt jonkun toisen matkaan, mutta kuitenkin aina valinnut minut. Ja että hän ei enää jaksa elää siinä tunteessa että voi jäädä kiinni.

Kuinkas sitten puolivuotta myöhemmin kävikään taas vaikka kaikki oli hyvin, paremmin kuin koskaan meidän suhteessa oli ollut. Läheisyyttä, hyviä sanoja jne jne.

 

[QUOTE="joopajoo";27299119]Kannattaa varmaan pitää kuitenkin silmät auki JOS on kerran tuollaista ollut aiemmin. Sokeaksi ei saa tulla ja lakaista kaikkea maton alle.

Tuo mies joka minua petti 5 kertaa ja jäi aina kiinni, viimeisin taistelu ennen kiinnijäämistä oli hyvin opettavainen ja ajattelin että tästä kaikki vielä hyväksi kääntyy.
Mies sanoi kauniita sanoja, sanoi että haluaa elää kanssani loppuelämän muutenhan hän olisi jo lähtenyt jonkun toisen matkaan, mutta kuitenkin aina valinnut minut. Ja että hän ei enää jaksa elää siinä tunteessa että voi jäädä kiinni.

Kuinkas sitten puolivuotta myöhemmin kävikään taas vaikka kaikki oli hyvin, paremmin kuin koskaan meidän suhteessa oli ollut. Läheisyyttä, hyviä sanoja jne jne.[/QUOTE]

En sanonut että kyse on pettämisestä. Ja vaikka olisikin, ei se aina mene niin että "kerran pettää, aina pettää". Harmillista että teillä asiat ovat menneet noin . Kyllä minä tiedän sen syklin, jolla pettäjä pyrkii tilanteen herraksi.

 

Mä oonkin tämmönen barbie

Vastoinkäymisiä on ollut joka lähtöön, usko pois. Aika tyhmää, että me jotka puolustamme tahtomista ja ponnistelua parisuhteen ja perheen eteen, olemme automaattisesti mistään mitään tietämättömiä, naiiveja barbeja. Heikkoja ihmisiä jotka eivät osaa elää yksin.

En tarkoittanut sitä noin. Tuo barbie kommentti oli vain metafora sille että todellinen elämä ei mene niin.

 

[QUOTE="mamma";27298906]Tää on NIIN totta! Avioliiton ja parisuhteen pitäisi toimia lapsille esimerkkinä. Millaisen mallin he saavat miehen ja naisen välisestä liitosta, jos se on ahdistavaa riitelyä ja ilmapiiriä koko ajan?
Vietin lapsuuteni tällaisessa kulissiavioliitossa elävien vanhempien kanssa. Äiti nalkutti ja rähjäsi melkein jatkuvalla syötöllä jostain isälle. Arvatkaa millaisen naisen mallin olen saanut? Olen joutunut TODELLA hartiavoimin tekemään nyt aikuisena töitä parisuhteessa, etten muuttuisi samanlaiseksi nalkuttavaksi ämmäksi Se on tosi raskasta välillä, mut asiaa auttaa kun tiedostan sen itse ja pyrin välttämään sitä mallia viimeiseen asti.
Mutta ei ole hyväksi lapsille mikään vanhempien pakkoavioliitto! Muistakaa se, että asiat ei ole mustavalkoisia.[/QUOTE]

Näinpä. Minullakin meni pitkään niin että koin parisuhteet vain ahdistaviksi. Nyt olen todella hyvässä parisuhteessa, jota kyllä vaalin, ja jonka eteen teen työtä. Mutta kauan tähän menikin. Vielä tätä suhdetta ennen tätä hakkasin päätä seinään ja hakemalla hain niitä vääriä ihmisiä elämääni, että sama kaava toistui omassa elämässäni mitä näin kotona asuessani.

 

En tarkoittanut sitä noin. Tuo barbie kommentti oli vain metafora sille että todellinen elämä ei mene niin.

Ymmärsin

Ei olekan kyse siitä että pyrimme ehkäisemään kaikkia parisuhteen ongelmia yksinkertaisesti siitä sopimalla. Sehän nyt olisi naiivia ( jopa minun mielestäni, hehe).