Antaisitko isovanhempien vielä lapsesi lestadiolaisten tilaisuuksiin

Meillä, ollaan ihan ev.lutteja, on lapset olleet mummin ja vaarin mukana. Mitään ei ole mistään helvetistä tms. puhuneet, vaan innoissaan aina lähtevät kavereita tapaamaan. Eivät taida paljoa siellä kuunnella, ja hyvä niin.

 

Vanhoillislestadiolaisen lapsuuden ja nuoruuden kokeneena, en sallisi vanhempieni viedä tai pyytää lastani seuroihin ennen kuin lapsi täyttäisi 16. Pienen lapsen arvostelukyky ei vielä riitä suojaamaan kehittyvää identiteettiä aikuisten puheilta. Minusta isovanhemmat (tai muut sukulaiset) käyttävät väärin lapsen heihin rakentamaa luottamussuhdetta viemällä hänet seuroihin. Tuo luottamus ja kiintymys voivat myöhemmin toimia pohjana taivuttelulle, jopa painostukselle toimia yhteisön normien mukaisesti. Vaikka sukulaisten tarkoitus olisikin hyvä, voidaan lapsen "taivasmatkalle" pelastamisessa käyttää kyseenalaisiakin keinoja.

Seura-asiassa olisin hiukan varovainen myös lapsen serkkuperheiden suhteen. Lapselle ja nuorelle on tärkeää olla ikäistensä parissa hyväksytty ja arvostettu, mikä tuo suuria yhdenmukaistumispaineita. Näkeehän sen kouluelämässäkin, jossa lasta saatetaan ikätovereiden taholta väheksyä vaikka erilaisen pukeutumisen takia. Mielessäni näen lapsen, joka häveten ottaa pois korvakorunsa, ne joista oli pari viikkoa sitten niin ylpeä. Heti tämän jälkeen lasta aletaan kutsua uskovaiseksi.

Minulla ei vielä ole lapsia, mutta olen pohtinut asiaa itsekseni silloin tällöin. Mielestäni vanhemmilla olisi hyvä olla yhdessä sovittu linja, miten suhtaudutaan sukulaisten seurakutsuihin. Itse haluaisin keskustella vanhempieni ja sisarusteni kanssa henkilökohtaisesti siitä, etten halua heidän vievän/pyytävän lastani vl-tilaisuuksiin ennen kuudentoista vuoden ikää. Jos lapsi teini-iässä kiinnostuisi itse seuratilaisuuksista, en toisaalta kieltäisikään häntä osallistumasta. Minusta olisi kuitenkin hyvä, jos lapsi saisi pohjustuksen eri tavalla ajattelevista ihmisistä, omasta vl-taustastani ja herätysliikkeestä lähdöstäni (rakkaita sukulaisiamme mollaamatta).

Jos nuoreni tämän jälkeen haluaisi jatkaa seuratilaisuuksiin osallistumista, jopa kääntyä lestadiolaiseksi, en minä sitäkään estäisi. Mutta minusta seura-asiassa on tärkeää, että nuori itse ymmärtää pääpiirteittäin, millaisen ilmiön kanssa on tekemisissä - tuntee jonkin verran liikkeen historiaa, uskonkäsityksiä (tai säännöstöä) ja niiden vaikutuksia tavallisen 'uskovaisen' elämässä. Nuorelle itselleen asetettu seura-ikäraja tuntuisi minusta turhan rajoittavalta ja keinotekoiselta. Minusta riittävä ymmärrys olisi se raja, jonka jälkeen nuoren voisi altistaa lestadiolaisten voimakkaille määritelmille oikeasta uskosta ja elämäntavasta. Haluaisin kuitenkin, että sukulaiseni noudattaisivat tiettyä suojaikärajaa ennen kuin edes ehdottaisivat lapselleni osallistumista vl-uskonnonharjoitukseen. Minä olen siellä kovan kouluni käynyt.

 

[QUOTE="aaduska";28475542]Meillä, ollaan ihan ev.lutteja, on lapset olleet mummin ja vaarin mukana. Mitään ei ole mistään helvetistä tms. puhuneet, vaan innoissaan aina lähtevät kavereita tapaamaan. Eivät taida paljoa siellä kuunnella, ja hyvä niin.[/QUOTE]

Tavallaan voi ajatelal että "hyvähän se on kun käy kirkossa". Mutta juuri tuo välinpitämättömyys on "tavallisessa" luterilaisessa seurakunnassa ja kirkossa niin huolestuttavaa. Ollaan vaan kuin ei oltaisi uskomassa, eli saa elää miten sattuu ja vaan käydään kirkossa. Se on omavanhurskautta ja ulkokultaisuutta, jos katsotaan asiaa Jumalan sanan mukaan... Kuolematon sielu saa vahingon... Tämäkin asia saa selvyyttä kun tulette vaan seuroihin!

 

[QUOTE="aaduska";28475542]Meillä, ollaan ihan ev.lutteja, on lapset olleet mummin ja vaarin mukana. Mitään ei ole mistään helvetistä tms. puhuneet, vaan innoissaan aina lähtevät kavereita tapaamaan. Eivät taida paljoa siellä kuunnella, ja hyvä niin.[/QUOTE]

Tavallaan voi ajatella että "hyvähän se on kun käy kirkossa". Mutta juuri tuo välinpitämättömyys on "tavallisessa" luterilaisessa seurakunnassa ja kirkossa niin huolestuttavaa. Ollaan vaan kuin ei oltaisi uskomassa, eli saa elää miten sattuu ja vaan käydään kirkossa. Se on omavanhurskautta ja ulkokultaisuutta, jos katsotaan asiaa Jumalan sanan mukaan... Kuolematon sielu saa vahingon... Tämäkin asia saa selvyyttä kun tulette vaan seuroihin!

 

No juu, en todellakaan paastaisi lastani seuroille ilman jomman kumman ei-uskovaisen vanhemman valvontaa. Huh huh, puistattaa jo ajatuskin etta miten se yksi kerta lahtis pikkuhiljaa kasista...

 

Kivoja asioita siellä oppii..alle kouluikäinen tyttö lestadiolaisperheestä kertoili muille lapsille että "piru on sellainen kun mennään naimisiin niin se tulee kuiskimaan korvaan että eroa" ja sanoi yhdelle pojalle että tämä on" paholaisen apuri". EN todellakaan omiani päästäisi!

 

[QUOTE="vieras";28554859]Kivoja asioita siellä oppii..alle kouluikäinen tyttö lestadiolaisperheestä kertoili muille lapsille että "piru on sellainen kun mennään naimisiin niin se tulee kuiskimaan korvaan että eroa" ja sanoi yhdelle pojalle että tämä on" paholaisen apuri". EN todellakaan omiani päästäisi![/QUOTE]

tuttuja muistoja lapsuuden hiekkalaatikolta.

lapsi sanoo toisella lapselle, "sääpä joudut tulimereen, lällälläää", johon sanojan äiti vielä yhtyy sanoen, "niin joutuu, ikuiseen kadotukseen, helvettiin"

mitä minä tein?

Minä halusin tehdä hiekkakakkuja ja lainasin toisen lapsen hiekkalapiota.

 

En todellakaan. En anna viedä edes ev.lut.-tilaisuuksiin.

 

Ajatuskin etoisi.

 

[QUOTE="vieras";28554901]tuttuja muistoja lapsuuden hiekkalaatikolta.

lapsi sanoo toisella lapselle, "sääpä joudut tulimereen, lällälläää", johon sanojan äiti vielä yhtyy sanoen, "niin joutuu, ikuiseen kadotukseen, helvettiin"

mitä minä tein?

Minä halusin tehdä hiekkakakkuja ja lainasin toisen lapsen hiekkalapiota.[/QUOTE]

Jos tuo on olevinaan totta, se lienee tapahtunut jossain aivan pohjoisessa Suomessa, ja vielä kauan sitten!

 

En. Olen itse sieltä pois päässyt. Se yhteisö lähes tuhosi minut. En halua lapsiani sinne. Puistattaa ja karmii ajatuskin.

Olen siellä kouluni käynyt ja paljon oppinut.

 

Antaisin. Itse olin monesti isovanhempien mukana seuroissa ennen kouluikää. Muuta ei päähän jäänyt kuin tylsää oli ja Herran rauhaa toivotus. Jotain pullaa ja kahviakin siellä sai. Ei mitään hajua mikä lahko oli kyseessä. Ei tarttunut.
Lomamatkalla saattaa jäädä korviin soimaan Allah lal allan laa. En pelkää sitäkään.

 

Sen verran ikävät välit on tuohon lahkoon, etten antaisi, vaikka en olekaan vastaan ihmisten uskonnollisuutta sinänsä. Esimerkiksi esikoisellani oli tässä jokin aika sitten oikein kunnon Jeesus-buumi. Piti lasten Raamattu hankkia, kun lasta niin kovasti asia kiinnosti ja innostui jopa leikkimään pukuleikkiä, jossa pukeutui Jeesukseksi. Ei minua haittaa lainkaan, että lapsi kyselee. Minusta uskontotietous on yleistietoa siinä missä mikä tahansa muukin ja ilman minkäänlaista käsitystä eri uskonnoista ei voi täysin ymmärtää tätä maailmanmenoa, koska uskonnot vaikuttavat niin voimakkaasti maailman ilmiöihin ja tapahtumiin. Mutta olivat nuo vl-tapahtumat miten harmittomia tahansa, tahdon ilmaista oman vastalauseeni kyseistä lahkoa vastaan pitämällä lapseni siitä kaukana. Jos aikuisina siihen touhuun haksahtavat, silloin en asialle mitään mahda, enkä aijo siihen puuttua, koska se ei siinä vaiheessa enää minun asiani olisi.

 

Tuo luottamus ja kiintymys voivat myöhemmin toimia pohjana taivuttelulle, jopa painostukselle toimia yhteisön normien mukaisesti. Vaikka sukulaisten tarkoitus olisikin hyvä, voidaan lapsen "taivasmatkalle" pelastamisessa käyttää kyseenalaisiakin keinoja.

Tässäpä tämä ydin. Koska uskovaiset yleensä ovat täysin vakuuttuneita, että heidän tapansa uskoa on se Oikea jolla sielu pelastuu - kääntöpuolena on se, että muut tavat ovat vääriä. Äidin ja isän tapakin on väärä, sen lapsi huomaa hyvin pian. Muiden ihmisten kohtalo on kadotus. Jos lapsi on pohdiskelevaa tyyppiä, hän huolestuu paitsi oman sielunsa, myös perheen sielujen puolesta. Ehkä odotettu kysymys lapsen suusta onkin: kyllä minä nyt uskon, mutta entäs isä ja äiti, miten saadaan heidätkin uskomaan. Kuinka objektiivisesti siihen kysymykseen ollaan sitten vastaamassa.

Uskonto on aina kasvatusasia. Siltä ei voi välttyä. Jos lapsi on tekemisissä uskonnon kanssa, hän on tekemisissä kasvatuksellisten asioiden kanssa. Kannattaa punnita tarkkaan, kenet haluaa kasvatusvastuulliseksi ja missä olosuhteissa tämä valistus tapahtuu. Ristiriitaisten asioiden kuuleminen on lapsen mielelle raskasta.

 

[QUOTE="Hiekkakakku";28560310]Jos tuo on olevinaan totta, se lienee tapahtunut jossain aivan pohjoisessa Suomessa, ja vielä kauan sitten![/QUOTE]

90-luku, keski-suomi

 

Olen päästänyt Jehovan Todistajien tilaisuuksiin, miksen siis lestadiolaistenkin.

Mä päästäisin pari kertaa vuodessa ehdolla että välit isovanhempiin ovat oikeasti hyvät. Sama pätee muihin uskontokuntiin. Pari kertaa tuskin tekee mitään pysyvää ja jotenkin olen kallitunut sille kannalle että ehkä sittenkin nämä ovat enemmän ihmiskeskeisiä kuin uskontokeskeisiä asioita.

Fundamentalisteja löytyy lahkosta kuin lahkosta ja kiihkouskovaisia riittää sekä aatteisiin että aatteettomuuteen.

 

En päästäisi. Isovanhemmat voivat tehdä lasten kanssa muutakin.

 

En antaisi.

 

Korkeintaan myyjäisiin käväsemään, ei mihinkään seuroihi.

 

En todellakaan

 

[QUOTE="vieras";28554901]tuttuja muistoja lapsuuden hiekkalaatikolta.

lapsi sanoo toisella lapselle, "sääpä joudut tulimereen, lällälläää", johon sanojan äiti vielä yhtyy sanoen, "niin joutuu, ikuiseen kadotukseen, helvettiin"

mitä minä tein?

Minä halusin tehdä hiekkakakkuja ja lainasin toisen lapsen hiekkalapiota.[/QUOTE]

Tällaista tapahtuu vielä tänäkin päivänä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Kyllä se oman ajattelun kitkeminen ja mielen manipulointi alkaa siitä hetkestä, kun lapsi syntyy vl-perheeseen. Kamalaa on sekin, että äidin hoitaessa lapset kotona lastensuojeluilmoituksia näistä perheistä harvemmin tehdään, vaikka naapurit ja ohikulkijat saattavatkin kuulla viitteitä henkisestä (ja toisinaan myös fyysisestä) väkivallasta juurikin tuollaisissa lasten suusta kuulluissa kommenteissa. Ne kommentit kuitenkin leimataan 'osaksi uskontoa' vaikka oikeasti jos esimerkiksi päiväkodin henkilökunta kuulisi toistuvasti lapsen suusta jotain noin häiriintynyttä kuin vieraan kommentissa käy ilmi, sieltä kyllä huomioitaisiin asia aivan varmasti. Lasten pelottelu on henkistä väkivaltaa ja siihen pitäisi puuttua riippumatta uskonnosta, mutta minkäs teet... siellä ne vl-lapset elävät näiden 'vanhoillislestadiolaisten totuuksien' pelossa.

 

Tavallaan voi ajatella että "hyvähän se on kun käy kirkossa". Mutta juuri tuo välinpitämättömyys on "tavallisessa" luterilaisessa seurakunnassa ja kirkossa niin huolestuttavaa. Ollaan vaan kuin ei oltaisi uskomassa, eli saa elää miten sattuu ja vaan käydään kirkossa. Se on omavanhurskautta ja ulkokultaisuutta, jos katsotaan asiaa Jumalan sanan mukaan... Kuolematon sielu saa vahingon... Tämäkin asia saa selvyyttä kun tulette vaan seuroihin!

Mjaa..no mites toi anteeksi antaminen. Muistaakseni siitä on suht pitkä tarina.

Se kenties on se suurinvirhe jonka voi tehdä, osataan säännöt ja tavat, mutta unohdetaan anteeksiantaminen. Anteeksi antamisen sijaan tarjotaan sitten kostoa. Harmi vain että kosto on sukua raivolle tahi vihalle joka on yksi seitsemästä kuolemansynnistä.

Sanotaan että vihaaminen ja kosto ovat ylpeyden syntejä, sillä lopulta anteeksiantaminen on paljon vaikeampaa ja vaatii suurta nöyryyttä.

 

Tällaista tapahtuu vielä tänäkin päivänä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Kyllä se oman ajattelun kitkeminen ja mielen manipulointi alkaa siitä hetkestä, kun lapsi syntyy vl-perheeseen. Kamalaa on sekin, että äidin hoitaessa lapset kotona lastensuojeluilmoituksia näistä perheistä harvemmin tehdään, vaikka naapurit ja ohikulkijat saattavatkin kuulla viitteitä henkisestä (ja toisinaan myös fyysisestä) väkivallasta juurikin tuollaisissa lasten suusta kuulluissa kommenteissa. Ne kommentit kuitenkin leimataan 'osaksi uskontoa' vaikka oikeasti jos esimerkiksi päiväkodin henkilökunta kuulisi toistuvasti lapsen suusta jotain noin häiriintynyttä kuin vieraan kommentissa käy ilmi, sieltä kyllä huomioitaisiin asia aivan varmasti. Lasten pelottelu on henkistä väkivaltaa ja siihen pitäisi puuttua riippumatta uskonnosta, mutta minkäs teet... siellä ne vl-lapset elävät näiden 'vanhoillislestadiolaisten totuuksien' pelossa.

huhhuh

 

päästäsin

 

[QUOTE="vieras";28560651]En. Olen itse sieltä pois päässyt. Se yhteisö lähes tuhosi minut. En halua lapsiani sinne. Puistattaa ja karmii ajatuskin.

Olen siellä kouluni käynyt ja paljon oppinut.[/QUOTE]

En päästä