V
"vieras"
Vieras
Alun perin oltiin siis sovittu, että mies käy viemässä anopin lahjat hänelle tänään, kun käy siellä päin kaupassa. Anoppi soittikin, että ei tarvitse, hän tuleekin piipahtamaan meillä. Sanoin että ok, se sopii. Kun hän tuli, meillä oli kauhea härdelli.
Olin pesemässä saunaa ja lanttulaatikko oli uunissa, lapsilla oli kavereita kylässä. Kävin tervehtimässä anoppia, käytiin tupakalla, juteltiin ja sanoin että pesen äkkiä saunan loppuun, anoppi jäi katsomaan lasten kanssa telkkaria. Tarkoituksenani oli että keitän sitten kahvit kun olen siivonnut saunan loppuun.
Kun tulin sieltä, ei anoppia missään. Lapset sanoi että mummi lähti jo.
Oli lähtenyt mulle mitään sanomatta, siis mitähäh :0 Loukkaantui, kun hänelle ei pidetty seuraa.
Vähän ajan kuluttua tuli tekstari :" Olen sittenkin koko joulun xxx:llä (miehen sisko" (Oltiin sovittu, että on jouluaaton miehen siskolla, tulee sitten joulupäiväksi meille.)
Laiton vaan vastauksen että: Asia selvä!
En tajua tollaista. Itse haluaa tulla meille extempore, sitten suuttuu kun mulla onkin joku homma kesken, enkä ehdi heti kahvittelemaan ja juttelemaan vaan hänen kanssaan.
Edellisen kerran otti todella verisesti nokkiinsa miehen veljelle, kun häntä ei kuulemma huomioitu tarpeeksi lapsenlapsensa synttäreillä.
Mä olin tuolla synttäreillä, tilanne oli mielestäni ihan normaali.
Kun anoppi tuli sinne, tervehdittiin ja pyydettiin istumaan muitten vieraitten kanssa olkkariin. Muttei erityisesti pyöritty hänen ympärillään. Ei kyllä kenenkään muunkaan vieraan ympärillä. Mut hänelle olisi kuulemma pitänyt heti keittää kahvit, kysellä kuulumisia ja jutella hänen kanssaan!
No miksei itse jutellut, istui vaan ja murjotti, kunnes häipyi. Eikä kukaan tajunnut, mikä sen tuli. Kunnes marmatti jälkikäteen.