Anoppi soittaa päivittäin miehelleni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja --me--
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

--me--

Vieras
Onko tavallista että kolmekymppinen mies soittelee päivittäin äitinsä kanssa? Yleensä anoppi soittaa miehelleni, mutta mies soittaa välillä myös äidilleen. Itse puhun vanhempieni kanssa puhelimessa korkeintaan kerran viikossa, minulla on kuitenkin vanhempiini hyvät välit.
Koen jotenkin ahdistavana sen että anoppi soittelee niin usein.

Yritin ottaa asian puheeksi mieheni kanssa, mutta hän ei ymmärtänyt että mitä pahaa siinä on jos hän puhuu äitinsä kanssa. Anoppini on mukava ihminen eikä minulla ole periaatteessa mitään häntä vastaan. Jotenkin vain tuntuu että hän sekaantuu liikaa elämäämme. Onkohan anoppi jotenkin riippuvainen pojastaan? Vai onko vika minussa, kun en ymmärrä tilannetta?
 
Täällä kylmänkolkossa Suomessa on sydämettömästi etäännytty suvusta, mutta pidemmän sivistyksen korkeakulttuureissa tuo onlineyhteys mamiin ja papaan on hyvin tavallista. Niin minä olen asian vaimolleni selittänyt :-).
 
Minusta ei mitään epänormaalia. Miehelläni on vain isä ja hänen kanssaan juttu luistaa myös päivittäin. Itsekin keskustelen vanhempieni kanssa melkein joka päivä.
 
Mielestäni normaalia, itse puhun päivittäin vanhempieni kanssa, pääasiassa äidin kanssa. Olen yli 40-vuotias ja elännyt omillani yli 20 vuotta. Mielestäni on ihanaa kun sukulaisiin on hyvät ja kiinteät välit. Se antaa hyvän pohjan elämään. Ole onnellinen, että mies tulee äitinsä kanssa toimeen. Mielestäni kertoo miehesi luonteesta pelkkää hyvää. Eri asia on jos anoppi puuttuu teidän asioihin, siihen tehkää heti stoppi, mutta muuten on hyvä olla anopin kanssa väleissä ystävänä.
 
Minun mielestäni ei ole aivan normaalia, jos 3-kymppinen tai vanhempi on normaalissa elämäntilanteessa päivittäin yhteydessä vanhempiinsa. Jokin napanuoran säie on silloin tainnut jäädä katkeamatta... Omien kokemuksieni mukaan tämä useimmiten johtuu (epäkypsistä) vanhemmista, jotka eivät haluaisi päästää ""lastansa"" vaikutuspiiristään eli antaa hänen täysin itsenäistyä. Minusta vanhempien tehtävä on kannustaa aikuistuvia lapsiansa itsenäistymään ja myös antaa heille siihen tilaa ja rauhaa. Eikä se tietystikään tarkoita välinpitämättömyyttä nuorta kohtaan - pikemminkin luottamusta ja hienotunteisuutta.

Tässäkin suhteessa eri maiden kulttuurit ovat kovin erilaisia. Etelä-Euroopassa on esimerkiksi tavallista, että useampi sukupolvi asuu ""saman katon alla"", ja aikuiset lapset perheineen myös. Meillä on toisenlainen perhekulttuuri, joskin sekin vaihtelee paljon perhekohtaisesti, mutta sittenkin päivittäinen yhteydenpito... eikö se mene jo muodollisuuden puolelle.
 
Itse paljon äitini kanssa tekemisissä olevana en koe tulevani holhotuksi tai kytätyksi. Jos kerran kumpikin haluaa olla tekemisissä, niin mitä hittoa se ulkopuolisille kuuluu. Meilläkin ollut kova vuosi kun äidin mies eli minun isäni kuoli, niin johan on, jos ei saisi olla tekemisissä kuin vain kerran viikossa... Arvostelijat ovat kateita meille, joilla on hyvä suhde vanhempiimme.
 
mitä vikaa on jos puhuu vanhempiensa kanssa päivittäin? meillä ainakin miheni tulee erittäin hyvin toimeen vanhempieni kanssa ja soitellaan kaikki keskenämme. En näe tossa mitään pahaa. Tullaan hyvin toimeen ja on kiva rupatella.
 
Minä olen päälle kolmekymppinen ja pidän yhteyttä omaan äitiini lähes päivittäin. En pidä tilannetta epänormaalina, enkä ole havainnut mitään napanuoran säikeitä kanssakäymisessämme. Äitini ei mielestäni yritä pitää minua vaikutuspiirissään tai rajoittaa itsenäisyyttäni. Olen itsenäistynyt jo kauan aikaa sitten, ja vanhempani antoivat minulle ihan riittävästi tilaa ja rauhaa tehdä se.

Minun ja äitini keskusteluissa ei ole päällimmäisenä esillä se, että hän on äiti ja minä hänen lapsensa. Hän ei kohtele minua kuten lasta, vaan tasavertaisena aikuisena. Minä pidän häntä paitsi äitinäni, myöskin ystävänäni. Me puhumme keskenämme tavallisista asioista, sellaisista joista keskustelemme myös naispuolisten kavereiden kesken. Ei hän sekaannu minun yksityiselämääni vastoin tahtoani, ei jakele neuvoja, jollen sellaisia pyydä eikä yritä komennella minua täi mitenkään määrätä siitä, kuinka minun tulisi elämääni elää.

Minun miestäni ei luojan kiitos häiritse kanssakäymiseni äitini kanssa. Eihän siitä mitään haittaa meidän parisuhteellemme ole.

 
Olen täysin samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja. Meillä myös äidin kanssa ystävyyssuhde. Saattaa olla, että ne jotka suhtautuu negatiivisesti päivittäiseen yhteydenpitoon vanhempien kanssa ovat kateellisia. Heillä itsellään ei ole ehkä mahdollisuutta tähän.
 
Älä ole mustasukkainen anopillesi miehestäsi!!Hän rakastaa äitiään eri tavalla kuin sinua, kyllä sinä olet hänelle nykyään tärkein ihminen maailmassa.

Kun kasvat aikuiseksi hyväksyt asian, yritä myös sinä pitää yhteyttä anoppiisi, hän varmaan tykkäisi siitä, tee myös itsesi tärkeäksi hänelle, sitten kun teette lapsia voit huoletta pyytää häntä lapsenpiiaksi kun olet ollut hyvä häntä kohtaan.

Itse soitan lapsilleni (25 v ja 32 v.) päivittäin, mutta he ovat itsenäisiä kuitenkin, joskus vuosia ovat ulkomaillakin, silloin s-postia kulkee kovasti.

Et ehkä vielä osaa ajatella (en minäkään nuorena) mutta elämä on tosi lyhyt, minäkin usein ajattelen, että mihin ne vuodet ovat hävinneet...Sitten olet itse jo vanha ja sinulla on miniöitä ja vävyjä, hyväksyvätköhän he yhteydenpitosi lapsiisi silloin? Vai kiukuttelevatko puolisoilleen sinun soitoistasi?...
 
Tulen minäkin vanhempieni kanssa hyvin toimeen, mutta ei meillä ole tarvetta joka päivä soitella. Mun vanhemmilla on omakin elämä (työt, harrasteet jne. yms) ja ei heilläkään ole aikaa pojan perään joka päivä soitella.
Meillä vaimoni äiti soitteli tyttärelleen lähes joka päivä ja hermothan siinä vaimollani meni. Loppu mélko pian tämä soittelu, jossa ei ollut mitään järkeä...valitettavasti elämämme on niin tylsää, että ei joka päivä tapahdu mitään raportoitavan kaltaista.
 
En minäkään ymmärrä, mitä sitä joka päivä sellaista tapahtuisi mistä täytyisi puhua?
Ei tulisi mieleenkään soitella omille lapsilleni joka päivä ja silti minusta meillä on hyvät ja lämpimät välit.
 
Vilkaisepa 2.6. kirjoitelmaan ""May"". Siellä samaa asiaaa puidaan toisinpäin, kun ukko nurisee!

Teidän kotiperheillänne on ollut erilaiset tavat, molemmat yhtä normaaleja.

Itse äitinä tiedän, että vaikka poikani elävät itsenäisesti minusta irti, kaipaan heitä, aikamiehiä. On kiva jutella omien aikuiste lasten kanssa ja kuulla ääni, ei siihen muuta liity. On eri asia olla riippuvainen ja kiinni napanuorastaan, kuin jutella.

Yhteenveto: Vika taitaa olla sinussa, -- me --.
 
Mä oon samas tilantees.Mun jätkäfrendi puhuu lähes päivittäin (joskus useestiki päiväs) mutsinsa kanssa.Jätkäfrendi ei niinkään soittelee mutsilleen vaan mutsi soittelee melkee koko ajan mun jätkäfrendille.Ja koskaan ei oikeestaan oo mitään asiaa,""kyselee vaan kuulumisia""..kyllä mäkin oon tosi hyvis väleis mun vanhempien kaa,mut ei me silti soitella jatkuvasti.Vaik oon mä kyl hokannu,että mun jätkäfrendiä ottaa päähän ku sen mutsi soittelee jatkuvasti.Ja jos mun jätkäfrendi ei jostain syyst vastaa puhelimeen,nii sit alkaa viestirumba.Tää mutsi kyselee et ""miks et vastaa,mikä hätänä,nyt vastaat siihen luuriin olen huolissaan"" ja nii edellee.
 
Lisään vielä edelliseen:
Oletko koskaan kuullut sanonnasta, että ""Mitä poika äidilleen, sitä myös vaimolleen""?
Lämpimät ja välittävät välit kertovat pojasta hyvää!!!!!
 
Minä en pidä vanhempiini/sukulaisiini yhteyttä kuin ehkä kerran puolessa vuodessa (mitä vähemmän, sen parempi), mutta mies (45v) soittaa vanhempiensa kanssa miltei poikkeuksetta joka päivä, samoin veljensä/hänen perheensä kanssa ainakin pari, kolme kertaa viikossa.

Aluksi se oli minusta tosi outoa, koska itse kartan sukulaisiani viimeiseen asti, mutta nyt siihen on tottunut ja soitan itsekin välillä miehen vanhemmille, koska tiedän, että he haluavat kuulla kuulumisia ja elämä on muuten tasaisen harmaata. Emme asu samassa maassa kuin miehen vanhemmat, eli emme näe heitä kovin usein, joten soittelu on se pääasiallinen yhteydenpito.

Eivät nuo puhelut ole mitään pitkiä maratonpuheluita, lähinnä sellaista kuulumisten vaihtoa, miten päivä on mennyt, tai sitten jostain asia-asiasta (jos esim jompi kumpi vanhuksista on käynyt lääkärissä, niin mitä siellä sanottiin jne).

Samoin muutama ystäväni pitää tosi aktiivisesti yhteyttä vanhempiinsa, osa asuu ihan lähekkäin, osa taas muuten vaan soittelee koko ajan.

Eli ihmisillä ja perheillä on erilaiset systeemit, itselleni sopii vallan hyvin se, että ei ole sukulaisia tunkemassa minun elämääni. :)
 
Me ei olla kumpikaan niin hirveesti yhteydessä sukulaisiimme. Kun äitini vielä eli soitin kerran viikossa ja se tuntui sopivalta. Mun kotini on kaukana pohjoisessa ja siellä käytiin joka ikinen kesäloma ainakin 15-vuoden ajan.
Nyt kun molemmat vanhempani ovat kuolleet siellä ei olla käyty moneen vuoteen vaikka miehenkin mieli tekee mennä pohjoiseen.

Miehen äiti asuu 7- km päässä ja siellä käydään kerran viikossa ei kyllä sen useammin. Veljen ja siskon kans mies ei ole tekemissä liioin ollenkaan mutta en minäkään ole siskoihin yhteydessä vaikka niitä on kolme ja yksi velikin. Ainoastaan sukujuhlissa nähdään ja onneksi niitäkään ei ole usein. Viimeksi vuosi sitten kun oltiin veljen kaksospoikien ylioppilasjuhlissa. Siskonikin oli tullut pohjoisesta ja hyvä kun Moi mulle sanos, ei kyllä ees kysellyt kuulumisia.
Että tällaisia sukulaisia meillä on, hyvä vaan että pysyvätkin kaukana.
 
Joo meille siis miehelleni anoppi soittaa joka päivä ja monta kertaa...arghhh se on tosi raivostuttavaa, eli ymmärrän tuntemuksesi täysin.Ne puhelut on aina lähes että anoppi pyytää apua esim ei osaa lukea autonsa bensa mittaria oikein jne. Eli mieheni on liian hellämielinen äitiään kohtaan minhä kyllä sanenlen suorat sanot ja kehotan käyttämääm aivojaan mutta sadan prossan varmuudella tällä anopilla ei ole aivoja heh heh
 
Niin, se on ihan mihin kukin on tottunut. Me kun pidetään vanhempiimme lähes päivittäin yhteyttä, niin minusta kuullostaa taas epänormaalilta soitella vain silloin tällöin tai kerran puolessa vuodessa. Minusta on myöskin omituista, ettei olla tekemisissä sisarusten kanssa. Siis todella omituista.

Ei meidän vanhemmat puutu tekemisiimme, vaan tykkäämme olla tekemisissä ihan muuten vaan. Olemme vähän kuin ystäviä. Minulle on todellinen rikkaus olla läheinen sukulaisteni kanssa, kun välit ovat mitä parhaat. Ei tulisi mieleenkään ""katkaista napanuoraa"" niin, että oltaisiin yhteyksissä vain harvoin.
 

Yhteistyössä