Anoppi himoitsee vauvaa yökylään

Kun näitä keskustelupalstoja lukee niin en yhtään ihmettele miksi pienten lasten vanhemmilla on niin vaikeaa ja miksi eroja tulee paljon. Jos lapsenhoito otetaan niin suoritusmaisesti ettei osata ottaa apua vastaan mistään ja luullaan, että yksi yö erossa lapsesta suunnilleen tuhoaa koko lapsen mielenterveyden ja tulevaisuuden. Jos on rakastavia mummoja jotka tarjoavat apuaan niin miksi ihmeessä ette ota sitä vastaan?? Menkää miehen kanssa vaikka kylpylään illaksi, nauttikaa toisistanne, rentoutukaa ja miettikää miksi tuon miehen kanssa alunperin päädyitte yhteen. Voin kertoa, että tekee parisuhteelle tosi hyvää. Jos parisuhde on priimakunnossa muutenkin niin sitten toki ei ole moiselle tarvetta, mutta enpä ole tavannut yhtään parisuhdetta, joka ei olisi vauvan tulosta vähän vaurioitunut.

 

Edelliselle tahdon kommentoida, että kyllä koetetaan nauttia ja relata ihan tosissaan. MUTTA, vaikka mummot onkin hoitaneet aikanaan omat lapsensa (meidät) ei se silti sano, että he olisivat luotettavia hoitajia. Ikävä kyllä. Meilläkin anoppi mankunut vauvaa pienestä asti hoitoonsa, myös toiminut niin että riuhtoo nukkuvan vauvan sylistä, koitti hyppyyttää kahden kuukauden ikäistä polvellaan ym. älytöntä ja vaarallista ottaen huomioon vauvan fyysisen kehityksen. Kun lapsi oli 10 kk tahtoi vauvan yksin uimaan (ei tykkää edes kummoisesti kylpeä) ja kärsii atooppisesta ihosta. Ei onnistunut. Yökylään ei olla annettu, kohta 1-vuotiaamme edelleen heräilee ja itkeskelee öisin. Ja mummo myös muistaa uhkailla antavansa piiskaa (tai lyövänsä sormille), jos lapsi ei tottele (esim. liikuttaa kukkia tai pudottelee ruokaansa tms.), ei siis hirveästi luottamusta herätä, vai? Kun sanon, ettei meillä lapsia lyödä, tokaisee hän että "saihan isänsäkin selkään ja ei tuo tuosta ole kärsinyt...". Edelleen edelliselle, on hyvä "patsastella" ja kehoitta ottamaan rennosti, jos todella voi luottaa ja on tasapainoiset ja terveet isovanhemmat!

 

Siis edellistä tarkoitin "enjoy and relax...." nimimerkille, ei onnistunut tekstin lainaus.

 

Niin puhuin siis jos mummo on LUOTETTAVA hoitaja. Jos ei ole niin ei tietenkään pidä siinä tapauksessa antaa!!

 

Jep, voi kun oiskii... Mutta suunnatonta ahdistusta pukkaa kun ei voi luottaa vaik tahtoiskin. Ja sit ollaan törmätty siihen että kauhistellaan että NOIN ISO eikä vielä yöhoidossa ollu ja pyöritellään silmiä että huuuuuuuiii mitä vanhempia! Eikä tahtois kaikille kuiteskaa jauhaa samaa stooria miksi. Omat vanhemmat olisi luotettavempia, mutta he haluavat yöhoitoon vasta vähän isompana (juuri noitten riekaleisten öiden takia).

 

Kun näitä keskustelupalstoja lukee niin en yhtään ihmettele miksi pienten lasten vanhemmilla on niin vaikeaa ja miksi eroja tulee paljon. Jos lapsenhoito otetaan niin suoritusmaisesti ettei osata ottaa apua vastaan mistään ja luullaan, että yksi yö erossa lapsesta suunnilleen tuhoaa koko lapsen mielenterveyden ja tulevaisuuden. os on rakastavia mummoja jotka tarjoavat apuaan niin miksi ihmeessä ette ota sitä vastaan?? Menkää miehen kanssa vaikka kylpylään illaksi, nauttikaa toisistanne, rentoutukaa ja miettikää miksi tuon miehen kanssa alunperin päädyitte yhteen. Voin kertoa, että tekee parisuhteelle tosi hyvää. Jos parisuhde on priimakunnossa muutenkin niin sitten toki ei ole moiselle tarvetta, mutta enpä ole tavannut yhtään parisuhdetta, joka ei olisi vauvan tulosta vähän vaurioitunut.

Onpas perin hassua, että syyllistetään siitä, että ottaa kasvatusvastuun omasta lapsestaan

Enpä ole hullumpaa kuullutkaan... eikun olenpas... kuulostaa ihan päivähoitopropagandalta. Että kotiäidit pilaavat lapsensa kun eivät päästä hoitoon "kehittymään".

On hyvä osata ottaa apua vastaan, totta kai. Huomatkaa kuitenkin hyvät ihmiset, että toiset meistä NAUTTIVAT lapsestaan ja perhe-elämästään eivätkä koe lasta riesana joka estää parisuhdetta tai muuta elämää. Siitä tämä keskustelu on saanut alkunsa.

 

Voi hyvänen aika sentään !


"On hyvä osata ottaa apua vastaan, totta kai. Huomatkaa kuitenkin hyvät ihmiset, että toiset meistä NAUTTIVAT lapsestaan ja perhe-elämästään eivätkä koe lasta riesana joka estää parisuhdetta tai muuta elämää. Siitä tämä keskustelu on saanut alkunsa. "

Hei oikeesti, nyt ihan suututtaa. Miten tällaisia ihmisiä on olemassa ?
Minä jätän lapseni välillä mummulaan hoitoon, Tämäkö tarkoittaa automaattisesti sitä etten nauti perheestäni ja lapsestani ? että koen lapseni olevan riesa ?

 

Voi hyvänen aika sentään !


"On hyvä osata ottaa apua vastaan, totta kai. Huomatkaa kuitenkin hyvät ihmiset, että toiset meistä NAUTTIVAT lapsestaan ja perhe-elämästään eivätkä koe lasta riesana joka estää parisuhdetta tai muuta elämää. Siitä tämä keskustelu on saanut alkunsa. "

Hei oikeesti, nyt ihan suututtaa. Miten tällaisia ihmisiä on olemassa ?
Minä jätän lapseni välillä mummulaan hoitoon, Tämäkö tarkoittaa automaattisesti sitä etten nauti perheestäni ja lapsestani ? että koen lapseni olevan riesa ?

Luepas kirjoitus, kenelle vastasin. Jonka mukaan erot johtuvat siitä, että pieniä lapsia ei jätetä yöhoitoon, ja parisuhdetta kuuluisi hoitaa kun vauva on poissa. Sinusta en tiedä miten sen koet, en vastannut sinulle.

 

Onpas perin hassua, että syyllistetään siitä, että ottaa kasvatusvastuun omasta lapsestaan

Minusta on perin hassua, että yksi yö mummulla hoidossa vapauttaa saman tien vanhemmat kasvatusvastuusta. Niinkö pienestä se tosiaan on kiinni..? Mummot, varokaa, yksi yö ja olette täysin kasvatusvastuussa mussukoistanne

Meidän vauva ei ole vielä ollut yöhoidossa missään. Ikääkin on vasta 5 kuukautta. Ymmärrän toisaalta sen ettei joku halua antaa, sillä ainakin tällä hetkellä itsellekin se olisi kova kova paikka. Senpä vuoksi ei ole edes asiaa harkittu kun ei ole ollut tarvettakaan. MUTTA haluaisin kyllä, että jossain vaiheessa napanuora en sen verran venynyt, että yhdeksi yöksi voisin lapseni silloin tällöin mummulle jättää. Minun mielestäni se ei vauvaa sekopäiseksi tee jos joskus yhden yön luotettavalla ja rakkaalla hoitajalla onkin. Sitäpaitsi, voihan se mummo tulla tänne meille hoitamaan lasta. Näin säilyy lapsen nukkumapaikkakin samana. Mutta ymmärrän tietenkin myös senkin, että jos mummosta ei oikeasti ole hoitajaksi, niin lasta ei silloin hoitoon anneta.

 

"Sitäpaitsi, voihan se mummo tulla tänne meille hoitamaan lasta. "

Hyvä idea, jos meidänkin mummolle kävisi, olisi nähnyt jo yhdessä yössä lapsenlastaan enemmän kuin nyt koko 10 kk aikana... Mutta kun tässä on nimenomaan niin, että "anoppi himoitsee vauvaa yökylään" ja on himoinnut ihan pienestä lähtien. Se suoraan sanottuna loukkasi, kun vauva oli melkoisen hankala tissitakiainen ja täysimetyksellä 6 kk, myös öisin. Anoppi olisi kai sitten imettänytkin nälkäisen vauvan yöllä, inhottava ajatuskin suoraan sanottuna.

Nyt olen sitä mieltä, että lapsi saa mennä anoppilaan yöksi, kun itse pyytää / ainakin kun edes vähän tutustuvat ensin toisiinsa. nyt kun anopilla "ei ole ollut aikaa" tutustua ainoaan lapsenlapseensa... On se kumma, kun tervellä eläkeläisellä on aikaa vain öisin!

 

Kun näitä keskustelupalstoja lukee niin en yhtään ihmettele miksi pienten lasten vanhemmilla on niin vaikeaa ja miksi eroja tulee paljon. Jos lapsenhoito otetaan niin suoritusmaisesti ettei osata ottaa apua vastaan mistään ja luullaan, että yksi yö erossa lapsesta suunnilleen tuhoaa koko lapsen mielenterveyden ja tulevaisuuden. os on rakastavia mummoja jotka tarjoavat apuaan niin miksi ihmeessä ette ota sitä vastaan?? Menkää miehen kanssa vaikka kylpylään illaksi, nauttikaa toisistanne, rentoutukaa ja miettikää miksi tuon miehen kanssa alunperin päädyitte yhteen. Voin kertoa, että tekee parisuhteelle tosi hyvää. Jos parisuhde on priimakunnossa muutenkin niin sitten toki ei ole moiselle tarvetta, mutta enpä ole tavannut yhtään parisuhdetta, joka ei olisi vauvan tulosta vähän vaurioitunut.

Onpas perin hassua, että syyllistetään siitä, että ottaa kasvatusvastuun omasta lapsestaan

Enpä ole hullumpaa kuullutkaan... eikun olenpas... kuulostaa ihan päivähoitopropagandalta. Että kotiäidit pilaavat lapsensa kun eivät päästä hoitoon "kehittymään".


Minä myönnän suoraan että koen joskus lapseni riesana ja haluan heidät hoitoon että saan levätä. Olen nyt varmaan suunnattoman huono äiti. Ainakin olen rehellinen.

On hyvä osata ottaa apua vastaan, totta kai. Huomatkaa kuitenkin hyvät ihmiset, että toiset meistä NAUTTIVAT lapsestaan ja perhe-elämästään eivätkä koe lasta riesana joka estää parisuhdetta tai muuta elämää. Siitä tämä keskustelu on saanut alkunsa.

 

"Jos parisuhde on priimakunnossa muutenkin niin sitten toki ei ole moiselle tarvetta, mutta enpä ole tavannut yhtään parisuhdetta, joka ei olisi vauvan tulosta vähän vaurioitunut."

Voin sanoa, että nyt tapasit! Meillä suhde on ollut hyvä, mutta vauva lähensi meitä entisestään. Valitettavasti se ei muuta isovanhempia...

Mutta meillä on siis nykyisin hyvin aikaa olla kahdestaan, kun vauva nukkuu ja muulloin vietämme todellista, ihanaa laatuaikaa kolmistaan. Molempien rakkaus yhteiseen, ihanaan vauvaan on jotain, mikä on paljon suurempaa kuin olisi osannut ikinä kuvitella. Ja tämä siis lisänä entisestään hyvään (vaikka ei täysin ongelmattomaan) suhteeseen. Olemme aikuisia ja käyneet tähän mennessä ihan riittävästi kylpylöissä yms. ja viihdymme nyt loistavasti kotona ja kolmistaan vauvan kanssa missä ikinä käydäänkin. Kahdenkeskistä aikaa on melekin joka ilta ja viikonloppuisinkin vauvan päiväuniaika (2 - 3 t) ja se käytetään hyvin.

 

miten tämä mun vastaus tuli noin hassusti tuohon edelliseen?
Siis uudelleen...

Minä myönnän suoraan että koen joskus lapseni riesana ja haluan heidät hoitoon että saan levätä. Olen nyt varmaan suunnattoman huono äiti. Ainakin olen rehellinen.

Meillä aika itkuinen vauva, annoin yökylään n.5 kk ikäisenä. Oli nukkunut mummolassa kuin tukki ja tuli tyytyväisenä kotiin.

 

Kun näitä keskustelupalstoja lukee niin en yhtään ihmettele miksi pienten lasten vanhemmilla on niin vaikeaa ja miksi eroja tulee paljon. Jos lapsenhoito otetaan niin suoritusmaisesti ettei osata ottaa apua vastaan mistään ja luullaan, että yksi yö erossa lapsesta suunnilleen tuhoaa koko lapsen mielenterveyden ja tulevaisuuden. os on rakastavia mummoja jotka tarjoavat apuaan niin miksi ihmeessä ette ota sitä vastaan?? Menkää miehen kanssa vaikka kylpylään illaksi, nauttikaa toisistanne, rentoutukaa ja miettikää miksi tuon miehen kanssa alunperin päädyitte yhteen. Voin kertoa, että tekee parisuhteelle tosi hyvää. Jos parisuhde on priimakunnossa muutenkin niin sitten toki ei ole moiselle tarvetta, mutta enpä ole tavannut yhtään parisuhdetta, joka ei olisi vauvan tulosta vähän vaurioitunut.

Onpas perin hassua, että syyllistetään siitä, että ottaa kasvatusvastuun omasta lapsestaan

Enpä ole hullumpaa kuullutkaan... eikun olenpas... kuulostaa ihan päivähoitopropagandalta. Että kotiäidit pilaavat lapsensa kun eivät päästä hoitoon "kehittymään".

On hyvä osata ottaa apua vastaan, totta kai. Huomatkaa kuitenkin hyvät ihmiset, että toiset meistä NAUTTIVAT lapsestaan ja perhe-elämästään eivätkä koe lasta riesana joka estää parisuhdetta tai muuta elämää. Siitä tämä keskustelu on saanut alkunsa.

Mitä tekemistä kasvatusvastuulla ja lapsen yökylään viemisellä on toistensa kanssa??! Ei yhtään mitään. Tottakai lasten kasvatusvastuu säilyy vanhemmilla vaikka muut aikuiset häntä joskus hoitaisivatkin.

Ja kyllä minäkin NAUTIN lapsestani, mutta siitä huolimatta koen joskus tarvetta olla ihan itsekseni tai miehen kanssa kahdestaan. Ja toki parisuhteen hoitaminen onnistuu silloin kun lapsi nukkuu, mutta minusta on kiva joskus vaihtaa vähän ympäristöä ja käydä kodin ulkopuolella esim. syömässä. Hiukka eri asia relata, kun hyvä ateria tarjoillaan nenän eteen, eikä tarvitse itse kokata ja sen jälkeen siivota keittiötä. Eli lapsen vieminen hoitoon tuo joskus arkeen hiukan vaihtelua ja hemmottelua. Ei tarvitse koko aikaa olla valmiudessa täyttämään lapsen toiveita. Vaikka siitä pidänkin ja se kuuluu nyt elämääni niin ei se tarkoita sitä ettenkö voisi muutaman kerran vuodessa luovuttaa sitä vahtivuoroa mummolle.

Miksi kaikessa pitää olla niin EHDOTON??? Se on minusta äitien suurin ongelma. YKSI YÖ ja jo kasvatusvastuu on poissa ja lapsi suunnilleen mielisairas. Haloo.

 

Voi hyvänen aika sentään !


"On hyvä osata ottaa apua vastaan, totta kai. Huomatkaa kuitenkin hyvät ihmiset, että toiset meistä NAUTTIVAT lapsestaan ja perhe-elämästään eivätkä koe lasta riesana joka estää parisuhdetta tai muuta elämää. Siitä tämä keskustelu on saanut alkunsa. "

Hei oikeesti, nyt ihan suututtaa. Miten tällaisia ihmisiä on olemassa ?
Minä jätän lapseni välillä mummulaan hoitoon, Tämäkö tarkoittaa automaattisesti sitä etten nauti perheestäni ja lapsestani ? että koen lapseni olevan riesa ?

Luepas kirjoitus, kenelle vastasin. Jonka mukaan erot johtuvat siitä, että pieniä lapsia ei jätetä yöhoitoon, ja parisuhdetta kuuluisi hoitaa kun vauva on poissa. Sinusta en tiedä miten sen koet, en vastannut sinulle.

Ja taas sitä samaa ehdottomuutta. Ensinnäkään en sanonut, että pienten lasten vanhempien erot johtuvat siitä, että lapsia ei jätetä yöhoitoon vaan yleisestä ASENTEESTA, siitä että lapsenhoito otetaan niin suoritusmaisesti, otsa kurtussa ja "vain lapsen kanssa kaikki hetkensä viettävä äiti voi olla hyvä äiti"-asenteella. Ei osata tai haluta ottaa vastaan apua. Ei edes yritetä ymmärtää mitään asioita muiden kannalta, eikä yritetä antaa itselle tai muille pätkääkään armoa. Äiti on automaattisesti paha ja itsekäs jos haluaa joskus omaa aikaa tai antaa vauvan yökylään muualle. Että lapsen pitää osata ITSE PYYTÄÄ ja vasta sitten yökylään voi antaa. Ok, jos oikeasti on näin paljon sellaisia vanhempia jotka eivät KOSKAAn väsy lapsenhoitoon, eivät koskaan kaipaa ulkopuolista apua tai kahdenkeskistä lepohetkeä jossain kodin seinien ulkopuolella niin go for it. Mutta epäilen, että näin ei ole. Hampaan irvessä pitää vaan jaksaa ja todistella sillä muille, että "en ole ollut yötäkään erossa lapsestani, olen hyvä äiti".

Miksei elämää voisi ottaa hieman rennommin. Miksi pitää olla aina niin puritaaninen luterilainen mentaliteetti??

 

"Jos parisuhde on priimakunnossa muutenkin niin sitten toki ei ole moiselle tarvetta, mutta enpä ole tavannut yhtään parisuhdetta, joka ei olisi vauvan tulosta vähän vaurioitunut."

Voin sanoa, että nyt tapasit! Meillä suhde on ollut hyvä, mutta vauva lähensi meitä entisestään. Valitettavasti se ei muuta isovanhempia...

Mutta meillä on siis nykyisin hyvin aikaa olla kahdestaan, kun vauva nukkuu ja muulloin vietämme todellista, ihanaa laatuaikaa kolmistaan. Molempien rakkaus yhteiseen, ihanaan vauvaan on jotain, mikä on paljon suurempaa kuin olisi osannut ikinä kuvitella. Ja tämä siis lisänä entisestään hyvään (vaikka ei täysin ongelmattomaan) suhteeseen. Olemme aikuisia ja käyneet tähän mennessä ihan riittävästi kylpylöissä yms. ja viihdymme nyt loistavasti kotona ja kolmistaan vauvan kanssa missä ikinä käydäänkin. Kahdenkeskistä aikaa on melekin joka ilta ja viikonloppuisinkin vauvan päiväuniaika (2 - 3 t) ja se käytetään hyvin.

Hienoa. Ole onnellinen siitä. Mutta älä luule, että kaikilla on asiat noin hyvin. vai mistä luulet johtuvan, että pienten lasten vanhemmat ovat suurimmassa riskissä erota? Johtuuko siitä, että vanhemmat vievät lapsiaan liikaa hoitoon? Vai kenties kuitenkin siitä, että pienten lasten kanssa on raskasta, yöunet jäävät vähäisiksi, ongelmat kasautuvat, ei saada tai osata pyytää apua, ei koskaan saa kunnolla levätä vaan jatkuvasti lapset vaativat, vaativat ja vaativat. Elämä on yhtä oravanpyörää ja sitten loppuu usko parisuhteeseenkin.

 

"Jos parisuhde on priimakunnossa muutenkin niin sitten toki ei ole moiselle tarvetta, mutta enpä ole tavannut yhtään parisuhdetta, joka ei olisi vauvan tulosta vähän vaurioitunut."

Voin sanoa, että nyt tapasit! Meillä suhde on ollut hyvä, mutta vauva lähensi meitä entisestään. Valitettavasti se ei muuta isovanhempia...

Mutta meillä on siis nykyisin hyvin aikaa olla kahdestaan, kun vauva nukkuu ja muulloin vietämme todellista, ihanaa laatuaikaa kolmistaan. Molempien rakkaus yhteiseen, ihanaan vauvaan on jotain, mikä on paljon suurempaa kuin olisi osannut ikinä kuvitella. Ja tämä siis lisänä entisestään hyvään (vaikka ei täysin ongelmattomaan) suhteeseen. Olemme aikuisia ja käyneet tähän mennessä ihan riittävästi kylpylöissä yms. ja viihdymme nyt loistavasti kotona ja kolmistaan vauvan kanssa missä ikinä käydäänkin. Kahdenkeskistä aikaa on melekin joka ilta ja viikonloppuisinkin vauvan päiväuniaika (2 - 3 t) ja se käytetään hyvin.

Hienoa. Ole onnellinen siitä. Mutta älä luule, että kaikilla on asiat noin hyvin. vai mistä luulet johtuvan, että pienten lasten vanhemmat ovat suurimmassa riskissä erota? Johtuuko siitä, että vanhemmat vievät lapsiaan liikaa hoitoon? Vai kenties kuitenkin siitä, että pienten lasten kanssa on raskasta, yöunet jäävät vähäisiksi, ongelmat kasautuvat, ei saada tai osata pyytää apua, ei koskaan saa kunnolla levätä vaan jatkuvasti lapset vaativat, vaativat ja vaativat. Elämä on yhtä oravanpyörää ja sitten loppuu usko parisuhteeseenkin.

 

Mua ärsyttää ihan älyttömästi tämä mustavalkoinen ajattelu tällä palstalla. Joka asiassa!

 

"Jos parisuhde on priimakunnossa muutenkin niin sitten toki ei ole moiselle tarvetta, mutta enpä ole tavannut yhtään parisuhdetta, joka ei olisi vauvan tulosta vähän vaurioitunut."

Voin sanoa, että nyt tapasit! Meillä suhde on ollut hyvä, mutta vauva lähensi meitä entisestään. Valitettavasti se ei muuta isovanhempia...

Mutta meillä on siis nykyisin hyvin aikaa olla kahdestaan, kun vauva nukkuu ja muulloin vietämme todellista, ihanaa laatuaikaa kolmistaan. Molempien rakkaus yhteiseen, ihanaan vauvaan on jotain, mikä on paljon suurempaa kuin olisi osannut ikinä kuvitella. Ja tämä siis lisänä entisestään hyvään (vaikka ei täysin ongelmattomaan) suhteeseen. Olemme aikuisia ja käyneet tähän mennessä ihan riittävästi kylpylöissä yms. ja viihdymme nyt loistavasti kotona ja kolmistaan vauvan kanssa missä ikinä käydäänkin. Kahdenkeskistä aikaa on melekin joka ilta ja viikonloppuisinkin vauvan päiväuniaika (2 - 3 t) ja se käytetään hyvin.

Kerrotko vielä minkä ikäinen vauva teillä on? Kenties vielä aika pieni? Ja onko vauvanne helppo, kiltti ja hyvin nukkuva? Mikäli vastaus on kyllä, et varmaan edusta keskiverto-otosta. Meidän vuoden ikäinen, huonosti nukkuva ja muutenkin vaativa esikoisemme on kyllä koetellut parisuhdettamme ja meistä kumpikin kaipaa välillä hänestä breikkiä vaikka toki kovasti häntä myös rakastamme. En koe tuosta breikin tarpeesta pienintäkään omantunnonpistosta, pidän sitä vain ja ainoastaan täysin normaalina.

 

Meillä tyttö nukkunut täydet yöunet 22-08 3kk ikäisestä ja siitä lähtien ollut yökylässä vanhemmillani mummu iältään 49 ja vaari 52. Eli eivät ole mitään parkinsonin tautisia dementikkoja. Myös mieheni vanhemmat suht nuoria sieltä puolen mummi on 39 ja pappapuoli 34 Myös mummin vanhemmat ovat suht nuoria iältään isomummu 56 ja isopappa 60. Eli kyllä luotan täysin heidän kykyihinsä hoitaa 8kuukauden ikäinen likka jolla säännöllinen päivärytmi, ei kitise turhista ja on muutenkin helppo lapsi. Mutta kukin tekee kuten haluaa eikä kenenkään pidä alkaa syyllistämään jos joku haluaa antaa lapsensa hoitoon/yökylään. Eli toiset tykkää suklaasta ja toiset mansikoista, ei viitsitä tapella arvon AIKUISET naiset ja miehet :'D

 

Unohdin lisätä äsken kun monet 30-40vee täydelliset äidit nyt kauhistelevat kuinka tälläinen VAIN 20vuotias äiti on voinut saada lapsen kaltaisen lahjan ja nyt pitää lasta heittopussina mummujen välillä kun haluaa bilettää mutta olen siis seurustellut mieheni kanssa 6vuotta eli 14vuotiaasta ja olemme olleet naimissa nyt vuoden ja lapsi oli todella toivottu, harkittu ja odotettu En ole muutenkaa bilehile joten en sen vuoksikaan lastani hoitoon anna. Joten ei muuta sitten tähän ketjuun multa :'D

 

Keskustelu on karannut sivuraiteille. Itseäni, kuten alkuperäistä kirjoittajaakin, kiinnostaa, että miksi jotkut mummot haluavat väkisin saada lasta hoitoonsa/yökylään. Ja miksi omakin anoppi haluaa omia lapsen itselleen, miksei voi viettää aikaa meidän koko perheen kanssa, väkisin täytyy saada meitä pois, jotta saa olla lapsen kanssa vain kahdestaan. No, kai anoppi itse vain tietää vastauksen, jos edes on tätä asiaa tiedostanut.

 

Luulen, että monen anopin ja äitimuorin innostus hoitaa vauvaa vähenee siinä vaiheessa, kun pyydätte äireen hoitamaan vauvaa, kun on ns. pakkotilanne.

Minä pyysin jokunen aika sitten anoppia hoitamaan vauvaa, kun olin itse niin sairas, etten pystynyt. Anoppi hoiti vauvaa päivän ja sitten puikki kotiinsa tyytyväisenä. Myös oma äitini on joutunut hoitamaan lastenlastaan minun sairastaessa, ja minusta hänellä on ollut samanlainen reaktio. Ovat tyytyväisiä, kun saavat aikansa hoitaa ja helpottuneita, kun pääsevät pois. Tuskinpa kovinkaan moni mummu jaksaisi enää uudestaan vauvaa hoitaa ja kasvattaa. Eivät he lasta halua omia. Me olemme lastemme äitejä, eivät he. He ovat kasvatustyönsä tehneet.

Olisiko taustalla meidän äitien epävarmuus, kun torjumme isoäidit? Itse olen ainakin äitiyden ensimetreillä havainnut itsessäni tällaisia tuntemuksia. Nyt kun olen epäonnistunut imetyksessä ja lopettanut sen, olen joutunut miettimään, mitä äitiys todella on. Vaikka en imetä, olen silti vauvani äiti. Vaikka mummut hoitavat välillä vauvaa, olen silti vauvan äiti.

 

Kunhan lapsenne kasvavat ja teette niitä pari kolme lisää niin eiköhän ala kelvata huonommatkin mummot hoitajiksi.

En mitenkään jaksa uskoa että noin monilla nuorilla äideillä on huonot isovanhemmat. JOS mummot(vaarit) ovat todellakin niin epäluotettavia ettei heistä ole hoitajiksi niin ei kai niitä tarvi sen enempää ihmetellä. Ja varsinkaan riidellä joillain keskustelupalstoilla.

 

Mikä siinä on, että anoppi haluaisi lapsemme yökylään? Hän on jo ainakin puolivuotiaasta tätä kysellyt. Nyt lapsi on 1v5kk. Minulla ei ole mitään menoja, miksi lapsi täytyisi yöhoitoon laittaa. Enkä halua häntä yökylään viedä. Milä ihmeen hinku anopilla on? Mikä ilo mummolle on saada lapsi yöksi hoitoon? En ymmärrä. Saa nähdä miten saan torjuttua tämän uusimman pyynnön..

En ole koskaan törmännyt kaltaiseen mummoon joka noin pienen haluaisi hoitoonsa yöksi. Vaikka ikää on tällä mummolla jo 52 vuotta ja neljä omaa lasta olen kasvattanut ja kuudes lapsenlapsi on kohta syntynyt.

Jos tuollainen aikuinen isovanhempi on kyseessä niin nuoren äidin/isän on vaan oltava järkevä ja vedettävä se raja.

Mutta kannattaa muistaa että me olemme eri ikäkausien kasvatteja. Ei silti pidä hyväksyä sellaista minkä kokee vääräksi omalle lapselleen.