anaalin tutkiminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja oduksuja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

oduksuja

Vieras
Kuinka yleistä on, että gyne tutkii myös anaalin kautta?
Olen käynyt gynellä noin15 vuoden ajan eikä kertaakaan tutkittu sieltä. Nyt menin uudelle gynelle uudlla paikkakunnalla niin ensimmäinen asia joka ihmetytti niin piti riisuitua kokanaan alasti ennen tuttkimus pöydälle menoa ja toinen uusia asia oli niin hän tutki minua myös anaalin kautta eikä varoittanut etukätteen vasta sanoi kun levitti anaalin suulle liukuvoidetta.
Kuinka onko muille sattunut vastaavaa?
 
Muistaakseni joskus on tutkittu sieltä kautta, taisi olla silloin munasarjassa kysta. Joissakin tutkimuksissa peräaukon kautta tuntee paremmin, varmaan joillakin lääkäreillä se on tapana, etenkin kun olit uusi potilas hän ehkä halusi tehdä perusteellisemman tutkimuksen. Jokaisella lääkärillä on varmasti omat tapansa. Itse kävin jokunen vuosi sitten "vieraalla" kun oli kiireellinen juttu ja omani oli lomalla. Tuo lääkäri tutki ultralla myös, mitä omani ei tee. Jotkut taas on kovakouraisempia kuin toiset.

Oma lääkärini tutkii aina rinnat myös, mitä kukaan aikaisemmista gyneistäni ei ole tehnyt ja arvostan sitä suuresti. Alasti en riisuudu, ensin katsotaan alapää, sitten housut jalkaan ja sitten yläpää paljaaksi ja rintojen tutkiminen.

Minusta on mukavampaa kun riisutaan vain puoliksi kerrallaan, oma lääkärini on minun ikäiseni nainen ja varmasti ajattelee sen olevan mukavampaa niin vaikka kätevämpää olisi ehkä riisua kaikki kerralla. Ehkä tuo lääkärisi ei ole tullut ajatelleeksi, että potilaasta olisi mukavampaa olla osa vaatteista päällä kerrallaan.
 
minulla jotkut gynekologit on tutkineet anaalinkin kautta, jotkut ei. Kukaan ei kyllä ole pyytänyt kokonaan riisuutumaan. Enkä siihen suostuisikaan, jos pyytäisivät. Potilalla on oikeus päättää näistä asioista. Yhtään ei edes kiinnosta, mitä lääkäri siitä ajattelisi. Minähän olen se asiakas, joka ostan terveyspalvelun.
 
Muistan lukioaikana kun kävin uusimassa pillerireseptin niin lääkäri tuikkasi sormensa myös anaaliin yhtään varoittamatta! Kyllä sapetti, koska mielestäni se täytyisi sanoa asiakkaalle ennen kun sen tekee. Minä en myöskään riisuuntuisi kokonaan alasti, en todellakaan. Eihän lääkäri mikään jumala ole joten mielestäni tässä asiassa asiakas saa itse päättää missä tahdissa riisuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja oduksuja:
Kuinka yleistä on, että gyne tutkii myös anaalin kautta?
Olen käynyt gynellä noin15 vuoden ajan eikä kertaakaan tutkittu sieltä. Nyt menin uudelle gynelle uudlla paikkakunnalla niin ensimmäinen asia joka ihmetytti niin piti riisuitua kokanaan alasti ennen tuttkimus pöydälle menoa ja toinen uusia asia oli niin hän tutki minua myös anaalin kautta eikä varoittanut etukätteen vasta sanoi kun levitti anaalin suulle liukuvoidetta.
Kuinka onko muille sattunut vastaavaa?

Pyydä nähdä potilasotteesi. Mikäli se on ristiriidassa tehdyn tutkimuksen kanssa esim. ei mainintaa anaalitutkimuksista ja sen syistä voit tehdä kyseisestä lääkäristä kantelun. Jos oli terveyskeskuslekuri niin todennäköisesti piti sinua köyhänä idioottina jolle voi toteuttaa omat perverssionsa. Gynellä ei tarvitse ruusuuntua alasti sillä kukaan lääkäri ei millään voi tutkia yhtäaikaa alapäätä ja rintoja :)
 
MInulle on muutaman kerran tavallisessa alapäätutkimuksessa tutkittu myös anaalin kautta varoittamatta tai varoituksella. Olen tullut itse alasti tutkimuspöydälle, kun en ole viitsinyt jättää rintaliivejä päälle, koska kumminkin samalla siinä pöydällä maaten gyne tekee myös rintojen tarkastuksen. Tietysti liivit voisi riisua siinä, mutta olen itse kokenut mukavammaksi tehdä noin. Olenhan tottunut hierojalla olemaan kokovartalohieronnassa pikkuhousuissa. Gynellä taas ei pikkuhousuja saa "turvaksi" jättää, koska kyse on siitä alapäästä. Ei olo tosiaan ole aivan kotoinen, kun joutuu itsensä paljastamaan, mutta kyllä se nyt taitaa vain yksinkertaisesti kuulua asiaan!
 
Alkuperäinen kirjoittaja N52:
MInulle on muutaman kerran tavallisessa alapäätutkimuksessa tutkittu myös anaalin kautta varoittamatta tai varoituksella. Olen tullut itse alasti tutkimuspöydälle, kun en ole viitsinyt jättää rintaliivejä päälle, koska kumminkin samalla siinä pöydällä maaten gyne tekee myös rintojen tarkastuksen. Tietysti liivit voisi riisua siinä, mutta olen itse kokenut mukavammaksi tehdä noin. Olenhan tottunut hierojalla olemaan kokovartalohieronnassa pikkuhousuissa. Gynellä taas ei pikkuhousuja saa "turvaksi" jättää, koska kyse on siitä alapäästä. Ei olo tosiaan ole aivan kotoinen, kun joutuu itsensä paljastamaan, mutta kyllä se nyt taitaa vain yksinkertaisesti kuulua asiaan!

Hierojalla olet pääsääntöisesti mahallasi ja kun käännyt niin aina (ainakin minulle) laitetaan pyyhe suojaksi. Hierojani on samaa sukupuolta kuin minä eli nainen, silti näin toimitaan mm. siksi että kylmä ei myöskään saisi tulla. Et ole esine vaan ihminen ja jos tilanne tuntuu oudolta se on sinulle sitä. Monet toki menevätkin naisgynelle eivätkä edes harkitse miestä. Mies se on lääkärisetäkin :)
 
Leveähelmainen hame ja edestä napitettava pitkähkö takapuolen peittävä paitapusero niin ei tarvitse ottaa kuin sukkikset ja pikkarit pois. Rintsikat voi jättää kotiin tai kassiin ja pukea sitten myöhemmin päälle, jos haluaa sen rintatutkimuksenkin. Mitä järkeä itsensä nakuksi riisua? Verikokeeseenkin menen aina sellaisen puseron kanssa jonka hiha on helposti käärittävissä (jos on talvi ja ei voi olla t-paidassa). Ei tulisi mieleenkään alkaa riisumaan puseroa.

 
En tähän ikään ole moista kuullut. Muutama lekuri on kyllä leuhkinut tutkineensa tänään simpsakoita naisia, että jos sitten simpsakka olet.Ei kuulosta kovin potilasystävälliseltä. Jos olet arempi ihminen, menitkö kipsiin?
Yksi tuttavani joutui olemaan ilman rintaliivejä kun tutkittiin näköä.Hän närkästyi kovasti.
Ei edes sairaalassa ole suoranaista tarvetta riisuutua. Synnyttäjillekin laitamme jotain suojaa päälle ja itse sydämen rasituskokeessa arvostin kovasti sitä pikku viittaa joka minulle heitettiin.
Onkohan nyt kaikki kohdallaan?
 
Kun oli tiedossa (mm UÄ:llä) että kohdussani ja sen ulkopuolella oli isoja myoomia, anaalin kautta tutkiminen oli yksi lisätoimenpide sisätutkimukseen. Gynekologini on hyvin helläkätinen ja suoritti tutkimuksen asiallisesti. Hän ikäänkuin "nosti" kohtua ja sai paremman kuvan massasta. Myoomat olivat kivuliaita ja emätinsisätutkimuksessa tutkimus koski enemmän.
Ne leikattiin sitten myöhemmin.

Yläruumis oli minullakin normaalisti vaatetettuna, lääkäriin menon aihe oli no. myoomat. Rinnat hän tutki sisätutkimuksen jälkeen erikseen.

Voihan olla, että tuo kokonaan riisumispyyntö onkin ajansäästöä. Noin kahteenkymmeneen minuuttiin pitää mahduttaa aika paljon, kyselyt, juttelut, tutkimukset ja loppuspiikit.
 
olen myös koko ikäni valinnut gynelle mennessä joko hameen
tai pitkän paitapuseron. Rintaliivit olen poistanut puseron alta särmin takana samoin kuin pikkaritkin. Hyvin on kaikki tutkimukset sujuneet ekä siinä alasti riisumisella sellaista säästöä saa, että lääkäri voisi siihen vedota.
 
Minulle rintojen tutkimus tehdään aina seisten eli paitapuseronkin päällä pitäminen olisi tiellä. Seison siis ylävartalo paljaana lääkäriä vastapäätä, nostan käteni rennosti lääkärin olkapäille ja hän tutkii rinnat, lisäksi katsoo kun vien kädet ylös ja sivulle.
 
Anaalitutkimus täydentää normaalia emättimen kautta tehtävää tutkimusta. Tavallisesti se on tarpeeton, mutta esim. taakse kallellaan olevan kohdun runko-osaa ei oikein tunne emätintutkimuksessa, koska kohtu on taipuneena suolta kohti. Samoin myoomat eli lihaskasvaimet ja jotkut kystat on helpompi tuntea peräsuolen kautta.

Lääkäri, joka teki anaalitutkimuksen, oli tavallista huolellisempi, ei perverssi. Ilmeisesti hän halusi myös säästää aikaa riisuttamalla kaiken kerralla, mutta useimmat meistä tuntevat ilkialastomina olonsa omituisiksi vastaanottotilanteissa, vaikka saunakansaa olemmekin. Itse hämmennyn joka kerta, kun verhon takaa pöllähtää elli ilkialastomana, vaikka olen tehnyt näitä hommia viisitoista vuotta, mutta se hämmennys kestää sekunnin. Kaikkeen tottuu..
 
Tiedän, että joskus gynet saattavat tehdä tutkimuksen myös sen b-rapun puolelta. Kullemma silloin jos kohtu on taaksepäin kallistunut tutkimus olisi luotettavampi tehdä lisäksi niin. Mutta mutta, itselläni on kuullemma kohtu taaksepäin kallellaan eikä reilun 10 vuoden aikana yksikään lääkäri ole tehnyt tutkimusta muuta kuin emättimen kautta. Siitä olen kyllä hyvin kiitollinen. Vaikka kohtuni on taaksepäin kallellaan niin silti eräs gyne on löytänyt sormenpäänkokoisen suklaakystän ilman mitään ultraa ihan normaalin sisätutkimuksen yhteydessä. En tiedä onko tutkiminen helpompaa jos pöydällä on synnyttämätön ja normaalipainoinen potilas.
Sietokykyni intiimien paikkojen ronkkimisen suhteen on aika rajallinen silloin kun sen tekee joku ns. tuntematon. Olkoonkin kuinka vain lääkäri ja omaksi parhaakseni, mutta aivan varmasti jos joku b-rapulle pyrkisi millä verukkeella tahansa niin en todellakaan suostuisi siihen ilman keskustelua ja todella hyvää syytä. Varoittamatta jos sitä yrittäisi niin todennäköisesti lekuri saisi äkkilähdön enkä sen jälkeen varmaan enää ikinä kävisi gynellä. Sen verran arkaluontoinen tutkimus kun on kyseessä muutenkin ja joudun muutenkin joka kerta (kahden vuoden välein) perustelemaan itselleni miksi suostun menemään sinne jalat levällään ronkittavaksi. Jos sielä tapahtuisi jotain epämiellyttävämpää tahtomattani en varmasti enää saisi pakotettua itseäni sinne uudestaan.
Itselleni on ihan sama onko lääkäri mies vai nainen. Koen sen joka tapauksessa epämiellyttäväksi ja nöyryyttäväksi toimenpiteeksi. Seksiä ja alastomuutta en koe mitenkään häpeälliseksi tai epämiellyttäväksi. Mutta toisaalta, kuka nainen nyt rakastaisi gynellä käyntejä. Se vain on välttämätön paha joka on vain jotenkin siedettävä.
 
Niin ne miehetkin joutuvat anaalinsa paljastamaan eturauhastutkimuksessa (jonka soisi olevan 40+ ihan arkipäiväinen tsekkaus, sen verran syöpä on yleistynyt) ja myös pukamien vaivaamana monet.
Että jäitä hattuun arvon leidit.

Kyllä kaikenkaikkiaan tutkimukset ovat potilaan eduksi, ei lääkärien tunkeilun tyydytystä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lääkäri:
Anaalitutkimus täydentää normaalia emättimen kautta tehtävää tutkimusta.
Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi vasta yli 40- v. naisilta ryhdytään käynnin yhteydessä myös anaalin kautta. Nykyisin kun anaaliseksikin on paljon yleisempää kuin aikaisemmin, niin perusteltua olisi tarkastaa pepun puolelta myös nuoremmilta naisilta jo 20-v. ylöspäin. Tietenkin siitä tulee ensin kertoa ja varoittaa, ettei nyt kukaan suitta surmin ryhdy sormeaan peräaukkoon työntämään.

 
Minusta on ihan käsittämätöntä, että lääkäri edes pyytää riisuutumaan kokonaan. Varmasti todella epämiellyttävää maata siinä alasti! Mitään ajansäästöäkään se ei ole. Rintojen tutkimus hoituu hyvin niin, että potilas avaa rintsikat mutta jättää paidan päälle. Sitten kun on rintojen vuoro, paitaa ja rintsikoita nostetaan vaan hetkeksi ylös, ja that's it. Ja kuten moni on sanonut, se on ihan potilaan päätettävissä mihin suostuu. Lääkäri ei ole mikään diktaattori, joka vaan "riisuttaa" potilaita! Lääkärissä minä olen asiakas, ja siellä toimitaan silloin minun ehdoillani. Jos minusta on mukavampaa pitää ensin paita päällä, niin sitten tehdään niin, hyvin yksinkertaista.
 
Minä kävin kuukausi sitten verikokeissa ja riisuuduin ihan alasti. Ottivat 2 koetta ja puin taas päälleni. Tuosta kyynärtaipeesta ottivat verikokeet. Ajattelin jos tarkastavat muuta ja hurautin vetää vaatteet pois. Kyllä se kuuluu ihan asiaan. Aika hölmö olo mutta lääkäriasioissa on oltava alasti.

Hammaslääkärissäkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihan normaalia:
Minä kävin kuukausi sitten verikokeissa ja riisuuduin ihan alasti.
Olet outo tai turha feikkaaja tällä palstalla. Enpä kyllä ole aikaisemmin kuullutkaan näin idioottimaista vetoa keneltäkään. Huonot naurut tästä sai. :)

 
Olen 40-v nainen ja käynyt gynekologilla noin kerran vuodessa 18-vuotiaasta asti paitsi raskauksien ja synnytysten aikaan tuli enemmän gynekologisia lääkärikäyntejä. Nuorempana olin ihan nätti ja simpsakka, mutta siitäkään huolimatta lääkäreistä (mies tai nainen) ei ole tutkinut rintojani kuin kaksi kertaa.

Anaalin kautta ei ole tutkimuksia tehty kertaakaan (en edes tiennyt, että se voisi olla tarpeellista), vaikkei itselläni ainakaan olisi mitään sitä vastaan, sillä anaaliseksiä on kuitenkin tullut harrastettua liki parikymmentä vuotta. Itselläni on myös taaksepäin kallistunut kohtu, muttei siitä huolimatta ole tutkittu peräpään kautta.

Silloin kahdella kerralla kun rinnat tutkittiin, niin olin tutkimuspöydällä maaten, joten nostin vain rintaliivit ylös kaulan alle, joten lääkäri tutki siitä käsin rinnat. Minäkin käytän gynepäivinä usein hametta, joten hameen voi nostaan näppärästi vyötärölle asti, jolloin tilaa jää vielä painella munasarjojen ja kohdun kohdalta kädellä.

Minua ärsyttää se, että vaikka osa kokee alastomuuden ja gynekäynnit ikävinä, niin minua ei ne käynnit jännitä tai hermostuta yhtään. Siksi olisi mukavaa, että lääkäri vaikka kysyisi etukäteen, että sopiiko, että tällä kertaa tutkitaan myös rinnat ja gynekologisia alueita myös peräsuolen kautta.

Rintasyöpä on naisten syövistä kaikista yleisin ja naisista peräti 10 % Suomessa kokee rintasyövän jossakin elämänsä aikana. Paras ystäväni sairastui rintasyöpään 35-vuotiaana (ei tupakoi, ei juo, ei ylipainoa, ei sukurasitusta), joten mielestäni nuorten/nuorehkojen naistenkin rintoja olisi todellakin hyvä tarkistaa ihan rutiininomaisesti. Minulla on isot rinnat, joten niitä on itse vaikea tutkia, joten miksei siis lääkäri tekisi tuota tutkimusta kerran vuodessa perusteellisesti?
 
Jos anaaliseksin harrastaminen olisi jokin syy tutkia myös anaali/anaalin kautta niin kyllähän silloin pitäisi eka kysyä, että harrastaako yleensä anaaliseksiä. En ymmärrä mikä ihmeen olettama se on, että nykyään kaikki sitä tekisivät siinä missä muutakin seksiä. Toinen juttu on se, että jos kerran se ei ole välttämätöntä gynegoligisessa tutkimuksessa niin miksi sitä pitäisi tutkia jos anaalin alueella ei ole mitään vaivaa.
Onhan perusteellisesti tehty tutkimus ihan hyvä juttu. Mutta mielestäni ei pidä liian kevyin perustein lähteä jokaista ruumiinaukkoa syynäämään. Koskaan kun ei voi tietää, että miten potilas sen tutkimuksen kokee. Ties vaikka sillä perusteellisuudella aiheutetaan se, että potilas ei enää mene lääkäriin ennen kuin on oikeasti kuoleman kielissä. Potilas ei kuitenkaan ole mikään tutkimusnukke vaan yksilö. Joitakin ei haittaa yhtään vaikka kuinka vieras ihminen ronkkisi vaikka millä ja minne, kun taas toiset voivat kokea sen kovinkin epämukavaksi, että joku vieras ronkkii henkilökohtaisia ruumiinaukkoja. Taustalla ei tarvi olla mitään traumaattisia kokemuksia tms. Itselläni ei niitä ole, mutta silti olen aika tarkka henkilökohtaisesta tilastani muutenkin. Joten esim. gynegologin tutkimuksessa luontoni sotii vastaan aika lailla. Eikä ole helppoa vaimentaa sitä edes niillä verukkeilla, että se on omaksi parhaakseni ja siksi välttämätöntä yms. Anaalitutkimuksen kohdalla tuskin onnistuisin sitä edes tekemään. Kerran vatsakalvon tulehduksen oireilun vuoksi (ennen diagnoosia) naislääläri teki anaalitutkimuksen. Luultavasti hän teki sen ihan oikeaoppisesti, mutta niin inhottavan tuntuista se oli, että vannoin sen olleen laitimmainen kerta.
Ja mikä perustelu se on, että miesten eturauhanen tutkitaan anaalin kautta niin pitäisi naisenkin sietää gynen tutkimus sekä emättimen, että anaalin kautta. Moni nainen käy kuitenkin joka vuosi gynellä ja emätintä ronkitaan milloin sisätutkimuksen merkeissä ja milloin papa-kokeen. Eikö se jo muka riitä? Eikä naisilla edes ole mitään eturauhasta jota tarvitsisi syynätä. Miehet joutuvat sietämään paljon vähemmän sisätutkimuksia naisiin verrattuna.
Itselläni on muuten vain kerran tutkittu rinnat gynellä. Eikä silloinkaan tarvinu riisua alasti. Rinnat kun tutkittiin istuallaan ja sisätutkimuksen jälkeen.
 
Kerran on tehty anaalin kautta tutkimus ja enpä haluaisi toiste, että kukaan ronkkii enää sieltä. Ei sanottu mitään etukäteen. Viimeisestä gynellä kynnistä on kohta 12v kun viimeisin lapsista syntyi enkä aio mennä ellei tule jotain sellaista vaivaa, että muuta mahdollisuutta ei ole. Lääkäreissä olen käynyt vain raskauksien takia koko elämäni aikana. Koskaan ei ole ollut tarvetta muun syyn takia.

Olen tehnyt vakaan päätöksen, että en käy lääkärissä missään tutkimuksissa. Jos käy huonosti niin sittenpähän tästä lähdetään. Voi olla kuitenkin, että minulla on yhtä hyvä onni kuin vanhempieni suvuissa ja kaikki kuolee vanhuuttaan. Mitään sairauksia ei ole kenelläkään ollut.

Inhoan etenkin gynellä käyntiä enkä tykkää, että minua sorkitaan. Siispä en mene sinne enää.
 
Terve ihminen välttää lääkäriä, sairas haluaa hoitoa vaikeuksiinsa. Kun oikea ongelma tulee eteen, ei siinä sitten mietitä miltä tutkimus tuntuu.
Ajatelkaa vaikka syöpälapsia tai selkäydinpunkteerauksia, ei kivoja ole nekään.

Anaalitutkimus oli minulle sairauden hoidon takia tärkeä. Eikä lääkäri varmasti halua tuottaa lisäkipua tai muuta sillä, vain tarkentaa terveydentilaani.
 

Yhteistyössä