ambulanssiin lapsi mukaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Järjestelykysymys:
Kannatta varmaan sopia esim. "vastentahtoisten" isovanhempien kanssa kuka voi milloinkin irrottautua hoitamaan lasta synnytyksen ajaksi, kunnes isä pääsee hoitamaan häntä. Itse en haluaisi jättää esikoista ensiavun nurkkiin odottelemaan sosiaalitätiä.

Miksi vastentahtoiset lainausmerkeissä? Kun mä mietin omalle kohdalle joka meillä oli sama niin isovanhemmat eivät tosiaan olisi lähteneet ajamaan 200 kilsaa synnytyksen takia, toisekseen ne eivät olisi edes pystyneet koska ovat työelämässä ja kolmanneksi ne ei olisi edes ehtineet.
Mutta helppohan se on toki huudella, jos itsellä asiat toisin :)
 
Mulla alkoi toisessa raskaudessa vuotamaan istukka ja jouduin lähteä heti sairaalaan. Olin yksin kotona 3v esikoisen kanssa, mies oli töissä eikä sillä ollu mitään mahdollisuutta tulla heti kotiin. menin sairaalaan esikoisen kanssa. Joku henkilökunnasta oli lapsen kanssa tutkimusten ajan ja kun jouduin osastolle vuodelepoon niin lapsi sai olla osastolla niin kauan että isänsä pääsi hakemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Järjestelykysymys:
Murehditkohan nyt vähän liikaa etukäteen kaikki teoreettiset tilanteet?

Kelle tämä kysymys oli? Valitettavasti kaikilla ei vaan yksinkertaisesti ole mitään tukiverkostoa, lapset ei synny rv 40 monen tunnin säännöllsiten supistusten jälkeen jne
 
Tuo on ihan totta että ketään ei voi pakottaa tulemaan apuun ellei he itse ole sitä ehdottomassa.. ei ketään voi ohjata tai määräillä. On sitten olemassa ihmisiä jotka eivät todellakaan terveydellisistä syistä uskalla lähteä ajamaan 200 km vieraaseen kaupunkiin. Tässä minun tapauksessani minun omat nuoremmat vanhemmat voisivat tulla kyllä viikonloppuna sairaalan lähettyville vaikka hotelliin,mutta viikolla valitettavasti se ei ole mahdollista töiden vuoksi. Toinen vaikuttava seikka on se, ettei vanhempani puoliso ole minun vanhempani vaan uusi kumppani.
 
On eri asia kysyä, onko mahdollista auttaa, kun pakottaa. Vierailija kysytitkö isovanhemmilta ja kiltäytyivätkö he tulemasta joka tilanteessa? Osa isovanhemmista ei myöskään halua "tuppautua", jos ei kysytä.

Lapsen saa varmasti ottaa tarvittaessa mukaan ambulanssiin, mutta jonkunhan on haettava hänet sairaalasta.

Alkuperäinen kirjoittaja sama:
Alkuperäinen kirjoittaja Vierailija:
Alkuperäinen kirjoittaja minä vain:
minkäikäinen lapsi??

mulla vähän erinlainen kertomus ambulanssilla en mennyt sairaalaan mutta taysiin matkaa 8km kiireellä lähdettiin ja mies joutu palaan vielä tytön 2v7kk kotiin kun oli mut vieny sairaalaan ( tarkotuksena oli viedä tyttö mummolaan 50km päähän että isukki pääsee synnytykseen) mutta kun olivat mut jättäneet ja mies tuli puuttuvaa korttia tuomaan n. 20min päästä sairaalalle oli mun synnytys jo käynnissä.
tyttö sai jäädä ensiavun vastaanottoon ja isukki pääsi synnytykseen ja näin TAMPEREELLA joka on varmasti iso ja kiireinen paikka. synnytys oli nopea ja isukki pääsi sen jälkeen viemään tyttöä mummolaan.

Ea ei taida olla paras paikka lastenhoitoon

ei varmasti ollutkaan mutta olivat itse ehdottaneet että tyttö voi siinä hetken olla.jos ei olis käynyt niin tietty mies olis jättänyt synnytyksen välistä kokonaan.
ite en ajan kulkua muista kauanko siinä kaikenkaikkiaan on mennyt mutta varmaan max 30min meni mun synnytyksessä meni. päähän oli jo melkein näkyvissä kun mies juoksi paikalle.

Jos Tampereella synnytit, niin lapsi oli varmaankin synnytysvastaanotossa hoidossa. Varmasti kiireinen paikka sekin, mutta ei sentään niin tapahtumarikas kuin ensiapu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Järjestelykysymys:
On eri asia kysyä, onko mahdollista auttaa, kun pakottaa. Vierailija kysytitkö isovanhemmilta ja kiltäytyivätkö he tulemasta joka tilanteessa? Osa isovanhemmista ei myöskään halua "tuppautua", jos ei kysytä.

Kuten sanoin, ensinnäkään he eivät pysty irrottautumaan koska ovat töissä. Toisekseen he EIVÄT hoida lapsiamme, ei vaikka olisimme heidän luonaan ja puolet isovanhemmista ovat jo menehtyneet. Ja lisäksi, he eivät todellakaan raaskisi eivätkä lähtisi ajamaan tuota 200 kilsaa meidän vuoksi. Toiset ovat käyneet kerran, toiset 2 kertaa meillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Ja kysyimme alun perin, että voivatko tulla puoliväliin vastaan jos sellainen tilanne tulisi ja hyvin vaivautunutta kieltäytymistä sieltä tuli.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja sama:
Alkuperäinen kirjoittaja Vierailija:
Alkuperäinen kirjoittaja minä vain:
minkäikäinen lapsi??

mulla vähän erinlainen kertomus ambulanssilla en mennyt sairaalaan mutta taysiin matkaa 8km kiireellä lähdettiin ja mies joutu palaan vielä tytön 2v7kk kotiin kun oli mut vieny sairaalaan ( tarkotuksena oli viedä tyttö mummolaan 50km päähän että isukki pääsee synnytykseen) mutta kun olivat mut jättäneet ja mies tuli puuttuvaa korttia tuomaan n. 20min päästä sairaalalle oli mun synnytys jo käynnissä.
tyttö sai jäädä ensiavun vastaanottoon ja isukki pääsi synnytykseen ja näin TAMPEREELLA joka on varmasti iso ja kiireinen paikka. synnytys oli nopea ja isukki pääsi sen jälkeen viemään tyttöä mummolaan.

Ea ei taida olla paras paikka lastenhoitoon

ei varmasti ollutkaan mutta olivat itse ehdottaneet että tyttö voi siinä hetken olla.jos ei olis käynyt niin tietty mies olis jättänyt synnytyksen välistä kokonaan.
ite en ajan kulkua muista kauanko siinä kaikenkaikkiaan on mennyt mutta varmaan max 30min meni mun synnytyksessä meni. päähän oli jo melkein näkyvissä kun mies juoksi paikalle.

Jos Tampereella synnytit, niin lapsi oli varmaankin synnytysvastaanotossa hoidossa. Varmasti kiireinen paikka sekin, mutta ei sentään niin tapahtumarikas kuin ensiapu.

öö saatto kyllä olla..ja varmaan olikin..ite en tästä tilanteesta mitään tiä kun olin koko ajan synnyttämässä mitä nyt mies kerto että oli tytön sinne jättänyt ja sitten hakenut.
mutta ihanaa että olivat suostuneet ottamaan. ois ollut ihana jälkeenpäin ollut kiittää.

nythän meillä on ongelmaa kerrakseen. sairaalaan lyhyt matka ,mutta jos synnytys nopea ehdinkö sairaalaan,mihin 3 lasta kun lähin sukulainen 110km päässä,mies tekee pitkää päivää eikä ihan heti voi jättää rekkaa siihen vaan jos kuorma viemättä. synnytykseen 3vk..n..eikä täällä asu muita sukulaisia kun tuo yks kaukana eikä sekään voi tulla meille odottaan (ainakaan näillä näkymin)eli on täälläkin suunnittelemista.

Alkuperäinen kirjoittaja Järjestelykysymys:
Jos ei kertakaikkiaan ole ystäviä, sukulaisia, naapureita, tuttavia...
...on se sosiaalitäti.

Aivan. Tosin jos on syöksysynnytys niin kuin minulla niin ei sellaista ehdi saamaan. Jos ei olisi ollut miestä eikä käynyt mieletöntä tuuria niin lapsi olisi todennäköisesti odotellut jossain sairaalassa.
 
Me on kysytty kummankin vanhemmilta..miehen vanhemmat sanoivat että voi sitä yksinkin synnyttää, niin on kuulemma anoppikin tehnyt. Eli vastaus oli kielteinen. Minun vanhempani (äiti siis) sanoi että käy viikonloppuna,mutta ei viikolla kun ovat töissä. Siihenkin saneltiin viikonloppu joka käy, koska ovat sukulaisten juhlissa juuri lasketun ajan viikonloppuna. Eli vastaus oli tavallaan kielteinen, koska synnytystä ei voi säädellä alkavaksi kuten heille sopii. Meilläkin ehdotettiin puoleen väliin tuloa,mutta vaikealta kuulosti sekin. Parempi siis mennä ja synnyttää omin "avuin" kuin häiritä muita ihmisiä ja sekoittaa soppaan liikaa porukkaa.

Meillä minun vanhempani ovat käyneet asuin paikkakunnallamme 2 kertaa vuoden aikana, mieheni ei kertaakaan..
 
Siis tuota mä vaan mietin, että onko joku syy, että synnyttämään pitää lähteä nimenomaan ambulanssilla? Eikö taksi olisi kätevämpi vaihtoehto? Siellä on lapsikin helpompi kuljettaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pesky Pixie:
Siis tuota mä vaan mietin, että onko joku syy, että synnyttämään pitää lähteä nimenomaan ambulanssilla? Eikö taksi olisi kätevämpi vaihtoehto? Siellä on lapsikin helpompi kuljettaa.

Mulle neuvolasta on suositeltu ambulanssilla menoa kun matka on noin pitkä.. ihan th:n suositus..
 
Hyvä pointti.
 
200 kilsan matka taksissa?

Joo-o, me ollaan asuttu täällä 6 vuotta, minun isä käynyt 3 kertaa ( äsken valehtelin kun sanoin 2) Hän ei ollut tulossa ensin edes lapsensa valmistujaisiin niin ei tosiaankaan olisi lähtenyt ajamaan "vain" synnytyksen takia. Ristiäisissä sentään kävivät n. tunnin pyörähtämässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Pesky Pixie:
Siis tuota mä vaan mietin, että onko joku syy, että synnyttämään pitää lähteä nimenomaan ambulanssilla? Eikö taksi olisi kätevämpi vaihtoehto? Siellä on lapsikin helpompi kuljettaa.

Mulle neuvolasta on suositeltu ambulanssilla menoa kun matka on noin pitkä.. ihan th:n suositus..

Ahaa. Täällä päin ei suositella 200km:n matkaa kulkemaan ambulanssissa, mutta jos niin on määrätty, niin sittenhän se on ambulanssilla mentävä.
 
Lapissa usein mennään säiden mukaan joten siitäkin syystä ambulanssi on turvallisin vaihtoehto täällä meillä. Paikalliset taksit ei lähde kovin mielellään ajamaan 200 km matkaa..
 
Mun mies on töissä 100km:n päässä kotoa, ja raskauden loppumetreillä tietysti asia vähän jännitti. Vanhempani, jotka myös asuvat reilun tunnin matkan päässä meiltä, olivat tulossa hoitamaan lapsia synnytyksen ajaksi. Neuvolasta rauhoiteltiin, että jos äkkilähtö tulee, niin lapset mukaan ambulanssiin ja kyllä heistä sairaalassa siihen asti huolehditaan, että lastenhoitaja saadaan paikalle. Eivät sellaiset tilanteet kuulemma ihan tavattomia ole.

Ja jossain päin Suomea kehotetaan suorastaan jäämään kotiin lapsiveden mentyä:

Kun lapsivettä tulee, voit rauhassa odotella supistusten käynnistymistä kotona noin 12 tuntia,

.jos raskaus on sujunut normaalisti,
.lapsivesi on väriltään kirkasta tai vaaleanpunaista,
.vauvasi on kohdussa pää alaspäin,
.tunnet vauvan liikkeet , jos ei supista

ja jossain soitetaan heti ambulanssi. Hus alueella matkat toki lyhyet.
 
Yhteistyössä