Amatöörihieroja. Saved by the Bell. Osa 1

Amatöörihieroja. Saved by the bell.

Olin viimeviikolla opiskellut omatoimisesti kirjoista hierontatekniikoita, ihan vaan oman mielenkiintoni ja ihmisen anatomian innoittamana. Kokeilemaan uusia taitoja pääsin tietenkin oman tyttöystäväni kanssa, joka oli valitellut jo pitkään ammattihierojien kovia palkkioita ja sitä kuinka vaivaantunut hän yleensä on tuntemattoman miehen tai naisen käsittelyssä. Tätä tarinaa olin kuullut useasti, ja halusin yllättää hänet uusilla taidoillani.

Miia saapui viimeviikon keskiviikkona töistä ja valitteli hartiakipuja, joita olikin jatkunut jo pitkään ja ne olivat kumuloituneet miltei migreenin asteelle. Sanoin hänelle, että ottaisi vaateita pois, niin voisin hieroa hänen hartioitaan ja yrittää aukaista kiinnikekohtia hänen niskastaan. Olin lukenut, että tällaiset kohdat olisivat helposti havaittavissa tunnustelemalla ja voitaisiin avata hieromalla.

Hän suostui ehdotukseeni ja pyysin häntä makaamaan keittiönpöydälle, johon olin laittanut patjan pehmikkeeksi. Olin ostanut hieromaöljyä pullollisen paikallisesta marketista ja olin opetellut kuinka auttaa häntä hieromalla. Aloin hieromaan hänen niskojaan ja miltei heti huomasin hänen lihaksissaan nystyrä kohtia, joita lämmitin kevyellä liikkeellä sormieni alla. Lihasten lämmettyä käytin voimaa huomattavasti enemmän ja kuulin kuinka Miia huokaili voimakkaasti kivun ja hyvän olon tuottamasta elämyksestä. Huomasin hänen nauttivan niskojen hieronnasta todella paljon ja se tuntui olevan välitön helpotus hänen kolottavaan päähänsä.

Hieroin Miiaa kolme kertaa samalla viikolla käyden läpi koko hänen kipeän selkänsä. Miia kertoi minulle, että migreenit olivat loppuneet ja hän oli todella tyytyväinen. Itse olin samaan aikaan saanut hieman tuntumaa hierontaan ja aloin luottamaan itseeni. Löysin kipupisteet helposti ja osasin alkeet kuinka ihmistä hierotaan. Ymmärsin kyllä, että kukaan ei hieromaan viikossa opi, mutta jotain kuitenkin.

Tiistaina töistä tullessa Miia kertoi maininneen asiasta työkaverilleen Saaralla, joka oli myös valitellut samaisia vaivoja, mikä ei ollut suurikaan ihme, sillä molemmat työskentelivät 8-12 tuntia päivässä näyttöpäätteen ääressä. Saara oli sanonut Miialle, että ei ollut vaan vaivautunut hoitamaan jumiutuneita niskojaan hierojalla, jota hän katui ainaisten päänsärkyjen vuoksi. Miian kertomuksen mukaan, hän oli vihjannut Saaralle minun antamasta hieronnasta. Miia oli myös maininnut Saaralle, että kun hän on tulossa perjantaina istumaan iltaa meille, niin minä voisin kuulemma hieroa häntä siinä illalla viinin juonnin lomassa. Mietin tämän kuultua, että homma varmaan ihan ok, tuskin minä nyt sitä hentoa tyttöä halvaantumaan saa, jos hieman häntä hieronkin.

En ollut ajatellut viikolla koko Saaran saapumista meille lainkaan ja muistinkin asian vasta perjantaiaamuna, kun Miia siitä muistutti minua. Minulla oli perjantai vapaata ja kävin kaupasta viinit, oluet, juustot ynnä muut kilkkeet illan viettoon. Saara ja Miia saapuivat siinä viiden aikaan illalla meille kaksistaan. Saaralla oli illanviettokamat mukana töissä ja toivoi käydä suihkussa heti meille saapumisen jälkeen, jotta voisi vaihtaa puhtaat ja vähän siistimmät vaatteet päällensä. Saara tuli suihkusta ainoastaan pyyhe yllään suoraan olohuoneeseen, ja kysyi Miialta, joka pilkkoi salaattia avokeittiössämme, että voisiko Antsa nyt hieroa häntä kun olihan hän valmiiksi jo riisuutunutkin. Miia vastasi puolestani tapansa mukaan, että kyllähän se Antsalle sopii. Tuon kuultua pyysin Miiaa makaamaan keittiön pöydälle, johon olin laittanut valmiiksi patjan ja puhtaan liinavaatteet tätä tarkoitusta varten.

Keittiön pöytä sijaitsee asunnossamme keskellä ruokailutilaa, joten tilaa liikkumiselle siinä ympärillä on runsaasti. Pöydän takana on baaritiskin omainen tilanjakaja, jonka takana itse keittiö sijaitsee, jossa Miia oli valmistamassa ruokaa. Miialla oli hyvä näköyhteys hieronta pöydälle, jos hän sinne haluaisi katsoa.

Saaran asetuttua pöydälle mahalleen pyysin häntä riisumaan pyyhkeen lantiolleen, jotta voisin hieroa vapaasti koko hänen selkäänsä. Kiinnitin huomiota Saaran upeaan virheettömään ihoon, joka oli kultaisen ruskea helteisen kesän jälkeen. Tiesin Saaran olevan hyvässä kunnossa, koska olin kuullut hänen harrastavan uintia Mäkelänrinteessä talvella ja Stadikalla kesällä, lisäksi hänellä oli useita muita harrastuksia, joista yksi oli laskuvarjohyppääminen. Saaran luonne olikin hieman rämäpäinen omasta mielestäni, mutta pidin tästä piirteestä todella paljon. Niin, siinä se oli kaunis nainen hierottavana edessäni. Valittamista minulla ei ollut Miiankaan ulkonäöstä, mutta uusi tuttavuus on aina uusi tuttavuus...

Tekstin osa 2 tulossa...
 

Yhteistyössä