Aloitin tänään pisteilyn.

  • Viestiketjun aloittaja Pakko onnistua
  • Ensimmäinen viesti
Pakko onnistua
Olen toki aloittanut sen jo ainakin neljä kertaa aiemminkin. Pisin aika minkä olen jaksanut pisteitä noudattaa oli 8 viikkoa ja kiloja hävisi 8.
Minulla on hirveän huono itsekuri, mutta nyt päätin, että läskien on lähdettävä.Ylipainoa on 25 kg ja se tuntuu jo yleisenä väsymyksenä ja jaksamisena.Pelkään myös sairastuvani diabetekseen kun sitä on sukurasitteenakin ja sokeriarvot ovat olleet raskaudenajan sokerirasituksessa hieman koholla.
Ajattelin pitää täällä vähän "päiväkirjaa" että voisin tarvittaessa muistella lähtökohtaa ja kommentit muilta laihduttajilta ovat tervetulleita.
 
Päärynäpeppu
Minäkin ajattelin alkaa taas laskea pisteitä, kun mulla on ennestään toi PV:n romppu ja muutaman vuoden takaiset pistevihkoset ym. tallessa. Olen jo muutaman viikon laihdutellut itsekseni, mutta tulokset on olleet aika vaatimattomia. Eli ehkä ruokamäärissä on edelleen korjaamisen varaa.

Joulu tuo omat haasteensa. Onneksi ei ole kotiin pakko valmistaa kaikkea mahdollista. Parina päivänä käydään mummolassa jouluaterialla ja siellä on jos jonkinlaista herkkua, mutta ajattelin että yrittäisin ottaa silloinkin vaan muutamaa lajia ruokaa mistä erityisesti pidän. Eli ei joulunakaan lautasta kukkuroilleen joka sorttia... Saapa nähdä pysyykö itsekuri. B)
 
pakko onnistua
Minäkin mietin sitä, että onko tämä laihduttamisen ajankohta sitten ihan viisaasti ajoitettu, mutta nyt oli motivaatiota aloittaa. Ja en tiedä milloin sitten olisi parempi aloittaa kun aina on joku juhla tulossa ja näyttäähän tuo ruoka maistuvan vaikkei olis juhlakaan :whistle:
Aikaisemmista kerroista olen huomannut, että mitään tuloksia ei tapahdu jos en pistä kaikkea syömistäni ylös, se on kyllä hassua kun sitten monesti on paljon vähemmällä syömisellä ja paino vaan junnaa paikoillaan.Elimistö vissiin menee säästöliekille kun luulee ,että olen nälkään kuolemassa.
Kiva, että sinäkin päärynäpeppu päätit aloittaa pisteitten laskemisen.Tsempataan toisiamme ja päätetään ,että nyt ne läskit lähtee lopullisesti. :wave:
 
Päärynäpeppu
Joo, ajatellaan niin että jos me joulusta selvitään, niin sitten selvitään mistä vaan. :D Mutta jos repsahtaakin, ei saa silti luovuttaa. Pitää ajatella, että se oli vain pieni harha-askel polulla, joka johtaa kohti parempaa elämää.
Mulla oli painoa kuopuksen syntymän jälkeen (pari vuotta sitten) 82kg, mut siitä se hiljalleen laski niin, että kun nyt aloitin puntaroinnin niin lukemia tuli 76,4. Tänä aamuna paino tasan 76... :/ Eli ei ole ominpäin laihdutus oikein onnistunut kun vaan 400g lähteny 5 viikossa. Laski välillä enemmän mut sitten taas lähti nousuun...
Ehkä vähän kiinteytyny kuitenkin, kun olen onneks saanut itseni liikkumaan enemmän. 3-4 tuntia viikossa ois tavoite.
Ai niin, tavoitepaino mulla on 62-64 kilon tuntumassa, eli ainakin nyt se 12-14kg pitäisi hävittää.
 
pakko onnistua
Käväisinpä tuossa kaupassa ostamassa kaikkea terveellistä ja vähärasvaista. Mullakin on parivuotta sitten syntynyt kuopus, tarkemmin heinäkuussa-04 ja tyttö. Isompia lapsia on sitten kolme ja jokaisen raskauden jälkeen on jäänyt ylipainoa. Reilut 3 vuotta sitten paino taisi käväistä 74 kg, mutta sitten kun rupesin odottamaan niin sieltähän ne tuli takaisin. Nyt painan 85 ja haluaisin vielä joskus painaa noin 60.
Parempi kuiteskin miettiä tätä painonpudotusta pitkänä projektina ja uusien syömistapojen opetteluna ja vaikka viiden kilon pudotuksen jälkeen palkita itsensä jollain mieluisalla. Onneksi en ole hirveästi makean perään,mutta rasvaa tahtoo lipsahtaa ruuan valmistuksessa ja olutkin maistuu silloin tällöin ja sen jälkeen maistuu lämpimät voileivät ym. :ashamed:
 
Päärynäpeppu
Mulla on pituutta 168, joten toi noin 63kg olisi aika realistinen tavoite. Ja senverran painoin vielä joskus parikymppisenä kun elämä oli aktiivisempaa. (Nyt oon 30v.)
Ekan lapsen jälkeen kilot lähti aika helposti et ei montaa ylimääräistä jäänyt, mutta toista lasta odottaessa paino nousi 23kg eli homma karkasi hieman käsistä... Eihän niistä jäänyt sit montaakaan sairaalaan enkä saanut laihdutettua sen jälkeenkään. Mullakin muuten tyttö -04, eli kaksi lasta on ja tuo vanhempi on sitten poika -01.
Mulla ehkä pahin on kans se, että siideriä ym. menee. Ei nyt mahdottomasti, mutta kyllähän sekin merkitsee, jos sais ne muutamat saunasidukat jätettyä pois... Ja just sama mulla, että jos jotain otankin, niin tekee mieli myös syödä jotain hyvää. Suolaiset herkut on mun paheeni... Pitsat, sipsit, juustot ym. Makseiset on jotenkin helpompi jättää pois. Mutta kyllä mulle suklaakin toisinaan maistuu ja silloin on aina mennyt melkein koko levy tai konvehtirasia vaikka telkkaa katsellessa. :ashamed:
Kamalaksi mennyt tää maailma, kun jokapaikassa on herkkuja tarjolla, ja kaupassakin hyllyt pursuaa kaikkia kiusauksia... Millä niiltä oppis sulkemaan silmänsä ja tyytymään iltasin johonkin mehukeittoon. :whistle:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.12.2006 klo 15:16 Päärynäpeppu kirjoitti:
Mulla on pituutta 168, joten toi noin 63kg olisi aika realistinen tavoite. Ja senverran painoin vielä joskus parikymppisenä kun elämä oli aktiivisempaa. (Nyt oon 30v.)

Tuota, pakko kommentoida!
Itse olen samanpituinen ja aloitin itse paikkareissa samalla
päätavoitteella, kun sinä nyt.
Kun vaaka näytti 70kg, näytin muiden mielestä mahtavalta mutta eihän
se riittänyt!
65kg olo oli välillä hutera ja 63kg näytin kamalalta!
Painan nyt 65-69 jossa paino pysyy "taistelematta" ja olo on huippu hyvä!
Tsemppiä!!!
 
pakko onnistua
No nyt on peräti 2 päivää mennyt ihan pisteitten mukaan.Niitä on 22.Illalla meinaa vähän nälkä olla,mutta johtuu varmaan venyneestä mahalaukusta,sinne mahtuis varmaan hevonen.
Miten kauan teillä ,jotka olette laihduttaneet 20 kiloa on mennyt aikaa siihen?
 
Päärynäpeppu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.12.2006 klo 15:24 Minä kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.12.2006 klo 15:16 Päärynäpeppu kirjoitti:
Mulla on pituutta 168, joten toi noin 63kg olisi aika realistinen tavoite. Ja senverran painoin vielä joskus parikymppisenä kun elämä oli aktiivisempaa. (Nyt oon 30v.)

Tuota, pakko kommentoida!
Itse olen samanpituinen ja aloitin itse paikkareissa samalla
päätavoitteella, kun sinä nyt.
Kun vaaka näytti 70kg, näytin muiden mielestä mahtavalta mutta eihän
se riittänyt!
65kg olo oli välillä hutera ja 63kg näytin kamalalta!
Painan nyt 65-69 jossa paino pysyy "taistelematta" ja olo on huippu hyvä!
Tsemppiä!!!
Totta tuokin on. :) Siis että ei pidä tuikottaa pelkkiin puntarin lukemiin, vaan seurata omaa oloaan ja etenkin omaa peilikuvaa. Tuo 63kg on vaan mulla sellainen lukema, minkä painoin ennen lapsia, silloin nuorena... Ja olin mielestäni silloin hyvännäköinen. ;) Vaan saapa nähdä onko enää mahdollista laihduttaa noihin mittoihin, ja vieläpä pysytellä niissä.
 
Minä myös 168 pitkä ja painoo nyt 69. Viis kiloo on lähtenyt. Tavottena ois 60-63. Siinä painossa oon omasta mielestäni ok. Eikä haittaa vaikka paino menis jopa 58. Sen 58 painoin ennen lapsia.
 
Päärynäpeppu
Alkaakos olla jouluherkuttelut jo takanapäin? :p Minä en yhtään laskenut tuossa muutamana päivänä syömisiäni. Oli mukavaa ottaa vaan ihan rennosti.
Ensi viikolla varmaan vasta uskaltaudun puntarille, mutta alan nyt taas jo tarkkailla hiukan enemmän ruokavaliota. Huomenna taas ostoskärryyn vino pino salaatteja, hedelmiä, ruisleipää ym. Ja jos sitä saisi taas itseään niskasta kiinni, että myös oikeasti laskisi pisteitä, eikä vain arvioisi... :whistle: Onneksi meidän perheellä ei uusi vuosi ole mitään erityistä herkuttelun aikaa, ihan normaalisti syödään silloin. Ehkä muutama siideri tulee nautiskeltua, kun lapset on isällään.
 
delfiini25
Täällä tuli syötyä koko joulun kaikenmaailman herkkuja, suklaatakin :ashamed: .Paino ei ollu kuiteskaan noussu, ku 300g.Kunhan noi menkat vielä alkaa, niin jospa paino sit näyttäs taas miinusta :).
Mä oon pisteilly nyt 2.v. ja 46kg hävinny =) .Olo on aivan ihana! Jos vielä sellaset 2-3 kg sais pois, niin kehtais loikoilla ens kesänä biitsillä, kun häämatkalle suuntaamme ukkelin kanssa :heart:
 
nansa
mä kans heti tapaninpäivänä tutuistuin tuohon painonvartijoiden romppuun. Tässä oon muutaman päivän yrittänyt, mutta kun mä en oikeesti pysy hengissä tuolla pistemäärällä, 18!!!

vaikka miten yritän terveellisesti syödä, niin kylässä syödyt kaksi piparia (olis muuten ollut parempaakin tarjolla, mutta sain näppini pidettyä kurissa :) ) tarkottaa sitä, että mä näen nälkää illalla. Ei tää voi olla reilua! :headwall:

hankin tuon rompun 2-v sitten ja silloin olin kevyempi kuin nyt, silloin mulla olis ollu pisteitä 24 (laihduin tosin pitämättä päiväkirjaa, kunhan nyt hieman ohjeita vilkuilin).

paljonko teillä on pisteitä päivässä?
 
Päärynäpeppu
Wau delfiini25, upea saavutus sulla! :flower: Tsemppiä loppurutistukseen!

Mulla on rompun mukaan pisteitä 22, mutta vanhalla järjestelmällä pelkän painon mukaan katsottuna 20. Eli tuossa välillä pitäis pysytellä. Kyllä tuntuu välillä olevan nälkä... En ymmärrä, kun jotkut sanoo, ettei muka meinaa saada kaikkia pisteitä syötyä. :eek:

Liikuntaa lisäämällä sitten saa syödä vähän enemmän. Kun tottuu, niin helposti esim. polkee tunnin kuntopyörää samalla kun katsoo jotain lemppari TV-sarjaa.

Ja pitää yrittää juoda paljon, sekin vie vähän näläntunnetta. Ja mehukeittokin on täyttävää. :)
 
pakko onnistua
Huh,onneksi joulu men jo. En seurannut pisteitä,mutta en kyllä syönytkään ihan älyttömästi,mitä nyt suklaata tuli vedettyä normaalia enemmän.Yleensä makea ei maistu paljon,mutta kun saatiin konvehti rasioita tutuilta niin pitäähän niitä maistaa.Ajattelin jatkaa päiväkirjan pitämistä maanantaina.Kyllä tämä tästä.
 
Päärynäpeppu
Nostetaas hiukan...
En ole vieläkään uskaltautunut puntarille! Oon alkanut hiukan pelätä sitä... :whistle:
Mutta tää viikko on mennyt ihan hyvin, ei pahoja lipsahduksia. Ja tänään sain kiskottua jalkaan farkut, jotka ei vielä ennen joulua sopineet. =)
 
Täällä kans ilmottautuisi yks pisteilijä mukaan. Tarkoituksena olisi aloittaa nyt pisteily ja painonpudotus.. :) Mulla painoa n. 88kg ja pituutta 167cm. Mulla kans TOOOOSI huono itsekuri ja napostelua tulee harrastettu. Töissä on tosi vaikeaa kun olen ravintola-alalla ja wiinerit vaan vilistää silmissä :p . Meillä poika 1v ja sen odotuksen aikana lihoin n. 20kg ja aikasta paljon on myös jääny.
Täytyy nyt yrittää ryhdistäytyä. Nurkassa on pölyttymässä crosstrainer-vempain joka pitäisi ottaa nyt ahkeraan käyttöön.
 
pakko onnistua
Eipä ole oikein mitään positiivista ilmoitettavaa :ashamed: On taas tullut popsittua vähän sitä sun tätä. Hommasin itselleni soutulaitteen, että saisin selkä-ja hartialihakset kuntoon. Tarkoitus on myös käydä joka päivä ainakin viiden kilsan lenkillä. Pv;n romppua en enää käytä vaikka pisteitä noudatankin. Se oli jotenkin vaivalloinen käyttää, helpompi laittaa syömiset ylös päiväkirjaan.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.12.2006 klo 12:28 delfiini25 kirjoitti:
Täällä tuli syötyä koko joulun kaikenmaailman herkkuja, suklaatakin :ashamed: .Paino ei ollu kuiteskaan noussu, ku 300g.Kunhan noi menkat vielä alkaa, niin jospa paino sit näyttäs taas miinusta :).
Mä oon pisteilly nyt 2.v. ja 46kg hävinny =) .Olo on aivan ihana! Jos vielä sellaset 2-3 kg sais pois, niin kehtais loikoilla ens kesänä biitsillä, kun häämatkalle suuntaamme ukkelin kanssa :heart:
:flower: Hienoa kyllä voit olla ylpeä saavutukseesi!
 
Päärynäpeppu
Tänä aamuna puntarille, tulos 75,1. Eli samoissa lukemissa on pyöritty jo pari kuukautta... Mites se nyt onkin niin vaikeaa? :/
Olen karsinut ylimääräiset herkut, maitotuotteet on rasvattomia, sokeria en käytä jne. mutta silti vain paino pysyy samoissa lukemissa.

Pakko ottaa tiukempi linja... Edes liikkua taas enemmän, kun se on taas tahtonut jäädä. Ja näköjään tavallista perusruokaakaan ei voi syödä vatsaansa täyteen.
Salaatteja oon koittanut aika usein tehdä ja hyviähän ne on, mutta onpas muuten sikakallista! :eek: Pieni jäävuorisalaattipussi jossa on muutama lehdykkä, maksaa yli euron. *purnaa*
 
pakko onnistua
Huomasin tuossa joulun jälkeen ,että paino oli noussut 88 kiloon. Nyt on ensimmäinen viikko takana,että olen noudattanut pisteitä tunnon tarkasti ja tulos-3 kg. Eli lähtölukemissa ollaan, mutta tarkoitus on pisteillä jatkaa.
Lenkillä en ole päässyt käymään kun on niin liukasta, ettei kävelystä oikein nauti kun saa varoa koko ajan. Pääsen lenkille vasta iltasella ja täällä ei ole katuvaloja, niin ei tiedä mihin astuu.
Mitenkäs teillä muilla on "projekti " edennyt?
 
No täällä on nyt lipsuttu, kun loppu viikosta oltiin koulutuksessa ja siellä piti herkutella :kieh: Nyt olisi ryhdistäydyttävä!! Meilläkään ei täällä ole katuvaloja ja pimmeessä on ikävä tallustaa :\| Tulis tuota jäätä tuonne järvelle enemmän niin pääsis sinne ratsasteleen..
Mutta ei muuta kuin tiukkaa itsekuria kaikille :)
 
IHANAA!!!!Täällä on samanpituisia ja suunnilleen kokoisia ihmisiä =)

Ja tsemppiä kaikille!

Mulla menee toista viikkoa pisteillä...Lähtöpaino oli 73,6 ja pituutta mulla on 168,5 tarkalleen =)

Nyt viime torstaina paino näytti 71,9.Saas nähä kuin käy nyt to.

Eilen herkuttelin,kerran viikossa aionkin herkutella etten pimahda.

Ihan kun mun suusta tämän ketjun aloittajan sanat:jo neljättä jertaa pisteillen...itsekin olen yrittänyt monen monta kertaa,mutta aina se tyssää viim.kun olen saanut sen 4kiloa pois.

Mulla tavoitepaino on n.68kg,sitten katson miltä tuntuu.

 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.01.2007 klo 20:17 Henrietta kirjoitti:
Ihan kun mun suusta tämän ketjun aloittajan sanat:jo neljättä jertaa pisteillen...itsekin olen yrittänyt monen monta kertaa,mutta aina se tyssää viim.kun olen saanut sen 4kiloa pois.
Mitä luulet, onko vika ruokavaliossa vai sinussa? Minä veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa...

Päärynäpeppu kirjoitti, ett näköjään tavallista perusruokaakaan ei saa syödä vatsaansa täyteen. Onko vika ruokavaliossa vai mahassa? Jälleen veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa..<br><br>
 

Yhteistyössä