ALLEKIRJOITA VETOOMUS TURVALLISEN LAPSUUDEN PUOLESTA!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja MiniMyy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
112 066 suomalaista allekirjoitti vetoomuksen lasten hyväksikäytön ehkäisemisen puolesta

22.1.2008 07:41, päivitetty 22.01. 08:20

Ilta-Sanomat käynnisti viime tiistaina kampanjan, jossa vedottiin lasten hyväksikäytön ehkäisemisen puolesta. Vetoomuksen allekirjoitti yhteensä 112 066 suomalaista.

Suomalaiset ovat puhuneet, nyt on tekojen aika. Ilta-Sanomat luovuttaa viestikapulan seuraavaksi maan hallitukselle.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) lupasi eilen, että vetoomukseen paneudutaan hallituksen erityisessä politiikkaohjelmassa.

- Meillä on hallituksessa erillinen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma, yksi kolmesta tärkeimmästä ohjelmasta. Sen puitteissa paneudutaan huolella myös tämän vetoomuksen sisältöön ja siihen, mitä moninaiset toimet voisivat olla, Vanhanen vastasi IS:lle.

Pääministerillä ei ollut vielä tässä vaiheessa antaa vastausta, millä yksittäisillä toimilla hallitus pystyisi turvaamaan lasten turvallista lapsuutta esimerkiksi lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta.

- Suurin osa lasten turvallisuudesta syntyy lasten ja vanhempien suhteesta. Yhteiskunta voi luoda edellytyksiä sille, että asiat olisivat mahdollisimman hyvässä kunnossa. On myös erilaisia lastensuojelun keinoja silloin, kun suhde ei pysy kunnossa.

- Pääasia on se, että ikään kuin eturintama tässä taistelussa olisi vanhempien ja lasten välissä, eikä niinkään valtion päättämänä. Meillä pitää olla kaikki hyvät tukipalvelut, joita yhteiskunta voi antaa, Vanhanen pohti lasten turvallisuutta.

Vanhanen sanoo kiinnittäneensä huomiota lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista langetettuihin tuomioihin "otsikkotasolla".

- Ne näyttävät minusta hyvin lieviltä, mutta tähän ei sisälly esitystä siitä, millä tavalla niitä pitäisi muuttaa. Koskaan mikään yksittäinen keino ei voi olla kokonaisratkaisu. Paras katsoa myös tuomiokäytäntö yhdessä muiden toimien kanssa, joita voidaan tehdä, Vanhanen sanoi. Pääministeri kertoi "rekisteröineensä" Ilta-Sanomien vetoomuksen.

- Ja varmasti olisin mielelläni itsekin allekirjoittanut sen, mutta koska se on tietenkin suunnattu päättäjille, en siksi allekirjoita sitä, Vanhanen kommentoi.
IS
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Olipahan muitakin ministereitä käyny allekirjoittamassa.... niin miksiköhän Vanhanen ei...? |O :headwall:

Yhteistyössä