alle 3 v. päivähoito kielto!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Näin on
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Näin on

Vieras
http://www.turunsanomat.fi/sunnuntai/?ts=1,3:1012:0:0,4:12:0:1:2009-02-22,104:12:594967,1:0:0:0:0:0:


Hyvä että, aletaan puhua faktaa, onhan se jo monta vuotta tiedetty, että jos perheet ajattelis lapsen hyvinvointia eikä vain aikuiset itseään, oma uuraansa jne. alle 3 vuotiaiden paikka on kotona.

Päivähoito tutkimuksien mukaan, ei lisää lapsen sosiaalisutta yms. muita tunntejua uraohjusten itsekeskeisen elämän puolustuksekseen käyttämiä asioita niin kuin väittävät. Paska puhetta.

Muistattehan että yhtälö EI IKINÄ OLE suvaitsevaisuus=lapsenetu=päivähoito.

näissä keskusteluissa pitää myös muistaa että päivähoidon kannattajat ovat suurimmaksi osaksi töissä vain uransa ja itsekeskeisen elämäntyydytyksen vuoksi eivät lapsen edun tmv vuoksi.

Tästä on tehty jo vuosia laadukkaita tutkimuksia, jotka myös puhuvat puolestaan, mutta niitä ei näillä palstoilla vaan uskalleta julkistaa.
 
meillä on siis toivoa. isompi meni hoitoon 2,5vuotiaana perhepäivähoitajalle, nyt on päiväkodissa eskarissa.
pienempi oli 2v10kk kun meni perhepäivähoitajalle, nyt ikää 3v3kk ja ollut 3vk kotona, eikä jatkosta vielä tietoa, joko päiväkotiin (kun en uudelle pph:lle suostu viemään kun on kamala akka) tai sitten jää isin kanssa kotiin jos isi lomautetaan.
 
Varmasti MONI hoitaisikin lapsensa kotona jos se olisi rahallisesti mahdollista. Sitten kun yhteiskunta tarjoaa kunnon tukea siihen, että lapsen voi hoitaa kotona on turha kuvitella että kaikki voisivat hoitaa kotona...
 
Minä olen kotona vaikka siihen saakka kun pääsevät lukioon, jos raha minkä siitä saa on äitiyspäivärahan suuruinen. Eli päättäjät asialle, niin varmasti moni muukin on sen jälkeen kotona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:
No voihan sitä palkata yksityisenkin hoitajan kotiin :D

Miksi miehet saavat olla ihan rauhassa uraohjuksia?

Nythän esim. vihreät suunnittelee mallia, jossa perhevapaa olisi 3x6kk. Näistä isän pitää pitää vähintään yksi 6kk jakso. Ja vapaa loppuisi siis nyk. 9kk sijaan vasta kun lapsi on 1,5v.
 
Alkuperäinen kirjoittaja th:
Varmasti MONI hoitaisikin lapsensa kotona jos se olisi rahallisesti mahdollista. Sitten kun yhteiskunta tarjoaa kunnon tukea siihen, että lapsen voi hoitaa kotona on turha kuvitella että kaikki voisivat hoitaa kotona...

Mä taas vein lapset hoitoon sen takia vasta sitten kun kuopus oli 3v kun ei ollut varaa viedä ennen.. :D :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:
No voihan sitä palkata yksityisenkin hoitajan kotiin :D

Miksi miehet saavat olla ihan rauhassa uraohjuksia?

Nythän esim. vihreät suunnittelee mallia, jossa perhevapaa olisi 3x6kk. Näistä isän pitää pitää vähintään yksi 6kk jakso. Ja vapaa loppuisi siis nyk. 9kk sijaan vasta kun lapsi on 1,5v.

Tää olisikin todella hyvä ratkaisu! :)
 
Edelleen nostaisin linkittämästäsi artikkelista esille erityisesti tämän:

Keltikangas-Järvinen painottaa, että päivähoidon ratkaisut ovat yhteiskunnan ratkaisuja. Hyökkäilyt toisia vanhempia vastaan tulisi lopettaa ja suunnata keskustelu päivähoidon laadun parantamiseen.

Tässä ei puhuta varsinaisesti mitään alle 3-vuotiaiden hoitoon viemisen kieltämisestä, vaan laadun parantamisesta.
Alle 3-vuotiaille olisi mahdollista järjestää kehitystä paremmin tukevaa hoitoa, jos ollaan sitä mieltä että päiväkodit nykyisellään ei sitä ole.
Mutta mikään laadun kehitys ei onnistu, jos koti-, ja työvanhemmat on toistensa tukassa vinkumassa toistensa tekemistä ratkaisuista sen sijaan, että yritettäisiin tosiaan tehdä jotain asioille...
 
Jos alle kolmevuotiaiden päivähoito kiellettäisiin, syntyvyys romahtaisi. Moni niistäkin äideistä/iseistä jotka olisivat hoitaneet lapsensa kolmivuotiaiksi kotona, jättäisi lapset tekemättä. Ihan vaan siksi, että ei olisi valinnan mahdollisuutta, tulevaisuuttahan on vaikea ennustaa. Hetken päästä olisi pako ulkomaille, suuri osa työikäisistä lähtisi muualle, vähemmän fasistiseen maahan.

Ja juu, olen kotiäiti, viidettä vuotta kotona.
 
Eri mieltä minäkin. Meiän lapsi oli kotona 3 vuotta, mutta vain siitä syystä, ettei mulla ollut valmiina työpaikkaa mihin mennä. Oisin saattanut laittaa hoitoon jo reilu 2-vuotiaana mikäli töitä olisi järjestynyt.

Jälkikäteen täytyy sanoa, etten ikinä olisi uskonut miten suurta haittaa 3 vuoden tauko työelämässä saattaa aiheuttaa!!! Eikä mun alalla tiedot edes erityisesti vanhene. Nyt yritän etsiä töitä ja on tultu siihen, että luultavasti mun on otettava paikka vastaan vieraalta paikkakunnalta. Tietää muuttoa kakkosasuntoon, jolloin perhe jää tänne. Pitkäaikainen järjestely tämä onneksi ei ole. Silti luulen, että vähemmän harmillista lapsille olisi se, että äiti käy "jatkuvasti" työssä vaikka jo vauvaiästä alkaen, kuin se, että tämän kolmen vuoden jälkeen yrittää päästä kiinni työelämään ja joutuu eroon lapsista.
 
Siis tekisin melkein mitä vaan, että voisin olla pidempään kuopuksen kanssa kotona. Vaan ei auta! Pakko lähteä töihin, kun hän on 1.5 v. Joka kuukausi mennään n. 200-300? miinukselle. Kaikista lehdistä, huvituksista, aikuisten vaatehankinnoista yms. on jo luovuttu.

Asunto on jo meille pieni ja erittäin halvalta asuntoalueelta, joten sen myyminen ei ole kannattavaa, eikä olisi oikein isompia lapsia kohtaan. Joutuisivat jättämään kodin jossa ovat koko ikänsä asuneet ja vaihtamaan koulua kesken pahimman alkumurrosiän.

Velka-autoa ei ole.

Lainasta maksamme vain korot niin kauan, kunnes menen töihin. Mutta sekään ei tilannetta pelasta.

Töihin on mentävä. Ikävä tosiasia!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nepsutin:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:
No voihan sitä palkata yksityisenkin hoitajan kotiin :D

Miksi miehet saavat olla ihan rauhassa uraohjuksia?

Nythän esim. vihreät suunnittelee mallia, jossa perhevapaa olisi 3x6kk. Näistä isän pitää pitää vähintään yksi 6kk jakso. Ja vapaa loppuisi siis nyk. 9kk sijaan vasta kun lapsi on 1,5v.

Tää olisikin todella hyvä ratkaisu! :)

Juu, tää kuulostaa jo hyvältä :)
 
"Keltikangas-Järvinen painottaa, että päivähoidon ratkaisut ovat yhteiskunnan ratkaisuja. Hyökkäilyt toisia vanhempia vastaan tulisi lopettaa ja suunnata keskustelu päivähoidon laadun parantamiseen. Nykyisellään laatu on kehno, koska laadun perusmittarit lasten kannalta eli hoitoryhmän koko, hoitajien pysyvyys ja hoitopäivän pituus näyttävät monin paikoin punaista."

eli voisko jo lopettaa jo täällä tappelemisen ja syyttämisen ja alkaa hiillostaa poliitikkoja ja päättäjiä.
kyllä mäkin laittasin pph lapsen jos olis paikkoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:
No voihan sitä palkata yksityisenkin hoitajan kotiin :D

Miksi miehet saavat olla ihan rauhassa uraohjuksia?

Nythän esim. vihreät suunnittelee mallia, jossa perhevapaa olisi 3x6kk. Näistä isän pitää pitää vähintään yksi 6kk jakso. Ja vapaa loppuisi siis nyk. 9kk sijaan vasta kun lapsi on 1,5v.

paitsi mitäs sitten jos äidillä ei ole työtä mihin palata eikä töihin pääse työkkärinkää kautta.Pitäisikö mun tässä tapauksessa kestää miestä 6kk???Ei tu mitään.
 
En jaksanut tuota uudelleen lukea, silloin aikanaan sen jo luin. Mutta ei siinä muistikuvani mukaan puhuttu mitään että alle 3-vuotiailta tulisi päivähoito kieltää.

Eikö siinä ollut että lapset olisi hyvä hoitaa kotona 1,5v asti ja päiväkoteihin pienemmät ryhmät jne. Ihan asiallisia juttuja ja niitä kannatan, siis siinäkin mielessä että tuota tukijärjestelmää voisi miettiä uudelleen niin että tuo 1,5v kotihoito olisi useammille mahdollista.

Mutta tuota ap:n ajatusta en taas kannata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nepsutin:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:
No voihan sitä palkata yksityisenkin hoitajan kotiin :D

Miksi miehet saavat olla ihan rauhassa uraohjuksia?

Nythän esim. vihreät suunnittelee mallia, jossa perhevapaa olisi 3x6kk. Näistä isän pitää pitää vähintään yksi 6kk jakso. Ja vapaa loppuisi siis nyk. 9kk sijaan vasta kun lapsi on 1,5v.

Tää olisikin todella hyvä ratkaisu! :)

Eipä välttämättä, se on meidän perheessä se mies joka tuo leivän pöytään, mitäs sitten kun se olisi vanhempainvapaalla ja korvaus on jotain rippeitä kun on isot tulot, ei pelaisi meillä.
 
Vastustan, koska muuten mulle ei tulisi niitä ihania pieniä taaperoita hoitoon :) Isotkin ovat tietysti ihania, mutta pienin ryhmässä on koko ryhmän kullannuppuja. Isommat saavat auttaa hoidossa ja pienellä on monta isosiskoa tai -veljeä. Mutta toki paraspaikka alle 3v. on kotona äidin luona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
yhtä asiaa tuossa ihmettelen, ja se on tuo, ettei alle 3-vuotias tarvitsii kavereita tai sosiaalisia suhteita.kyllä meidän 2veelle ne oli tosi tärkeitä.

täysin sama homma meillä!!!

ja todellakin olis ollut aika kuivat oltavat,jos en olisi mennyt töihin kun esikko täytti 1v, ei ollut vaihtoehtoja ikävä kyllä!!!
mutta mulla on vain positiivista sanottavaa lapseni hoidossa olosta, nauttii kavereista, sekä siellä olosta, ja uskon että jos olisi ollut 3v mun kanssa kotona, ei olisi välttämättä ollut yhtä onnellinen :) ja minusta oppinutkin asioita varmasti eri tavalla, kun kotihoidossa, kun ollut ikäistään ja hiukan vanhempia lapsia vertaissurana.

mutta en olisi vienyt 1v vielä hoitoon, jos taloudellinen tilanne olisi antanut myöden.
 

Yhteistyössä