Alkuvuoden '09 lapsettomuushoidoista vauvautuneet

Meillä oli kans eilen 4kk neuvolalääkäri, pojan kasvu edelleen hitaan puoleista. Saatiin ohjeet syödä 4 kertaa päivässä kiinteitä ja tissiä vasta päälle. Pelkään nyt että jos tolle polulle lähden imetys loppuu aika nopeeta. Mitat oli 65cm ja 6000g. Hoikka poika siis, isänsä on ollut myös pieni vauvana ja hyvin tuo on ottanut isompana kaikki tuplaten takasin... :LOL:

Bartsu, mä odotan jo innolla sukeltamista...

Piirteet poika on saanut meiltä molemmilta isältään ryppyisen otsan ja minulta ruskeat silmät.

Syöttötuoliksi haluisin ton minkä joku oli tänne linkittänyt kun näkyi olevan myös kaatuumaton, triptrappia en raaskii ostaa. Nyt syödään sitterissä ja siinä poika lekottelee muutenkin. Hyvä hankinta meillä.

Eilen laitoin ekat orvokit etupihan kuistille, ihanaa!!

Hilma
 
Hei taas!

tiina tutteli: 6 kk:n iässähän vauvoilla on kolmas tiheän imun kausi. Voisko teillä olla kyse siitä? Kiva, että soseet maistuvat tytölle! :)

bartsulle jaksamista yöhulinoiden kanssa! :hug: Täällä on myös valvoskeltu pari viime yötä. Alan olla aika sippi. :ashamed:

emily: Hyvä, että mieskin taisi nyt tajuta, ettei vauva jaksa hirveää kyläilyrumbaa. Mekin ollaan yleensä vierailtu vain yhdessä paikassa per päivä.

perhone: Toivottavasti jälkitarkastuksessa on kaikki hyvin! Tuossa vaiheessa sitä unta vielä riittää päivisinkin paljon, ootapa vaan kuukausi, niin huomaat varmasti eron! :) Kiva, että teillä menee yöt noin vähillä heräämisillä.

Kauniskuu: Meillä on ollut päänylivedettäviä bodeja ihan pieniäkin kokoja, ja poika on tottunut niihin. Mutta nykyisin pukeminen on välillä tosi haastavaa. Poika kääntyilee koko ajan, tai jos on väsynyt, niin kiukkuaa, kun ei tykkää pukemisesta. Mä olen muuten miettinyt tuota sormiruokailua. Parhaiten se varmaan toimii niin, että antaa vauvalle jotain syötävää käteen ja osan syöttää sitten soseena. Sillä tavalla vauva tutustuu sekä itse käsin että suulla ruuan rakenteeseen. Ihan pelkkään vauvan omatoimisuuteen syömisessä en ehkä luottaisi.

ON: On taas tosiaan ollut muutama huonompi yö. Paukkuja on tehty aina aamuyöstä. Pidän syyllisenä kahvia, jota olen juonut tässä parina päivänä. Mietin myös, voisiko sipuli aiheuttaa ilmavaivoja? Lisäksi pojan vaippa on falskannut taas. Mä en kyllä tajua miten se voi pissata sellaisia määriä! :kieh: Toissa yönä kokeilin kestovaippaa, mutta se oli tasan samassa ajassa läpimärkä kuin kertiskin. :headwall: Ja kyseessä piti olla ns. pomminvarma vaippa, eli kaikkein imukykyisimmät imut ja niin paljon kuin vaippaan mahtui mukavasti.

Noh, juttelimme miehen kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että kyllä me ensi kuun alussa aletaan maistella kiinteitä. Eihän se mikään quick fix-ratkaisu ole, mutta mulla alkaa tulla seinä vastaan oman jaksamisen kanssa. :ashamed:

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin ensin kuitenkin maistellaan rauhassa kasviksia ja hedelmiä ja vasta n. kuukauden päästä voi ottaa mukaan puuroja ja lihaa. Vai onko tämä aikataulu vain niille, jotka aloittavat kiinteät jo 4 kk:n iässä? Nimittäin silloin jos aloitettaisiin 6 kk:n iässä, niin tuhdimpi ruoka menisi vasta sinne 7 kk:n iän paikkeille. Mä en kyllä jaksa tätä valvomista sinne saakka. :( Voihan toi nukkuminen toki parantua iän myötä, mutta toisaalta uskon, että poika on sen verran isokokoinen, että maitoa menee siksi yötä myöten paljon, eikä se maidon menekki tästä pienene...

Vähän kyllä etukäteen harmittaa, kun olisin halunnut täysimettää sen 6 kk:tta. :ashamed: Noh, katsotaan nyt.

-Pantsu ja pikku-ukko 4 kk 2vko
 
PANTSU Nii, mä olen huono sanomaan tietty mitään, koska mua masenti se että imetys epäonnistui. Joten ite olisin onnellinen jos olisin vaikka ees osa-imetyksellä. Ja mitään pahaa ei oo alottaa kiinteitä! Joskushan ne on alotettava kuitenki!! Huoli pois! Sä olet imettäny ihan kohtuullisen kauan ja eihän se imetys minnekää silti häviä vaikka kiinteitä annat! Höpsis, älä ainakaa sure sellasta!! :hug: Jos kiinteet alottaa 4kk tai ennen, nii suositus on että hiljalleen jne. 6kk aloitus tehdään nopeemmalla tahdilla. Mutta hei, ihan meet lapsen mukaan! Tod näk. poika alkaa nopeemmin syödä ruokaa ja määrät kasvaa nopeemmin. Siis jos maistuu niin annat syödä. Mä kans ihmettelin et miten kauan jotain lusikallista ja sitä ja tätä.. kunnes totesin että paskat, tytölle maistuu ja hyvin sopii, ja annoin sitten ihan syödä niin paljo ku halus, eli ei mitään kuukauden ihmettelyä asian suhteen. Ihan oman lapses tahtiin. Kukaan muu ei siihe voi sanoa eikä neuvoa.

Ja kuten sanoit, tota kiukkua pukemiseen on!! Hauska muistuttaa aina itteesä, että hei, tyttö kiukkuaa muutaki ku vaan nälkää tai väsyä! Tuntuu, että ei vieläkää tajua ja muista, että tyttö protestoi jotain istumista tai vaunussa oloa tai syliä tai mitä tahansa! Heh.. :)

TIINATUTTELI joo, ja pitää muistaa että voihan vauvalla olla iha vaan janokin noiden kiinteiden kanssa :) Mut joo, muuttuuhan se energiantarveki ja tosiaan sitä "tiheän imun kautta" on. Meil oli kans vaihe että unet parani, sain venytettyä yösyöttöö jopa kolmeen asti yöllä. Tyyty mukisematta tuttiin. Sit taas palattiin siihe et söi jo puolenyön aikaan jne, tutti ei tyydytä pätkääkään.

HILMA no, älä huoli kasvua, jos poitsu on tyytyväinen ja hyvin voiva! Ja oothan sä imettäny 4kk, ei se imetys eikä maidontulo lopu kovin helpolla, joten älä sen suhteen huoli! Enhä mäkään voinu imettää ku 2.5 kk ja silti pumpulla riitti maitoa 4kk!! :hug:

Jep. Käytii tänään lastenlekurilla kontrollissa. Se oli sitten RS-virus mut lievempänä :( Saatiin astmapiiput käyttöön.. Koska hengenahdistus ja limaisuus jäi :( Ettei jää "vauriota"..
Tylsääää!!!! :( :(
 
Olipas tullut paljon tekstiä. :)

Pantsu Teillä on kova poika pissimään. :) Meilläkin on tuo kolmosvaippa nykyään aamulla ihan täysi. Nykyään neiti tekee myös aamukakat. Äippä pääsee heti herättyään kakkavaipan vaihdolle.

Hilma Teillä on hoikka poika. :)

kauniskuu HArmi homma kun oli RS. Sitä on liikkeellä.

Kyllä ne vauvat tosiaan osaa kiukuta moniakin asioita. Meillä on nytten tullut sellainen kausi,että vaunuissa ei viihdy jos ei oo viihdykettä. Joten oli pakko hommaa vaunulelu. Meillä saa vaunuista ylös sitä koppaosaa joten pitää vissiinkin välillä nostaa sitä. Sama kun myös koko ajan nostaa itteään ylös kun on sitterissä. Kauhea hinku istumisasentoon.

Parin viikon päästä voisi aloitella kiinteitä. Meillä menee illalla aika paljon maitoa ennenkun menee nukkuu. Ei syö päivällä yhtään enempää. Oon yrittänyt kokeilla. Illalla sitten parin tunnin ajalla ennenku menee nukkuu niin syö 200-300ml maitoa parissa erässä. Tuntuu hurjille määrille. :)

Tsemppiä kaikille joilla yövalvomisia.

Millis ja Aava..ylihuomenna 3kk :heart:
 
Hilma, täh siis tosiaanko tuota pojan kasvua pidetään hitaanpuoleisena? Meillä tytön 4 kk mitat 63 cm ja 5,5 kg, eikä mitään puhetta ollut, jotta pitäisi olla isompi, kasvaa nopeammin ja aloitella kiinteitä erityisen kiireesti. Ei kai tää oo sukupuolikysymys?! Vai oliko teiän pojan lähtömitat sitten sellaiset, että nyt ois pitänyt kasvaa jo enemmän?

Emily, onpas teillä ollut haastava viikonloppu :hug: Taitaa tää vauvan kanssa oleminen olla melkoista kantapään kautta oppimista... kaikkee pitää kokeilla ja sitten vasta tajuaa, ettei tälleesti voi tehä, kun vauvaparka menee ihan sekaisin. Joo miullakin tuo tunne neuvolaterkasta, että aina kiire päästä meistä eroon. Mutta onpa vielä kökömpi tuo teiän terkka :|

Bartsu ja Pantsu, voimia hulinaöihin :hug: Ilmoittaudun miekin tähän hulinayöporukkaan, vissiin kolmisen viikkoa tätä tolkutonta yötissittelyä on täällä puuhasteltu. Tosiaan, yöllä pimu tuntuu lutkuttelevan tissiä vaikka kuinka kauan, usein nukahan itte kesken imetyksen, mutta päivällä maito napataan tosi nopeesti. Paukkuja tulee myös meiän pimulta yöaikaan. Etenkin silloin pamahtelee, kun nostan hänet omasta sängystään imetykselle - ehkä siinä asennonvaihos hiukka helpottaa paukun tuloa, kun sitten hän onkin ihan tyytyväinen. Sipulihan on yks semmoinen, mitä kehotetaan välttämään imetyksen aikana. Miulla on melkoisen pitkä välttämislista ruoka-aineitten suhteen ollu tässä imetyksen aikana.

Pantsu, mie oon myös miettinyt yhessä miehen kanssa, että miten kauan jaksan täysimetystä, jos yöt ei rauhoitu. Miulla on herännyt joku ihme kunnianhimo tän täysimetyksen kanssa =) Aluks olin sitä mieltä, että ihan vaan jokainen imetetty päivä on plussaa, mutta nyt tuo 6 kk on pikkasen tavoitteenomainen. Noh, oikeestaan oon aatellut, että 5 kk on riittävä, eli ei menis ihan minimillä, mutta ei tarttee välttämättä olla niiiiiin huippu, että 6 kk :p Vinkeissä jutuissa tää kunnianhimo taas ilmaantuu... Mutta siis, ymmärrän tasantarkkaan, että oot suruissa mielin, jos et jaksakaan täysimettää puolta vuotta, kun oot niin ajatellut ja haaveillut tekeväsi. Kuiteskin jossain vaiheessa on pakko aatella omaa jaksamista ja miettiä, voisko jotakin tehä eri tavalla ja päästä itte helpommalla. Kiinteitten aloittamisesta oon ymmärtänyt, että jos aloittaa 5 kk tai 6 kk, sitten voi - ja pitääkin - edetä ripeämmässä tahdissa.

Kauniskuu, surku sairastelua ja astmapiippua :hug: Ja tuo korvalääkärikin ollu siulle tosi inha! Voimia, toivottavasti hiljalleen helpottaa.

Jos jotain mukavaakin olisi tapahtunut tässä vauvaelämässä... :p Meiän pimu kauheesti vääntäytyy selältä mahalleen, hauskan näköistä punkemista. Kun pääsee mahalleen, aloittaa usein itkemisen, mutta kun kääntää takaisin selälleen, hyvä ei oo niinkään :kieh: Hiukkasen aikaa tosin viihtyy mahallaan, jos leluja on käsien ulottuvilla. Ja kaikki pitää tunkee suuhun!

Iltatoimet kutsuvat, moikka!
Anselmiina ja pörrötukka 4 kk ja risat
 
Anselmiinatar; Alkuun poika kasvoi niin että painokäyrä oli vaakatasossa mutta nyt on ihan jyrkästi alas menossa. Eli siitä varmaan johtuu, poika syntyi 49cm ja 3380g (muistaakseni).

Me ollan nyt syöty kiinteitä kait 3 viikkoa, eka viikko maisteltiin niin että aina päivittäin lisäsin yhden lusikallisen ja nyt syödään niin paljon kun vauva huolii. Sen verran olen kuuntelematta lääkäriä että imetän ensin ja sitten tarjoan hetken päästä soseet. Hyvin huolii kummatkin. Koska mistään ei ole tullut mitään oireita niin uusia makuja otan ihan täydellä annoksella mutta yhden kerrallaan. Nyt kaapissa marjakimaraa sisältää mansikkaa, ymmärtääkseni se on aika allegisoivaa, sitä en ehkä uskalla antaa heti puolta purkillista. Kakkaakaan ei ole alkanut panttailemaan, joka päivä tulee useempaan kertaan.

Jos jotain hyvää niin myös huonoa; yöt on menny kivasti, ennen herättiin 2 tunnin välein tissille nyt nukutaan 20-01 ja 01-05 05-07 pätkissä, on oma olo hieman siedettävämpi. Mutta se huono, illallahan meillä nukahdettiin ilman värkkäämisiä helposti omaan sänkyyn niin nyt hillitön huuto ja rauhotella tarvii, usein sammuu vasta tissille. Ja päiväunista on tullut levottomat, vaunoja tarvii käydä kolmen tunnin aikana hetkuttamassa useempaan otteeseen. Onneks kuitenkin nukkuu uudelleen.

Me lähdetään tänään kyläilemään mun parhaalle likkakaverille ja hänen poikansa luokse, kivaa kun pääsee vähän juoruilemaan. Tosin meidän puhelinlaskut on järjettömän kokoset kun soitellaan joka päivä moneen kertaan että juoruillaan vaikkei nähtäiskään.

Tarvis taas laskut maksaa kun tuli miehen tili ja mun tuet, näinä päivinä tulee töihin ikävä. Ei ole koskaan tarvinu näin rahoja laskea kun nyt. Meillä on 2 diesel autoa ja tais ainakin toisen verot tulla maksuun nyt.

H
 
Neuvolakeikka takana. Annettiin rotaa toinen annos ja yhdistelmärokote. Aava ei ollut moksiskaan koko rokotteesta. Kävin hommaa varalta suppoa jos tulee kuumetta. Onko teille muiden vauvoille tullut kuumetta tuosta yhdistelmärokotteesta?

3kk mitat oli 5665g ja 61cm. Neuvolatäti oli tyytyväinen. Ei kuulemma kiirettä kiiinteiltä. :) Antoi kumminkin ohjeet matkaan miten aloitella jos aletaan tässä jo pikku hiljaa maistella.

Onhan se tuo laskujenmaksu aika masentavaa puuhaa. Varsinkin nytkun tulee kerran kuussa rahaa joka on huomattavasti vähempi kuin ennen. Mulle tuli onneksi tänään viime vuoden hyvästä tuloksesta tulospalkkio. :) Oli heti pakko varaa kampaaja ja hammaslääkäri.
 
millis, hyvät neuvolakuulumiset teillä =) ! Me saatiin viimeks tuo sama rokote ja varmasti kyllä siitä johtui saman illan kiukkukohtaus. Ikinä ei oo poika ollu sellanen. Seuraavana aamuna tuntu myös kitisevältä niin annoin sitten panadolia ja se kyllä autto.

Täällä on tullu tosta kakan panttauksesta näköjään ihan tapa. Nyt on jo kaks viikkoa mennyt niin että kakkii vain kerran viikossa, mutta ei onneksi vaikuta kovin mahavaivaselta.

Alkoi ne menkat sitten että ei tarvinnut jännäillä.. Jotenkin sitä jo kuitenkin kerkesi ihan vähän innostua, olishan se ollut huikeaa saada luomuplussa ihan vahingossa =) Nyt ei sitten tullut "irlantilaisia kaksosia" :LOL:

Mä aattelin kokeilla noita iltavellejä kunhan poika täyttää 4kk. Nyt on viime yöt menny taas kolmella syötöllä ja tuntuu itestäkin ettei maitoa taaskaan heru tarpeeksi, jostain luin että nää menkatkin voi siihen vaikuttaa!

Sellastakin oon miettiny, että vaikuttaakohan se vauvojen "kehittyneisyyteen" ja taitojen oppimiseen millä raskausviikolla ne on syntyneet? Meidän poika syntyi rv 38+3 ja sitten monet vauvat voi syntyä vasta rv 42 eli ne on sitten "vanhempia" syntyessään niin onkohan niillä paremmat valmiudet taitojen oppimiseen?

Eilen kävästiin keskustassa katsomassa Escherin näyttely Amos Andersonin museossa. Ihan hyvin meni vaikka poika alkoikin heräillä vaunuissa, tuli ilmeisesti kuuma. Onneksi oli mukavia ihmisiä liikenteessä jotka availi mulle ovia, on kyllä välillä sellasta tahkoamista noiden vaunujen kanssa liikkuminen!

Sisulle syntyi muuten eilen pieni pikkuserkkutyttö =)
 
hilma Kiva,kun yöt on mennyt hyvin. =)

emily Teillä pantataan kakkaa..ja meillä taas kakitaan urakalla. Nykyään tulee parit satsit päivässä. Niin meillähän Aava syntyi rv 41+5 ja tuntuu että silmissä kehittyy ja oppii uutta. NEuvolatäti sanoi tänään,että jos on päivisin paljon valveilla niin kehittyy hiukan nopeammin..koska ehtii näin ollen touhuta enempi. Tuli vaan puhetta siellä,kun meidän typy nukkuu yöllä sen 12tuntia ja sitten aamulla tunnin ja päivällä 1-2tuntia nykyään. Tiedä sitten onko tääkään niin totta..jokainen kehittyy omassa tahdisssa.
 
KEHITYS no. eiköhän se ole ihan yksilöllistä. Kamun poika synty useita viikkoja etuajassa mut kehitty sekä motorisesti että kielellisesti huikean paljon etuajassa, käveli n.10kk ja puhui lauseita vähä yli vuosikkaana. Sit taas siskon pojat syntyny ihan samoilla viikoilla molemmat ja molemmat edenny omaan eri tahtiinsa kehityksessä. Ja tosta valvomisesta.. Noh.. meillä tyttö nukkuu 12-13h yöunta ja 3-4 x päiväunet joten n. 17h unta edelleen vuorokaudessa ja on motorisesti ikäistään edellä. Toki on lattialla paljon ja "treenataan" taitoja.. mut silti. Et enemmän mä uskon yksilöasiaan. Jokainen ajallaan.

EMILY onnea pikkuserkusta :) Ja täälläki alkoi menkat :kieh: ÄÄÄH.. ällöö. En tykkää.

Taas oli erilainen yö.. Söi eka kerran vasta 04! Tuttia piti muutaman kerran tökkiä takas mut siinäpä oli syönnit. Eikä päivä juuri ollu erilainen ruokien suhteen.

Nii ja MILLIS noh.. eiköhän tuo maitomäärä oo normaalia :) Meinasin kerran sanoo terkkarille (kun se aikoinaan sano et vauvan mahalaukku on tulitikkuaskin kokone ) et koetas mahuttaa toi 1,5 dl puuroa ja maitoa siihen sun tulitikkuaskiin ;) Joskus tuntuu ihan hurjalle, omakin maha olis täys siitä määrästä :D

Ajeltii tänää kylässä n.200km päässä. Mukavasti meni automatka. Mut huomasin just et pelkät sisävaatteet riittää , muuten tulee istuimessa hiki ja matka on kitinää. Nyt ku pistin tosiaa vaan bodyn ja housut nii tyttö nukku tyytyväisenä ja leikki leluillaan.

Jeh.. iltoja kaikille :heart:

Kauniskuu
 
millis: Meillä nousi kuume rokotteesta. Onneksi se meni nopsasti ohi. :) Hienot neuvolakuulumiset teillä! =)

Hilma: Kiva, että teillä on yöt menneet hyvin! :) Hyvä, ettei ole kiinteistä tullut mitään oireita!

emily: No höh, harmi, että menkat alkoi! Vähän jo jännitti sun puolesta. :D Mäkin luulen, että tuo kehittyminen on enemmänkin kiinni yksilöstä, kuin siitä millä raskausviikolla sattui syntymään. Ihan pikkukeskoset on varmaan asia erikseen. Sillä on aina hyvä lohduttautua, että 1-vuoteen mennessä monet on jo aika samalla viivalla ja viimeistään kouluun mennessä on kaikilla suht samat taidot. :) Onnea Sisulle pikkuserkusta! :flower:

Kauniskuu: Juu, ei parane autoon enää pistää kamalasti vaatetta! Aika hassu terkka, jos väittää, että tämän ikäisen vauvan mahalaukku olisi tulitikkuaskin kokoinen! Ehkä 4 vkon ikäisellä voi olla, muttei enää 4-5 KUUKAUDEN ikäisellä. :D

anselmiina: Onnea kääntymistaidosta! :) Meillä myös poika on hetkisen aikaa kääntyillyt selältä mahalleen. Viihtyy kyllä mahallaan, mutta jossain vaiheessa tuskastuu, kun ei pääse eteenpäin. Joskus ihan pää punaisena ärisee ja ähisee, kun yrittää ryömiä! :D Aika huvittavan näköistä ja kuuloista. Tänään keksi, että saa napattua silmälasit mun ja isän nenältä! :kieh: Taito, joka olisi saanut jäädä oppimatta...

Mulla on ihan samanlaista kunnianhimoa imettämisen suhteen! Enkä minäkään oikein ymmärrä mistä se kumpuaa. Jotenkin nyt ajattelen niin, että jos kyse olisi vaikka vauvan painosta ja siitä, ettei maito enää riittäisi, niin mun olisi jotenkin "helpompi" hyväksyä kiinteisiin siirtyminen. :/ Mutta kun poika kasvaa ihan mallikkaasti, ja miksei kasvaisi, kun syö niin useasti, sehän se ongelma vähän onkin. ;) Ehkä tässä on mukana vähän haikeutta ja luopumisen tuskaa; ei tuo ole enää mikään pikkuvauva. :ashamed: Mutta kiitos sulle ja Kauniskuulle myötätunnosta! :heart:

ON: Menin eilen jo kahdeksalta nukkumaan. Poika simahti jo kuudelta, kun jäi pitkät päiväunet ihan pätkäksi. Yllätys olikin suuri, kun herättiin vasta yhdeksältä! Mukavan pirteä olo. Toki yöllä vaihtelin taas vaippaa, mutta nykyään poika nukahtaa itsekseen aika nopeasti syömisen jälkeen, ehkä 15 minuuttia menee, kun ennen siis saattoi valvoa jopa pari tuntia! Hieman touhuilee, sitten rauhoittuu ja nukahtaa. Tänään illallakin jäi syömisen jälkeen touhuamaan, mutta kun makasin hiljaa silmät kiinni vieressä ja taputtelin peppua, niin rauhoittui aika helposti ja nukahti itsekseen.

Vähän elättelen toiveita, että poika voisi tällä tavalla pikkuhiljaa vierottua itsekseen rinnalle nukahtamisesta. Aloin miettiä asiaa, ja samalla tavalla poika on ajan myötä luopunut muistakin nukuttamistavoista. Ensin lopetti syliin nukahtamisen, sitten kanteluun nukahtamisen. Ehkä nyt olisi rinnan vuoro. ;)

Kävin tänään Hulluilla Päivillä. Eipä sieltä mitään erityistä löytynyt, pari bodya ja synttärilahjat ystäville. Huomenna tulee yksi kaveri ja lauantaina toinen. Kiva saada viikonlopuksi tyttöporukka pitkästä aikaa koolle! :)

-Pantsu
 
tyhmä minä mutta siis laitatteko autoon bodyn ja housujen kanssa kuitenkin jonkun ns. ulkopuvun vai vaan nuo sisävaatteet?
Jos ette laita niin miten hoidatte siirtymisen autosta sisälle? Eihän siellä kuitenkaan mikään kesä ole. Ajattelin vaan kun itse tuskailen saman asian kanssa, tuntuu aina olevan kuuma mutta pelkään silti vauvan vilustumista. Raakaa on kuitenkin ilma ja tuuli tekee vielä kylmemmäksi.

Emily; Kauniskuun neuvoa itse noudattaneena, aloita puuroista vaan. Se velli on ihan lirua. Itse ostin kaks purkkia sitä ja toinen taitaa olla vielä kaapissa. Puurosta vaan tarpeeks löysää. Tietty jokaisella oma "makunsa" =)

Mikähän "raivo" ikä on nyt tää 4kk kun joka ilta saa ihan hillittömän kohtauksen kun aletaan iltapuuhiin. En tiedä että onko se liian väsyneeksi päässyt mutta ei luulis jos päikkäreiltä heräs eilenkin 17.30 ja iltapuuroo alettiin syömään n. 19.30. Huudosta ei tule loppua kun vasta kun maataan vierekkäin ja saa tissin suuhun. Nukahtaa siihen kyllä. Puurot siis jää syömättä melkein kokonaan.

H
 
Hilma: Voisitko koettaa aloittaa iltapuuron syömisen jo vähän aiemmin? Jospa poika on vähän väsynyt?

Mä olen laittanut autoon vain sisävaatteet. Kävelymatkan ajaksi olen heittänyt päälle villaisen viltin ja joskus on ollut myssy päässä. Meillä paistaa autoon aurinko koko päivän, joten se on kuin pätsi. Ei sinne yksinkertaisesti voisi laittaa ulkovaatteita! Meillä on onneksi ulko-ovelta tosi lyhyt matka autolle, joten ei siinä ajassa ehdi onneksi kylmettyä.

ON: Viime yö meni tosi hienosti! Pauli heräili, kun menin nukkumaan, mutta sain taputeltua uudelleen unille. Olin kuitenkin vähän tyhmä ja hysteerinen, koska vahingossa herätin pojan uudelleen, kun tarkistin hengittääkö hän. :D Syötin sitten, mutta poika olisi tosiaan varmaan jatkanut unia, ellen olisi mennyt herättämään. Mies tuli puoli yhdeltä sänkyyn ja silloin vaihdettiin vaippa ja syötiin. Seuraavan kerran poika heräsikin vasta viideltä! :eek: Täytyykin varmaan tästä lähtien vaihtaa vaippa vähän aikaisemmin ja kokeilla tuota taputtelua, kun poika alkaa käydä levottomaksi.

Poika löysi muuten eilen varpaansa. Istui mun sylissä ja yhtäkkiä nappasi molemmista jaloista kiinni. :D Nyt varpaita pitää tutkailla joka kerta kun sylissä istutaan. Selinmakuulla ei niitä kuitenkaan ole hoksannut.

Nyt siivoamaan!

-Pantsu
 
Heippa kaikille taas pitkästä aikaa! On pitänyt vähän haipakkaa, eikä ole ees koneelle oikein kerennyt. Miehellä oli pari viikkoa lomaa ja käytiin toisia isovanhempia moikkaamassa Pohjanmaalla ja tehtiin vielä pieni miniloma Tampereen suunnalle toisella viikolla...nyt on kiva olla kotona :)

Meidän herrallahan oli flunssa, josta jo ehdin kai mainita ja se kesti koko kuukauden! Viikon välein käytiin näytillä lääkärissä, mutta ei onneksi mennyt korviin. Virustauti ja TOSI sitkeä sellainen. Imetys vähän takkus flunssan alussa ja haittashan se tukkonen nenä koko sairastelun ajan, mutta poika kai huomasi, että pakko sitä on juoda nenä tukossakin, jos meinaa jotain maitoa saada ;-) Ja tokihan minäkin sen sain, kun imin häneltä räät...No lopulta saatiin ab-kuuri ihan vain tuon pitkittyneen flunssan vuoksi ja auttoihan se, nyt ollaan varmaan voiton puolella. Mutta sen opin etten enää ikinä lähde puolikuntoisen lapsen kassa mihinkään reissuun!

Meillä herra pyörii "kelloympyrää" vatsallaan, muttei vielä ryömi ja varpaansa hän hoksasi vasta noin viikko sitten, kun selällään pötköttelee. Niitä on kyllä ihmetelty istualleen ja aina kylvyssä jo pidemmän aikaa, aivan kuten Pantsukin kertoi :) Tämänhetkiset mitat on 8900g ja 66,5cm. Herra syö kiinteitä ihan hyvin ja päivässä menee 2xpuuro ja 2xruokapurkki ja siihen maidot päälle. Öisin tankataan ihan samaa rataa kuin ennenkin eli 2-3t välein...

Itselleni oli myös aika "kova" paikka tuo kiinteisiin siirtyminen, en tiedä miksi. Jotenkin ajattelin, että se kausi on nyt ohi ja että imetyshetket vähentyisivät jotenkin radikaalisti. Mutta eiväthän ne ole vähentyneet kuin ehkä 2-3:lla syötöllä, eli kyllä sitä imettää saa edelleen ihan tarpeeksi:)

Muutama päivä sitten laitettiin poika syöttötuoliin syömään ja hyvinhän se siinä sujui. Muutenkin viihtyy siinä pieniä aikoja katselemassa kun muut syövät tai mitä sitten tehdäänkin. Ilman tukea hän ei vielä istu, mutta tuettuna viihtyy hyvin. Matkarattaisiin ollaan siirrytty esim kauppareissuilla, kun on helpompaa kun tuo turvakaukalon raahaaminen. (vaikka sen saakin matkarattaisiin laitettua) Samoin päiväunet nukutaan nyt rattaissa (vaihdettiin siis koppaosa ratasosaan) ja se on ihan kiva jos herää kesken kävelyreissun tms, niin selkänojaa vain ylös ja taas voi ihailla maisemia...kopasta kun ei nähnyt mitään.

Tänään oli kaivettava kuukuppi esiin :-( Mälsää! Aika samoihin aikoihin alkoi menkat kun esikoisenkin jälkeen, osasin jo odotella...No tätä se nyt sitten on...

Autoilusta: Meillä auto on katoksessa ja siellä on kyllä tosi viileä, vaikka aurinkokin paistaisi. Me ollaan laitettu herralle vielä fleece-puku tai ainakin college-puku automatkoiksi. Toki olen pidemmillä matkoilla käynyt sitten avaamassa vetoketjun ettei ihan paahdu, pipot ja lapaset ollaan jätetty kyllä pois.

jaahas, kyllä kai se ois aloitettava myös siivoaminen, vaikka kiinnostus on ihan nollilla...Mukavaa viikonloppua kaikille!

Kesäsiili ja herra 6,5kk
 
AUTOSSA kuten PANTSUki sanoi, mä laitan kans vaa vähä "peittoa" jos viima käy. Eihän toi siirtymä oo ku puol minuuttia..en mä usko et hirveesti paleltuu.

KESÄSIILI Tuskaa!! Inhottavia tauteja!! Täälläki oltiin RS viruksessa :( Ihan typeriä tauteja!! Hyvä että paranitte!!! Komeet mitat teil :) Suunnilleen samat päiväruokailut menee täälläki!

PANTSU aika samassa tahdissa mennää :) SUunnillee samoihi aikoihin mekin löydettii varpaat ihan sattumalta, vähä ennen 5kk.. ne vaan purjehti näkökenttään. Aiemmin katteli ja tutki kun oli "istuallaan" muttei selällään. Hienosti menny yö teillä!!! Ja joo, toi rillihomma :D .. rasittavaa varmasti :) Tyttö repii mua tukasta :D

HILMA joo, samaa ehdottasin, anna puuro aikasemmin. Sit maitoa ennen nukkumista.. Ettei oo liian väsyny syyäksee. Kiinteet on vähä sellasia että vaatii lapselta virkeyttä... Ettei ole "liian nälkä nukkuakseen mut liian väsy syödäksee"

Typy nousee konttaus asentoon :eek: Yhtä äkkiä vaan keksi nostaa keskikroppaa ylös. Siis ei se nyt minuutteja silleen oo mutta asento jo haussa :) HAuskaa.

Jaha.. syömäpuuhiin!

Kauniskuu
 
HILMALLE vielä.. Nii, kokeiles silleen et alotat iltahommat nyt aikasemmin esim. aluks kokeile 1/2 h aikasemmin. Meillä ainaki tyttö aikaisti yöunille menoa kunnes vakiintu tähän n. 18.30-19.30 välille, yleensä aika tarkka 19 riippuen päiväunista. Alkuun oli ihan valmis sänkyy klo 19 vaikka heräs 17.30 päiväunilta. En aluks uskonu koska kuvittelin et pitäähän ny vauvan olla illasta pitempi pätkä hereillä ennen yöunia. Mut sit meni itkuks jos venytin iltaa. Joten niin se vaan oli et toi oli se yöunillemeno aika ja piste. Puolikin tuntia on vauvalla joskus tooooosi pitkä aika.. ehtii mennä itkuiluksi.


PANTSU Tosta tissille nukahtamisesta. Joo, no kamun poika nukahti aina tissille kunnes vaan kokeili kerran ettei antanu tissiä ja alkuun protestoi 45 min mut sitkeesti oli antamatta ja se riitti. Eli vain yhden illan kiukulla homma loppui. Voihan se loppua ihan itelleen, kuten se syliin nukahdus yms. Mut paljonhan se voi olla vaan kokeilustakin kiinni.. Mäki ennen luulin et tarvii aina iltapullon ja se tulikin tarjottua. Mut sit vaan pistin yks kerta sänkyyn ja kas.. eipä ollu ongelmaa. Se luulo oli ollu vaan mun omassa päässä :) Plus tietty voi olla et ku alotat esim. iltapuuron nii maito ei enää maistukaan (näin ainaki meillä nykysin lähes joka kerta..)
 
Kauniskuu: Poika kyllä oikein mielellään syö iltaisin rintaa, tänäänkin ihan suu auki odotteli sängyllä, mutta irrottaa nyt otteensa kun on kylläinen ja alkaa jutella. En lähde siihen mukaan vaan makaan hiljaa vieressä silmät kiinni, saatan sanoa shh..shh, ja taputan pyllylle. Kauemmin kestää kyllä nukahtaa, kun ensin touhuilee ja sitten vasta rauhoittuu, mutta mun mielestä parempi nyt näin kuitenkin. Helpompi sitten siirtää omaan sänkyyn nukkumaan, kun ei tarvitse vierottaa tissille nukahtamisesta samalla. :) Se yörauhoittaminen näytti olevan kyllä ihan vaan kokeilusta kiinni. En antanut heti tissiä, vaan taputtelin ja siihen sitten nukahtikin. Näyttää myös siltä, että selälleen ei meinaa millään nukahtaa, vaan pitää olla kylkiasennossa.

Totta, että puolikin tuntia voi olla vauvalle pitkä aika. Joskus tuntuu, että 15 minuuttiakin on ihan tosi pitkä aika. Olen joskus yrittänyt nukuttaa päiväunille vaunuihin, mutta on vaan jutellut ja kikatellut siellä. Sitten kun olen ottanut sisälle ja riisunut, niin johan alkaa haukottelu! :D Saattaa siis olla Hilma, että se puolikin tuntia riittää.

Kohta tulee kaveri ja aletaan leipoa. Tarkoitus on huomenna juhlia kahden kaverin synttäreitä, ja tänään leivotaan kakkua sekä mokka-suklaapikkuleipiä. :p

Hauskaa perjantaita kaikille! :)

-Pantsu
 
PANTSU joo, no kuulostaahan tuo jo hyvälle :) Siitä se lähtee, ku kuitenki poitsu ei enää yhdistä tissiä nukahtamiseen. Oioioi.. leipomishommia :p Tekis mieli --- vaikkei pitäs-- alkaa pian housut taas kinnaamaan peppu-reisi-osastosta :kieh:

Tyttö oli tänää aamulla hoidossa mun porukoilla ku kävin kampaajalla. Oikeesti mä alan epäillä kaipaako tyttö mua lainkaan :D Nukahti ku vein tytön porukoille eli oli heränny siellä. Hymyilly vaan ja syöny sapuskansa hyvällä halulla. Eikä tuo juuri suuremmin "reagoinu" ku tulin takas hakeen tytön. Hymyili toki,niinku yleensäkin, ja jatko leikkejään. Olin ihan varma nimittäin, että ku herää "oudossa" paikassa niin saattas protestoida, mutta ei..
Miten muilla??
 
Hilma, joo niin tässä itekseni mietinkin, jotta varmaan käyrät on lähteny menemään alaspäin ja siitä tuo kommentti hitaanpuoleisesta kasvusta. Tosi hienosti teillä sujunut kiinteitten maistelu!

Milliksellä mukavat neuvolakuulumiset! Toivottavasti rokotteesta ei tuu mitään oireita. Meillä oli typykän jalka kipeä illalla, minkä huomasi siitä, ettei hän heilutellut rokotettua jalkaa samalviisiin kuin toista jalkaa. Tais olla silloin illalla myös kiukkuinen, mutta ei sen kummempaa tullut.

Emily, miekin mietin tuota, vaikuttaako kehitykseen, millä viikolla vauva syntyy. Meiän pimu syntyi tasan 42 viikolla ja silloin aluksi tuntui, että oli tosi skarppi vauva - lääkärikin kommentoi tuohon sävyyn kahen vuorokauen ikäistä vauvaa. Luulen kuiteskin, jottei pitkässä juoksussa oo väliä, milloin on syntynyt, tosin keskoset varmasti on eri juttu.


Pantsu, luopumisen tuskaa ja haikeutta varmastikin näissä imetysajatuksissa. Itte oon myös aatellut, että vauva on tosi helppo, kun sitä vaan imettää eikä tarttee ruokia miettiä. Siis omaa mukavuuenhalua myös :kieh: Mutta tosiaan, eihän se imetys kiinteitten aloittamiseen lopu.

Varpaat löytyi myös meiän typykälle tällä viikolla! Hoksaa ne selällään ollessaan. Voih tuota silmälasien nappaamista ;) Se on varmasti täälläkin hyvin pian edessä. Nyt jo nappaa miun hiuksista mielellään kiinni...

Pikaisesti tällä kertaa. Nyt on riennettävä vastaanottamaan pimu suihkusta, jossa isänsä kanssa kävi nautiskelemassa.

Mukavaa viikonloppua!
Anselmiina ja pimu 4 kk ja risat
 
ANSELMIINA onnea varpaiden löytymisestä :)!!

Vielä häiriköin sen verran.. Miten kauan ootte aatellu kuljettaa lapsia kaukalossa?? Kilojen mukaanhan ne menee, mut kaukalokin menee sen perusteella aika pitkään, mutta nyt jo alkaa olla tuskaa se makuuasentomainen matkustaminen.. Turvaistuimiahan löytyy jo 9kg eteenpäin-(en vielä hirveesti oo katellu, mut sattu silmään )
 
En nyt jaksa lukea kaikkea mitä on tullut tekstiä, täytyy ajan kanssa sitten vastailla. Me kotiuduttiin reissusta. Saatiin flunssa kaupanpäälle. Nenä vuotaa pojalla ihan solkenaan ja on aika nuutuneen oloinen. Pelkään vaan, että menee korviin, kun toi lima jää sisään. No joo, mies on sitten jumittunut ulkomaille ton tulivuorihässäkän takia. Mä olen ihan loppu. Ja niin on kyllä mieskin, ne on saarella, että ei pääse muuta kuin lentämällä tai laivalla junalla jne jne. siis tuhansia kilometrejä matkaa. Ei nyt tiedetä mikä olis järkevintä. Suorastaan vituttaa, kun kaikki raha hupenee näihin ylimääräisiin hotelliöihin ja lentolippuihin, joista ei saa rahoja takas, mutta joita on pakko varailla ihan siltä varalta, että joku kone sattuis nousemaan. No ei ne nouse, joten persnettoo tulee niin että rapisee, ja kun jotkut lennot on jo hinnoissa n 1000-4000 ? niin on hyvät neuvot kalliit, en mä nyt voi pankkilainaa ottaa, että saan miehen kotiin, ja ei sekään oo varmaa, että ne 1000? lennot lähtee Toivosta, että pääsis suomeen on jo luovuttu, mutta ei pääse edes saksaan, viroon, ruotsiin (koska ei saa lippuja). Ja se ei pääse töihin, ja me ei saada rahaa. Paska mä olen ihan kypsä. Poika nukahti (ehkä) enkä mä tiedä mitä tekisin, en osaa tehdä mitään, en usko, että se tuhka mihinkään lähtee ja en usko, että mitään lentoja pian edes saa varattua. Joten kai me ollaan täällä yksin sitten vaan. Ihan absurdi tilanne. Autois on vielä talvirenkaat ja katsastukset ja muut, mitkä mun on nyt sit kai hoidettava. Ei kiinnosta pätkääkään, eikä kaapissa oo syötävää, kun ei jaksa lähtee kauppaa etsimään. En edes tiedä mitä vois tehdä. Miks välillä kaikki menee oikeesti ihan perseelleen.

Ja sori omanapainen valitus.
 
HALTIA :hug: Eikö mikää vakuutus/matkavakuutus kata tollasia tilanteita!? Voin vaan kuvitella..mua vitutaa jo se jos mies jää ylim. päivystykseen eikä tulekaa ku pitäsi. Voi kurjuus. Mut kuule. Uusi yö ja uudet ajatukset. Helppohan se on huudella, mutta eihän se auta ku toimia niinku nainen toimii, ottaa homma käteen ja hoidella. Nyt meette kauppaan ja haette jotain hyvää. Soitat tutulle et hoitaa autohomman sun puolesta. Mietitte tilannetta uusiks ja jospa ne lennot alkas toimia. Anteeksi. Haluan vaan kannustaa.. en neuvoa :hug: Voimia. Voin vaan uskoo että vituttaa!!

 
Voi ei Haltia :hug:
Mietin just eilen ihmisiä kenen elämä menee sekasin onnettoman tuhkan takia. Ilkeetä että kalliit matkavakuutuksetkaan ei välttämättä kata tämmöstä, aina ihmiset kuitenkin luottaa niihin vakuutuksiin.
Katsastus on nykysin helppoa kun ei tarvii aikaa varata mutta tuo renkaiden vaihto on kyllä hankalampi juttu. Koitahan saada positiiviset ajatukset valloilleen.
Kaupasta hakemaan isompi satsi pakkaseen ruokaa, eihän sitä tarvii mitään hienoa syödä jos ei ole mahdollista kunhan nälkä lähtee.
Toivottavasti saat miehes nopeesti kotiin. En tiedä nyt uusia ennusteita mutta lupailiko ne lentoliikenteen aloittamista jo huomenna... en tiedä.

Meillä nyt sitten kääntyillään yöt päivät läpeensä. Ja ollaan kieli pitkällä suusta ulkona. Fiksun näköstä.

H
 
Haltia voi kurjuus :hug: Toivottavasti mies pääsee pian kotiin, todella inhottava tilanne! Jaksamista sinne!

Kauniskuun tyttö taisi olla kova nukkuja? Meillä asuu myös oikea päiväunikeko. Poika nukkuisi parvekkeella varmaan koko päivän ellei käytäis välillä hakemassa sisälle hereille! Nytkin nukkuu jo kolmansia päikkäreitään tänään, sisällä tosin... Monesti nukkuu kahdet kolmenkin tunnin päikkärit ja sitten vielä yhdet tai kahdet puolen tunnin pikkutirsat sitterissä. Maksimissaan 2h jaksaa olla putkeen hereillä ja sitten alkaa kiukuttelu jos ei pääse unille.

Illalla Sisu on ihan valmis petiin 20 maissa mutta herääminen alotetaankin sitten monesti jo ennen kuutta |O Nukkuu sellasta torkku-unta viimeset pari tuntia aina ja heräilee ja möykkää välillä. Tänään koitan jos sais iltatoimet myöhäsemmäks että nukkuisko sitten pidempään paremmin.

Nyt on muuten poika alkanut jo tarttua tavaroihin, mm. miehen partaan :LOL: Eli turhaan olin huolissani!

Tulipas tuonne kamala ilma, toivottavasti ei nyt mitään lunta ala satamaan kun mun pitäis huomenna ajaa Turkuun myyjäisiin koko päiväksi ja autossa on kesärenkaat alla!
 
Haltia, ei oo totta! Voi kurjuus!!! :hug: En tunne matkavakuutuksia niin tarkkaan, korvaako tällaisessa tilanteessa; sehän kannattaa selvittää mahollisimman pian. Onhan siulla lähinurkilla ystäviä taikka sukulaisia, joita voisit pyytää avuksesi? Yksin vauvan kanssa oleminen päivätolkulla tahtoo alkaa hajottaa nuppia, joten pyydäthän itsellesi apuvoimia ja seuraa. Kauppareissusta sie varmasti selviät! Toimeksi vain ja hakemaan kaupasta helppoa evästä. Toivottavasti saat apua myös siihen renkaitten vaihtoon, mutta toki sekin palvelu on ostettavissa, jos muuta ratkaisua ei oo. Katsastuksen toivottavasti kerkeää myöhemmin, jos et nyt jaksa sitä hoitaa. Voimia ja koita löytää itsellesi tsemppi päälle kaoottisesta tilanteesta huolimatta :hug:

Kauniskuu, hauskankuuloista, että typykkä on noussut konttausasentoon! Siitäpä se vauhdinotto liikkeellelähtöön ja sitä myötä tihutyöt alkavat ;) Ihanaa, kun oot päässyt kampaajalle. Se on hirmuinen piristys kotiäidin arjessa... Voit olla hyvilläsi tuosta, että tyttö viihtyi noin hyvin porukoittesi luona hoidossa! Paljon kurjempaa olis ollu, jos hän ois vierastanut kauheesti ja mellastanut koko sen ajan, kun olit poissa. Miulla ei oo vielä kokemusta, miten pimu reagoi, jos herätessä äiti taikka iskä ei oo lähellä. Hiukkasen on nyt ruvennut vierastamaan ihmisiä, joita näkee harvemmin, mutta ei sentäs itkuun parahda, kattelee vaan vakavana. Kaukalon käytön osalta oomme aatellu, että käytetään niin kauan kuin hyvin mahtuu, sillä pituus taitaa tulla täällä ekana vastaan. Toistaiseksi pimu vielä viihtyy makuuasennossa, kunhan vain kädet saa suuhun ja joku lelu on käsien ulottuvilla.

Pantsu, ihailtavaa, että oot alkanu harkita, jottei rinnalle tartteis aina nukahtaa! Mie oon tavattoman laiska ja tyrkkään aina tissin pimulle suuhun, jotta otapa maitohuikka ja nukahapa siihen :p Pitäis topakoituu hiljalleen ja koittaa muita nukuttamiskeinoja. Tuo vieressä hiljaa köllöttely ja taputtelu on kokeiltava, kunhan milloin löyän ittestäni puhtia siihen. Nyt parina päivänä pimu on pitänyt päivätorkuille tainnuttaa kantoliinaan, sänkyyn ei nukaha millään, höh.

Meillä oli tällä viikolla eka hääpäivä. Juhliminen meni silleen, että kävimme kolmisin kaupungilla kävelyllä ja Amarillossa syömässä. Tosi hienosti pärjäsimme pimun kanssa monen tunnin reissun! Oomme ihan ylpeitä ittestämme ja näistä vauvanhuoltotaidoistamme :)

Pimulle tuli taas silmätulehus, kävimme tuossa yhtenä iltana yksityisellä lekurilla, kun tiesin, että siellä asiaan paneudutaan paremmin ja otetaan bakteerinäyte. Ens viikolla vasta saahaan tulos, nyt kuitenkin käytössä ollut silmävoide. Onpahan hankala laittaa :kieh: Edellisen kerran oli silmätipat, jotka oli miusta tosi helppoja, mutta tuo venyvä ja vanuva voide on karmeeta laittaa vauvalle... Niin, ja lekuri oli venäläinen mies, puhui onneks ihan hyvää suomea, mutta mie olin hälle ilmaa ja hän esitti kaikki kysymykset miehelleni :LOL:

Lauantaisauna kutsuu, kunhan tämä pieni neitokainen kantoliinasta ensin havahtuu.
Anselmiina ja pörris 4 kk 1 vko
 

Yhteistyössä