Alkuraskauden monikkoperheet

Ilmoittaudunpa tänne mukaan, vaikka viikkoja onkin vasta 15 ja risat. Kyselisin pidemmälle ehtineiltä, miten teillä on liikkeet tuntuneet ja missä vaiheessa. Ja erotatteko, kumpi vauva kulloinkin liikkuu? Olen aina tuntenut liikkeet tosi aikaisin. Mutta nyt tuntuu, että tuee vain pikku sipaisu silloin tällöin. Ei edes joka päivä huomaa liikettä.

Lisäksi kohtu tuntuu selällään maatessa toiselta puolen kovalta pallolta ja toinen puoli pehmeältä. Toisella vauvelilla on istukka kyllä edessä ja toisella taaempana. Nää on tällasia hölmöjä huolia. Mutta neuvolassa ei tunnu hirmuisesti tietoa olevan tuplaodotuksesta. Ja nyt yhtäkkiä on tullut huoli, että mitä jos toiselle tai molemmille kävisikin huonosti tms. Aiemmat raskaudet on sujuneet ns. helposti ilman kummempia mutkia. Nyt sitten pukkaa ihme huolta, kun vauveleita onkin kaksi... :) Yksi keskenmeno tosin on takana.
 
puhkarhu mukavaa, että liityit joukkoon:) Mullakin alussa oli noita sipaisuja vain mahassa ja olisko ollut rv 13 lähtien..enkä silloin osannut sanoa kumpi liikkuu.. Tuntuu, että aikaa siittä on jo, ettei tahdo muistaa, koska ne liikkeet siittä sitten oikein voimistui kai joskus rv 20..Se vaan kun maha kasvo, niin vauvojen liikkeetkin tuntui voimakkaammilta.Nyt vauvojen liikkeet ovat erittäin voimakkaat jo tosi monta viikkoa ja koko maha hytkyy hassusti kun molemmat päättävät rummuttaa välistä yhtä aikaa:) Tunnen selkeästi kumpi liikkuu mahassa, koska toinen on vasemmalla puolella ja toinen on oikealla puolella mahaa.Lisäksi molempien päät aina välistä ilmetyy möykkynä mun mahasta kun nostavat päätään..Ainakin tiedän missä asennossa ne on milloinkin..:) Eikä enään terveydehoitajan tarvinut tunnustella käsin vauveleiden asentoja, kun sen näki silmillään makaessani selällään. Taitavat tilat tosiaan olla ahtaat mun vauveleilla.

eevuliini&tuplat rv 31+6
 
Liikkeet oon erottanut n rv 20 paikkeilta, oikean puoleiselta tuntu paremmin. Pelkäsinkin onko toisella kaikki hyvin. Mutta vasemman puoleinen on alempana,ja istukka edessä. Oikean puoleinen ylempänä ja istukka takana. A vauva,eli vasemman puoleinen viihtyy perätilassa eli potkii enemmin tuonne alas,vaikeampi tuntea kun b vauvan potkut. Maha on aika vino ollut koko ajan,kun "täytettä enemmän" oikealla puolella :D Nyt rupeaa vähän tasaantumaan kun kasvavat isommiksi.
 
Varsin samanlaiselta tuo alkuvaiheen massu kuulostaa kuin täälläkin. Tilaa luulis olevan kun olen aika pitkä. Mutta mulla on aiemmin ollut varsin pieni maha. Nyt hiukka hirvittää, että kuinka isoksi tää voi kasvaakaan... :) Lapsen entinen hoitotäti luuli eilen, että synnytän pian... :D
 
Kysyisin täältä kelan asioista, kun olen taas hakoteillä noista ja tuntuu, ettei täällä kelan täditkään oikein halua neuvoa.. Tipuin just äsken palkkattomalle sairaslomalle ja vähän harmittaa kun tietää, että se vaikuttaa äitiyspäivärahaankin, kun minulla katsotaan 6 kk ennen äitiyslomaa tienatut tulot. Kuulin, että sen vois tuloselvityksen myös ottaa 6 kk ennen sairaslomaa tulleista tuloista, jos tulot tipahtivat huimasti ja on hyvä selvitys kuten kaksosraskauden takia työstä pois jääminen.. Onko sellainen oikeasti mahdollista? Sitten, kun en kerinyt pitämään mun kesälomiani pois ku on toi saikkuloma.. työpaikka maksaa vasta kesälomarahat ja lisät kesäkuun lopulla. Äippäloma alkais jo kesäkuun puolessa välissä. Huomioidaankos se tienattu raha vielä tuohon tukeen vaikken sais ennen sitä äippälomaa tilille sitä vaan sais todistuksen siltä ajalta tienatuista rahoista? Valmistuin vasta koulusta viime vuonna joten en voi ottaa ainakaan tukia ton vuosi tulojen mukaan.. Niin ja työsopimus päättyy kesäkuun lopulla..

eevuliini&tuplat
 
Noi kelan asiat onneksi selvisi, että sitä sairasloma kuukauden tuloja ei siis huomioida siihen tukeen kun tekee tuloselvityksen.. Tänään selvis paljon muutakin ja oon aikas järkyttynyt.. Ultrassa meitin tyttö ehdokas onkin ilmeisesti poika eli siis masun asukit molemmat ovat poikia ehkä sittenkin.. Ja olin kyllä tuohon tyttöön ehtinyt asennoitua, kun kerta edellisissä kolmessa ultrassa on vakuuteltu joka kerta että varma tyttö ja poika olis tulossa. menee si vauvojen vaatekaappi uusiksi, kun olen kerinyt jo hieman tuota pinkkiä ja mekkoo hankkimaan. Mutta rakkaita kummatkin ovat silti oli mitä sukupuolta tahansa:) En kyllä vieläkään aivan uskalla laittaa noita tyttöjen vaatteita pois, kun nyt se lääkäri sekoili siellä ultrassa kenelle vauvalle kuuluu mitkäkin jalat ja mittaaminen ei käynyt yhtä näppärästi kuin edellisillä kerroilla.. Molemmat painoivat n. 2kg, että kyllä ainakin kokoa on jo vauvoilla..edelleen molemmmat olivat perätilassa.

eevuliini&tuplat rv 32+2
 
Tuota samaa pelätty täälläkin eevuliini. Rakenneultrassa siis saatiin sukupuoliksi poika ja ehkä tyttö. Mutta kätilö sanoi olevansa lähes 100% varma tytöstä. Seuraavassa ultrassa en muistanut asiaa varmistaa.. Ostimpa muutamat tytön vaatteet ja tajusin että täähän saattaa vielä muuttua :D Ei taida olla järkevää ruveta vielä pinkkiä keräämään. Ja muutenkin,tässä nyt on siinä toivossa oltu että molemmat sieltä tulee,entäs jos tuleekin kaksi poikaa. No,kunhan ovat terveitä :)
 
Tuplat2012 ei meille oikein siellä ultrassa siittä synnytystavasta paljoo kerrottu, vaikka viimeksi ne sanoi, että oikein si kunnolla keskustellaan sitten asiasta. Kysyin sitten ultran lopuksi, että mahtuuko nuo pikkuset siellä vielä käntyy ja onko se sitten sektio synnytys. Lääkäri puhui tosi epäselvästi, kaikki asiat sekaisin ja jouduimme miehen kans oikein vielä pinnistelemään kuulemaan mitä se sanos, joten kunnon selvyyttä tuohon asiaan ei saatu muuta kun sen, että ensi kerralla ilmeisesti sitten jopa varalaillaan sektio aikaa eli rv 34. Siit mä si oikeastaan päättelen, että ei pikkuset taida enään kääntyä. Ultrassa muutenkin näkyi selkeesti kuinka ahtaat tilat heillä on masussa..Aikasemmin lääkärit ovat kyllä olleet hyviä lääkäreitä siä ultrassa, mutta tää lääkäri oli jotenkin outo.. ens kerralla haluan jonkun toisen lääkärin siihen ultraukseen.
 
Viimeksi muokattu:
okei no mä olenki vähän jo ajatellu et ei ne varmaan enää ees mahu kääntymään. sektio vaan pelottaa mua niin paljon. no me saadaan se lopullinen "tuomio" sitten keskiviikkona. mua hirveesti kiinnostaa vaan sekin sitten että millä viikoilla mahdetaan leikata kun mullakin noista edellisistä kaks on syntyny viikon etuajassa ja enemmän sitten kyllä pelottaa ajatus jos synnytys käynnistyy ennen leikkausta. mulla on vielä nuo synnytykset ollu suht nopeita. huolia huolia tämä epätietoisuus ei kyllä ole kivaa.
 
Tuttu tunne. Muakin pelottaa tuo sektio ja mietityttää myös tuo, jos ne päättääkin tulla sieltä ennen sitä leukkausta. oon kuullut, että ihmisillä joilla kohdunsuu on hieman auki raskauden aikana niin synnytys on sitten nopea..Mulla on kuitenkin toi kohdunsuu sen 2,5 cm auki jo viikosta 27 lähtien ja taas oli ultrassa hieman toi kohdunkaula lyhentynyt entisestään..Yritän vaan olla ajattelematta kovasti tuota asiaa. Ei auta kuin odotella ja katsoa mitä tulevan pitää. Ainakin mun ystävällä oli mennyt hyvin tuo kasksosraskauden sektio noin puoli vuotta sitten ja mitään ongelmia ei ollut siittä tullut.Oli myös toipunut siittä nopeammin kuin kuulema synnyttäessä normaalisti ensimmäisen lapsensa. että joskus näinkin päin..
 
lääkärissä käyty ja siellä ne kölli perätilassa joten sektio aika saatiin 23.7 viikkoja sillon 39+3. sitten jännätään että päästäänkö edes noin pitkälle kun taas oli kohdunkaula lyhentyny ja sormelle auki. lepoa pitää edelleen jatkaa joten vauvojen tavaroiden laitto saa edelleen odottaa. sairaalakassin olen pakannu melkeen valmiiksi puuttuu enää vauvojen vaatteet. ärsyttävää kyllä että tekemistä olis vaikka miten paljon mutta kun mitään ei saa tehdä! sokerirasitukseen mun pitää mennä uudestaan kun on melkeen koko ajan ollu sokeri plussalla. sain päätöketkin kelasta eilen ja aloin kattoo kun äitiysloma kestää heinäkuulle asti mutta raha loppuu toukokuulle soitin samantien kelaan ja sanoin niin eivät sitten ilmeisesti ole lapuista huomanneet että odotan kaksosia että katsokaa tarkkaan kun saatte omia äitiys/vanhempainraha päätöksiä!! =)
 
Täällä on jotkut jo niin pitkällä, että on käyty jo synnytystapa-arvioissa.. Vielä tuntuu pitkältä ajalta, ennenkun pääsee sinne asti. Onneksi on kesä tässä välissä niin on mukavempi odotella :) Saako udella, miten isoja mahoja teillä on ja ootteko vielä pysynyt erossa raskausarvista? Mulla mahan kasvu on ollu viimeviikkoina ihan huima ja nyt mulla on kyllä melkonen pallomaha, vaikka viikkoja vasta 25+2. Vatsanympärys tosin vasta 90 cm, mutta oon lyhyt, joten sekin on mulle paljon.
 
Meilläkin on vielä matkaa tuohon synnytystavan arviointiin. Nyt vasta jännäillään ensimmäistä sukupuolten "arvailua" ja sitä, mahtaako arvaukset pitää paikkansa. Kovasti toivoisin ainakin yhtä tyttöä, kun itsellä ennestään vain poikia :) Toki lapset yhtä rakkaita ovat synnyttyään, oli ne sitten millaisia tai mitä sukupuolta hyvänsä.

Nyt alkaa olla 17 viikkoa täynnä. Viikkohin nähden maha tuntuu suurelta, kun aiemmissa on ollut tosi pieni. Nyt vyötärön ympärys on 85 tienoilla. Se on 20 cm normaalia enempi, joten ei puhettakaan, että voisi tällä kertaa enää haaveilla muista kuin äitiyshousuista ja trikoista. Onneksi on kesä ja mekot :)

Liikkeitä tuntuu päivittäin ja nyt erottuu tosi hyvin, kumpi vauvoista on liikenteessä. Se on erilaista, että yhtä odottaessa, on vauva tuntunut jo "oikealta ihmiseltä" heti, kun liikkeet on alkaneet tuntua. Ihan kuin koko ajan olisi pikku kaveri mukana, jolle on mielessään jutellut. Nyt vauvat tuntuvat persoonattomilta, enkä oikeastaan ajattele juurikaan vauvoja vauvoina. Lähinnä vaan olen raskaana... Johtuneeko sitten siitä, että kahta on vielä vaikea käsittää vai siitä, että pelkään ihan eri tavalla toisen tai molempien menettämistä tai muita ongelmia. Aiemmissa raskauksissa ei juuri ole ollut mitään pelkoja ja olo on ollut mukavan varma koko ajan. Nyt on väsymystä ja muuta vaivaa enemmän ja selvästi huolehtimista.

Jotenkin myös tuntuu, että "koetellaan onneamme", kun ollaan jo saatu yhteensä neljä tervettä lasta (miehellä kaksi, minulla yksi ja yksi yhteinen). Ja lähelläkin on niin monia parjea, joilla ei meinaa onnistua edes yksi tai jotka ovat menettäneet lapsen. Tässä(kään) asiassa ei maailma ole reilu. Joten ei auta kuin kiittää omaa uskomatonta onneaan ja toivoa parasta.

Kiva lukea teidän kokemuksia! Tsemppiä loppumetreillä jo oleville lähestyvään synnytykseen!
 
Viikko sitten 25+5 vatsanympärys oli 106 cm. Sf-mitta samoihin aikoihin 31 cm. Hb oli tipahtanut,tuli kummallista 'pahoinvointia' ja hermostuneisuutta. Rautalisää syödään nyt sitten. Toivottavasti alkais nopeesti korjaantumaan. Tänään siis 26+5. Unenmäärä senkun vähenee. Klo 4 aamulla herätys lähes poikkeuksetta. Muilla uniongelmia?
 
Mulla toi mahan ympärys on n. 116 cm silloin kun noi tuplat ei työnnä päällään mahaani hassuihin asentoihin. Suurin osa ajasta ne tosin työntää päillään mun mahaani ja varsinkin öisin. Mahan nahka on kyllä kipeä ja koko ajan koetuksella. Mahassani on kauheat raskausarvet varsinkin tossa keskellä mahaa ja kaikki mahdolliset rasvat ja öljyt kokeiltu. Nyt kokeilussa on Bio-oilia. Saan luultavasti heittää hyvästit bikineille. Unenmäärä on mulla kyllä vähentynyt huimasti, jos oikeasstaan nukun öisin juuri ollenkaan.. Pystyn nukkumaan jotain pari tuntii yössä, koska en vaan saa sellaista asentoa missä ei sattuis tai henkikulkis kunnolla. Paras asento on ollut tällä hetkellä nukkua puoliksi istumisasennossa. Mullakin oli toi Hb tipahtanut ja söin hetken rautalisää, mutta pidän viikon taukoa kun se ei vaan sovellu mun mahalle. Aloin oksentelemaan ja sain muitakin mahavaivoja siittä. Olen tosi herkkämahainen muutenkin. Ruoka ei maistu oikein enään ja painoni hieman on laskennut. Mutta onneksi se ei ole vaikuttanut pikkusiin vaan ihan kunnon kokosia ovat. Ihmetyttää myös tuo, että jaloissani on jatkuva turvotus vaikkei tekis mitään. Olotila ei ole kyllä enään mikään hyvä,vaikka ei pitäis valittaa..Onneksi oon kuitenkin jo voiton puolella ja pääasia on, että vauvat syntyy terveenä.Onko teillä ollut jaloissa turvotusta ja maistuuko vielä ruoka? Perjantaina taas kontrolliin ja toivottavasti myös tällä kertaa jutellaan myös synnytystavasta paremmin..

eevuliini&tuplat 33+6
 
Täällä ilmoittautuu uusi odottaja. Tiistaina rv12+5 löytyi ultrassa kaksi mölliäistä masusta. Selvisipä syy kovaan väsymykseen ja pahoinvointiin. Meillä on entuudestaan yksi syksyllä 4v. täyttävä lapsi ja hänen kohdallaan raskaus sujui todella helposti ja kivuttomasti.
Ultrassa näytti kovasti siltä, että pikkuiset ovat samassa vesipussissa. Kyseessä on siis näillä näkymin harvinainen monoamniaalinen raskaus, jossa on vaarana sikiöiden sotkeutuminen toistensa napanuoriin. Tilanne hämmentää kovasti, mutta samalla olen kovin tunteikkaalla tuulella kahdesta pikkuisesta.
 
nyt viime kontrollissa käyty perjantaina ja tänään pääsin vasta kotio sairaalasta. Ei oo kyllä mikään helppo raskaus tämä ja vielä ekaksi raskaudeksi. Vauvamaha oli painanut erittäin paljon mun verisuonia, niin oli muodostunut veritukos oikeaan jalkaani ja mä vaan luulin, että kyse on normaalista raskausturvotuksesta. onneksi mainitsin asiasta kuitenkin lääkärille. Tosin raskaus itsessäänkin altisti mut siihen myös..Nyt mun mieheni joutuu toimiin mun kotisairaan hoitajana eli piikittään mua kaksi kertaa päivässä ja sitoon mun koko jalka ylhäältä asti pakettiin aina aamuisin tän raskauden ajan..täytyy vaan toivoa ettei tullut elinikäistä vaivaa tästä.. nyt se synnytys vasta pelottaakin kun tuota veren ohennus lääkettä pistetään, niin ei si verihyydy välttis kunnolla.. sektiossa varsinki huomioitava. en saannut vielä synnytys tavasta selvyyttä, kun b-vauva oli änkennyt itsensä poikittain a-vauvan yläpuolelle, joten ei tiedä kuinka ne vielä kääntyilee..aikas mutkalla se on siellä ja lääkäri nauro ettei ymmärrä oikein miks se sillain änki, ku ton toisen vauvan vieressä olis ollut enemmän tilaa.:) taitaa tulla jääräpäinen poika;) parempia vointeja muille!

eevuliini&tuplat 34+5
 
Kivaa, että tänne on tullut paljon uusia odottajia. Ite en ole temppua yms. Kiireiltänne juurikaan kerennyt kirjoittelemaan. Raskaus on sujunut tähän mennessä hyvin, eikä mahallaan juurikaan ole tiellä. Vessassakäynnitkin työaikoina on vähentyneet ja nukun yhä osin mahallaan. Tuli kuitenkin ensimmäinen vastaisku raskauteen, kun mulla todettiin raskausajan diabetes :( ihan lievä on kuitenkin kun yksi arvo oli juuri rajaarvon verran. Mielestäni syön terveellisesti, mutta liikunta on tosin jäänyt vähemmälle remonttihommien myötä. Toivotaan, ettei nyt sitten tulisi mitään yliisoja kaksosia. Minkälaisia sf-mittoja teillä on ollu ja onko painoa tullut paljon? Mulla oli viime neuvolakäynnillä (27+0) sf-mitta 28,5 eli yläkäyrän yläpuolella mennään. Painoa on tullut 7-8kg. Mukavaa kesänjatkoa ja jaksamista kaikille.
 
Pikku Myy: Täällä oli sf-mitta rv 25+5 jo 31 cm, ja 28+6 34,5 cm :D Nyt 30 viikkoa täynnä ja painoa kertynyt n 13 kg. Kaksosten painoarviot on ollu aina enemmän mitä pitäis viikkoihin nähden, viimeksi kävin ultrassa 27+6, kaikki mitat vastasi 29+jotain.
 
Pikku myy: Mulle ei noita sf-mittoja kerrottu ja nyt ei oo edes otettukaan pitkään aikaan. Terveydenhoitaja mittas aluksi ne vaan omaksi iloksi ja sanoi vaan että ei voi oikein verrata niitä mihkään.. Ehkä oli parempi etten tiedä niitä;D Painoa on tullut n. 15 kg, tosin oon nyt laihtunut tässä kun turvotus on lähtenyt verenohennuspiikeillä ja ruoka ei oo vaan enään maistunut..Ihmetyttää vaan miksei mulle oo tehty tuota sokerinrasitustestiä, mutta nyt se kyl alkaa olla myöhästäkin..

Jee, sain nyt paremman lääkärin viime viikolla kontrolliin ja vauvojen painoarviot olivat 2,8 kg ja 2,3 kg eli ihan normi kekskikäyrillä kasvavat..ja taas väitettiin, että toinen olis tyttö:D Noh, sen si näkee kun syntyvät.. Ehkä huomenna jään jo sairaalaan valmistuakseni leikkaukseen, kun tosiaan oma olotila on mennyt huonoksi.. tai si vielä venytetään viikolla. Olisivat voinneet jo leikata viime viikolla, mutta tultiin siihen tulokseen että parempi vauvojen kannalta, jos taistelen vielä ainakin viikon..Odotan jo innolla,että vauvat syntyisivät :)

eevuliini& tuplat rv 37
 
Tsemppiä eevuliinille loppurutistukseen!

Tänään oli rakenneultra. Perusteellisesti myllätiin ja tongittiin, kun oli samalla ultrakoulutus käynnissä. Kaikki oli molemmilla hyvin. Mitoiltaan vastasivat viikkoja 21+3 (nyt on 20+1). Tyttöä ja poikaa veikkasivat. Tuosta pojasta tuskin voi ainakaan erehtyä. Oli sen verran selkeästi kaikki esillä :) Tyttöä kovasti odottaisin, kun kaikki aiemmat omani ovatkin poikia. Ja pikkusiskoa lapset toivoivat jo edellisellä kerralla. Ihaninta oli kuitenkin kuulla, että ovat samankokoisia ja vilkkaita palleroita. Ja että toistaiseksi siis kaikki hyvin.
 
Kiitos puhkarhu, sitä tarvitaan:) Kaikki ajat oli täynnä, joten lähimmän sektioajan saatiin ens viikon tiistaille. Joten musta tulee äippä viimeistään ens viikon tiistaina:) Nyt jännittää ja vielä tuli paljon uutta infoa leikkaukseen liittyen. Toivottavasti eivät kuitenkaan synny ennen tuota suunniteltua sektiota.. Kohdunsuu oli auki jo reilut 3 cm, mutta kuulema vielä kestää..
 
heippa kaikki! meille syntyi 5.7 tyttö ja poika kiireellisellä sektiolla.4.7. kävin lääkärissä ja oli kanava hävinny ja 4cm auki joten lähettivät mut helsinkiin. ensin yritettiin alakautta mutta a vauva ei laskeutunu jalkatarjonnan takii joten kun olin 9cm auki niin päätettiin lähtee leikkaukseen. kaikki meni muuten hyvin mutta vauvat tarvi happea ja sokereita seurattiin tänään sain tytön vierihoitoon. viikkoja oli sit kasassa vauvoilla 36+6 kun syntyvät.
 

Yhteistyössä