Tässäpä tutkittua tietoa imetystukilistan sivuilta www.imetystukilista.net :
Kun äiti juo alkoholia, sitä imeytyy äidinmaitoon samalla lailla kuin äidin vereenkin. Jos äiti siis on "yhden promillen humalassa", myös maidossa on alkoholia yksi promille.
Tämä on niin pieni määrä, että kun vauva juo tätä maitoa, vauvan verestä ei enää alkoholia pysty mittaamaan. Tällä perusteella neuvolan lääkärikin voi sanoa, että voit aivan hyvin juoda sen saunakaljan ja toisenkin ja imettää vauvaasi samantien.
Paljosta alkoholista lapsi voi tulla väsyneeksi, veltoksi ja nukkua tavallista raskaammin, mutta tutkimukset eivät ole osoittaneet lasten kärsivän vahinkoa jos imettävä äiti juo kohtuullisesti eikä kovin usein.
Alkoholi kuitenkin on myrkkyä, joten ymmärrettävää on sekin, jos joku haluaa ottaa varman päälle eikä halua yhdenkään pisaran joutuvan varsinkaan kovin pienen vauvan herkkään elimistöön. Kaikkeahan ei tiedetä esimerkiksi kasvavan lapsen aivojen herkkyydestä. Jotkut raportit myös viittaavat siihen, että lapsen psykomotoriseen kehitykseen ja kasvuun saattaa vaikuttaa, jos äiti juo säännöllisesti, vaikka määrät eivät olisikaan suuria.
Jos siis et halua imettää kun maidossa vielä on alkoholia, kuinka kauan sinun täytyy odottaa?
Alkoholi poistuu maidosta samaa vauhtia kuin verestä, eli esimerkiksi Alkosta saatavista taulukoista voit katsoa kuinka kauan juomasi määrän kestää palaa elimistössä (yksi ravintola-annos n. 2 tuntia). Maito ei tietenkään kulje maksan kautta alkoholeistaan eroon pääsemässä, mutta alkoholin molekylirakenne on niin pieni, että sitä on tasaisesti kaikissa ruumiin nesteissä ja niistä se myös tasaista tahtia huuhtoutuu pois.
Ei siis ole mitään tarvetta lypsää pois niitä "etummaisia" maitoja, jotka ovat muodostuneet sinä aikana kun alkoholia on nautittu. Jos et ole enää huppelissa, ei alkoa rintamaidossakaan enää ole.