~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

@marrasmai Ihania uutisia, tsemppiä pikku-taistelijalle ja vanhemmille paljon voimia!

Meillä mies sairastui nyt sit enterorokkoon. On kyllä ollut ihan hirveän kipeä. Ensin kova kuume, sitten alkoi kämmenet kutisemaan ja se on niin pahaa ettei pysty nukkumaan eli valvonut kaksi viimeistä yötä. Nyt ne lisäksi ovat arat ja nyt sit meni jalkapohjatkin aroiksi. Toi on kyllä yks hirveimmistä taudeista, mitä tiedän. Nyt ei voi kuin toivoa, että se jättää mut välistä!

Varasin huomiseksi itselleni vähän hemmottelua eli sokeroinnin ja kasvohoidon peräkkäin eli 2,5h omaa aikaa. Ihanaa!!
Maanantaina aloitan myös äitiyspilateksen. Saa nähdä millainen on, en oo ennen tollasessa ollut. Pilatesta kyllä harrastanut joskus vuosia sitten. Mut jos sais kehoon vähän liikettä. Nyt kyllä pari päivää ollut vatsa arka, kun oon koiran ulkoilutukset hoitanut yksin enkä oo tukivyötä älynnyt laittaa. Nyt vasta tänään aamulla tajusin, että toi voikin johtua tosta lenkkeilystä. Täytyy siis kokeilla, jos helpottaisi oloa.
 
Miten muilla alkuraskaudessa olevilla menee?

Mulla on nyt pahoinvointi helpottanut, ja oikestaan olo on kaikin puolin hyvä. Täysin tyhjäksi vatsaa, ja liian nälkäiseksi ei ole kumminkaan hyvä oloa päästää, koska sitten tulee huono olo.

Oletteko käyneet jo ensimmäisessä seulontaultrassa? Meillä on se ensi viikon perjantaina. Se jännittää. En osaa ollenkaan sanoa onko kaikki hyvin. Olen varautunut kaikkeen.

Lugesteronia ja zumenonia ajetaan nyt pikkuhiljaa alas. Terolutit lopetin jo viikko sitten. Lääkkeiden lopettaminen ei edes jännitä yhtään. Odotan vain, että ei tarvitse enää noita lugeja käyttää.

Aloitan maanantaina uudessa työssä, jota hain jo keväällä. Uusi työ on sitä, mistä olen haaveillut ja odotan innoissani. Toki vähän jännittää sitten aika pian ilmoittaa, että olen kohta jäämässä äippälomalle. Olettaen, että kaikki on hyvin. :unsure:

Rv 10+6
Edit. Olin aikaisemmin laittanut viikon liikaa raskausviikkoihin
 
Viimeksi muokattu:
@Ismundo muistan, että ollaan aika samoilla viikoilla. Mulla Zumenon lopetettiin kokonaan jo viikon 9 lopussa, outoa että sen lopettamisessa on näin suuria vaihteluja. Alkoi heti pelottaa ettei vaan lopetettu liian aikaisin...

Kiva, että vointisi on hyvä! Itselläni vielä ajoittaista kuvotusta.
 
@FridaHelmi näissä on lääkärikohtaisia eroja. Ei käyty varhaisultrassa omalla lääkärillä, kun hän oli lomalla, niin tämä sijainenkin olisi lopettanut lääkkeet 10 viikolle. Onneksi oma lääkäri oli mulle jo aikaisemmin puhunut, että lääkkeet jatkuu viikolle 12 asti. Luulen, että mulla jatkuu noin pitkään, koska jo luonnostaan mulla oli merkkejä, että keltarauhashormonia erittyy vähäsen. Mulla oli mm. pitkään tiputteluvuotoa ennen menkkoja. Mulla oli jo insseissä luget tukena.

Onko sulla paino noussut? Mulla on jo melkein 2kg. :whistle: toki aamupaino vaihtelee jonkin verran. Olen normaalipainoinen muuten. Farkut menee kyllä jalkaan, mutta vähän kiristää vyötäröltä. Ruokahalu on kyllä ollut kova. Tuntuu, että kokoajan on nälkä. Tosin aloitin taas loman jälkeen työmatkapyöräilyn ja treenaamisenkin säännöllisemmin, joten on energiankulutus kasvanut muutenkin.
 
Moi kaikki naiset,

Täällä mennään jo viikoilla 20+3. Rakenneultra oli tällä viikolla ja tyyppi oli ihan kunnossa. Uuteen sokerirasitukseen joudun varmaan, kun ainakaan koon alapäässä ei oltu sikiön osalta. Ja sukupuolikin selvisi, eli meille tulee tyttö :love: Mentiin myös kihloihin, että täytyy varmaan häät tässä vielä järjestää tämän vuoden puolella. :)
 
Haikara matkalla :love:

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

lullaby ... 7.IVF ... kolmas ... 6.9.2018
Choco coco ... 2.IVF 1.PAS ... kolmas ... 4.10.2018
Iiris80 ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 20.10.2018
Mamido ... luomu 2.IVF:n jälkeen ... kolmas ... 11.11.2018
mmmoi ... 1.ICSI 3.PAS ... toinen ... 19.12.2018
kettuperhe ... 1. IVF ... toinen ... 1.1.2019
An1z81 ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ... 3.1.2019
Miitta37 ... 1.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... ?.1.2019
Alessandra ...
Fainatus ... 1.IVF 1.PAS ... ? ... 1.3.2019
Toiveikas81 ... 3.ICSI ... ensimmäinen ... ?.3.2019
Ismundo ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen? ...


Myöhemmin onnistuvat :unsure:

Lia_ (2.ICSI - keskeytys rv22+1)
Tinnu (3.hoito/4.alkio - kkm)
Nenna81 (2.IVF 3.PAS - kkm)
AdeliinaJosefiina (2.ICSI 2.PAS - km)
Ravishing (1.IVF - kkm)
love- (1.ICSI ?.PAS - kem)
Jantzu (1.ICSI 2.PAS - kkm)
reason (2.IVF - kkm)
Molly3 (2 IVF+1 hoito lahjasoluilla 2.pas - tm)
Iiqu (? - kkm)
gemmy (3.IVF/1.PAS - kkm+tm)
Domi (4.IVF/1.PAS - tm)
Noran (2.IVF 2.PAS - ku)
Voyage (? - ku)
kiia-s (1.IVF 5.PAS - tm/km)


Maaliin päässeet (y)

Henrietta77 ... 1.ICSI ... toinen ... 39+3 ... 13.1.2018
Caro87 ... 2.IVF 1.PAS ... toinen ... 38+6 ... 17.2.2018
MyMa ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 40+6 ... 24.2.2018
Ranau ... 1. IVF ... toinen ... 40+0 ... 26.2.2018
Xienna ... 2.ICSI 1.PAS ... toinen (1.yhteinen) ... 39+2 ... 21.3.2018
mavli ... 2.IVF/ICSI 1.PAS ... toinen ... 29+1 ... 5.4.2018
esemila ... 9.PAS (lahjamunasolut) ... toinen ... 32+3 ... 15.4.2018 ?
Helios... ... 4.ICSI 8.PAS (lahjasiittiöt) ... ensimmäinen ... 34+4 ... 23.4.2018
#hope ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 36+6 ... 30.4.2018
Bridge ... 5.ICSI:n jälk.lahja-alkio ... ensimmäinen ... 38+5 ... 23.5.2018
Siida ... 3.ICSI 1.PAS ... toinen ja kolmas... 37+6 ... 31.5.2018
maljakko ... 3.ICSI 2.PAS .. ensimmäinen ... 36+0 ... 31.5.2018
SalamaT ... 3.IVF 3.PAS ... ensimmäinen ... 40+1 ... 1.6.2018
kiuski ... 2.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... 41+6 ... 7.7.2018
Zoona ... 2.IVF 3.PAS ... toinen ... 35+3 ... 10.7.2018
marrasmai ... 5.ICSI ... ensimmäinen ... 40+3 ... 11.7.2018


************
Päivitykset siten, että ota [ quote ] alusta ja lopusta pois. Jokainen voi päivittää itse tai jättää punaisella värillä / muuten selkeästi päivityspyynnön
 
Viimeksi muokattu:
@Ismundo Heh, en uskalla mennä puntarille... Paino noussut varmaan 3-4 kiloa kun kuvotukseen ei ole auttanut muu kuin jatkuva syöminen... Mä kans treenaan yleensä säännöllisesti, mut mökillä ei samalla tavalla voinut eikä ois jaksanutkaan. Nyt on olo varsin punkero :). Toivottavasti tää tasaantuis. Kiva jos oot päässyt treeniin taas kii ja että uus duuni innostaa!

Joo, ja noi lääkejutut on lekurikohtaisia. Kai niihin on vain luotettava...
 
@Ismundo mulla ei ole edelleenkään mitään raskausoireita ja painoa ei ole tullut vielä yhtään lisää. Siksi tuntuukin hieman epätodelliselta että olen raskaana.

Mutta raskaana ollaan. Kävin tänään nt-ultrassa ja kaikki oli hyvin. Oli kiva katsella sikiötä kuvaruudulta kun se vilkkaasti heilutteli käsiä ja jalkoja. Tuli hyvä fiilis ja sai vähän konkretiaa tähän odotukseen. Seuraavia etappeja odotellessa. Syyskuussa olis lääkärineuvola ja lokakuussa rakenneultra. Sokerirasitus mulla on jo 2 viikon päästä kun on entuudestaan riskitekijöitä. Et näillä eteenpäin.

@kettuperhe onnea tyttövauvasta!

Rv 12
 
@kettuperhe Paljon onnea!!:love: Nyt vain nautiskelemaan loppuajasta huoletta! Mulla rakenneultra ens viikon To, ja kovin malttamaton jo! Mutta kun aika tähänkin asti mennyt nopee, niin eiköhän sekin To tule nopeaa ;) Yhtään en kyl osaa aavistaa kumpi ois tulossa, mut ehdottomasti halutaan tietää sitten.

Mulla oli neuvolalääkäri tänään, ja kaikki kunnossa. En ole vielä lisärautaakaan tarvinnut, mutta halusin otattaa tänään verikokeet kuitenkin, että näkee tilnateen, kun on pääkipuilua ollut välillä vieläkin. Pahimmat migreenit onneksi ohi, ja olo pirteämpi.

Anzu, rv20+1
 
Hienoja ultra- ym. uutisia täällä ollu monella viime aikoina! :love:(y)

Oon nyt ite käyny viikon välein neuvola-lääkäreissä, kun välillä oli kääntyny jotenkin vinoon tarjontaan.. nyt viimeks kuitenkin taas suorassa, ja pää alhaalla lantiossa. Kohdun kaula vähän pehmenny mut kuitenkin korkeella, eli lääkärin arvion mukaan tuskin alkaa syntyyn ennen LA:a. Toivon kyl ettei paljo silti ylikään sen menis.. lähinnä kun pelot ja ressi sitten vaan lisääntyy että istukka alkas rappeutuun jne. :/ Ei malttas enää odottaa että sais lapsen turvallisesti käsiin ja näkis kuka siellä on möyriny nää kaikki kuukaudet :rolleyes: <3 ultralla katottiin ja näytti jo sellaselta vauvan pulleelta, eikä sikiömäisen laihalta, mikä vielä esim. r-ultrassa.
Alakautta yritetään kuten aiemmatkin on tullu. Jos alkas vuotaa millon tahansa lapsivettä, pitäs mennä heti sairaalaan, kun sit voi syntyä nopeestikin.
Ens viikolla taas seuraava käynti.
Vähä hirvittää mitä vaaka näyttää kun viimeks oli tullu kilo lisää viikon aikana :eek: liekö suurin osa kuitenkin nilkkoihinkin ilmestynyttä turvotusta.. ettei ois niin kauhee laihdutusurakka sit taas normaalimittoihin. Ehkei niitä kakkuja, keksejä yms. tee sit enää niin mielikään kun toi yks pullahiiri irtaantuu tuolta erilleen :barefoot: yleensä oon enempi suolasen kun makeen perään.

Niin ja ettei nyt liian huolettomaks menis loppu viikotkaan, omakannasta tulkitsin niin että mulla sitte ois tällä kertaa se streptokokki, ja lapselle pitäs antaa antibioottia synnytyksessä :/ En käsitä mistä se nyt yhtäkkiä on tullu. Siellä luki jopa että sitä ois "runsaasti" ja sit oli lueteltu erilaisia lääkkeitä! Yritin soittaa neuvolaan mut eihän sinne päässy läpi eikä soitettu takasin vaikka jätin kakskin pyyntöö.. lähinnä vaan ettei ois tarvinnu hautoo tätä koko viikonloppua että oonko nyt ymmärtäny tuloksen oikein.. No kyselen lisää heti maanantaina.
Lukeeko tätä enää kukaan jo synnyttäny kellä ois ollu se, ja mitä erityistoimia siihen on liittyny, esim. lapsen seuranta ja tutkimukset syntymän jälkeen, menikö sairaalassa tavallista pidempään jne.?

Lisäks syksyn räkätautikierre ilmeisesti alkanu, ja pää ja kurkku täynnä limaa..:sick: nykysin mullekin näemmä tarttuu kaikki mitä lapselle tarhasta.

Muuten olo sellanen et toisaalta helpottavaa kun kohta pääsee näistä vaivoista (vihlonnat, nivelkivut, vessaravaaminen, aamuyön unettomuus ja siitä johtuva tolkuton päiväväsymys, joskus vieläkin lievä etominen, turvotukset..) ja raskaushuolista.. ja ettei tarvi olla enää sillee tarkkana syömisistä. Sairaalaan oon pakannu jo mukaan salmiakkia ja lakuja! Kaupan kautta kotiin tullessa sit homejuustoo ja graavilohta :D Toisaalta taas tosi haikeeta kun nää voi olla viimesiä raskausviikkoja enää koskaan....

37+2 (eli täysaikasuusraja ylitetty!)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: An1z81 ja Mandala
Mulla on strepto ja sain olisko ollu 6h välein spruutan antibioottia. Meillä nyt toki on ollut runsaasti muita haasteita, mutta ei se strepto ole mihinkään vaikuttanut. Kympin tyttö oli syntyessään sydänviastakin huolimatta. Se antibiootti on kai varmistamassa ettei tartu vauvaan mut ei sitä käsittääkseni vauvalle tarvi antaa.

Onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Me ollaan edelleen sairaalassa, mutta tyttö on ollut jotakuinkin stabiili nyt pari päivää. Mitä nyt välillä oksentelee mutta vaikea sanoa liittyykö sydänvikaan vai ihan siihen että on vauva.
 
  • Tykkää
Reactions: MyMa ja lullaby
Mulla oli ekassa raskaudessa streptokokki. Soitin aamuyöllä neljän aikaan vesien mentyä synnärille, josta kätilö katsoi tiedoista, että streptokokki positiivinen, kukaan ei ollut mulle sitä hoksannut ilmoittaa. Kätilö käski tulla kahdeksalta synnärille, että voidaan tiputtaa antibiootti, mut me kuiteski lähettiin heti ajeleen kun mä jotenkin aavistelin, että mun synnytys tulee olemaan nopea. Vähän nihkeesti ne siellä tuntui suhtautuvan, kun pölähdettiin samantien paikalle, mut hyvä, että tultiin kun olin jo 4 cm auki, vauva EI ollut lasketunut, eikä siitäkään ollut sanottu mitään, eli siinä olis vaara napanuoralla tulla ulos, en olis saanut kävellä vaan olis pitänyt olla makuuasennossa. Antibiootti annettiin sit siinä aika pian, mut vaadittua 4 tuntia syntymään ei ehtinyt tulla (ilmeisesti sen pitäis tippua 4 tuntia ennen kuin syntyy, että ehtii vaikuttamaan tai jotain..). Lopulta jouduttiin hätäsektioon, kun vauva tuli avosuisessa tarjonnassa eikä mahtunut tulemaan imukuppivedollakaan, pää oli sen verran vinossa. Mut hyvä, että sai antibiootit, vaikka niitä yleensä ottaen en mielellään otakaan, koska sektiohaava parani hyvin, ei tullut infektioita meille kummallekaan, vaikka vauvalla oli todella iso pahka päässä ja päänahka ihan vereslihalla. Toisessa raskaudessa ei ollut streptoa, pari kertaa ehdittiin näyte ottaa.
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Mulla oli esikoisessa kans streptokokki. Sain vaan antibiootteja kalvojen puhkaisusta, oli siis käynnistetty synnytys, lähtien muutaman tunnin välein tipan kautta. Lapselle ei aiheuttanut mitään, eikä lasta kyllä millään lailla käsittääkseni edes tämän puitteissa tarkastettu. Eli ei vaikuta muuhun kuin että äiti saa tipan kautta antibiootteja, jotka myös lopetetaan kun vauva syntynyt.

Tänään ollut jotenkin alaselkä taas kipeämpi ja aamusta oli vas.nivunen ja vas. alavatsa kipeä. En sit tiedä oonko rasittanut vai vaan kasvukipuja. Vauvan liikkeitä möyrimistä ja potkuja tunnen mahassa, mutta eivät tunnu vatsan päälle tai näy vielä mitenkään. Vissiin niin paksu etuistukka tällä kertaa, kun muistelen, että esikoisesta jo tuntui, vaikka silloinkin oli edessä istukka. Tosin esikoinen oli isompi kokoinen jo tässä vaiheessa.
Ihana oli eilen kun mies sanoi, että nyt täytyy kyllä oikein nauttia vauva-ajasta tulevan kanssa. Kysyin sitten, että etkö tehnyt niin esikoisen kohdalla? Niin sanoi, että tein, mutta se vauva-vaihe menee niin älyttömän nopeasti, niin nyt täytyy vielä enemmän. Tämä kun vielä on meidän viimeinen vauvamme, niin tosiaan täytyy itekin yrittää nauttia ja imeä se vauva-aika oikein itseensä.
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Olin np -ultrassa, ja laskettu aika aikaistui kuudella päivällä. Mietin että miten noin suuri heitto on mahdollinen, kun siirtopäivä on kuitenkin tarkasti tiedossa? Edellinen la oli laskettu sillä alkionsiirtokaavalla. Mulle siirettiin kolmipäiväinen. Onko alkio vaan kiinnittynyt heti vai miten tämä on selitettävissä, onko kellään kokemusta?
 
Me käytiin äsken ultrassa ja kaikki oli hyvin. :love:Olen kyllä niin helpottunut, jotenkin pelkäsin pahinta. Pahoinvointi palasi taas ainakin hetkellisesti, kun aamupala lensi kaaressa ulos. :sick:

@FridaHelmi meilläkin sikiön koko oli pari päivää edellä. Tosin laskettua aikaa kätilö ei vaihtanut. Mutta hän sanoi, että usein ivf-alkuiset jostain syystä ottavat alussa kovemman kasvupyrähdyksen. Jospa teillä on sitten pyrähtänyt vain oikein kunnolla :)

Ismundo rv 11+6
 
  • Tykkää
Reactions: karhuemo75
@Ismundo Kiva kuulla, että ultrassa oli kaikki hyvin! On se niin suuri helpotus. Jännä, että teilläkin ollaan edellä kasvussa :). Mullakin on edelleen välillä kuvotusta, etenkin jos vähänkin pääsee nälkä yllättämään. Väsyttää myös tavallista enemmän.
 
Nopeasti vaan tässä sanon, että meillä mun pääkopalle helpointa ruokaa aluksi oli Simppeli Sormiruokakeittiön sivuilta löytyvät letut, muffinssit ja pannarit. Tokihan ne meni pienissä käsissä osaksi muhjuksi, mutta suuhun meni ja helposti alas, ei tullut sitä kakomista mitä pelkäsin aluksi kovasti kun kuulostaahan se kauhealta eikä siinä mikään järki maailmassa auttanut vaikka tiesi että se kakominen on vaan hyvä asia eikä tarkoita tukehtumista.
Maissinaksut tosiaan myös kun sulaa suuhun tosi nopeasti. Kurkusta sisustaa tarjosin aika pitkään vaan.

Tässä on yksi tosi hyvä muffinssiohje. Ollaan tehty näitä varmaan jo yli vuosi, aina löytyy pakkasesta. TODELLA pehmeitä ja kuohkeita myös sulatettuna.
https://www.stoori.fi/munkin-matkassa/helpot-kauramuffinssit/
 
It's a boy!!! :love: Rakenneultra oli eilen, ja pikkuisella kaikki hyvin! Kovasti oli aktiivinen kaveri ultraus hetkellä, ja pikku vehkeitä esitteli niin ettei kätilö edes ehtinyt kysyä kunnolla, että halutaanko tietää kumpi tulee :D:D Kummatkin miehen kanssa samaan aikaan naurahdettiin että jahas, mitkäs ne siinä näkyy :p Olo on todella helpottunut nyt, kun tietää että kaikki hyvin, ja vauva kehittynyt juuri oikeeseen tahtiin. Hän katseli myös meitä ultrauksen alussa suoraan päin :love: Näytti pikku alienilta, kun silmät vielä vähän kaukana toisistaan, mutta hirmu söpö pikku nenä ja raajat. Kävin heti ultran ja lounaan jälkeen ostamassa ekat ostokset henkkamaukalta :rolleyes:

@Ismundo Ihana kuulla että teilläkin kaikki hyvin (y):love: Kohta sullakin jo eka kolmannes selätetty, ja varmaan olotkin paranee sitten toivottavasti, ettei tarttis laattailla tolleen!

Kiva lukea myös jo synnyttäneidenkin juttuja! Hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen (y)

Viikonloppuja kaikille :love:

Anzu ja "Otso" 21+1 ( ultran perusteella 21+6 )
 
Ressaavia nää viimeset viikot.. toissayönä epäilin jo että alkoi tihkua lapsivettä, kun pöntöllä lorahti jotain jostain ja oli muutenkin märkää, ja kun ei tässä raskaudessa aiemmin oo ollu ollenkaan sellasta vetisen juoksevaa v.vuotoo. Jopa yks aavistuksen kipee supistus aamusta. Pakkohan se oli käydä sairaalassa tarkistaan tilanne, mutta väärä hälyytys! Kuulema ihan normaalia että ennen synnytystä alkaa tulla enempi v.vuotoo. Mitenkähän senkin nyt sit erottaa lapsivedestä jos oikeesti alkas tihkua?!
No helpottihan se kuitenkin että otettiin samalla sykekäyrää ja katottiin ultralla mm. napanuoran virtaukset, ja kaikki näytti olevan erinomasesti (ja mikäs siinä, tutkimukseen osallistu nuori komee lääkärikokelas..että tällänen myöhäissinkku yh:kin pääsee vielä joskus miehen käsittelyyn.. :D). Lapsen painoarvio tällä hetkellä n. 3200g. Kohdun kaulassa ei mitään muutoksia edelliseen, pehmee mutta täysmittanen 2-3cm. Että kyllä tässä varmaan vähintään LA saakka odotellaan.... oisin ollu jo ihan valmis eilenkin jäämään sairaalaan. Minkähänlainen hermoraunio sitä alkaa olla jos rupee meneen useemman päivän yli LA :oops:
Mielenpahotus sattu sit pois lähteissä, kun pysäkillä ootellessa näin selkeesti raskaanaolevan (ei siis muuten vaan tukevan) vetelevän tupakkia :devil: oma asiahan se paljonko saastuttaa omia keuhkoja mut en käsitä miksei voi tosta tavasta luopua toisen ihmisen, edes lapsensa hyväks.. Onneks näitä näkee nykysin melko harvoin.

39+0
 
Varovasti hipsin tälle puolelle, keskiviikkona PP6 blaston siirrosta testattu eka haaleva viiva joka onneksemme on vahvistunut hyvin. Iha oikeassa on kyllä ne ihmiset jotka sanoo että plussasta se piina vasta alkaa. Ei oo piinapäivätkään menny ikään näin hitaasti ku tämä loppuviikko. Menkat ois pitänyt eilen alkaa mutta eipä näkynyt. Tänäaamuna viiminen lutinus, onneksi. :cautious:

Tässä siirrossa oli mukana gonapeptyl, mutta luulen että suurempi vaikutus oli sillä että oli eka blasto joka siirrettiin, pakkaseen ei jäänyt mitään. Tää oli siis 2.ivf 2.pas.

Aika pian siirron jälkeen tuntu ihan alavatsalla välillä aika inhottavaakin jomotusta, se on nyt hieman hellittänyt. Tissikipu alkoi testiä edeltävänä yönä ja siitä oikeastaan tiesikin jo tuloksen kun ei aikaisemmissa siirroissa ole ollut. (y) Muuten ollut vielä aika oireetonta, ehkä vähän viluisempi kun normaalisti.

Harmi ku täällä on nyt aika hiljaista, ja kaikki on niin kamalan pitkällä :eek:

-dino- 4+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mandala ja Ismundo
Haikara matkalla :love:

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

lullaby ... 7.IVF ... kolmas ... 6.9.2018
Choco coco ... 2.IVF 1.PAS ... kolmas ... 4.10.2018
Iiris80 ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 20.10.2018
Mamido ... luomu 2.IVF:n jälkeen ... kolmas ... 11.11.2018
mmmoi ... 1.ICSI 3.PAS ... toinen ... 19.12.2018
kettuperhe ... 1. IVF ... toinen ... 1.1.2019
An1z81 ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ... 3.1.2019
Miitta37 ... 1.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... ?.1.2019
Alessandra ...
Fainatus ... 1.IVF 1.PAS ... ? ... 1.3.2019
Toiveikas81 ... 3.ICSI ... ensimmäinen ... ?.3.2019
Ismundo ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen? ...
-dino- ... 2.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ... 11.5.2019


Myöhemmin onnistuvat :unsure:

Lia_ (2.ICSI - keskeytys rv22+1)
Tinnu (3.hoito/4.alkio - kkm)
Nenna81 (2.IVF 3.PAS - kkm)
AdeliinaJosefiina (2.ICSI 2.PAS - km)
Ravishing (1.IVF - kkm)
love- (1.ICSI ?.PAS - kem)
Jantzu (1.ICSI 2.PAS - kkm)
reason (2.IVF - kkm)
Molly3 (2 IVF+1 hoito lahjasoluilla 2.pas - tm)
Iiqu (? - kkm)
gemmy (3.IVF/1.PAS - kkm+tm)
Domi (4.IVF/1.PAS - tm)
Noran (2.IVF 2.PAS - ku)
Voyage (? - ku)
kiia-s (1.IVF 5.PAS - tm/km)


Maaliin päässeet (y)

Henrietta77 ... 1.ICSI ... toinen ... 39+3 ... 13.1.2018
Caro87 ... 2.IVF 1.PAS ... toinen ... 38+6 ... 17.2.2018
MyMa ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 40+6 ... 24.2.2018
Ranau ... 1. IVF ... toinen ... 40+0 ... 26.2.2018
Xienna ... 2.ICSI 1.PAS ... toinen (1.yhteinen) ... 39+2 ... 21.3.2018
mavli ... 2.IVF/ICSI 1.PAS ... toinen ... 29+1 ... 5.4.2018
esemila ... 9.PAS (lahjamunasolut) ... toinen ... 32+3 ... 15.4.2018 ?
Helios... ... 4.ICSI 8.PAS (lahjasiittiöt) ... ensimmäinen ... 34+4 ... 23.4.2018
#hope ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 36+6 ... 30.4.2018
Bridge ... 5.ICSI:n jälk.lahja-alkio ... ensimmäinen ... 38+5 ... 23.5.2018
Siida ... 3.ICSI 1.PAS ... toinen ja kolmas... 37+6 ... 31.5.2018
maljakko ... 3.ICSI 2.PAS .. ensimmäinen ... 36+0 ... 31.5.2018
SalamaT ... 3.IVF 3.PAS ... ensimmäinen ... 40+1 ... 1.6.2018
kiuski ... 2.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... 41+6 ... 7.7.2018
Zoona ... 2.IVF 3.PAS ... toinen ... 35+3 ... 10.7.2018
marrasmai ... 5.ICSI ... ensimmäinen ... 40+3 ... 11.7.2018


************
Päivitykset siten, että ota [ quote ] alusta ja lopusta pois. Jokainen voi päivittää itse tai jättää punaisella värillä / muuten selkeästi päivityspyynnön
 
Onnittelut @-dino- plussasta!

Täällä porskutetaan yli puolivälin. Lähinnä turvotus on vaivana, mutta mm. salillakin oon käyny. Pitkään istuminen saa jalat turpoamaan.

Hankintoja on jo tehty ja paperin äippäpakkaukseenkin sai neuvolasta. Laitoin Kelaan tiedot, niin saa nähdä koska se tulee. Teini haluaa tehdä siitä unboxing videon. Ihanaa kun se on niin mukana tässä odotuksessa. Pehmentää murrosikää.

22+5
 
  • Tykkää
Reactions: kirsillevauva

Yhteistyössä