~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Siidalle tsempit loppumetreille! ❤

Lullaby no jo on ihme parvo kun tulee ja menee, höh. Toivotaan ettei nyt kuitenkaan olisi sitä!

Kettuperhe ihanaa että siellä ultrassa kaikki hyvin :love:

Olen nyt lopultakin sillä sairaslomalla, lääkäri ilmoitti että nyt riittää kun kohdunkaula rupes uhkaavasti lyhenemään. Eli noin viikkoa aiottua aiemmin jäin pois.

Oma reaktio vapaaseen yllätti täysin, olen ollut ihan surkea ja itkin ekat kaksi päivää. Näemmä oon aiemmin työntänyt vasn taka-alalle suurimman osan sydänvian aiheuttamista tunteista ja peloista, ja ne lähtivät purkautumaan kun ei enää ollutkaan töitä joihin keskittyä. Vetäisin päälle sellaisen maailmanluokan ahdistuksen, että oon vaan kiukutellut sinne toisella puolella maata sijaitsevalle synnärille ja juuri nyt tuntuu täysin mahdottomalta luottaa että yhtään mikään tässä hommassa voisi mennä hyvin. Tää vikakin tulee yhdelle per 2000 syntynyttä lasta, että miksipä ei jatkuisi tää meidän tuuri samaan malliin. Enkä yhtään halua mennä täysin tuntemattomaan paikkaan synnyttämään. Vihaan niiden sitä saamarin diftongiaksenttiakin.

Yhtäkkiä tuntuu myös todella yksinäiseltä, kun en tunne ketään joilla olisi edes lähimain saman tason ongelmia tiedossa. Vertaistukiryhmät eivät tunnu auttavan juurikaan tähän sydänasiaan.
 
Ultassa käyty. Syke näkyi, mut vastasi viikkoa 6+3, kun nyt ois 7+1. Vieläkin vuotelee vähän eikä lääkäri osannut määritellä syytä muuta kuin pas. Ahdistaa ihan mielettömästi, että joudunko nyt kärvistelemään jatkossakin keskenmenon pelossa? Eipä kyllä helpottanu oloa yhtään toi ultra.
 
marrasmai todella ikäviä tunteita, mutta myös todella hyvä että pääset nyt käsittelemään asiaa <3 Tiedän nuo tunteet vertaistuen tarpeesta ja puuttumisesta, itse en ole löytänyt oikein mistään muualta vertaistukea tilanteeseen kun hieman huonekavereilta sairaalasta. Jälleen kerran on kyse sellaisista asioista, joita kukaan muu kuin sen kokenut ei voi täysin ymmärtää. Mä kirosin myös osastolla maatessani tuota, kuinka pieni määrä lapsia syntyy alle 30 raskausviikolla ja taas osu kohdalle.. :( Ei varmasti auta kuin yrittää pikkuhiljaa rakentaa se luottamus, he ovat ammattilaisia ja osaavat parhaiten auttaa teitä ja teidän pikkuista. Ne asiat sitten vain tapahtuu ja sitä elää niiden kanssa vaikka etukäteen kaikki on todella pelottavaa ja ajattelee, ettei ikinä.. <3

Miitta meillä oli varhaisultrassa sama tilanne, itseasiassa taisi olla aika samat nuo viikotkin! Viikon päästä ultrattiin uudestaan ja kaikki oli hyvin. Vieläkään ei tainnut täysin vastata mitat viikkoja mutta itsekin näin että on kasvanut ja sydän sykkii. Tsemppiä epätietoisuuteen!
 
@atvk87 joo näillä näkymin. Oon muutenkin aika kotihiiri ja tosi huono sietämään olosuhteita joita en voi itse hallita, joten mun ahdistus on kasvanut jo ihan järjettömiin mittasuhteisiin. Mulla menee minkä vaan matkankin buukkaamiseen aina viikkotolkulla aikaa, kun pitää selvittää jokainen yksityiskohta etukäteen. Eli ajatus ventovieraasta paikasta josta en saa tietää paljoakaan etukäteen enkä nähdä yhtään kuvaa ja aivan kaiken suhteen täysin toisten armoilla olemisesta menee vaan tosi pahasti yli mun sietokyvyn.
 
Ei tullut oikein nukutua taaskaan, kun mietin vaan eilistä. Harmittaa, kun se lääkärikin oli nuori ja kokenaton, minkä huomasi heti kun puhuttiin ivf-hoidosta ja muutenkin näistä raskauteen liittyvistä asioista. Ajattelin varata uuden ultran yksityiseltä (eilinen kunnallinen) että saisi varmistusta tälle tilanteelle, mut milloinkohan se olisi hyvä ottaa, ettei oo liian pian? Ens viikolla pitää varata neuvolakin, mut oon niin pelko perseessä etten haluaisi. Jos ehtisi käydä uudessa ultrassa ennen neuvolakäyntiä? Niin, ja tissikipukin tuntuu kadoneen yön aikana mut eipähän vuoda mitään. Kauheeta olla tällänen neuroottinen oireiden kyttääjä ja jos tää epätietosuus kestää pitkäänkin.

@marrasmai oot kyllä ansainnut kaiken hyvän. Sun raskauttta kun oon seurannut täällä, niin aikamoisessa stressissä oot joutunut olla. Toivottavasti saat nyt levättyä ja että kaikki menisi hyvin :love:.
 
@Miitta37 Mää kävin yksityisellä lapsettomuusklinikalla ultrassa ja voin kyllä suositella. Ymmärtää asian ja palvelu oli loistavaa. Mee ihmeessä heti kun pääset, niin ei tarvitse murehtia. Niihin saa ajankin nopeasti. Mitä sitä suotta yksin murehtii. Ja tuolla ainakin lasku tulee perässä, niin sekään ei heti huoleta :)
 
@marrasmai tsempit loppusuoralle. Ymmärrän tuskaasi, itsekin en pidä oudoista paikoista ja tilanteista. Kysyn kyllä yleensä suoraan, että miten täällä toimitaan ja mitä tapahtuu, mutta tuo sun tilanne on tietysti ihan eri. Varmaan luonnollisesta jännittää. Ihmiskroppa on suunniteltu niin. Suojelet pikkuista vaistomaisesti.
 
Mä mietin sitä ultran ajankohtaa sen takia, et jos alkio ehtis kasvaa vähän. Näkis sitten kasvaako olkenkaan vai kasvaako tasaisesti tai oliko nyt vaan mittavirhe. Oon saanut sen käsityksen et alkuraskauden ultra yksityisellä voi maksaa pari sataa. Onko kukaan teistä käyny yksityisellä vaan ultrassa? Täällä meilläpäin ei oo yksityistä lapsettomuusklinikkaa, joten oon yrittänyt katsia jotain alkuraskauden ultraukseen perehtynyttä lääkäriä ja ne ajat menis 3 viikon päähän, kun en viittis taas käydä työajallla lääkärissä.

Aika sekavat fiilikset ja välillä tulee ajatuksia miksi tuli lähdettyä tähän, kun tää on näin vakeeta jo näin alussa. Jaksanko mä stressin, kun jo näin pienestä on kova stressi ja kaikki pyörii mielessä koko ajan.
 
Miitta mä kävin melkein viikon välein ultrassa, varsinkin juuri vuotelevassa eka raskaudessa. Se hinta riippuu tekijästä, mut Oulussa on esim. todella kokenut yksityinen kätilö, joka ultraa ja hän laskuttaa vähemmän, olisko ollut 60-80 euron tietämillä. Lääkärit laskuttaa 120-150 e Oulussa alkuraskauden ultrasta. Ja se todellakin vaikuttaa, kuka mittaa. Sinuna kävisin noin viikon päästä ja jos et jaksa ihan niin kauan odottaa, ota maanantaille netistä ultra-aika. Mulla on vaihdellut molempien kohdalla päivät, aina ovat olleet 1-3 päivää "jäljessä". Se millinkin heitto taitaa tehdä pari päivää sinne tänne.
 
@Miitta37 rv7 eteenpäin näkyy jo kaikilla syke jos on näkyäkseen, että jos edes viikon jaksat odottaa niin ihan taatusti näkyy jo kasvua. Eli esim ens viikon lopulla voisit mennä jos vaan saat ajan?! Mä kävin Tre yksit. lapsettomuusklinikalla ja silloin varhaisuä oli muistaakseni samaa luokkaa kuin Tupsuli kertoi eli jossain 150e tienoilla. Sitten rv9 kävin ihan vaan yksityisellä gynellä (jonka kuvauksessa kyllä erikseen luki että "alkuraskauden ultraäänitutkimukset". Se maksoi kelan jälkeen n. 90e. Jos ei tuollaista erityisesti ultraukseen perehtynyttä lääkäriä tahdo löytyä, niin eiköhän tavallinen gynekologi asian osaa kuitenkin?! Voihan sitä vaikka vielä aikaa varatessa kysyä (jos puhelimitse varaa), että voisiko ko. lääkäriltä varmistaa että varhaisultraus on ok? Tai siis että tylsä jos varaa ajan ja maksaa, ja paikan päällä lääkäri sanookin vaikka että "en oo tässä kovin hyvä" tms tylsää.

Mutta en kans murehtisi, tosiaan noin alussa pienikin mittavirhe saa viikot heittämään häränpyllyä, ja voi kuvitella kuinka vaikeaa on tarkkaan saad sumuiselta ruudulta mitattu liikkuva, alle 10 mm toukkaa.. :LOL: Tosi ärsyttävää sanoa, mutta aika kuluu superäkkiä ja sitten alkaa mitatkin varmistua. Tsemppiä piinaan! (y)

@marrasmai voi että, kurjaa kun oot noin stressaantunut:( En nyt oikein mitään hyviä lohdun sanoja keksi, mutta ittellä monesti elämän kriisitilanteissa (perheenjäsenen kuolema ym) on auttanut, kun antaa niille tunteille luvan vyöryä päälle. Oon kans sen tyylinen että kiellän vaikeita tunteita ja laitan ne piiloon, mutta sitten kun joskus on syystä tai toisesta päässyt romahtamaan, niin vähän päästä olo on hieman kevyempi. Eli ota joku ilta että rääyt räkä naamalla ja hakkaat tyynyä ja huuda tuuleen turhautumista ja surua, niin ehkä siitä voi sitten helpottaa? Ei toimi kaikilla tietty. Lämmin halaus sulle ❤

Miten @Siida, joko joko joko..?
 
  • Tykkää
Reactions: marrasmai
MyMa, Ei, ei täällä mitään konkreettista ole tapahtunut vieläkään. Muutamia kipeähköjä suppareita tulee, muttei mitään säännöllistä todellakaan. Kyllä tää varmaan sinne tiistain kontrolliin menee ja sitte katotaan mitä tehdään.

Marrasmai, mää laidasta vähän luulen ymmärtäväni sun hädän. Olen itsekin ihminen, jonka on vaikea luottaa toisten tekemisiin, siis jos olen itse vaikka huonossa talvikelissä jonkun kyydissä, on olo ihan kauhea...niin paljon mieluummin ajaisin itse.....ihan kuin silloin muka ei voisi mitään sattua!?!?! Mutta, tietyissä tilanteissa vaan on erittäin vaikea antaa ohjia jollekkin toiselle ja olla vain matkustajana. Tyttö kun sairasti pienempänä muutavan vakavan hengitystieinfektion ja oli henkitoreissaan sairaalassa päivätolkulla, niin voi äiti sitä toivottomuuden ja aviuttomuuden tunnetta, kun itse ei pysty tekemään mitään, mutta siltikään ei pysty luottamaan oikein toistenkaan ekemisiin
vaikka järki niin käskeekin tekemään ja vaikka kuinka sen tosiasian kyllä tajuaa, että noi toiset nyt tietää aika paljon paremmin mitä pitää tehdä ja mikä lasta auttaa, mutta ei, se hätä ja paniikki vaan tahtoo ottaa kohtuuttoman ison vallan.
Mulla on aika kova lentopelkokin ja moni reissu on jäänyt sen vuoksi toteutumatta. Tää johtuu varmasti ihan samasta asiasta, ettei vaan pysty luottamaan kun on itse kykenemätön kontrolloimaan mitään. Niin typerää ja niin idioottia. Tää ei kuitenkaan päde kaikissa asioissa. Ei mun tarvitse todellaan kaikkea hallita, mutta tietyissä asioissa se nousee pintaan.
Teiän tilanne on todella vaikea ja täynnä epätietoisuutta ja on enemmän kuin ymmärrettävää, että asiat huolestuttaa ihan järkyttävän paljon. On hyvä vaan että itket ja käyt.noita tunteita läpi. Aina se helpottaa ja selkeyttää omaa päätä. Lähetän isoimman mahdollisen voimahalauksen sinne meren toiselle puolelle❤❤❤❤
 
Viimeksi muokattu:
Terve pitkästä aikaan! Täältä taas pitkästä aikaa ajattelin laittaa hieman kuulumisia. Meidän poju on 5 vk vanha ja kotona ollaan oltu pari viikkoa nyt. Pojan eka viikko meni teholla ja seuraavat kaksi viikkoa Jorvissa osastolla. Hätäsektiosta huolimatta poika vaikuttaa olevan täysin normaali vauva, vaikka lääkärit pelottelivat happenpuutteella. Paino alkaa pikku hiljaa hänellä nousemaan ja pituuttaki tulee lisää.

Itselläni ei ollut kauhean helppoa syntymän jälkeen, kun sain sairaalasta flunssan ja jouduin olemaan viikon erossa pojasta. Tämän jälkeen alkoivat rajut vuodot ja kaavintaan jouduin sitten lopulta pari viikkoa sitten. Sektiosta huolimatta kohtuun oli jäänyt istukan palanen, joka vuoteli. Kotiin pääsin veritankkauksen jälkeen ja elämä alkaa nyt pikku hiljaa hymyilemään taas.

Tsemppiä synnytystä odottaville ja muissa vaiheissa oleville. Se synnytys tulee nopeammin kuin voisi odottaakaan.

Helios + pikkuherra 5vk
 
Kyllä sitä joka päivä tänne tulee heti vakoileen kun joillain h-hetki lähestyy että jokos voidaan siirtää sinne parhaalle alalistalle :)
Että hurjasti (y)(y) Siidalle koitokseen, varmasti jännittää vähintään tuplasti kaksossynnytys, kun jo yhdenkin kanssa...

Täällä ei parvohommaa enää seurata sen kummemmin, onneks viikot alkaa olla jo suht pitkällä, ja kaipa loogisesti ajatelleen niissä molemmissakin arvoissa ois jo selkee nousu tapahtunu jos tartunta ois tullu.. toinenhan on pysyny jatkuvasti negana. Ei osata sanoo miks joillain se "tuore"arvo häilyy siinä rajoilla, on kuulema vaan jotain epäspesifistä reaktiivisuutta, mitä sitten tarkalleen ottaen tarkottaakaan.
Sokeriraistus käyty perjantaina, ja paasto ym. oli helpompaa mitä muistin viime kerrasta.. olin varma että joutus meneen illalla nälissään nukkuun muttei aamullakaan vielä oikein mitään.. tankkasin kyllä melko ähkyyn ennen sitä 12 tunnin aikarajaa ja oli piukee olo koko illan. Litkun sain alas melkein kerrasta alle minuutissa ja pari tuntia kului nopeesti siellä lehtiä lukien. Ehkä näistä helteistä on ainakin se hyöty että pärjää kevyemmälläkin ruualla.
Huomenna neuvolaan, ja ilmeisesti vakituinen kiva th on lomilla kun on siirretty sille ärsyttävälle joka ei mm. suotunu kertoon sillon niitä seulan arvoja... eipä tee mieli siltä alkaa kyseleen mitään ylimäärästä tai selittään mistään vuodoista yms. huolista, kun pitää jo muutenkin niin turhia murehtivana "huolenpesänä"! Aattelin etten kysy siltä edes niitä sokeriarvojakaan, vaan kyttään mieluummin omakantaa. Kai se niistä jotain sanoo jos jotain häikkää on...

Rautatableteista ensin tuntu tulevan ummetusta pari päivää, ja sen jälkeen ollu pikemminkin päinvastoin, välillä tulee lähes ripulimaista velliä (sori tarkka kuvaus..) ja joutuu istuun pitkään pöntöllä suoli ihan krampissa..pukamatkin "tykkää" ja alkaa herkästi vuotaa.. En tiä pitäskö kokeilla jotain toista merkkiä, kun kaikissa kuitenkin näyttäs lukevan sama, eli voi aiheuttaa vatsaoireita. En muista että viime raskaudessa ois ollu mitään erityisempää, tosin maha pysy kyllä normaalia löysemmällä koko ajan. Mut ei kai tälle mitään voi, pienempi paha tää kuitenkin on kun jos hemoglobiini laskis jatkuvasti..
Alkanu olla karseita suonenvetoja lähes aina aamusin heräillessä, ja löytyny vaan ristiriitasia tietoja saako magnesiumia syödä vai ei.. katoin että r-monivitamiinissa sitä on 48% päivän tarpeesta ja ois mulla sellasia tabletteja missä on 100%, mutta sitten tulis jo "yliannos" että uskaltaakohan sitä kuitenkaan ottaa, eli haittaako jos magnesiumia tulis noin reilusti.. purkissa kyllä sanotaan ettei vuorokausiannosta saa ylittää, mutta jos ottas puolikkaita? Tätäkään en viitsi huomenna kysellä, voin kuvitella kuinka se naljailis vaan jotain että "no raskaudessa nyt on kaikkia vaivoja ja itehän sä olet tän tilantees valinnu..!" :devil: Taidan taktisesti "unohtaa" kysyä sitä siellä käynnillä ja sit käyn sen jälkeen kysyyn joltain muulta.

25+4
 
Viimeksi muokattu:
Sain järkättyä ultran yksityiselle viikon päähän ja pitäisi olla sellanen, joka osaa nämä jutut. Nyt vaan odottelen sitä, et kuulen mikä tilanne on silloin. Soitin myös neuvolaan ja aika on vasta 10+1 pas:sta laskien. Tuntuu vieläkin oudolta nämä raskausonnittekut, kun terkkari onnitteli. En vaan ymmärrä olevani raskaana ja silloin vasta outoa olikin kun ultralääkäri onnitteli viime perjantaina...
 
Pitkästä aikaa jaksoin kahlata edelliset viestit läpi. On ollut niin huono olo, varsinkin iltaisin, ettei oo vaan jaksanut tulla lukemaan. Nyt vähän parempi olo onneksi. Pinna kyllä on niin lyhyt, että huhhuh.. Jotenkin on taas ruvennut takaraivoon tulemaan se huoli, jos kaikki ei olekaan kunnossa. Näin kävi myös esikoisen kohdalla samoilla viikoilla. Varmaan se kun varhaisultrasta alkaa olla aikaa ja nt-ultraan on myös vielä aikaa. Mut yritän nyt pysyä poissa ylimääräisistä ultrista ja odottaa tota nt-ultraa rauhassa.

Jännät ajat rupeaa monilla olemaan synnytyksen suhteen. Tsemppiä tasapuolisesti kaikille siihen rupeamaan ryhtyville.

@lullaby Rautatableteista, eli rauta aiheuttaa monille noita erilaisia vatsaoireita. Joillekin saattaa auttaa erimuodossa oleva rauta eli joku toinen valmiste voi aiheuttaa vähemmän oireita. Magnesiumia voit kyllä ottaa. Itse söin edellisessä raskaudessa monivitamiinia, lisäksi 2 tabl. magnesiumiasitraattia yht. 300mg + sit mitä tossa monivitamiinissa oli. T:farmaseutti:)

mmmoi 10+5
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Miitta, mulla oli myös varhaisultrassa sama tilanne, joten feel you... Mutta parin vkon päästä alkio oli jo ennemmin iso kuin pieni. Millien mittaaminen on tosi haastavaa, syke on kuitenkin se pääasia! Tsemppiä odotteluun!

Mitäs Siidan kontrolli sanoi?

Marrasmaille iso halaus, toivottavasti saat nyt levättyä ja mielialakin siitä kohenisi. En voi edes kuvitella huolen ja epätietoisuuden taakkaa sun tilanteessa <3

Täällä yhtenä kappaleena. Kävelyä (ylämäkiä!), touhua, odottelua... Supistaa kyllä ahkerasti mutta ei kipeästi ja sitten taas loppuu. Kai se joskus sieltä tajuaa tulla...

T. Salama 39+5
 
Kaikille ketkä miettii niitä yksityisiä ja extra ultria niin menkää ihmeessä, mulla ainakin keveni mieli kun ei tarvinu viikko tolkulla odotella. Tosin kävin vasta silloin rv16 terveystalolla ja katsoin vaan jonkun gynen jolla oli mainintaa varhaisultraamisesta jne. Mulla makso 100e ja se oli kyllä pieni hinta että jaksoi taas kuukauden eteepäin.

@marrasmai tsemppiä hirveesti sinne! Onhan se niin väärin kun vihdoin pitäisi huokaista helpotuksesta että raskausajasta selvitty niin teillä alkaakin ihan erilaiset huolet. Täällä jokainen pitää kuitenkin kaikki peukut ja varpaat pystyssä että pirpanan leikkaus menisi hyvin ❤

@Helios... No jopas sielläkin riittänyt äksöniä! Onneksi alkaa olla jo parempaa päin :)

@SalamaT siellä tullaan minähetkenä hyvänsä! Jännittäviä aikoja :love:

Kävin loppuviikosta mittaamassa verenpaineen uudestaan ja oli jo ihan normilukemissa vaikken nyt kamalasti edes istuskellut ennen sitä. Ehkä se aikaisempi korkea arvo johtui vaan vitutuksesta :whistle: ensi viikolla neuvolalääkäri joten kattokoon sielä vielä uudestaan.

Kiuski 36+2
 
  • Tykkää
Reactions: SalamaT
Moi kaikille! Mun kontrolli sanoi, että kaikki muuten kunnossa, mutta noi vauvojen painoarviot nyt oli muka lähes samat kuin viikko sitten. Lääkäri epäili, että viime viikon ultraaja olisi mitannut yläkanttiin tai hän nyt alakantttiin. Ja kun joks viheliäisen kerta on eri mittaaja, niin onpa kyllä itselläkin jo luotto mennyt noihin arvioihin. B-vauvan virtaukset oli himpun yläkanttiin ja sen vuoksi olisin voinut jäädä käynnistykseen hetikin, mutta että mun vanhemmat ehtii tulla hoitaan tytttöä ninin siirrettiin käynnistys torstaille.
Tuli mulla kyllä siinä vähän itkukin ja iski paniikki, että nyt hetikö!?!?!
Säälittävä olen, mutta en voi mitään että alkanu pelottaan taas aika sairaasti, vaikka tässä välillä olinkin jo mielestäni suht valmis synnyttään....enpä sitte ollutkaan.
Mutta, vauvat liikkuu hyvin, teki hengitysharjoituksia ja käyrät tosi hyvät. Sen suhteen ei mitään paniikkia.
 
  • Tykkää
Reactions: SalamaT
@Siida ihan varmasti jännittää! Mutta siellä on liuta ammattilaisia ottamassa pienet vastaan ja pitämässä susta huolen. Kaikki menee varmasti todella hyvin ❤ Nyt pistät vaan kämpän ja mielen kondikseen huomenna, otat pitkät yöunet ja annat mennä! Keskityt nyt vaan siihen että näet ne ihanuudet ihan kohta ja unohdat mielestäsi ne kaikki kauhukuvat mitä voi käydä jos ja jos. Sä et voi tehdä enää yhtään mitään paremmin tai enemmän, nyt vaan luotat niihin ammattilaisiin ja annat virran viedä ❤
 
Siida, tsemppiä ja onnea hurjasti tulevaan, hyvin se menee! (y):love: Just niin kuin Kiuskikin sanoi, siellä on parhaat mahdolliset ammattilaiset ympärillä. Ja meitä on varmasti melkoinen porukka täällä pitämässä sulle peukkuja ja jännäämässä puolestasi! :)

Salamalle myös onnea kovasti viime metreille, kohta sullakin on kauan kaivattu käärö kainalossa. :love::love:

Mitähän Bridgelle kuuluu?

Onnea hurjasti kaikille pienokaisensa jo saaneille! Tulkaahan tuonne alkionsiirrosta plussanneiden ketjuun jatkamaan juttua! :)

Edit: piti siis sanoa alkionsiirrosta plussanneiden VAUVAketjuun! :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: SalamaT
Nyt täällä taas poraan:cry:...ootte kyllä ihania tsemppareitanaan❤
Kiuski, mää niin yritän ajatella noin, kovasti yritän. Olen vain matkustaja, joku toinen ohjaa laivaa ja minä teen mitä käsketään.

Täällä on meitä nyt monta, joilla h-hetki ihan käsillä. Kovasti ONNEA meille kaikille!!
 
  • Tykkää
Reactions: SalamaT

Yhteistyössä