Alhainen anti-Muller hormoni ja ivf

Miten muuten, kun keräyksestähän tulee sairaslomaa, niin onko se palkallista vai palkatonta?
Tää on kuulemma ihan työnantajasta kiinni. Toiset antaa palkallisena ja toiset eivät. Itselleni myös kerrottiin et puolisolle annetaan lappu kouraan, et on ollut kyseisessä toiminnassa mukana jos kyselevät töissä asian perään.
 
Viimeksi muokattu:
Tuun seuraamaan teidän viestittelyä tänne. Itselläni on ensimmäinen ivf hoito menossa. Itselläni on ikää 31. Tänään on kp 5 ja käytössä on gonal-f. Tänään kävin ensimmäisessä ultrassa. Vasemmalla puolella tosi pieniä ja samoin oikealla. Oikealla puolella oli vain yksi joka oli hiukan enemmän kasvanut. Tieto ei ollut käyntini jälkeen vielä klinikalle kulkenut, joten en saannut vielä tarkkaa selvennystä. Näitten tietojen valossa minulle jo mainittiin, et alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen saatan jo huomenna aloittaa fyremadelin, päivää aiemmin. Itse en pistä, puoliso hoitaa pistämisen. Tämä ratkaisu toimii meillä. Itse istuskelen tuolissa ja pidän vatsamakkarasta kiinni. Puoliso tuikkasee pistoksella, seuraan kun numerot tippuvat kynästä. Ensimmäisestä pistoksesta sain mustella, joka olikin ihan kammo kokemus.

Käytössä on Gonal-f 900 IE-IU/1,5 ml. Kaiken järkeilyn ja laskemisen jälkeen hahmotan, että yhdestä kynästä pitäisi saada 6 annosta ja vähän jäädä ylikin. Annos kokoni on 225. Mutta kun seuraan sitä nestealuettaa ja sen mittaria, niin vaikuttaa ettei siinä olekkaan niin montaa annosta. Vaikuttaa et huominen annos jää jo vajaaksi, onko kynässä sit kuitenkin vain 900 vaikka oon koko aika kuvitellut sen 1,5? Mut toisaalta ei siinä voi olla 900, kun sit ois kaiken kaikkiaan 8 päivälle tavaraa ja kahdelta jäisi kokonaan puuttumaan. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan. Voinko saada kynästä suuremman annoksen kuin olen asentanut? Jos kynään pidetään kauemmin pohjassa, jotta varmasti kaikki päivän annoksesta tulee niin saattaako sieltä tulla ennemmän kuin on ollut tarkoitus?

Aivan ja itse ilmoitin työnantajalle, et tilanne on et käymme lapsettomuushoitoja läpi. Ei tullut riemun kiljahduksia kun kerroin, et tarkoittaa mahdollisia poissaoloja töissä. Kerroin, että joudumme menemään toiselle paikkakunnalla ja pyrin mahdollisimman paljon hoitamaan asioita työajan ulkopuolella. Oletan että en saa punktion sairaslomaa palkallisena kun on niin nuiveeta vastaanottoa.
 
Onko teidän ollut helppo kertoa hoidoista esihenkilölle? Itse pohdin tätä melko kauan, mutta sitten päätin avata suuni. Olen saanut ymmärtäväisen vastaanoton - ilmeni että esihenkilölläni on ollut aikanaan myös haasteita raskautumisessa. Olen siis saanut käydä kaikki lääkärit työajalla sekä saan siis palkan nyt sairaslomapäiviltä.
 
900 IU:n kynässä on musta neljä annosta tuolla 225:n määrällä (900/225=4). Kynästä ei tule enempää kuin annosteltu määrä ja on tärkeää, että pidätte sitä pohjassa piston jälkeen vielä useamman sekunnin, jotta kaikki lääke tulee varmasti saatua.
 
vierailija
Heltsuli;

En osaa vastata kysymykseesi, kun minulla ei vielä ole hoidot alkaneet, vasta viikolla 18.

Mikä sinun tarinasi on? Kuinka kauan yritystä, onko ennen ivf ollut esim. inseminaatioita? Onko amf arvosi alhainen?

Tsemppiä!! Minäkin ajattelin, että mies saa hoitaa pistämisen.

Minulla töissä onneksi suhtauduttiin ihan myönteisesti, mutta en tiedä tuleeko palkatonta vai ei.....
 
vierailija
Pakko oli itse ainakin kertoa heti, kun sain tiedon ivf hoitoon pääsystä. Teen vuorotyötä. Onneksi uusi esimies on sellainen, että on helppo lähestyä.. 🙂Ymmärsi, että käynneillä on käytävä, silloin kun sinne ajan saa, itse en aikoihin pysty vaikuttamaan.
 
Onko teidän ollut helppo kertoa hoidoista esihenkilölle? Itse pohdin tätä melko kauan, mutta sitten päätin avata suuni. Olen saanut ymmärtäväisen vastaanoton - ilmeni että esihenkilölläni on ollut aikanaan myös haasteita raskautumisessa. Olen siis saanut käydä kaikki lääkärit työajalla sekä saan siis palkan nyt sairaslomapäiviltä.
Ei, ei ollut. Mutta kun kerroin vierähti kivi sydämeltä. Oli itsellä helpompi olo. Esihenkilö itse on lapseton, eikä kuulema ole osannut ajatella et itse haluaisin lapsia. Vuorotyö tuo omat haasteensa ja vuorojen vaihto on jo osoittanut vaikeaksi. Kun kerroin et käynnit sijoittuvat toiselle paikkakunnalla niin joudun ottamaan palkatonta. Ihme ja kumma sain jättää muutaman lomapäivän käyttämättä, et voisin niitä hyödyntää. Itse olen ajatellut vähäiset lomapäivät käyttää punktio päivään, en mahdollisiin saikkupäiviin. Ne on varmaan armotta palkattomia. Toki toivon kun olen avoimesti kertonut tilanteeni niin esimies tulisi vastaan ja antaisi saikusta palkallisen.

900 IU:n kynässä on musta neljä annosta tuolla 225:n määrällä (900/225=4). Kynästä ei tule enempää kuin annosteltu määrä ja on tärkeää, että pidätte sitä pohjassa piston jälkeen vielä useamman sekunnin, jotta kaikki lääke tulee varmasti saatua.
Eli se lasketaan 900 eikä 1,5 ml. Pitääkin tänään hoitajalta kysyä et mites saan kaksi puuttuvaa annosta. Itselleni on kirjoitettu resepti kahteen gonal-f 900. 10 päivälle pitäisi sitä annostella niin kahdelta puuttuu.
 
Heltsuli;

En osaa vastata kysymykseesi, kun minulla ei vielä ole hoidot alkaneet, vasta viikolla 18.

Mikä sinun tarinasi on? Kuinka kauan yritystä, onko ennen ivf ollut esim. inseminaatioita? Onko amf arvosi alhainen?

Tsemppiä!! Minäkin ajattelin, että mies saa hoitaa pistämisen.

Minulla töissä onneksi suhtauduttiin ihan myönteisesti, mutta en tiedä tuleeko palkatonta vai ei.....
Meillä on yritys alkanut 8/22. Kävimme omakustannaisesti 3/23 ovumialla, josta saatiin letrot. Puoliso antoi sperma näytteen eikä siitä ilmennyt vikaa. Itselle tehtiin ultraus ja kaikki näytti olevan ok, ovulaatiokin oli tapahtunut. Letroja käytin kuuden kierron verran. Ensimmäisen ja vissiit toisen kierron verran aikaisti ovulaatiota, minkä jälkeen pysyi omassa uomassaan. Niistä ei ollut apua. 10/23 uskalsin ottaa kunnallisella yhteyttä ja pääsin gynelle marraskuussa. Sieltä sain suoran lähetteen ovumiaan. Gyne näki et ollaan aiemmin käyty omakustantaisesti ovumiassa, joten meidän ei tarvinnut puolison kanssa käydä enään sairaalalla yhdessä. Se joka laittoi lähetteen eteenpäin, soitti vain minulle ja tarkasti pitääkö tiedot paikkaansa. Kertoi et normaalisti tässä tilanteessa puolison kanssa käydään keskustelu, mutta teidän lähetteen hän laittaa suoraan vain eteenpäin. Nyt kun kirjaan tilannetta tähän niin asiat ovat edenneet aika nopeasti nykyiseen tilanteeseen. Joulukuun alussa kävimme ovumialla. Käytiin hoitovaihtoehtoja läpi. Itse olin vähän ajatellut et kokeiltaisiin inseminaatiota, mutta se todennäköinen onnistumis prosentti oli niin alhainen et jäi siihen. Puolisolleni olin yrittänyt et olisi valmiiksi hiukan perehtynyt asiaa, mutta ei halunnut. Huoneessa sen kertoikin ettei hän ole asiaan perehtynyt, et mitä minä haluan niin sen mukaan edetään. Puoliso kun kuuli inseminaation onnistumis prosentin niin vastaus oli suoraan ei. Hän oli suoraan ivf kannalla joten päädyimme siihen vaihtoehtoon. Hyvin varmoina poistuttiin vastaanotolta, kunnes todellisuus iski vasten kasvojani. Itse olen kova tressaamaan ja jännittämään, menkat kolkutti jo ovella et alkavat. Olin suorastaan aivan kauhuissani. Miten minä muka voin itseäni pistää yms. Tarvitsen aikaa asian sulattamiseen ja käsittelyyn. Soitin myös jo ovumialle, et tarviin kuukauden lykkäyksen että en vain pysty. Ihana hoitaja tsemppasi ja kertoi lisää asioita ja mainitsikin et ihan teidän toiveiden mukaan edetään et mihinkään ei painosteta. Sain voimaa hänen sanoistaan. Koska kun jännitän ja tressaan niin ''hukkasin'' menkkani, lopulta kierto venyi 52 päivään, koskaan ollut niin pitkä. Söin teroluteja jotta menkat olisivat alkaneet. Ensimmäisenä pistos iltana, olin taas hyvin epävarma ja tuskastumassa. Nyt voinkin todeta et siitä selvittiin, ei mitään ongelmaa. Turhaa pelkäsin ja jännitin. Eilen olen käynnyt ensimmäisessä utrassa ja tuloksia vähän niin kuin odottelen.

Ensimmäistäkään positiivista raskaustestiä en ole tehnyt. Haamua en ole saannut. Joka kierron olen tikuttanut ovulaation perässä ja se on joka kierrosta löytynyt. Tämä on ensimmäinen kierto kun en tule ovulaatiota tikuttamaan. Lyhyin kiertoni on kestänyt 19 päivää ja pisin on tähän saakka ollut 36, mut nyt tuli tämä hännän huippu 52. Olisiko tämä sitten yk 18?!

Rahaa on tällä hetkellä mennyt seuraavasti:
Ovulaatio- ja raskaustestit xxx (tätä summaa minulla ei ole misssään) Käytän clearblue digiä ja liuskoja
Omakustannainen käynti ovumialla 301€ (sis. sperma-analyysi ja ensikäynti ultrauksella)
Letrojen käyttöön liittyvä ultraus terveystalolla 133,30€
Gyne käynti 41,80€ (polimaksu)
Suunnittelu käynti 41,80€ (laskua ei ole vielä tullut)
Ivf- hoidon lääkkeisiin 528,77€
Eka ultra 41,80€ (laskua ei ole vielä tullut)

Aivan ja koska meidän paikkakunnnalla ei tehdä lapsettomuushoitoja niin meillä on maksusitoomus ovumiaan. Onneksi kaikki ivf hoitoon käytettävät lääkkeet on kirjautuneet tämän vuoden lääkekattoon. Niin ja puolisoni on vain vuoden verran vanhempi.
 
vierailija
Heltsuli;

Onko sinusta otettu amh arvoa siis ollenkaan? Mikä syy lapsettomuuteen, vai onko selittämätön? Minulla alhainen amh huolena, samoin pelokkaalla..

Joko pelokas sais tiedon, miten solut jakselee?
 
7 munasolusta 4 oli hedelmöittynyt oikein🙏🏻 Sain aamupäivällä tekstarin puhelimeen, jossa ilmoitettiin minua hoitavan tahon tehneen merkintöjä tietoihin. Tiesin siis tässä vaiheessa, että ainakin joku noista soluista on hedelmöittynyt ja meinasin jättää asian siihen.

Puolisoni kuitenkin oli mennyt heti katsomaan tiedon ja tuli minulle kertomaan hedelmöittyneiden munasolujen määrän😄 Pakko sanoa, että aika jännä tunne, että HUSin labrassa on 4 pienen pientä meistä aikaansaatua solurypästä yrittämässä kehittyä kunnon alkioiksi!

Nyt vain toivomme, että solut jaksavat ja pääsisimme maanantaina alkion siirtoon. Toki asialle emme pysty itse mitään tekemään😅 Koska minulla oli eilen punktio, kaikki yritetään viljellä blastokysti-vaiheeseen asti. Totesivat että vain hyvät alkiot pääsevät tähän vaiheeseen asti ja silloin kiinnittymistodennäköisyys myös kasvaa. Näin vältyttäisiin myös turhilta siirroilta ja säästetään aikaan niin meiltä kuin heiltä.
 
vierailija
Hieno tulos pelokas ❤ Nyt peukut pystyyn, että solut jatkavat "jalkojaan"! Ihana mies, kun häntäkin niin kovin kiinnostaa 😁Minä teen varmaan huomenna r-testin, niin tietää jättää terolutit pois. Su pitäisi alkaa vuodon, olla kierron 1 päivä, niin luulisi huomenna jo näkyvän, jos joku näistä kolmesta follikkelista olisi hedelmöittynyt.. edellisissä kierroissa testannut useamman kerran, nyt ei ole iskenyt "testihulluus" 😅
 
Heltsuli;

Onko sinusta otettu amh arvoa siis ollenkaan? Mikä syy lapsettomuuteen, vai onko selittämätön? Minulla alhainen amh huolena, samoin pelokkaalla..

Joko pelokas sais tiedon, miten solut jakselee?
Nyt on sanottava etten tiedä. Olen viime aikoina kyllä käynyt verikokeissa, mutta en osaa sanoa mitä kaikkea ovat katselleet. Ilmeisesti selittämätön lapsettomuus.
 
vierailija
Minulle myös, tämä amh oli uusi juttu, mutta ilmeisesti hyvinkin yleinen testi, mikä kannattaisi otattaa vaikka yksityisellä, mikäli perheen perustamista miettii.. Minulta otettiin, kun lähdin "hoitoihin", eli kuulunee täällä ainakin protokollaan.. Antaa tietoa vasteesta ivf hoitoihin, kuinka kauan hedelmällistä aikaa on jäljellä. Onko sinulla uässä näkynyt kuinka monta antraali follikkelia per munasarja?
 
Nyt tulee niin hienoja sanoja joita en edes ymmärrä. Eilen kävin hoitoihin liittyvässä ekassa ultrassa eikä minulle kerrottu niiden kokoja eikä määriäkään. Tänään minulle soitettiin, et tilanne on niin kuin lääkäri arvioikin. Kukaan ei taaskaan kertonut minkä kokoisia ovat tai minkä verran. Aiemmissa ultrissakaan kukaan ei ole kertonut määriä. Nostan kädet epätietoisuudessani.
 
Hieno tulos pelokas Nyt peukut pystyyn, että solut jatkavat "jalkojaan"! Ihana mies, kun häntäkin niin kovin kiinnostaa Minä teen varmaan huomenna r-testin, niin tietää jättää terolutit pois. Su pitäisi alkaa vuodon, olla kierron 1 päivä, niin luulisi huomenna jo näkyvän, jos joku näistä kolmesta follikkelista olisi hedelmöittynyt.. edellisissä kierroissa testannut useamman kerran, nyt ei ole iskenyt "testihulluus"
Pakko todeta, että puolisoni oli alkuun voimakkaasti kaikkia hoitoja vastaan ja minulla kesti vuosi saada hänet suostuteltua tutkimuksiin. Kun minun tilanteeni huonous syksyllä selvisi, hän nosti alkuun täyden suojamuurin ylleen. Nyt tammikuun hoidon ajan hän on ollut toki tukenani, mutta aito innostus on tullut näkyviin vasta tällä viikolla☺ Toki olen koko ajan tiennyt hänenkin lasta toivovan.

Oletko varma, että testi on varmasti huomenna positiivinen, jos raskaus on alkanut? Ainakin yhden ystäväni kohdalla testi muuttui positiiviseksi vasta kun menkat oli kaksi päivää myöhässä. Ja hän oli tehnyt ovulaatiotestin, joten tiesi varmasti ovulaation ajankohdan. Pidän myös kovasti sinulle peukkuja🤩🥰
 
  • Tykkää
Reactions: heltsuli
vierailija
Pelokas;
Lääkäri sanoi ensimmäisessä ja ainoassa inssissä joka päästy tekemään, että 14vrk päästä voi tehdä testin inssistä (ovis edellispäivänä) ja lopettaa terot jos nega 😏 2 aiemmassa letro kierrossa olen testannut negan näin, lopettanut terolutin ja seuraavana päivänä on alkanut vuoto..... mutta, ehkä teen vielä lauantaina uuden testin ja lauantaina lopetan terot.... terolut todennäköisesti pitkittää kiertoa, menkat alkaa kun sen lopettaa. Minun miehen kanssa ihan sama homma, tosin, kun hän älysi minun hädän amh suhteen, niin on tukenut alusta asti, ollut positiivinen ja valmis kaikkeen mahdolliseen. Hänetkin tuo alhainen arvo herätti.... Jos meille ei lasta suoda, niin on sinut asian kanssa. Paremmin kuin minä. 🙄

Hetsuli;
On kyllä todella omituista toimintaa sinun kohdalla, varsinkin, kun olet jo ivf hoitovaiheessa. Tosin, itse olen ottanut selvää asioista, luin esitteet, tietoa netistä aiheesta, keskusteluja, niin pysyy helpommin kartalla ja osaa kysyä.
 
vierailija
Amh kyllä kuuluu yleensä ottaa ennen ivf:n alkua. Kertoo myös millaisilla annoksilla kannattaa liikkeelle lähteä. Jos matala niin isommilla ja jos korkea niin ei taas niin isoilla ettei olisi riskiä hyperiin.

Hassusti suoraan ivf myös, julkinen (maksusitoomuksella myös) asettaa selvät rajat että 3x inssi ja 3x ivf mikäli ei jotain selvitystä ole, miksi inssit voi jättää väliin. Koska jos heillä mahdollisuus päästä halvemmalla.

Kuulostaa muutenkin kovin hutiloidulta. Täältä julkiselta sai joka ultrasta lapun jossa luki follien määrä molemmin puolin, limakalvon paksuus ja seuraavien päivien lääkkeet seuraavaan ultraan asti kunnes päivitettiin taas uus lappu.

Siksi ihmettelen miten yksin Heltsuli on jätetty asian kanssa..
 
Jos minulta olisi otettu amh-arvo niin onkos myös sillä nimellä omakannassa vai joku muu lyhenne? Mut toisaalta kun en tiedä moisesta arvosta mitään niin ompahan yksi tressin aihe vähemmän tressattavana. Luulen kuitenkin et lääkäri tietää jotain enemmän kuin minä, kerta kun gonal-f annoskoko on 225. Lapsettomuushoidoista keskustelussa oli jollain esim. paljon pienempi aloitus annos. Mulle käy tulee surupuseroon, ilmeisesti meillä ei sit kaikki mene oikein yms. Meillä taidetaan tosiaan tehdä hutiloiden. Keskiviikon gyne puhui niin huonoa suomea ettei kaikesta saanut edes selvää. Hän ei antanut minulle mitään lappua tai edes kertonut minkä kokoisia ovat. Totesi vain et hyvin pieniä, toisella puolella yksi vähän isompi. Kukaan ei kertonut limakalvon paksuutta, enkä saanut mitään lappuakaan mukaani lähtiessä. Kysy vain onko seuraava aika varattu, ja olihan se. Joten taidan jäädä paljosta paitsioon. Klinikalta soittivat ja kertoi et fyremadel pitää aloittaa päivää aiemmin, koista ei ollut mitään puhetta. Myönnän minut on jätetty yksin asian kanssa enkä voi sille nyt minkään.
 
vierailija
Heltsuli;

Itse en vielä ole ivf hoidossa käynyt, vaan ultrissa inseminaatiota varten missä follikkeleiden kokoa ja määrää seurataan (ei saisi olla kuin max 2 kasvamassa) ja limakalvoa, joten luulen, että tuossa uässä missä kävit, ei sen tarkemmin vielä lasketa määriä, eikä varsinkaan kokoja, koska tarkoitus kasvattaa mahdollisimman monta rakkulaa keräystä varten. Sinuna lukisin omakantaa, mitä sinne kirjattu ja selvittäisin mitä lyhenteet tarkoittavat. Kai sait joitain esitteitä hoitoja koskien, sielläkin on sanastoa.. Ja kannattaa itse kysellä käynneillä, niin itse teen..
 
vierailija
Ps. Tein äsken r-testin ja oli nega, lopetan nyt terot ja odotan vuotoa alkavaksi sunnuntaille, eli su kp1. Kohti uutta inseminaatiota, jos 2 kerta päästäisiin tästä kierrosta tekemään..... maaliskuun kierto osuu meidän lomamatkalle, eli siellä sitten letrojen voimalla yritystä 😄
 
vierailija
Jos minulta olisi otettu amh-arvo niin onkos myös sillä nimellä omakannassa vai joku muu lyhenne? Mut toisaalta kun en tiedä moisesta arvosta mitään niin ompahan yksi tressin aihe vähemmän tressattavana. Luulen kuitenkin et lääkäri tietää jotain enemmän kuin minä, kerta kun gonal-f annoskoko on 225. Lapsettomuushoidoista keskustelussa oli jollain esim. paljon pienempi aloitus annos. Mulle käy tulee surupuseroon, ilmeisesti meillä ei sit kaikki mene oikein yms. Meillä taidetaan tosiaan tehdä hutiloiden. Keskiviikon gyne puhui niin huonoa suomea ettei kaikesta saanut edes selvää. Hän ei antanut minulle mitään lappua tai edes kertonut minkä kokoisia ovat. Totesi vain et hyvin pieniä, toisella puolella yksi vähän isompi. Kukaan ei kertonut limakalvon paksuutta, enkä saanut mitään lappuakaan mukaani lähtiessä. Kysy vain onko seuraava aika varattu, ja olihan se. Joten taidan jäädä paljosta paitsioon. Klinikalta soittivat ja kertoi et fyremadel pitää aloittaa päivää aiemmin, koista ei ollut mitään puhetta. Myönnän minut on jätetty yksin asian kanssa enkä voi sille nyt minkään.
S-Amh sen pitäis olla.
 
Höh negatiiviselle raskaustestille!😞

Mä jännitin pitkin päivää tuleeko HUSista soitto, että yksikään hedelmöittynyt munasolua ei ole jatkanut jakautumista. Soittoa ei ole tullut, joten virallisesti meillä on ainakin 1 alkioksi luokiteltava solurypäs olemassa😅 Maanantaina sitten siirtoon, jos ei aamulla tule soittoa, jossa kerrotaan toisin. Kävin jo tänään hakemassa Cyglogestit alkion siirtoa varten ja aloitan käytön huomenna☺
 
Yhteistyössä