Alhainen anti-Muller hormoni ja ivf

Pikainen kysymys Menopuria käyttäneille... Eli miten olette säilyttäneet lääkkeen? Sain apteekista aika hämärät ohjeet. Farmaseutti sanoi, että ennen sekoitusta jääkapissa ja sen jälkeen huoneenlämmössä, mutta ei ollut varma asiasta. Miten teitä muita on neuvottu?
 
Amalia, onpa harmillista tuo, ettei pakastaa voida. Sulle tulee sitten kerralla monen alkion siirto, kun eihän niitä haaskuunkaan voi laittaa ;). Millä ne perusteli tuota siittiöiden säilytysjuttua että mikähän siinä on ettei niitä pidempään voi säilyttää? Menopurista en tiedä mitään, mutta tsemppiä pistelyyn, siitä se taas lähtee!

Malsu tuo on niin totta, on vaikea luopua toivosta! Olen ymmärtänyt, että dheata pitää syödä vähintään reilut 2 kk ennen hoitoa. Ne munasolut jotenkin valikoituu (joku viisaampi korjatkoon oikean sanan) jo ennen varsinaista stimulaatiokiertoa ja siitä syystä tuo reilun 2 kk:n käyttö on hyväksi.

Jonnuli, mä otin dheata 2 illalla ja 1 aamulla. Sellaisen ohjeen sain lekurilta. Alkioita on pakkasessa vielä 2 yhdessä oljessa. Voit vaan uskoa, että tällä pessimismin määrällä en voi kuvitellakaan, että ne nyt sitten olisivat parempia ja kestäisivät sulatuksen paremmin kuin ne edelliset :ashamed:. Nähtäväksi jää.

Yrittäjä, sullahan on hyvä tavoite, onko keinot jo mietittynä? Itsekin pitäisi aktivoitua liikkumaan taas uudelleen. Sitä on jotenkin antanut itselleen luvan löllöttelyyn, kun on muka ”niin raskasta” tämä elämä muutenkin :D

Näin unta, että systeri oli synnyttämässä viitosia. Unessa ajattelin, että jessus, niistä lapsista riittää sitten varmaan minullekin antaa :whistle:. Uni tuli varmaan siitä, kun eilen sille sanoin, että ei ihan putkeen menneet nämä meidän solutkaan, kun sillä on pco ja mulla tämä matala amh. Toisella liikaa ja toisella liian vähän. Luovuttajaksi hän on valitettavasti liian vanha, joten ei voida niinkään tasata ”saldoja”. On muuten tosiaan ihme juttu, mitä kaikkia oireita luget aiheuttaa. On painontunnetta siellä ja täällä, milloin on supistelevinaan ja milloin tuntuu menkkaoireita. Olen tosiaan aiemmilla kerroilla luullut, että oireet ovat tulleet punktiosta. Pitäisiköhän ens kerralle pyytää ne Lutinukset vai olisiko jotain muuta vähemmän sotkuista vielä olemassa? Joku taisi joskus mainita joistain tableteista?

Ihania ilmoja pidellyt, toivottavasti edes se pitää mielenne positiivisena :wave:
 
Mun mieli vetää väkisin matalaksi. Mennään vasta keskiviikkoa ja jo viides raskausuutinen tälle viikolle!!! ARGH.
Onko kenelläkään kokemusta tuosta estrogeenilaastarista PASien yhteydessä? Estradot -niminen määrättiin mulle sittenki Zumenonien sijaan, kun mulla on maksassa kasvain, joka reagoi noihin suun kautta otettiin hormoneihin...
 
Amalia> Pakkauksessa on selkeät ohjeet. Noudata niitä... En enää itsekään muista vaikka viime syksynä just viimeks menopureja käytin... ;) Mut ainakin oon lämpimässä säilyttäny sekottelun jälkeen... se on varma.

Hautomo> Oot sitte osunu oikeen kultasuoneen noiden raskausuutisten kanssa... Hyi olkoon... Laastareita käyttää pari tuttua. Vähän tuntuu "liukuvan" iholla mutta pysyy hyvin pesuista huolimatta... :) Muuta en osaa sanoa.

Iloisena huomasin että vaakalukema oli tullut jo parin päivän keventämisen jälkeen kilon verta alas. Nyt vaan pitäis pysyä kovana vaikka painoa alkais putoamaankin... Ehkä en enää käy vaakaa moikkaamassa pariin viikkoon... Hyvänä alkustarttina oli mensujen kärsiminen.
 
Pikainen kysymys Menopuria käyttäneille... Eli miten olette säilyttäneet lääkkeen? Sain apteekista aika hämärät ohjeet. Farmaseutti sanoi, että ennen sekoitusta jääkapissa ja sen jälkeen huoneenlämmössä, mutta ei ollut varma asiasta. Miten teitä muita on neuvottu?
Just näin. Ennen kuin aine sekoitetaan, sitä on pidettävä jääkaapissa, mutta sekoittamisen jälkeen huoneenlämpö on ihan ok.
 
Mun kuukautiset ei ole vieläkään alkaneet, mutta kohtua polttelee ja pistelee jatkuvasti ja se oli muutaman päivän ihan kova ja alavatsa pyöristyi äkkiä näkyvästi. Tänään tuli vähän verta, mutta sellaista tummanruskeaa, ei punaista. Kuitenkin sellainen "täysi" olo lopahti tähän aamuun ja kivut muuttuivat vähän tutummiksi ja menkkamaisemmiksi.

Mä tein kuitenkin sellaisen päätöksen, että otin Lugesteronit käyttöön tänään, kun tulin matkalta kotiin, koska olen pyytänyt saada kokeilla sitä koko hoitojen ajan, mutta siihen ei ole suostuttu julkisella pelkästään mun tuntemusten varassa. Jos siis ongelma onkin progesteronin puute, eikä alkion laatu - Ludet auttaisi siihen.

En millään usko, että nämä oireet ei mitenkään liittyisi hedelmällisyysasioihin - ovat kuitenkin sen verran selviä ja pahoinvointikin pahenee koko ajan. En silti usko myöskään, että tästä tuli onnistunut raskaus ja vauva... Sellainen haave on jotenkin ihan liian suuri. Mutta että edes saisi jotain selvyyttä näihin outoihin kipuihin.

Ajattelin, että testaan maanantaina (koska en tajunnut varata testejä, kun sellainen jo lääkärillä tehtiin) ja lopetan Ludet, jos testi on yhä edelleen nega. Nimittäin jos Hcg:n määrän pitäisi tuplautua (tai toisten lähteiden mukaan puolitoistakertaistua) joka toinen päivä, pitäisi sen maanantaina olla jo riittävän korkea, että apteekin raskaustesti sen havaitsee, kun se viime pe oli sen surkeat 3.

Nyt (la) on siis kp 31 tai 4+2. Kaikki, mitä olen noista Hcg-tasoista lukenut sekoittaa pään: sanotaan, että tasot voivat olla yksilöllisesti ihan mitä vain. Miksi niiden perusteella sitten tehdään mitään päätöksiä? Tämän mukaan tasot voivat olla jopa 1 ihan alussa: Beta values main chart

On jotenkin ihan kamala olo, kun kohtuun sattuu tai siellä on jotain tuntemuksia lähes jatkuvasti, eikä tätä sitten voi hetkeäkään olla ajattelematta. Sekin pelottaa, että jos tämä kierto venyy, meidän seuraava IVF meneekin kesälomatauon vuoksi syksylle. :( Sinänsä se olisi hyvä juttu DHEA:n vaikuttamisen puolesta niin kuin Hiskias sanoikin, mutta en vaan haluaisi enää odottaa.

Huokaus. Melkein toivon, että menkat olisi vaan alkaneet ti niin kuin piti!

Hautomo, raskausuutiset on niin raskaita ja niitä tulee ihan koko ajan. Minkä sille voi, että muut haluaa samaa ja onnistuu siinä? Yritän opetella vetäytymään niistä keskusteluista, ettei tule liian paha mieli.
 
Hiskias, meillähän siis suunnitellaan IVF:ää vasta kesäkuun kiertoon, ei tähän seuraavaan. Eli silloin olisin ehtinyt syödä niitä osan tästä kierrosta ja koko ensi kierron. Jos siis tämä outo tilanne tästä ratkeaa menkkoihin. Mä en tiedä tosta valikoitumisesta (?), mutta ainakin sen DHEA:n pitäisi jotenkin vaikuttaa munasolujen laatuun...
 
Amalia, miten pistelyiden kanssa menee?

Yrittäjä, onnea kadotetuista kiloista :flower:, josko mäkin sitten viikon päästä starttaisin jonkun tehokuurin…

Malsu, joo kyllä se dhea toisilla munasoluja ”nuorentaa”, mutta juurikin tuon aikaisen valikoitumisen takia, niitä pitäisi syödä se reilut 2 kk ennen hoitoa, jotta ehtivät vaikuttamaan niihin soluihin. Mutta ehkei sitä sun hoitoa tarvitakaan, huomennahan se selviää :D.

Sarialeksandra, mitä kuuluu?

Hautomo, milloin sun pitäisi nuo laastarit ”asentaa”?

Gonapeptyl tuli pistettyä perjantaiaamuna ja sain lahjakkaan mustelman aikaiseksi, eipä ole ennen niinkään noiden piikkien kanssa käynyt :eek:. Olin työreissulla ja siinä sitten innostuttiin niin bilettämään, että vedin lärvit (joo, tosi vastuullista toimintaa :ashamed:, kännissähän ei haittaa mikään, ei edes se, jos nyt lääkeaikataulut vähän venyy ja paukkuu…). Olihan kuulkaa yö, pakki oli niin sekaisin, ettei juuri tullut nukuttua. Oli eilisen päivän ja möyryää edelleen. Tuo gonapeptyl selvästi triplasi zumeoireet ja tässä sitä taas kärvistellään - ja omasta tahdosta. Jokohan mä ens kerralla sanon ei tolle gonapeptylille :$.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 
Maisu: Sama.. keskustelusta vetäydyn ja menen pois, jos alkaa tuntumaan liian pahalle. Perjantaina tuli eräässä tilaisuudessa kysymys "onko teillä lapsia?" ööö.. no tota.. "ei eläviä" -vastaus sai pöydällisen ihmisiä hiljaiseksi.
Meillä on yksi enkelilapsi. Onneksi keskustelijat ymmärsivät olla kyselemättä enempää.

Hiskias: Seuraavien menkkojen ekana päivänä pitää laittaa 2 laastaria. ja ne vaihdetan 2 krt viikossa.
 
Malsu toivottavasti testissä näkyisi toivottu tulos!!!!

Hiskias voi ei... Mäkin eilen join kaksi siideriä ja nyt oon ihan kauheessa morkkiksessa, että jos tämäkin hoito epäonnistuu niin on noiden kahden syytä (joo tiedän, ettei pari siideriä neljän tunnin aikana ole kovin paha...mutta....)

83Yrittäjä onnea kevennysprojektiin!!

Hautomo itsekin näitä raskausuutisia kuulen tämän tästä ja en ole vieläkään selvinnyt siskon taannoisesta uutisesta. En oikein pysty tapaamaan siskoani, kun tulee jotenkin ihan kamala olo... Hassua sinänsä, että vieraiden raskaudet ja vauvat eivät niinkään vaikuta, olenhan töissäkin vauvojen parissa... Oman siskon raskaus sen sijaan...

Täällä tosiaan on nyt meneillään pistospäivä numero viisi. Tuntemuksia ei ole, kuten ei koskaan ennenkään, joten ei kai tulostakaan ole tulossa... Tiistain ultraa odotan lähinnä sydän kurkussa... Hassua muuten miten nämä kaksi sanontaa, itku kurkussa ja sydän kurkussa ovat konkretisoituneet tässä hoitojen aikana....
 
Malsu toivotaan että tällä raskaudellasi olisi edellytykset onnistua, eihän niistä tiedä. Jos sulla on monta varhaista keskenmenoa ollut niin on outoa jollei Lugeja ole annettu aiemmin!

Hiskias kiitos dhea -selvennyksistä; olenkin ottanut niitä nyt aamusta ja toisen iltapäivällä jos muistan/olen kotona. Näin ne ei enää sekoita mun unirytmiä. Tsemppiä pistosoireisiin! Mulla myös viime kierrossa tuli aika mojovia mustelmia, alkoi ihan inhottamaan pistely sen jälkeen. Eikö ole muuten Hiskias ja Amalia erikoista minkälaisen morkkiksen sitä saa muutamasta (tai useammasta) drinksusta aikaan. Olen ottanut esim. kierron alussa, pistelyjen aikaan viiniä niin sitten on muutama päivä perusteellisesti mietityttänyt että kannattiko. En usko että sillä voi olla juuri mitään merkitystä vaikka onhan niitäkin tutkimuksia. Jotenkin haluan kapinoida näitä hoitoja vastaan, ne dominoi elämää! Ja Amalialle pistoksiin sekä ekaan ultraan kovasti peukkuja!

Sarialeksandra, miten sulla menee? :wave:

Yrittäjä, kuulostaa tuo keveneminen hienolta! Mä olen huomannut että turpoan jotenkin pistosten aikana. En tiedä onko se lääkkeistä vai/ja siitä että automaattisesti vähentää liikkumista. Nyt olen innoissani kun voi pyöräillä töihin ja aurinko houkuttelee lenkillekin :)

Päätin itse että syön tätä dhea:ta ja pidetään kesän yli taukoa, ehdin sitten 2-3kk syömään niitä ennen seuraavaa hoitoa. Ja saanpahan relata kesän yli täysin!
Hyvää viikon alkua!
 
Viimeksi muokattu:
Nat
Tervehdys!

Sain tänään tutkimuksen tulokset

amh alle 0.2
fsh 17.3

Onko mahdoton tapaus?

Naistenklinikkala olin hoidossa. Saimme 3-sta ivf hoidosta lapsen. Mutta ei enää tarjota uutta hoitoa. Sanottiin että noilla arvoilla ei kannata lähteä jopa yksityiselle. Ja ikä on kertynyt... kohta 39
:(
Toisalta toinen munasarjasta toimii, mutta kun yritystä takana on niin paljon tuloksetta... Ajattelen kuitenkin käydä kysymässä yksityisellä...
Löytyykö kohtalo tovereita?
 
Hei Nat! Minulla amh oli 0,2, ikää 34 (mittauksen aikaan kai 32). En muista fsh:ta mutta aiemmin se oli normaali. Yksityisellä olen alusta asti ollut ja lääkäri kyllä tekee omilla soluilla hoitoja mutta soluja ei vaan tule paljoa = kallista hoitoa. Amh käsitellään niin eri tavalla eri paikoissa kun eivät lääkäritkään ymmärrä ihan kaikkea miksi se tulee aiemmin joillekin, mihin se vaikuttaa ja mitä kaikkea aiheuttaa.

Jos siis ovuloit normaalisti sillä toisella puolella niin sinuna kävisin kysymässä mikäli teillä olisi varaa. Kokeillahan aina voi, sitten vasta tietää.

Muoks; kirjoitin että olen julkisella - tarkoitin yksityisellä, ajatus laahaa perässä :)
 
Viimeksi muokattu:
Nat
Kiitos Jonnuli-77 vastauksesta. Naistenklinikassa amh käsitellään sillä tavalla että paljonko resursseja on munasarjoissa, näin minulle sanottiin. Arvolla 0.2 puhutaan olemattomuudesta. Yritän ajatella positiivisesti niin kuin sitä vois luula kun ne, munasarjat, olisivat vaan laiskoja?imetyksenkin aikana on toisilla maitoa pahasti ylimääräisesti, toisilla just riittävästi.
mutta tuo FSH näyttää vakavammalta
niin, täytyy käydä yksityisellä
kiitos paljon
 
Nat mulla AMH oli hiukan päälle 0,2 (ikää mittauksen aikaan 31 v) ja Naistenklinikka antoi kaksi hoitoa. Kolmatta hoitoa ei ei NKL enää antanut, mutta toinen julkinen klinikka päätti, että vielä yksi hoito kokeillaan. FSH mitattiin ennen kolmatta hoitoa ja se oli normaali. Sanoivat, että, jos olisi ollut koholla niin hoitoa ei olisi annettu. Eli ilmeisesti tuo FSH on ainakin meidän klinikalla merkitsevämpi. Toisaalta mulle jäi sellanen tunne, että juuri NKL on hiukan nihkeä jatkamaan hoitoja, jos arvot ovat vähän rempallaan (pikät jonot ja niin edelleen). Kehoittaisin vielä pyytämään toisen mielipiteen.

Täällä eletään jännittäviä aikoja, eli eka folliultra lähestyy. Jännittää tosi paljon ja pelkään mitä tuleman pitää. Toisaalta eilen ilmaantui jonkinlaisia alavatsatuntemuksia, joita ei aiemmissa hoidoissa ole ollut... Voi toki olla ihan vaan lääkkeen vaihdosta johtuvia sivuoireita tai jännitystä, mutta kuitenkin. Toivon, että siellä edes ne kolme follia olisi....
 
Mulla ikää 36 ja AMH 0,5. Julkisella ollaan hoidossa eikä ole ollut puhetta etteikö jatkettaisi. Muut hormoonit oli normaalit siis. Meillä soppaa sekoittaa vielä se, että siemennesteen laatu on sanalla sanoen heikko.
Aiemmilla kerroilla hoidot(kasvatteluosuus) on tehty Elonva + Puregon -yhdistelmällä. Tuloksina oli 7 ja 5 kypsää solua. Nuo siis yksityisellä...
Nyt julkisella ei kuulemma haluta Elonvaa käyttää, joten hoidot tehtiin Puregon + Menopur -yhdistelmällä, josta saatiin 6 kypsää, joista 5 hedelmöittyi.
 
Amalia, toi ”sydän kurkussa – itku kurkussa” on niin totta. Miltäs ultrassa näytti?

Jonnuli, noin se just on, että elämändominointia vastaan on taisteltava! En ole tähänkään saakka ollut mikään niuho, mutta pitänyt kuitenkin huolen, etten alvariinsa ole olutta tai viiniä lipittelemässä. Tuo perjantainenkin lähti siitä ajatuksesta, että punaviini ”saattaa” auttaa kiinnittymisessä. Että ihan oli ”lääketieteelliset” perusteet sille juomiselle :LOL:. Hyvä kun olet löytänyt sopivan dhea rytmin, itse en tullutkaan ajatelleeksi, että ne iltalääkkeet herättäisivät mut aamuyöllä. Täytyy ens kerralla kokeilla uudenlaista aikataulua, jos se auttaa nukkumaan aamuun saakka.

Nat, tsemppiä. Tuo fsh noista lienee se pahempi lukema, jota enemmän tuijotetaan.

Hautomo, kyllä olisi kiva tietää millä perusteella nuo lääkärit lääkkeet valitsee. Mun ekassa hoidossa oli Elonva, sain valita Puregon vai se. Tokalle kierrokselle en sitten saanutkaan enää valita mitään. Joko sulla kohta se kierto alkaa, että päästään jännäämään sun pasia?

(.) Ja ne pp8 oireet, voisin luetella tähän niiiiiin pitkän listan, mihin milloinkin tuntuu, mutta säästän teidät siltä. Zumet ja luget tekee ihmeitä oirerintamalla, kuten konkareina tiedämme :headwall:
 
Ei auttanut DHEA, ei lääkkeen vaihto eikä edes keväaurinko. Kaksi vaivaista follia löytyi ja vieläpä eri kokoiset. Pistokset vielä jatkuvat ja perjantaina on uusi ultra. Jos pienempi folli on saanut isompaa kiinni niin punktio ilmeisesti kuitenkin tehdään maanantaina. Lääkäri kyllä pitkään mietti, mutta sanoi, että tehdään se kuitenkin.

Olo on nyt kyllä täysin lohduton. Tässä tämä taisi olla tämä meidän lapsiprojekti. Tokihan luovutettuja soluja vielä voi harkita, mutta taitaa olla niin, että liian kallista lystiä on meille.

Koko työpäivän pidättelin itkua, mutta nyt on kyllä pakko mennä parkumaan.
 
Heippa kaikille :wave:
Sieltähän ne kuukautiset alkoi ja testin silti tein varoiksi ja negahan se tietenkin oli. Tiesin että onnistumisprosentti oli pieni, mutta ainahan sitä toivoo että jos sittenkin...

Nyt vetäydyn taka-alalle ja mietin vieläkö joskus (aikaahan ei ole paljon, kun ikä jo 42) lähden uudestaan tähän rumbaan....

Kaikkea hyvää teille ja toivottavasti teitä onnistaa, amh teillä kaikilla on alhainen, mutta teillä onneksi on se hyvä puoli että ikää teillä on vielä niin vähän mittarissa että monenlaisia eri vaihtoehtoja voi punnita, lahjamunasolu, sijaislapsi, adoptio jne.

Kiitos monista vastauksistanne ja kannustiksistanne :hug:
 
Olo on nyt kyllä täysin lohduton. Tässä tämä taisi olla tämä meidän lapsiprojekti. Tokihan luovutettuja soluja vielä voi harkita, mutta taitaa olla niin, että liian kallista lystiä on meille.
Olen niin pahoillani Amalia Armas. Ihan kamala juttu. On raastavaa pitää kiinni toivosta, josko sillä yhdellä tai kahdella follilla kuitenkin onnistuisi, ja raastavaa luopua toivosta. :hug:

Toivoa on silti vielä. Ei vielä kannata luopua!

Kannattaa myös miettiä sitä mahdollista luovutushoidon kalleutta kuitenkin siltäkin kantilta, että autolaina on monilla ihmisillä sellaiset 30 000 euroa. Jos ei tulevista lapsista voi maksaa saman verran kuin autosta... No, eikös se olisi ihan hassua? Auto ei kuitenkaan niin kovin onnelliseksi ihmistä tee. Sillä tavalla mä tätä asiaa ajattelen, eikä kyllä olla rikkaita. Kyllä mä loppuelämäni onnellisuudesta olen valmis maksamaan aika paljon. Jos tässä nyt edes raha auttaa...
 
Testi maanantaina nega. Tänään soitin klinikalle ja ne käski vielä testaamaan varmuudeksi. Lupasivat, että saan menkat käynnistäviä hormoneja, jos ei muuten menkat ala, ettei mene kesäkuun hoito ohi. MIKÄ HUOJENNUS! Olen vääntänyt, toivonut, kärsinyt ja miettinyt tässä niin paljon, että kun raskaustestipissalla tuli verta paperiin, huusiin ääneen jee. :p Vihdoin tämä ratkesi ja voin ruveta valmistautumaan kesäkuun hoitoon. Siinä sentään on jonkinlainen mahdollisuus tulla raskaaksi. Ehkä ainakin 5%. :headwall: Toivon, että DHEA auttaisi meitä, mutta pelottaa ihan kamalasti, että tulos on taas sama: ei normaalisti jakautuneita. Minkäs sille sitten voi.

Muoks. Okei, lääkäri soitti ja sanoi, ettei vielä voi sanoa, ehditäänkö hoitoon ennen kesää. Pitää odottaa ihan ensi menkkoihin asti. Se ehdotti Elonvaa, koska se on tosi lyhyt kaava, mutta sanoi, ettei sillä välttämättä saada yhtä hyviä tuloksia kuin tällä flare up -hoidolla, mikä meillä on nyt ollut käytössä. Kierron lopussa varaan ajan lääkärille ja katsotaan sitten, miltä tilanne näyttää, mutta onko Elonvan käyttäjiltä apuja? Miten teillä toimi?
 
Viimeksi muokattu:
Maisu: Sama.. keskustelusta vetäydyn ja menen pois, jos alkaa tuntumaan liian pahalle. Perjantaina tuli eräässä tilaisuudessa kysymys "onko teillä lapsia?" ööö.. no tota.. "ei eläviä" -vastaus sai pöydällisen ihmisiä hiljaiseksi.
Meillä on yksi enkelilapsi. Onneksi keskustelijat ymmärsivät olla kyselemättä enempää.
Voi kamala, mä rupesin itkemään, kun luin tämän. :heart: Kai se on joskus pakko alkaa sanoa ääneen. Multa kysyttiin kans työporukassa, haluanko lapsia ja sit kysyjä kysyi perään, että "yritättetkö te?". Vastasin siihen sitten, että aina ei ihminen itse voi päättää. Kysyjä kyllä pahoitteli ja nyt kaikki sitten tietää. Ei kukaan ole viitannut asiaan mitenkään, mutta ehkä he sitten jatkossa osaavat olla vähän huomaavaisempia? Tai sitten ei. Ei sitä surua vaan voi aina paketoida nätisti niin, ettei se näkyisi muille tai toisi heille pahaa mieltä. Sentään on sellaisiakin, jotka ymmärtää! Voimia!
 
Voi harmi SariAleksandra ja Malsu! On se tyhjän testin näkeminen aina aikamoinen katastroofi...

Täällä olo on tänään ollut yllättävän tyyni. Eihän tuo ultran tulos mikään yllätys ollut... Nyt vaan toivotaan, että toinenkin folli kasvaisi ja punktioon päästäisiin. Olisihan sitten edes jokin heikonlainen mahdollisuus siihen, että se alkiokin tulisi (en tosin siihen tällä hetkellä usko).

Jatkosuunnitelmia olen tässä mielessä muotoillut. Tänään kolahti postiluukusta ilmoitus lääkekaton täyttymisestä ja hullu, kun olen aloin heti miettiä, että josko syksyllä yhden lyhyen kaavan yksityisellä kuitenkin kokeilisi... Lääkkethän eivät mitään maksaisi ja ei kai yksityiselläkään mene täyttä hintaa ivf.stä, jos soluja ei tule eikä siis punkiotakaan.... Kuitenkin follin alkuja aina alku-ultrassa on näkynyt jopa kymmenen ja joku kumma vaan estää niitä kehittymästä, todennäköisesti se joku kumma on mun kroppani, mutta voihan se olla tuo sumutekin.

Luovutettujen jonoon mennään myös. Kai ne rahat jostain saa kaivettua.
 
  • Tykkää
Reactions: Hiskias ja Malsu
SariAleksandra, olen ihan hirveän pahoillani. Toivon sulle mielenrauhaa ja viisautta, jolla kohdata tämä asia. :heart: Hyvä, kun muistutat meitä siitä, että ei pidä ehkä pitää liian lujaa kiinni siitä ajatuksesta, miten sen oman lapsen saa. Ehkä sillä ei tosiaan ole niin paljon väliä.

Amalia Armas, hyvä asenne sulla! Toivosta ei tarvitse luopua vielä! Onhan tämä nega aika katastrofi - etenkin, kun lääkäri muistutti mua, että oltiin puhuttu yhdestä IVF:stä ja sit luovutussoluihin siirtymisestä. En haluaisi vielä luopua toivosta ihan biologisesta lapsesta... Ja hassua, mutta se tuntuu nyt jotenkin keljun ahneelta ajatukselta sun ja SariAleksandran tilanteeseen verrattuna.

Mulla kans näkyy tosi paljon follinalkuja, mutta ne eivät vaan kasva. Joka kerta kuitenkin ollaan saatu muutama enemmän kuin edellisellä kerralla.

Toivottavasti se sun toinen folli jaksaa pinnistellä tarpeeksi isoksi! Mä pidän sulle sormia ja varpaita ristissä perjantaina.

Eihän ne yksityisellä tosiaan mistään laskuta, mitä ei ole tehty. Ennakkovalmistelut maksaa vain joitain satoja euroja. Ja mä uskon, että yksityisellä on ihan erilaiset mahdollisuudet, kun tehdään juuri sulle sopiva hoito ja sitä seurataan niin paljon kuin ikinä haluat. Naistenklinikalla ei tätä flare upia tehdä ollenkaan, ja se on ainoa, mikä mulle toimii, kun mun munasarjat vastaa lääkkeisiin huonosti. Siksi olemme nyt yksityisellä.

Pieni selitys niille, joille ei ole tehty Flare upia: käytetään 3 ekaa kiertopäivää Synarella-sumutetta, joka lopettaa oman hormonitoiminnan, jos sitä käyttää pitempään, mutta lyhyesti käytettynä se leimahduttaa ("flare up") munasarjat toimintaan. Sit piikitellään normaalisti Menopur+Gonal F n. 10 päivää. Mulla tämä kaava sai follit kasvamaan samaan aikaan isoiksi ja jopa 11 näkyi ultrassa - puolet lopulta tyhjiä/huonoja. Ed. hoidossa kun vain yksi ehti isoksi NELJÄSSÄ PÄIVÄSSÄ ja sen lisäksi vain yksi pieni folli, flare up todella muutti meidän mahdollisuuksia. Kannattaa ehdottomasti yksityisellä kysyä tästä, jos teille ei ole vielä kokeiltu!
 
Sarialeksandralle ja Malsulle pahoittelut negasta! Malsulle toivon nyt että ehditte sitten ennen kesää vielä yhteen hoitoon, jossa dhea-tulokset näkyvät! Sarialeksandralle hyvää jatkoa :wave:

Amalia, olen niin pahoillani tuosta tilanteesta! Mulla on sama ongelma, folleja näkyy (osa kuulemma jotenkin harmaana ja tässä kohtaa mun terminologiassa voi olla vikaa :)) Toivon että se pienempi soluistasi saa nyt kasvupyrähdyksen! Yksityisellä ei tosiaan tule kun ultrauskustannuksia, jollei punktioon päästä. Sehän se kallein on. Minulla hoito punktion kanssa maksoi jotain päälle 2kE nyt. Lahjasoluhoidothan on taas kolme kertaa sen verran mutta Malsun vertaus autolainaan oli loistava, kiitos sen jakamisesta :)

Tämä on ehkä hölmö kysymys: onko julkisella lahjasoluhoitoja?

Malsu mulla lääkäri kokeili Primolutia taas munasolujen herättelyyn, kp 1-4 ja sitten aloitin pistokset. Tämä ei kyllä toiminut kovin hyvin. Flare up kuulostaa kiinnostavalta...

Hiskias, tsempit oireisiin ja piinailuun :)
 

Yhteistyössä