Alhainen anti-Muller hormoni ja ivf

Halle, lyhyellä kaavalla sen Synarelan kanssa tammikuussa mennään, että saas nähdä, miten se vaikuttaa. Se alkaa kp2 ja gonal + pergoveris kp3. Mikähän siinä on, etteivät ne julkiselta anna luteaalivaiheeseen mitään muuta kun luget? Mun täytyy varmaan kuitenkin yrittää, koska olenhan nyt jo koekaniini tämän dhea:n kanssa, niin mikseivät sitten samalla kokeile kaikkea muutakin :p. Siis jos nyt mitään folleja kasvaa.

Kata76, mulle ei ole määrätty mitään lepuuttavaa. Päinvastoin, kesän ajaksi sain Letrozolet, että olis lääkärin mukaan edes jotain ”toivoa”. Sitten oli 1 välikierto ja seuraavasta kierrosta eka IVF. Toivotaan, että se sun kierto palautuu normaaliksi.

Nyt täytyy sanoa, ettei dhea:sta ole enää mitään oireita, ne naaman näppylätkin hävisivät ihan yllättäen. Sopii toivoa ettei oireiden vähyys ole suoraan verrannollinen tuloksiin.
 
No nyt on sitten lääkärin luona käyty. Limakalvo on nyt hyvä, mutta vasemmalla kummittelee edelleen kysta. Minnekäs se olisi kadonnut, kun vuotoakaan ei ole tullut. Femostonista huoli-matta kiertoni meni ilmeisesti omaa rataansa ja vuoto joka oli lokakuussa olikin oikea vuoto eikä mikään välivuoto, kuten lääkäri veikkasi. Tästä väärintulkinnasta johtuen vuotoa yritettiin saada ajoitettu Proveralla ihan väärään kierron aikaan ja se ei sitten tullutkaan odotetusti. Kauhea soppa! No nyt ollaan siis limakalvon mukaan loppukierrossa ja tänään aloitan Primolutin, jolla saadaan vuotoa vähän ajoitettua ja toivottavasti kysta sulamaan ja tulemaan pois vuodon mukana. Seuraavasta vuodosta sitten aloitetaan piikittely. Näillä näkymin hoito saadaan siis tehtyä vielä tämän vuoden puolella ja tulos selviää sitten jouluna. Jos jotain positiivista tästä hakee niin ehdinpähän syödä Dheaa n.3kk kuukautta ennen hoitoa.

Hiskias, mä olen yksityisellä hoidossa ja mäkin olen saanut siirron jälkeiseen aikaan aina vain luget 2x200mg aamuin illoin. Eipä ole edes puhuttu mistään muusta. Täytyypä kysäistä muista vaihtoehdoista.
 
Kata voi mikä sotku : / No onneksi tekin pääsette vielä yrittämään tämän vuoden puolella. Meillä on siis ilmeisesti aika sama aikataulu, laskin että tulevaa hoitoa testailen sitten jouluna. Tulee joko todella p***a tai todella ihana joulu. Jos nyt edes siirtoon päästään tällä kertaa.

Mulla on ollut nippailuja/kasvukipuja muniksien oikealla puolella :confused: En ole meinaan piiitkään aikaan ovuloinut oikealta puolelta. No maanantaina ultra niin näkee pitääkö tuntemukset paikkansa.

Piinailijat :attn: mitkä fiilikset?
 
Hiskias vaikuttaa kyl tosi hyvältä noi sun suunnitelmat! Julkisella eivät lähe määräämään mitään ylimääräistä, koska ei ole tarpeeksi näyttöä niiden hyödyistä.
Mä sanoin yksityisen lääkärille, et haluan kaikki sellaiset käyttöön mistä ei ole haittaakaan. Ja onhan niissä ainaki se plasebo-vaikutus ;)

Kata hyvä, että hoidon kuviot selkey! Tsemppiä ja onnea hoitoon! :)

Meriann tsemppiä maanantain ultraan!

on: Mä oon hirmu onnellinen tuosta Pregnylistä ja isommasta Luge-annoksesta, kun kaikki oireet voi laittaa niiden piikkiin. Huomenna pistän viimeisen Pregnylin. Pitää yrittää pitää pää kylmänä, mut eihän se oikee onnistu..

Taisto pp6
 
Halle B tuli ihan mieleen nyt kun sulla on tuo pregnyl tukena niin koska sinä voit testata? Onko siinäkin niin, että 10 pv kestää sen vaikutuksen näkyminen testissä? Melkoista piinaa sulla jos vielä niin kauan joudut odottelemaan.

Täällä ovis kohtapuoliin taas käsillä. Nyt aion saada kyllä miehen peti hommiin =)
 
Halle, tsempit viimeisiin piinapäiviin! Aika pitkään joudut vielä kärvistelemään oikeaan testipäivään :whistle:. Tuo plasebohan on monesti tutkittu juttu, ainakin monien muiden lääkevalmisteiden kohdalla. Uskotaan siis siihen, että sehän toimii =).

Meriann, toivottavasti se on DHEA, joka sen oikeankin puolen on aktivoinut. Pitkäänkö sä olet sitä jo syönyt? Mulla tämä on ensimmäinen "kokonainen" DHEA kierto, KP 11 meneillään. Normaalisti tähän aikaan on hyvinkin ollut kaikki mahdolliset ovismerkit ilmassa - nyt ei jälkeäkään. Perin kummallista :confused:.

Kata, kuinka kauan sitä Primolutia nyt syöt? Onks se muuten se sama lääke, jolla siirretään tarvittaessa menkkoja? Kuulostaa nimittäin jotenkin niin tutulta.
 
Hiskias , Primolut on tosiaan sama lääke, jota käytetään menkkojen siirtämiseen. Syön sitä 10 päivää ja just meni kuudes pilleri. Jos nyt oikein ymmärsin se auttaisi jotenkin limakalvoa kuoriutumaan kunnolla ja samalla myös jotenkin edesauttaisi kystan sulamista ja poistumista vuodon mukana. Ja saadaanhan sillä vähän ajoitettua vuotua, jolloin hoidon suunnittelu on helpompaa. Vaikka yksilöllistähän se on, kuinka pian vuoto alkaa vikasta pilleristä.

Tsemppia HalleB:lle piinapäiviin. Toivottavasti Dhea pistää meillä, Hiskias ja Meriann, vauhtia munasarjoihin.
 
Hiskias Oon syönyt nyt 1,5 kiertoa. Ens kierrossa taas ivf ja tänään oli hoidon suunnittelu. Samoilla mennään. Eli varmaan ens viikolla alkaa pergoveriksen pistely.

Pidän pienen palsta hiljaisuuden ja lähden lataamaan akkuja. Kun palaan ens viikolla toivotaan, että tänne on tullut monta plussaa.
 
Täällä mennään päivää pp13. Hyvin hailakkaa haamua saatu kotitestiin. En halunnut mennä vielä veritestiin, en kestä sitä pettymystä, jos saan taas jonkun mitättömän lukeman. Teen nyt vaan kotitestejä, odottelen viivan vahvistumisia tai vuodon alkua. Ahdistavaa.
 
Saanen liittyä joukkoonne nyt kun omat ivf hoidot ovat alkaneet?
Kyselinkin teiltä noista amh ja fsh arvoista kun ne ovat huonot ja lääkärin kanssa päätettiin kokeilla nyt ivf:ää kun femarit, clomit eikä inssi meille tuottanut tulosta. Ja kun aikaa ei kuitenkaan ole tuhlattavaksi.
Sivusta olen siis seuraillut, mutta kohta alkaisi olla itselläkin jännittävät päivät edessä. Piikitykset sujuu paremmin kuin olisin kuvitellut ja näillä näkymin ensi viikon alussa alkaa tapahtumaan. Yksi ultra on vielä ylihuomenna ja sen jälkeen tiedetään taas enemmän ajankohtasta.

Tsemppiä HalleB:lle ja Odottavalle piinaaviin päiviin!

Toivottavasti joku pääsee pian plussaamaan. Pitäähän se jonkun päästä odottaviin kun tuli yksi hoitolainen lisää :)
 
Hiskias, Kata ja Ailiina kiitos tsempeistä!

Odottava miten kävi?

on: Mä oon testaillu Pregnylin poistumista ja tänään pp 13 oli enää tosi hailu haamu. Pienen pieni mahdollisuus on vielä, että viiva siitä lähtisi tummumaan. Sunnuntaina virallinen testipäivä. Miehen kanssa ollaan vähän puhuttu, että tehtäis kuitenkin vielä yksi hoito omilla soluilla talven aikana eli 7.icsi.
 
Hei kaikille vanhoille ja uusille! Onko täällä nyt tullut plussaa poissaollessani, Vienda, Odottaja ainakin ovat haamuilleet? Entä Halle, oletko testannut tänään. Pidän kovasti peukkuja että se viiva tummuu :)

Muutenkin ihan hienoja uutisia siitä DHEA:n käytöstä ainakin Meriannilla! Onko sulla Hiskias tapahtunut jo ovis niiden lääkkeiden kanssa?

Olen vähän taustaillut ja aika hyvin unohtanut tämän piinailun. Meillä on ollut nyt kaksi välikiertoa kun halusin selvitellä kilpirauhasasiat ja ongelmat ensin kuntoon ennen uutta ivf:ää. No niiden pitäisi olla ihan ok nyt, säätelen lääkityksellä ja seleenillä omien fiilisten mukaan niitä arvoja. Kävi vaan ilmi että olen tosi herkkä reagoimaan ainakin noihin kilpparilääkkeisiin. Olisin nyt aloittanut uudelleen piikitykset ja tällä viikolla OLISI kierron pitänyt käynnistyä.
Viime viikolla kävin lääkärissä kierron lopussa ja siellä näkyi kysta toisessa munasarjassa (onko kenelläkään muulla ollut?). Sain Zumenon estrogeeniä pienentämään sen pois, niitä olen viikon verran nappaillut. Ohjeena oli lopettaa kun vuoto alkaa. Ongelma on vaan se että eihän ne kuukautiset alkaneet, tänään mennään kp 27 joka alkaa olla mulle pitkä kierto. Ultrassa tänään kysta oli kyllä surkastunut mutta toisella puolella oli iso follikkeli (muistaakseni 21 mm)! Ihmettelin siinä sitten että alanko ovuloimaan nyt tässä vaiheessa kun kuvittelin ovuloineenin vajaa pari viikkoa sitten. Lääkärikin oli vähän sekaisin tilanteesta ja käski odottaa vuodon alkua. Jatkan myös estrogeeniä. Ihmettelen että mikä sen rooli tässä on kun kierto on mennyt ihan sekaisin... Kysyin lekurilta niitä aloittaessani että miksi näitä ja hän vaan vastasi että kokeillaan uutta juttua, nämä ovat vähän kun "karkkipillereitä". Tavallisesti kiertoni on 23-25 pv ja tunsin tiistaina pms-oireita muistuttavaa päänsärkyä. Eipähän ainakaan tarvinnut maksaa tämän päivän ultrasta, lääkäri ei varmaan viitsi juoksuttaa turhaan koko ajan. Nyt siis odotellaan joko ovista tai mieluiten vuotoa kun toivon että ehtisimme tekemään uuden hoidon ennen joulutaukoa. Meillä klinikka menee kiinni 20.12.

Mikä sinun tilanne Ailiina on, millä piikität ivf:ssä ja miten niitä soluja siellä ultrassa näkyy? Entä Kata, missä sulle on DHEA:ta määrätty, yksityisellä vai?
 
Viimeksi muokattu:
Ailiina, mites ultrassa meni?

Halle, sulla näyttää olevan oikein tutkimus meneillään. Mikäs oli tämän aamun viivan vahvuus?

Jonnuli, onpas peestä tommonen kun kierto ei pelitä : /

Se hävinnyt ovis löytyi sitten tänään KP15. Aamulla tein piruuttani ovistestin, kun niitä on laatikko pullollaan ja siihenhän tuli niin tumma testiviiva, etten ole ennen nähnyt. Piti miehellekin näyttää, että tsiikaas tätä, kaks viivaa. Sen verran se on pihalla näistä "kierronvaihe" hommeleista, että luuli varmaan sen olevan raskaustesti kun kysy, että mikä toi on :p. Päivällä alkoikin sitten oviskivut, jotka on iltaa kohden voimistuneet sellaisiksi, että aika-ajoin on kaksinkerroin pitänyt liikkua. Mikähän siinä on, kun välillä ovis tekee sika kipeetä ja välillä pääsee vähemmällä? No, just nyt ei todellakaan tee mieli peittoja heilutella, hyvä kun vaakatasossa pystyy olemaan normisti. Huomennapa ei tunnu enää missään :)

Ihanaa viikonloppua kanssasisaret, sehän taitaa olla virallinen pikkujoulu, taidanpa siis lämmittää talven ensimmäisen glögin :xmas:.
 
Kylläpäs on Jonnulilla nyt ärsyttävä kierto :( Toivottavasti ne toivomasi kuukautiset alkaisivat pian ja pääsisitte vielä tänä vuonna uuteen hoitoon.

Hienoa, että Hiskias löysi kadonneen oviksen :) Toivottavasti kipu lähtisi pian pois ja pääsisitte hyödyntelemään ovista hyvin. Toi on kyllä jännä et miten välillä noi kivut on sellasia et pitää tosissaan olla ihan kaksinkerroin.

Omassa ultrassa näytti ihan hyvältä. Follit olivat kasvaneet rauhallisesti, eli alunperin ajateltu alkuviikon punktio näyttäisi siirtyvän keskiviikolle. Maanantaina menen vielä käymään ultrassa ja silloin varmasti tehdään päätös punktiopäivästä. Lääkäri sanoi, että kymmenen follia näyttäisi nyt kasvavan. Lääkityksenä on ollut menopur ja nyt aloitin eilen orgalutranin.
 
Tervetuloa Ailiina! :flower: Minä voin lähteä, että sinulle tulee tilaa... ;) Palasin nimittäin reissusta ilman vuotoja ja mukaan ottamaani digitestiinkin sain alkuviikolla lukemat 3+, nyt on kasassa siis jo rv 6+1. :heart: Toivottavasti saan vielä huomenna HalleB:n mukaani.

Eihän tämä oikein todelliselta tunnu mutta oireita on koko ajan, kipuja, palelua, pahoinvointiakin. Ultra on ensi torstaina, joka tuntuu olevan tosi kaukana. Toivon vain kaikkeni, että jos siellä joku kyydissä on, kestäisi se matkassa. Pelkään tehdä oikeastaan yhtään mitään, lugejenkin lopetus tapahtui todella pikkuhiljaa, lopulta laitoin 1x100mg palleroa enää päivässä ja eilen sekin lopulta pääsi unohtumaan. Pelkään niin, että mitä tahansa teenkin, aiheutan keskenmenon.

Poistun siis nyt taka-alalle (ainakin toistaiseksi, toivottavasti tietenkin pysyvästi!) mutta kiitos kaikille tuestanne! :heart: Kyllähän täällä pitkään tuli luettua ja paljon sain vertaistukea. Käyn toki edelleen lueskelemassa kuulumisianne ja olen hengessä mukana! Tsemppiä jokaiselle tasapuolisesti!
 
  • Tykkää
Reactions: HalleB
Pahoittelut HalleB.lle!!!

Vienda ihan mahtavaa, että sulla plussa vaan vahvistuu!! Tosi paljon annat toivoa meille muillekin!!!!

Itse tässä mietin seuraavaa voitoa, joka tehdään isoilla annoksilla (puregon 300IU), että mitenhän tuossa mahtaa käydä. Onkohan todennäköistä, että munasoluja ei taaskaan saada paria enempää, mutta ne parat vaan kasvaa pyrähtävät liian nopeasti?

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Vienda
Hiskias mulla alkaa piikittelyt vasta ensi vuoden puolella. Sumuttelut pitäisi aloittaa ensi kierrossa joulun aikaan ja piikit sitten vasta tammikuun puolenvälin maissa. Voi tosin olla, että joulutauko sotkee suunnitelmia ja joudutaan odottamaan vielä yksi kierto lisää. Oon nyt vaan alkanut pohtia, että onkohan tuossa lääkeannoksen rajussa nostossa kuitenkaan järkeä. Mullahan tuli kolme follia annostuksella 50IU ja sama määrä folleja myös annoksella 150IU. Pahoin pelkään, että tuo kolmonen on mun lukuni ja annoksella 300IU se ei siitä muutu, mutta kasvu on sitten liian nopeaa.

Ehkä vähän turhan aikaisin murehdin näitä asioita...
 
Onnea Viendalle plussasta. Onnellista odotusaikaa! Pahoittelut Hallelle negasta, höh!

Jonnuli,toivottavasti kierto tasaantuu! Mullahan on myös kierto temppuillut ja tiedän, että se on toooosi ärsyttävää. Perjantaina otin vikan Primolutin eikä vuotoa vielä näy. Tosin pieniä viitteitä siitä on jäänyt paperiin vessakäynneillä. Ärsyttävää odotella. Dhea:n sain tosiaan yksityiseltä ihan lääkärin aloitteesta, vaikka aika varautuneesti siihen suhtautui.
 
  • Tykkää
Reactions: Vienda
Apua.. Tajusin just että mulla on tullut tänä vuonna 10 vuotta täyteen edellisestä jäykkäkouristus tehosteesta. Ollaan lähdössä jouluksi jenkkeihin ja nyt kai pitäisi ottaa tehoste. Mutta kun tästä tulevasta kierrosta alkaa ivf-hoito. Klinikan jonkun lääkärin mukaan (hoitaja soitti) voin ottaa rokotteen samassa kierrossa. Mutta uskallanko? Oletteko te ottaneet rokotteita hoitojen aikoihin?
 
Pahoittelut HalleB!!

Musta ei valitettavasti Kata ole apua tuohon rokote asiaan, mutta luottaisin lääkäriin. Kuitenkin jos tulet raskaaksi tai imetättäisit niin silloinhan ei ilmeisesti rokotella mielellään.

Itsellä on tänään vikan piikin aika ja nyt vuorossa pregnyl. Ylihuomenna sitten punktio. Sitten alkaa täälläkin taas jännittäminen :)
 

Yhteistyössä