Akateemiset äidit! Mien jaksatte työtä ja arkea?

En ole vielä päässyt perille, kuinka kotiinkin jäisi riittävästi energiaa, kaikki kun tuntuu kuluvan työasioihin, joko töissä istumiseen tai työasioiden ajatteluun vapaa-aikana. Minulla lapsista toinen juuri koulun aloittanut ja toinen päiväkodissa.
Toisaalta, olen yrittänyt madaltaa rimaa töissä. Viikonloppuisin yritän olla tekemättä töitä. Mieluummin teen pitkää päivää viikolla (eli normipäivä ja illalla lisää töitä kun lapset nukkumassa), mieli tarvitsee taukoa, muuten työteho laskee.

Yritän tehdä sunnuntaisin alkuviikolle keittoruoan, jota syödään pari-kolme iltaa. Ostan paljon kotimatkalta valmista ruokaa, aina ei jaksa tehdä. Teen töitä työmatkan ajan, läppäri auki julkisissa, venyttää siten työpäivää 40 minuutilla.
Yritän olla läsnä lapsille sen pari-kolme tuntia, jonka heitä iltaisin näen. Aamulla useimmiten yhteistä aikaa tunti, saattelen lapset hoitoon ja kouluun. Sitä aikaa ei kyllä tunneilmastoltaan kovin laadukkaaksi voi sanoa

Olin juuri kipeänä pari päivää, tein tosin osan ajasta töitä kotoa käsin punkan pohjalta. Tällaisen ylimääräisen levon jälkeen viikonloppuna olinkin suht hyvässä kunnossa, ja lasten kanssa jaksoin ihan eri tavalla kuin normiviikonloppuna. Joka viikko ei ikävä kyllä voi paria päivää tehdä kotoa käsin etänä töitä, kunpa voisikin. Oma työteho on ihan eri tasolla kuin hektisen työpäivän aikana, kun ajan syövät palaverit, ja varsinaiset edistettävät työt tehdään illalla palaveriputken jälkeen. Etäpäivä rauhoittaa, ja kotonakin silloin olisi ainakin pyykit pestynä, eikä kaikki kaatuisi iltaisin päälle.

Luulen, että suurimpana opeteltavana asiana itselle on tosiaan hellittäminen, sekä kotona että töissä. Kaikkeen ei aika riitä, täydellisyyttä ei kannata yrittääkään tavoitella, kunpa sen muistaisin itsekin.

 

No jaa, mä olen akateeminen, esimiesasemassa ja vielä yh ja onhan tässä tasapainoilua. Mutta ihan hyvin olen jaksanut hoitorumban, työn, ja isompien koulun ja (kilpaurheilu)harrastukset. Jätän tosin vanhempainillat väliin tai lasten isä hoitaa. Jostain on vain pakko karsia, ja vain pakolliset hoidetaan, eli esim. koulun vanhempainyhdistyksen juttuihin en osallistu.

Mutta kyllä joskus tuntuu, että kapasiteetti loppuu, kun pitäisi muistaa omat duuniasiat, tarhalaisen tarha-asiat, muiden kouluasiat, harrastusasiat, ehkä jopa omatkin asiat vielä. Mutta meillä ei heräillä, eli saan kyllä nukuttua, se tekee paljon.

 

Mun motto on, että "asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kun ellun kanat". Ei kaiken tarvi olla niin tiptop. Teen ne hommat, mitkä tuntuu meidän perheen mielestä tärkeiltä, enkä paljon välitä ulkopuolisten mielipiteistä. Töissä sama homma. Sanon mun pomolle ihan suoraan, että aion nyt keskittyä tähän, koska tämä on musta tärkeää ja nämä hommat taas aion tehdä riittävästi, mutta en täydellisesti.

Kotona tämä tarkoittaa esimerkiksi, että kämppä ei ole kovinkaan usein paraatikunnossa, enkä esim. jaksa panostaa sisustukseen. Siivousta ostetaan palveluna, koska paskan keskellä ei haluta elää, mutta sekamelska tosiaan ei mua niin haittaa. Vietän mielummin aikaa mieheni ja lasten kanssa kuin juoksen huonekaluliikkeissä tai heilun mopin varressa...

Töissä tuo, että en tee kaikkea täydellisesti, on mahdollista oikeastaan vain sen takia, että olen ollut samassa työpaikassa jo yli 10 vuotta ja silloin ennen lasten saamista osoittanut, että olen pätevä ja osaan hommani lähes täydellisesti, joten mun ei enää tarvi todistella. Itseasiassa pomokin toivoi joskus, että en stressaisi kaikkien hommien kanssa niin paljon, vaan keskittyisin olennaisimpiin.

 

Kahdeksan tunnin sisällä käyn töissä ja haen lapset. Mies käy ruokakaupassa ja tekee ruuan. Mulla muut kotityöt, siiivooja käy kerran kuussa. Ei ole juuri koskaan ylitöitä, kiirettä ja stressiä satunnaisesti. muttei jatkuvasti.

En ikinä suostuisi uhraamaan liikaa vapaa-aikaa ja perhe-elämääni työlle. Siinä ehkä se. En yritä saada kaikkea tällä hetkellä. Minulle riittää tämä neljän tonnin palkka ja elintaso, jonka sillä saa. Töissäkin on mukavaa ja se on kiinnostavaa.

 

[QUOTE="just";24793077]meinaatko ettei muilla, ku akateemisesti koulutetuilla olisi raskasta kotona ja töissä *hakkaa päätä seinään*[/QUOTE]

Kai siinä on jotain eroa, tekeekö päivät pitkät jotain rutiinihommaa, jonka suorittamiseen ei hirveästi tarvitse älyllistä panostusta, tai että sen sjiaan joutuu koko päivän tekemään jotain vähän haastellisempaa, missä pitäisi pystyä käyttämään järkeään yms.

Itse ainakin muistan sataan kertaan miettineeni silloin, kun lapset olivat ihan pieniä ja nukkuvat tosi huonosti, että olisi ihana olla töissä missä ei tarvitsisi miettiä/kehittää yhtään mitään, tekisi vain sitä tuttua samaa työtä joka päivä.

 

Kyllähän tässä on tasapainoilemista. Sitä miettiin aina välillä, että onko tämä kaiken arvoista?

Mihin asiaan ihmiset palkkaavat kotiin apuja? Mä en voi tinkiä enää minuuttiakaan lapsen kanssa olemisesta. Ja siivousta ei meillä voi tehdä kukaan perheen ulkopuolinen, koska ongelma ei ole imurin näyttäminen kämpälle, johon kuluu 45min, vaan se kaikki muu.

Meilläkin siis kaksi aikuista, jotka molemmat teemme yhtä paljon, mutta jatkuvasti on sellainen olo, ettei ole missään tarpeeksi. Ehdotin miehelle, että annetaan koira pois. Sekin on kuitenkin lenkitettävä 3 kertaa päivässä. Ei lämmennyt ajatukselle ja täytyy myöntää, että lenkkeily pitää mielen virkeänä. Muutenkin pidetään kiinni siitä, että urheillaan, että jaksetaan.

Kun olen lapsen kanssa niin pyrin olemaan läsnä. Ja työmatkoilla en notku baareissa yms. vaan raahaan lenkkikamat joka puolelle maailmaa ja urheilen ja pyrin nukkumaan kunnolla. Lapsi menee isovanhemmille noin kerran kahdessa kuussa yökylään.

Elämä on kivaa. Tykkään todella mun työstä, rakastan perhettä. Kyllä välillä tulee ajateltua, että pitäisikö palata duuniin, jonka voi jättää työpaikalle. Me otetaan miehen kanssa kaikki lomarahat vapaina, joten lomia on ihan kivasti muttei silti tarpeeksi.

Vaikka mun duunni on ihana niin voi olla, että vaihdan johonkin helpompaan. Sellaiseen jonka voi unohtaa viikonlopuksi.

 

Anteeksi sanavalinta otsikossa. Lähinnä kaipaisin vertaistukea niiltä, joilla työ ei jätä kello neljä vaan kulkee mukana kotiin tietokoneen tai puhelimen muodossa. Vastuu ei häviä eli pahimmillaan asioita on ratkottava vaikka sitten vanhempainillassa. Ei toki joka päivä, mutta tarvittaessa. Esikoisen yritän hakea koulusta 15-16 välillä mikä tietysti on itseaiheutettua joustoa eli työt on sitten tehtävä sen jälkeen.

Heippa! Nyt uskaltauduin vastaamaan kun laajensit skaalan ei- akateemisiin . Näillä ollaan selvitty:
-ruokaa tekee meistä vanhemmista se, joka tulee aiemmin kotiin.
-Tehdään myös isoja satseja ruokaa kerrallaan, esim. makaronilaatikkoa voidaan syödä jopa kolme päivää.
-Myöhemmin töistä saapuva hakee esikoisen treeneistä ja tulee sitten yhtä matkaa kotiin.
- iltaisin nopea kämpän järjestely, viikonloppuna siivotaan porukalla paremmin
- kaupassa 2 kertaa viikossa, se riittää mainiosti.

Meillä on ollut etua myös siitä, että itse olen iltavirkku. Olenkin jatkanut töitäni sitten lasten (ja miehen) mentyä nukkumaan. Pystyy rauhassa keskittymäänkin työasioihin kun on hiljaista . Mutta joo, hektistä todellakin on ollut, kauhulla odotan kun tuo nuorempikin alkaa harrastamaan...

(Ja kokemukseni on siis vuoden ajalta, jolloin kannoin pakon edestä töitä myös kotiin. Nyt olen ollut viikon verran "työttömänä", eli palkollisena vielä tämän kuun, mutta ilman työtä)

 

Sopimalla, että mies jää kotiin hoitovapaalle.

 

Täällä kanssa noudatettu tuota "asialliset jutut hoidetaa... " -oppia. Eli rimaa on laskettu niin kotona kuin töissä. Töissä olen selkeästi ottanut asiakseni laskea tasoa siten, että en edes pyri tekemään täydellistä, vaan ainoastaan tarpeeksi hyvää. Ja on ollut mielenkiintoista huomata, että sekin on riittänyt ihan hyvin

Ja kotona voi taas säästää esim. käyttämällä siivoojan palveluita ja minimoimalla ruokaan menevän ajan, esim. syömällä valmiita kaupan ruokia ja eineksiä.

 

Kai siinä on jotain eroa, tekeekö päivät pitkät jotain rutiinihommaa, jonka suorittamiseen ei hirveästi tarvitse älyllistä panostusta, tai että sen sjiaan joutuu koko päivän tekemään jotain vähän haastellisempaa, missä pitäisi pystyä käyttämään järkeään yms.

Itse ainakin muistan sataan kertaan miettineeni silloin, kun lapset olivat ihan pieniä ja nukkuvat tosi huonosti, että olisi ihana olla töissä missä ei tarvitsisi miettiä/kehittää yhtään mitään, tekisi vain sitä tuttua samaa työtä joka päivä.

Mutta työnkuva voi olla haastava, vastuullinen ja vaihteleva ilman akateemista koulutustakin.

 

Kai siinä on jotain eroa, tekeekö päivät pitkät jotain rutiinihommaa, jonka suorittamiseen ei hirveästi tarvitse älyllistä panostusta, tai että sen sjiaan joutuu koko päivän tekemään jotain vähän haastellisempaa, missä pitäisi pystyä käyttämään järkeään yms.

Itse ainakin muistan sataan kertaan miettineeni silloin, kun lapset olivat ihan pieniä ja nukkuvat tosi huonosti, että olisi ihana olla töissä missä ei tarvitsisi miettiä/kehittää yhtään mitään, tekisi vain sitä tuttua samaa työtä joka päivä.

Mä taas olin samassa tilanteessa iloinen siitä, että olin akateemisessa duunissa. Kukaan ei kyttää pidänkö silmiäni auki työaikana. Pystyin pahimmassa väsymyksessä helposti tuijottamaan ulos ikkunasta tunnin, olemaan lounaalla toisen ja kahviksella kolmannen. Paska juttu tietty sen suhteen, että kun projektin rahoitus loppuu niin se loppuu ja töiden pitää olla tehtynä. Ja siitä vastaan vain minä. Eli tekemättä jättäminen kostautuu minulle ja parille muulle kenen palkka riippuu siitä teenkö jotain. Mutta olin silti kiitollinen ja ajattelin, että jos olisi poliisi, kaupan kassa, sairaanhoitaja, bussikuski jne. niin mun olisi pakko ottaa saikkua.

 

Mutta työnkuva voi olla haastava, vastuullinen ja vaihteleva ilman akateemista koulutustakin.

Esim?

 

Arki helpottuu huomattavasti, kun tekeee kotitöistä viikkolistan; jokaiselle päivälle jotain. Pysyy koti siistinä pienellä vaivalla, eikä tarvitse kertaheitolla siivota apinan raivolla. Tehdään viikon ruokalista, josta kauppalista ja ruokakaupassa kerran viikossa. Ruokaa tehdään niin, että riittää 2-3päiväksi kerrallaan. Pesukone ladataan valmiiksi illalla ennen nukkumaanmenoa, helppo laittaa päälle heti kun tullaan kotiin. Television katselua vähennetty huomattavasti.
Kiirusta pitää. Elämää helpottaisi huomattavasti se, jos olisi muutama tunti enemmän päivässä tai esim. työmatkoihin voisi käyttää jotain teleporttia ettei matkoihin kuluisi aikaa... Ruuhkavuosia, niinpä.

 

Esim?

Kaupallisella alalla voi edetä hyvinkin pitkälle ilman akateemista koulutusta ja tuskin kukaan voi väittää työn olevan rutiininomaista ja yksinkertaista.

Näin niinkuin yhtenä esimerkkinä, paljon on varmasti muitakin.

 

Kaupallisella alalla voi edetä hyvinkin pitkälle ilman akateemista koulutusta ja tuskin kukaan voi väittää työn olevan rutiininomaista ja yksinkertaista.

Näin niinkuin yhtenä esimerkkinä, paljon on varmasti muitakin.

Niin voi. Ja akateeminen heikosti työllistävälle alalle valmistunut voi helposti istua siellä kaupan kassalla.

Edelleen kuitenkin. Turha tästä ketjusta on tehdä mitään akateemiset vastaan ei- akateemiset taistelua. Se ei ole ollut ap: kään tarkoitus. Useammin uraa luova nainen on akateeminen kuin ei- akateeminen, ja siksi ap varmasti päätyi sanavalintaansa.

 

On tää kyllä hektistä.. Varsinki nyt tää loppuvuosi tullaa menemään niin sata lasissa.. Positiivista tietysti on tuo vapauskin.. Auttaa jaksamaan kun joskus tekee etänä ja saa samalla laitettua kodinkin kuntoon ilman että lapset on vieressä. Lisäks mä oon alkanu nauttimaan pitkistä ajomatkoista ja työmatkoistakin, koska saa olla niin omissa oloissaan. Tietysti ne vie sitte sitä työaikaakin. Mutta onneks voi välillä ottaa vähän rennomminki, mutta mulla myös töiden jatkuminen riippuu rahoituksesta ja tuloksista joten on sitä pakko venyäkin...

 

arki pikkulapsiperheessä ruuhkavuosina ole usein haastavaa vanhempien koulutustaustasta riippumatta. Ystäväpiiriä seurattuani olen sitä mieltä, että yksinhuolatajilla on kaikkein raskainta.

Itsellä päivätyön lisäksi opiskeluprojekti, joka on pakko suorittaa nyt. Normiarjen lisäksi tämä vuosi on siis tavallista huomattavasti työläämpi tämän takia. Mies tekee liikkuvaa työtä. Mun ratkaisu on laskea rimaa ihan kaikessa. Saa olla sotkuista ja syödään valmista. Töissä teen parhaani mutten yhtään ylimääräistä. Kieltäydyn kaikesta ylimääräisestä. Aiemmin olen ollut melko joustava. Näiden jo mainittujen lisäksi käyn juoksemassa säännöllisesti 2-3 kertaa viikossa. Ilman sitä ei pää kestäisi arkea. Ja ymmärrän sua hyvin ap, tsemppiä!

 

[QUOTE="just";24793077]meinaatko ettei muilla, ku akateemisesti koulutetuilla olisi raskasta kotona ja töissä *hakkaa päätä seinään*[/QUOTE]

on sen kyllä kotona huomannut, että lasten kanssa on 100 kertaa helpompi tehdä kaikkea fyysistä - ruokaa, siivota jne. kuin keskittyä kirjoihin tai ajattelua vaativiin juttuihin. ei voi edes puhua samana päivänä siitä, että kävisi 8 tuntia istumassa kassalla tai siivoamassa portaita kuin joutua kehittymään jatkuvasti tai tehdä työssä jatkuvasti päätöksiä jotka vaikuttavat muihinkin.

 

on sen kyllä kotona huomannut, että lasten kanssa on 100 kertaa helpompi tehdä kaikkea fyysistä - ruokaa, siivota jne. kuin keskittyä kirjoihin tai ajattelua vaativiin juttuihin. ei voi edes puhua samana päivänä siitä, että kävisi 8 tuntia istumassa kassalla tai siivoamassa portaita kuin joutua kehittymään jatkuvasti tai tehdä työssä jatkuvasti päätöksiä jotka vaikuttavat muihinkin.

vaikka sinkkuna jaksoi päntätä koulussa ja pärjäsi akateemisessa ammatissa, se voi olla hirvittävän rankkaa jos on myös lapset joista pitää huolehtia.

tässähän se lasikatto on. naiset joutuvat pää'ttää kotona lasten asiat ja hoitaa ne ja ei jää tarvittavia voimia esim. johtajan duuniin.

 

[QUOTE="Eee";24793469]Mun motto on, että "asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kun ellun kanat". Ei kaiken tarvi olla niin tiptop. Teen ne hommat, mitkä tuntuu meidän perheen mielestä tärkeiltä, enkä paljon välitä ulkopuolisten mielipiteistä. Töissä sama homma. Sanon mun pomolle ihan suoraan, että aion nyt keskittyä tähän, koska tämä on musta tärkeää ja nämä hommat taas aion tehdä riittävästi, mutta en täydellisesti.

Kotona tämä tarkoittaa esimerkiksi, että kämppä ei ole kovinkaan usein paraatikunnossa, enkä esim. jaksa panostaa sisustukseen. Siivousta ostetaan palveluna, koska paskan keskellä ei haluta elää, mutta sekamelska tosiaan ei mua niin haittaa. Vietän mielummin aikaa mieheni ja lasten kanssa kuin juoksen huonekaluliikkeissä tai heilun mopin varressa...

Töissä tuo, että en tee kaikkea täydellisesti, on mahdollista oikeastaan vain sen takia, että olen ollut samassa työpaikassa jo yli 10 vuotta ja silloin ennen lasten saamista osoittanut, että olen pätevä ja osaan hommani lähes täydellisesti, joten mun ei enää tarvi todistella. Itseasiassa pomokin toivoi joskus, että en stressaisi kaikkien hommien kanssa niin paljon, vaan keskittyisin olennaisimpiin.[/QUOTE]

Näin on. Ei-akateemisilla on paljon useammin lapsilla vaatteet sävy sävyyn ja sisustus viimeisen muodin mukaista.

 

Lohdutukseksi: tuo kestää vain muutaman vuoden. Elämä helpottuu kummasti, kun kuopuskin menee kouluun. Loppuu päiväkotiin viemiset ja hakemiset. Lapset pystyvät jo kunnolla osallistumaan kotitöihin. Yhdessäolo lasten kanssa voi olla juurikin kotitöiden tekemistä yhdessä.

 

Esim?

Jos on johtavassa asemassa, tai ylempi th tms, ilman akateemista koulutusta?