S
Surullista
Vieras
Kirjoittelen tänne tuntojani, josko teistä joku osaisi antaa hyviä vinkkejä vaikeaan äiti-suhteeseeni ?! Äitini on aina ollut omalaatuinen ja hänellä ei oikein ole onnistuneet kummoisesti ihmissuhteet. Kaksi pitkää miessuhdetta on kariutunut (toinen niistä isäni kanssa, isä lähti 20 vuoden avioliitosta) ja mitkään ystävyyssuhteet eivät kestä pitkään. Suurinta osaa omia sukulaisiaan hän ei voi sietää ja oman äitinsä kanssa he olivat etäisiä. Hän ei koskaan muistele omaa äitiään lämmöllä... Olen hänen ainoa tytär ja olen ollut helisemässä hänen kanssaan koko ikäni. Odotan nyt esikoista ja tietenkin olen miettinyt omaa äitisuhdettani. Hän käyttäytyy muita kohtaan ylimielisesti, kehuu omia erityistaitojaan häpeilemättä (jopa tuntemattomille), arvostelee mielensä mukaan (jopa tuntemattomia), ei KOSKAAN pyydä anteeksi käytöstään, valehtelee, huutaa, hallitsee, haluaa käyttää valtaa ja tietysti kritisoi. Hän tekee muista ihmisistä psykologisia analyyseja mutta ei itse voi mennä terapiaan (jota veljeni kanssa olemme hänelle ehdottaneet), koska hän kuulema tietää enemmän kuin psykologit, olematta kuitenkaan psykologi tai edes mielenterveyshoitaja! Hän tulkitsee mielestään lähes kaikilla ihmisillä olevan adhd, narsismin tai muita vastaavia neuropsykologisia sairauksia. Kun minulla on ollut vaikeaa elämässäni, hän on tavallaan nauttinut tilanteesta jossa hän voi rientää apuun mutta toisaalta siihen on liittynyt totaalista raakaa arvostelua. Esimerkiksi avioeroni aikoihin hän totesi, etten oikein ole onnistunut missään elämässäni. Hän usein muistutti minua siitä, että olen epäonnistunut lähes kaikessa mihin olen ryhtynyt. Mainittakoon, että opiskelen tällä hetkellä toista korkeakoulututkintoa, kaikki elämäni miehet ovat kunnioittanet minua ja minulla on useita oikein hyviä ystäviä. En ikinä kilpaile kenenkään kanssa, vähiten hänen kanssaan mutta muistelen jo lapsuudestani että hän olisi ollut jollakin sairaalla tavalla minulle mustasukkainen. Mainitsematta sen enempää miten mustasukkainen hän on ollut miehistään! Hän on toivonut mummiksi tuloa jo usean vuoden ajan mutta nyt, kun olen raskaana, tilani ei oikein jaksakaan kiinnostaa häntä ja valehtelematta hän ei koskaan kysy kuulumisiani. Esimerkiksi puhelut ovat hänen omien asioiden vatkaamista tai sitten hänen käskyjen kuuntelua. En ole mikään hiljainen hiirulainen ja olen monet kerrat riidellyt hänen kanssaan mutta mikään ei tehoa. Viimeksi tänään hän huusi minulle puhelimeen, uhkasi laittaa välit poikki ja iski luurin korvaan. Asiasta, jossa olen ns. vain kolmas osapuoli. En vaan aina jaksa, hänen kanssaan on todella vaikeaa. Kaipaisin äidillistä tukea raskauteni aikana ja minusta tuntuu kohtuuttomalta, että oma äiti kohtelee minua tällä tavalla. Minusta on myös väärin asettua itse "aikuisen asemaan" ja antaa hänen riehua miten sattuu. Ymmärrän ettei hän varmaankaan muutu ja paras olisikin pitää yhteyksiä vain hyvin harvakseltaan. Isäni on ok mutta häntäkään ei juuri kiinnosta kuin omat juttunsa. Onneksi minulla on aivan ihana mies, ilman häntä en näitä sukulaisia jaksaisi
Mitä te muut tekisitte vastaavanlaisen äidin kanssa?