En lähtisi itse. Aikoinaan käytiin tyttökaverin kanssa Thaimaassa lomailemassa 2 viikkoa (Miehet mukana). He jättivät poikansa (2v) mummin hoivaan ja äidilläkin oli jo tosi kova ikävä poikaa.Kotiin tulessa lapsi käpertyi mummin huomaan. Ei mennyt vanhempien syliin.Oli useita päiviä sen jälkeen, ennenkuin normaali arki alkoi sujua. Ja poikaa pelotti vanhempien lähteminen esim. kauppaan (Luuli kai, että taas jätetään.)Tilanne normalisoitui ajan myötä. Mutta eivät enää lähde ilman lasta reissuihin.
Ja olimme pelkästään lomareissulla. Eri tilanne tietysti , kun molemmat vanhemmat olivat pois. Mutta lasta ahdisti kovin.
Nyt itsellä 2 ja 4 vuotiaat. En voisi kuvitella lähteväni. Olen opiskeluaikoina ollut ulkomailla 2 kuukautta. Se oli täysin eri maailma ja hieno kokemus. Kasvattava monin tavoin, jokseen ei aina niin "miellyttävästi".
Minä sanoisin, että kannattaa punnita vaihtoehtoja monta kertaa, ennen lähtöä. Ja onko mahdollista, että perhe tulisi vaikka lomalle sinne ulkomaille, jos päättää lähteä? tuon ikäiset muistaa paljon asioita(ainakin meillä) vielä vuosien jälkeen. Tai voisiko lähtöä siirtää myöhemmäksi, kun lapset hiukan isompia? Tai olla lyhemmän aikaa?
Tuo aikakin on tosi pitkä, kun mietin sitä omaa 2 kuukautta, niin se tuntui ikuisuudelta olla pois läheisten luota. Jos silloin oli ikävä tuossa ajassa ukko kultaa, niin mitä olisi ollut, jos olisi ollut lapsia? Minä olisin tullut varmaan hulluksi. Tuskin olisi jaksanut keskittyä opiskelemaan. Saati kun olisi soittanut kotiin ja lapset huutaa puhelimeen (Ja itkee) että tule äiti kotiin.Ja kyselevät miksi et tule. Onnea kuitenkin päätöksentekoon. Ratkaisu voi olla vaikea, mutta päätöksesi koskettaa koko perhettä. (sorry, kirjoitus sekavaa. Taitaa nukkumatti painaa silmiä kiinni!)
Mahtaa olla tärkeä opiskelupaikka...