V
viude
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Munkin on kyllä peesattava. En ole ikinä ymmärtänyt sitä logiikkaa, että lapsi ei sitten koskaan opi nukkumaan yksin jos pienenä nukkuu vanhempien kanssa. Ihan varmana oppii.
Munkin on kyllä peesattava. En ole ikinä ymmärtänyt sitä logiikkaa, että lapsi ei sitten koskaan opi nukkumaan yksin jos pienenä nukkuu vanhempien kanssa. Ihan varmana oppii.
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Eikös:
Joo, mutta silloin kun he ovat vauvoja, heihin eivät vain päde ne aikuisen maailman lait, selittelyt ja logiikat vaikka kuinka yrittäisit!
E
Eikös
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja Eikös:
Joo, mutta silloin kun he ovat vauvoja, heihin eivät vain päde ne aikuisen maailman lait, selittelyt ja logiikat vaikka kuinka yrittäisit!
En nyt halua tuottaa sulle pahaa mieltä, mutta en oo missään vaiheessa väittänykään että vauvan pitäisi nukkua yksinään. Ymmärrän että susta on kivaa tuntea ylemmyydentunnetta ja naulailla kaikkia väärässä olevia, mutta pettymykseksesi mun on todettava että mun vauvani nukkuu sivuvaunussa, kiitos vaan.
Mutta ei kyllä tule nukkumaan nelivuotiaaksi.
V
vieras
Vieras
Muutaman päivän unikoululla reilu 1v oppi nukkumaan yönsä läpi ja oli päivisin paljon iloisempi. Äiti oli tyytyväinen kun jaksoi taas hoitaa kodin ja alpset, mies tykkäsi kun sai nukuttua kunnolla yöt ja pääsi töiden jälkeen kotiin jossa oli ruoka valmiina ja mukava ilmapiiri. Isosisko tykkäsi kun äidillä oli taas energiaa touhuta hänen kanssaan, viedä kerhoihin ja ulos leikkimään.
Ihanko tosissaan olette sitä mieltä että olisi mielummin pitänyt jatkaa noita yövalvomisia mistä kärsi koko perhe? Jos lapsi tuossa unikoulussa jotain kärsi niin saa sen varmasti takaisin siinä kun äidillä on taas aikaa ja energiaa hänelle. Halailua ja pussailua moninkertaisesti noihin valvomisiin verrattuna.
Ihanko tosissaan olette sitä mieltä että olisi mielummin pitänyt jatkaa noita yövalvomisia mistä kärsi koko perhe? Jos lapsi tuossa unikoulussa jotain kärsi niin saa sen varmasti takaisin siinä kun äidillä on taas aikaa ja energiaa hänelle. Halailua ja pussailua moninkertaisesti noihin valvomisiin verrattuna.
Alkuperäinen kirjoittaja hmmm:
Jep. Mä en jaksa lukea noita ylihysteria sivuja! Niiden perusteella kaikki meidän vanhemmat ja isovanhemmat ovat tasapainotomia ja huonoiksi kasvaneita kun noita hysteriakriteereitä ei olla noudatettu sillon kun ne oli pieniä. Ja mutkin on muuten aikanaan huudatettu nukkumaan enkä tunne olevani mitenkään huonompi kun muut tai tunne vammanen. Pikkasen järkeä näissä asioissa. Huoh :headwall:
Ja pakko kommentoida tota perhepetiä vielä et me pidettiin molempia lapsia vieressä aluksi mutta mä en pystynyt nukkumaan koska sillon oli ajan kohtasta et juuri ton perhepetin vuoksi vanhempia oli kierinyt unissaan lapsen päälle ja lapsi oli kuollut ja näitä tapauksia oli muutama molempien syntyvuonna joten ei paljon perhepeti innostanut.
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Champion:
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kirjoittaa näin (kirjassa Elämäni Poikana).
"Kukaan ei toistaiseksi pysty esittämään luotettavaa arviota siitä, kuinka suuri osa suomalaisista on turvallisesti kiintyneitä, kuinka moni jollain muulla tavalla. Sormituntumalta voidaan olettaa, että välttelevästi kiintyneitä suomalaisia on paljon, todennäköisesti selvästi enemmän kuin vaikkapa eteläeurooppalaisissa kulttuureissa."
V
vieras
Vieras
eikä ne mitään ylihysteria sivuja ole, vaan suurin osa pätevien lastenpsykiatrien sanomia asioita. ennen ei ole tiedetty asioista, koska niitä ei ole tutkittu. eikö ole hienoa, että nyt tiedetään, mistä aikuisiän ongelmat voivat johtua?? Lapsen ensivuodet ovat kriittisen tärkeitä! Huudatusta ei oikeasti enää missään suositella - ja siihen on pätevät syynsä. On nähty jo tulokset, mihin se voi johtaa.
T
Tämäkin harmaana
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mitkä tulokset? Tuomitseeko parin minuutin itku lapsen aikuisiällään hulluksi ryöstelijäraiskaajamurhaajaksi tai vastaavaksi?
Vähän nyt suhteellisuudentajua kehiin naiset! Kuten täällä on jo sanottu se huudatusunikoulu ei todellakaan tarkoita että lapsi jätetään koko yöksi sänkyyn huutamaan!
Mitäs siihen sanotte kun suositellaan että jos lapsen itku käy liikaa hermoille HÄNET JÄTETÄÄN TURVALLISEEN PAIKKAAN HETKEKSI että itse rauhoittuu ja sitten mennään takaisin lohduttamaan. Ettei tule ravisteltua tms joka oikeasti vahingoittaa vauvaa.
Ap, koitahan jaksaa. Toki osasit kivitystä odottaakin... On olemassa ihmisiä jotka ymmärtävät miten sekopäiseksi ihminen voi tulla kroonisessa unenpuutteessa, ja jos tällä onnistuu niin hyvä.
Alkuperäinen kirjoittaja Tämäkin harmaana:
Ihanaa että täällä on muitakin kun minä jolla on vielä vähän järjen hiveniä päässä! Lukea saa mutta kaikkea ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti saatika sitten uskoa. En tuomitse kaikkea kirjotettua mutta jotkut asiat menee vähän yli hilseen.
W
winhis
Vieras
Me pidettiin huudatusunikoulu tytölle kun hän oli 9 kk. Nukahtaminen illalla kesti monta tuntia ja sitten alkoi yöheräilyt joiden jälkeen nukahtaminen kesti taas kauan. Tassuttelu ei todellakaan auttanut, ei vieressä nukuttaminen, eikä oikeasti mikään. Toinen olisi halunnut leikkiä yöt läpeensä. Toteutimme "huudatuksen" niin, että vauvan huoneen ovi oli auki ja pidimme rauhallista ääntä, jotta tyttö tiesi, että olimme lähellä. Annoin huutaa minuutin ja sitten kävin paijaamassa ja lähdin pois. Seuraavaksi kaksi minuuttia jne. Ekana iltana pisin huutopätkä taisi olla 7 minuuttia ja toisena iltana riitti kolme-neljä minuuttia. Sen jälkeen illat ja yöt menivätkin upeasti pitkään. Hulinat alkoi uudestaan joskus 1 v 3kk tienoilla, mutta nyt auttaa kun pitää muutaman minuutin kädestä kiinni.
Joskus se kuuluisa tassuttelu ei vaan auta, eikä tosiaan huudattamisessakaan ole kyse siitä, että annetaan lapsen karjua yksin pimeässä huoneessa koko yön. Meillä ainakin lapsi kyllä tiesi, että ollaan lähellä ja hyvin nopeasti oppi, että kyllä me tullaan siihen viereen jos hätä tulee, mutta leikkimään ei illalla enää ruveta.
Joskus se kuuluisa tassuttelu ei vaan auta, eikä tosiaan huudattamisessakaan ole kyse siitä, että annetaan lapsen karjua yksin pimeässä huoneessa koko yön. Meillä ainakin lapsi kyllä tiesi, että ollaan lähellä ja hyvin nopeasti oppi, että kyllä me tullaan siihen viereen jos hätä tulee, mutta leikkimään ei illalla enää ruveta.
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Tämäkin harmaana:
Kiintymyssuhteiden kehitys häiriintyy, jos vanhempi huudattaa liikaa lastaan. Aiheuttaa vaikeuksia aikuisiällä. Ei tarvitse kärjistää asiaa "ryöstelijäraiskaajamurhaajaksi".
Tutkimuksissa on huomattu, että varhaisten ihmissuhteiden laatu vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. Kaisa Männikön tutkimus varhaisista kiintymyssuhteista pohjautuu John Bowlbyn kiintymysuhdeteoriaan.
On havaittu, että varhaislapsuuden kokemuksista syntyy erilaisia kiintymyssuhdetyylejä, joiden avulla lapsi pyrkii ylläpitämään ja varmistamaan kiinnittymishenkilön saatavillaolon tai säätelemään kiintymyksen puutteellisuutta.
Lapsuuden kokemukset heijastuvat myös aikuisuuden ihmissuhteisiin.
Kiintymissuhdemallit jakaantuvat kahteen pääryhmään: turvallisesti ja turvattomasti kiintyneisiin. Turvallisesti kiintyneiden lasten suhde vanhempiin on ollut läheinen ja avoin ja he muodostavat aikuisinakin tasapainoisia ja tyydyttäviä ihmissuhteita.
Turvattomasti kiintyneet lapset pyrkivät sen sijaan välttelemään tarvitsevuutta, sillä he ovat oppineet, että äidin läsnäolo ei ole aina varmaa. Takertuvasti kiintynyt on seurallinen ja pystyy ilmaisemaan tilanteensa. Hän kuitenkin pelkää hylätyksi tulemista. Itseriittoisesti kiintynyt hakee etäisyyttä ihmissuhteissa. Hänellä on hyvä itsetunto, mutta hän on usein epäluuloinen. Pelokkaasti kiintyneitä luonnehtii syvä turvattomuuden ja yksinäisyyden tunne. Heillä saattaa olla vaikeuksia ihmissuhteissa, alkoholi- ja huumeongelmia sekä kohonnut taipumus rikollisuuteen.
Vanhempien omat kiintymyssuhteet heijastuvat yleensä myös siihen miten vanhemmat itse toimivat omien lastensa kanssa ja miten lapset heihin kiinnittyvät.
Lähde: http://www.peda.net/en/magazine/jkl/lyseo/lyseonlukioon?m=content&a_id=10
No juu. Kukin tavallaan.
Meillä kyllä tuo unikoulu tepsi jo muutamassa päivässä ja tyttökin voi paremmin sen jälkeen. Jos hän siitä nyt jotain traumoja sai niin mistä niitä ylipäätänsä ei saisi...
Meillä kyllä tuo unikoulu tepsi jo muutamassa päivässä ja tyttökin voi paremmin sen jälkeen. Jos hän siitä nyt jotain traumoja sai niin mistä niitä ylipäätänsä ei saisi...
V
vieras
Vieras
Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6-10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin - ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.
Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.
Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen "vaatimuksia" vanhemmat "näyttävät hänelle kaapin paikan" eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.
Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.
Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.
Ylläoleva lähde HUS Unikoulu
Viime aikoina erimieliset oppisuunnat ovat lähentyneet toisiaan. Neurobiologisen tutkimuksen tuoreet löydökset ovat vahvistaneet Freudin ja Bowlbyn esittämiä käsityksiä varhaisten kokemusten kauaskantoisesta merkityksestä. Vähitellen kiintymyssuhdeteorian havaintoja on alettu soveltaa psykoterapiassa ja lastensuojelussakin.
Ihmislapsella on synnynnäinen tarve suuntautua toista ihmistä kohti. Koska aikuisen läheisyys on vauvalle välttämätön, kiintymyssuhteen muodostuminen on ensisijainen ja esiviritteinen prosessi, jonka käynnistyminen vaatii vain vähän virikkeitä
Hoivaajaan kiinnittyminen jää kokonaan tapahtumatta vain äärimmäisen poikkeavissa olosuhteissa. Yleensä vauvan ja hoivaajan välille syntyy jonkinlainen kiintymyssuhde, vaikka se ei valitettavasti aina olekaan niin myönteinen kuin englannin attachment-sanan suomenkielinen vastine antaa ymmärtää. Vauvat sopeutuvat monenlaisiin hoivakokemuksiin, mutta vaikeat varhaiset traumat ja pitkäkestoinen stressi ovat vahingollisia kehittyvälle keskushermostolle.
Lapsi pyrkii alusta alkaen jäsentämään kokemuksiaan ja luomaan niistä ennakoitavia syiden ja seurauksien ketjuja aistihavaintojensa (kognitio) ja proseduraalisen muistinsa avulla. Tavallinen äiti reagoi viivyttelemättä vauvansa itkuun ja selvittää ja poistaa sen syyn, jos tämä on suinkin mahdollista.
Vauvan kyky sietää voimakkaita tunnetiloja on aluksi vähäinen, ja hän tarvitsee aikuista tyynnyttäjäksi ja lohduttajaksi. Jos hoivaaja auttaa lasta selviytymään tunnekuohusta, lapsi uskaltaa vastaisuudessakin tuoda tunteensa vuorovaikutukseen. Jos hoivaaja jättää lapsen selviytymään omin avuin stressistään, lapsi oppii tukahduttamaan tunteidensa ilmaisemista.
Kiintymyssuhdemalli näyttää siirtyvän sukupolvelta seuraavalle. Fonagy ym. (1991) osoittivat, että autonomisilla (tasapainoisilla) aikuisilla on muita useammin turvallisesti kiintyneitä lapsia. Jos kasvuolosuhteet ovat suotuisat, työskentelymallitkin pysyvät usein muuttumattomina (Thompson 1999). Sitä vastoin riskiperheiden lasten kiintymyssuhteilla ei näytä olevan samanlaista jatkuvuutta ja muutokset tapahtuvat useimmiten turvattomaan suuntaan (Waters ym. 2000, Weinfield ym. 2000).
Nämä havainnot ovat varsin järkeenkäypiä. Kun lapsesta pidetään hyvää huolta, hänen ei tarvitse haaskata voimiaan jokapäiväisestä elämästä selviämiseen, vaan niitä riittää toverisuhteiden ylläpitämiseen ja uusien asioiden oppimiseen. Laiminlyöty ja kaltoin kohdeltu lapsi taas joutuu ponnistelemaan siedettävän sisäisen tasapainon löytämiseksi, eikä häneltä riitä energiaa suuntautua ulkomaailmaan. Varhaisilla kokemuksilla on erityinen merkitys, mutta niiden ja myöhemmän patologian välinen suhde ei ole lineaarinen, koska kehitys on systeemistä ja vastavuoroista (Sroufe ym. 1999).
Kiintymyssuhdeteorian pohjalta tehdyt havainnot tarjoavat joka tapauksessa uusia näköaloja lastenpsykiatristen häiriöiden ehkäisyyn ja hoitoon sekä terapiamenetelmien kehittämiseen.
JARI SINKKONEN, LT, ylilääkäri
Pelastakaa Lapset ry
lähde: http://www.terveysportti.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=duo94437.htm
Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.
Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen "vaatimuksia" vanhemmat "näyttävät hänelle kaapin paikan" eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.
Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.
Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.
Ylläoleva lähde HUS Unikoulu
Viime aikoina erimieliset oppisuunnat ovat lähentyneet toisiaan. Neurobiologisen tutkimuksen tuoreet löydökset ovat vahvistaneet Freudin ja Bowlbyn esittämiä käsityksiä varhaisten kokemusten kauaskantoisesta merkityksestä. Vähitellen kiintymyssuhdeteorian havaintoja on alettu soveltaa psykoterapiassa ja lastensuojelussakin.
Ihmislapsella on synnynnäinen tarve suuntautua toista ihmistä kohti. Koska aikuisen läheisyys on vauvalle välttämätön, kiintymyssuhteen muodostuminen on ensisijainen ja esiviritteinen prosessi, jonka käynnistyminen vaatii vain vähän virikkeitä
Hoivaajaan kiinnittyminen jää kokonaan tapahtumatta vain äärimmäisen poikkeavissa olosuhteissa. Yleensä vauvan ja hoivaajan välille syntyy jonkinlainen kiintymyssuhde, vaikka se ei valitettavasti aina olekaan niin myönteinen kuin englannin attachment-sanan suomenkielinen vastine antaa ymmärtää. Vauvat sopeutuvat monenlaisiin hoivakokemuksiin, mutta vaikeat varhaiset traumat ja pitkäkestoinen stressi ovat vahingollisia kehittyvälle keskushermostolle.
Lapsi pyrkii alusta alkaen jäsentämään kokemuksiaan ja luomaan niistä ennakoitavia syiden ja seurauksien ketjuja aistihavaintojensa (kognitio) ja proseduraalisen muistinsa avulla. Tavallinen äiti reagoi viivyttelemättä vauvansa itkuun ja selvittää ja poistaa sen syyn, jos tämä on suinkin mahdollista.
Vauvan kyky sietää voimakkaita tunnetiloja on aluksi vähäinen, ja hän tarvitsee aikuista tyynnyttäjäksi ja lohduttajaksi. Jos hoivaaja auttaa lasta selviytymään tunnekuohusta, lapsi uskaltaa vastaisuudessakin tuoda tunteensa vuorovaikutukseen. Jos hoivaaja jättää lapsen selviytymään omin avuin stressistään, lapsi oppii tukahduttamaan tunteidensa ilmaisemista.
Kiintymyssuhdemalli näyttää siirtyvän sukupolvelta seuraavalle. Fonagy ym. (1991) osoittivat, että autonomisilla (tasapainoisilla) aikuisilla on muita useammin turvallisesti kiintyneitä lapsia. Jos kasvuolosuhteet ovat suotuisat, työskentelymallitkin pysyvät usein muuttumattomina (Thompson 1999). Sitä vastoin riskiperheiden lasten kiintymyssuhteilla ei näytä olevan samanlaista jatkuvuutta ja muutokset tapahtuvat useimmiten turvattomaan suuntaan (Waters ym. 2000, Weinfield ym. 2000).
Nämä havainnot ovat varsin järkeenkäypiä. Kun lapsesta pidetään hyvää huolta, hänen ei tarvitse haaskata voimiaan jokapäiväisestä elämästä selviämiseen, vaan niitä riittää toverisuhteiden ylläpitämiseen ja uusien asioiden oppimiseen. Laiminlyöty ja kaltoin kohdeltu lapsi taas joutuu ponnistelemaan siedettävän sisäisen tasapainon löytämiseksi, eikä häneltä riitä energiaa suuntautua ulkomaailmaan. Varhaisilla kokemuksilla on erityinen merkitys, mutta niiden ja myöhemmän patologian välinen suhde ei ole lineaarinen, koska kehitys on systeemistä ja vastavuoroista (Sroufe ym. 1999).
Kiintymyssuhdeteorian pohjalta tehdyt havainnot tarjoavat joka tapauksessa uusia näköaloja lastenpsykiatristen häiriöiden ehkäisyyn ja hoitoon sekä terapiamenetelmien kehittämiseen.
JARI SINKKONEN, LT, ylilääkäri
Pelastakaa Lapset ry
lähde: http://www.terveysportti.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=duo94437.htm
V
vieras
Vieras
Kovin moni näköjään huudattaa ja puolustelee. ;( Kun pehmeä keino on yhtä tehokas ja turvallisempi. Harmi.
Uskoisin, että vain harvojen vauvat / lapset on alkaneet nukkua läpi yönsä enää koskaan heräämättä ja vain parin yön huudatuksella.
Uskoisin, että vain harvojen vauvat / lapset on alkaneet nukkua läpi yönsä enää koskaan heräämättä ja vain parin yön huudatuksella.
A
ap:lle
Vieras
L
liikaa valvonut
Vieras
Niin. Täällä on palsta täynnä näitä superäitejä, jotka leipoo aamulla lapsille lämpimät sämpylät, valmistaa itse kaikki ateriat alusta loppuun, säilövät, marjastavat, siivoavat ja leipovat, ottavat kaikessa huomioon lapsensa aina ja kaikkialla. Ovat täysin epäitsekkäitä. Ja kivitettäköön meidät, jotka joskus haluamme ajatella myös parisuhdettamme tai yleistä perheen hyvinvointia, ehkä sillä hetkellä lapsen kustannuksella. Lapsi tulee ensin, se on arvojärjestys meilläkin. MUtta on tilanteita, että lapsia on useita, äiti tai molemmat vanhemmat ovat todella uupuneita pitkään jatkuneenn valvomisen takia ja tällöin on ehkä oikeasti paras vaihtoehto opettaa lapsi nukkumaan vaikka "kovemmillakin" konsteilla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Hyvinvoiva äiti jaksaa kasvattaa hyvinvoivia lapsia, tukea heidän kehittyvää itsetuntoaan paljon paremmin kuin totaalisen uupunut, hermoromahduksen partaalla sinnittelevä raato. Äidin väsymys vaikuttaa myös parisuhteeseen mitä suurimmassa määrin ja missä niitä onnellisimpia lapsia kasvaakaan? Onnellisessa parisuhteessa. Tsemppiä ja jaksamista jokaiselle uniongelmien kanssa painivalle. Itse painin puolivuotiaan valvottajan kanssa ja isosiskon ja isän unet kärsivät tässä myös.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
O
O
Vieras
Kiva et eilisen jälkeen on tullut taas muutama järjen äänikin kehiin. Vastaan ja nostan, jos joku uusikin jaksaa taas kahlata tämän läpi ja ihmetellä.Tuo o ja v ja yksi vieras taitaa olla sama henkilö, jolla on hyvä kopy/paste toiminto. Ei kannata oikeesti noin hirveitä (siis hirveän pitkiä) lainauksia tänne laittaa kun kukaan ei varmaan jaksa noin paljon lukea samaa höpinää uudestaan ja uudestaan. Pointti(nne) on tullut selväksi lyhyemmästikin jo alussa.
T
Tumpula
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Samaa mieltä.
Mä en vieläkään ole onnistunut ymmärtämään miksi se vauva pitää jättää yksin itkemään.
O
O
Vieras
O
O
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Tumpula:
Oletko lukenut ollenkaan tätä ketjua? Lasta kun ei jätetä yksin itkemään sen enempää kuin varmaan jokainen joutuu muutenkin itkuisen lapsen elämässä jättämään, vaikka vessassa käydäkseen.
T
Tumpula
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja O:
Olen, kyllä tuossa mielestäni jotkut mainitsivat jättäneensä yksin.
O
O
Vieras
Niin, minuuteista puhutaan, ei esim. tunnista tai yöstä. Mulla on oma vauveli perepedissä ja hitto vie sehän huutaa siinäkin, vaikka on ihan kiinni koko kehollaan, jos sillä sellainen puhti on menossa.
T
Tumpula
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja O:
Vartti on mun mielestä pitkä aika antaa vauvan itkeä yksin.
On meilläkin unikoulutettu molemmat lapset, tai en mä tiedä onko se unikoulua mutta yöimetykset lopetettiin ja se aiheutti aika protestointia. Tuntui kuitenkin paremmalta olla jättämättä lasta yksin, koko ajan joko mä tai mies oli vieressä. Ei tarvinut ainakaan pienen tuntea itseään täysin hylätyksi hetkeäkään. Pari yötä meni, sitten nukuttiin.
V
vieras
Vieras
meillä heräsi parin tunnin välein tissille, tutille, ilman itkuja (nukuttiin perhepedissä) 1 v 2 kk ikään. Olin poikki. Mutta ei tullut mieleenkään alkaa unikouluttaa tai huudattaa - eli jatkettiin vieressä nukkumista vain. Ja niin vain sitten yhtäkkiä tuli täydet yöunet ja yösyömiset jätti itse pois. 1 v 2 kk ajan sain itse nukuttua tunnin parin pätkissä. Eli tiedän mitä totaalinen väsymys on, mutta se ei mielestäni anna oikeutta huudattaa lasta yöllä. Kun niillä pehmeämmilläkin keinoilla saadaan muutoksia aikaiseksi.
O
O
Vieras
Jos oli niitä pehmeitä keinoja, niin mikset käyttänyt niitä? Toisin sanoen, et ole kokenut totaalista väsymystä, ainakaan sitten sellaista, jossa ei enää jaksa. Mukavaa, että teillä meni niin, menisipä kaikilla!