Ainoan lapsen "syndrooma"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hän
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hän

Vieras
Kertokaapa oi hyvät kanssa sisarrukset, minkä takia ainoa lapsi teilataan aina ensimmäisenä pilalle lellityksi, kaiken tahtomansa saanneksi yksilöksi?

Oon saannut kantaa tuota taakka 32 -vuotta ja jo mieluusti luovuttaisin se jollekulle sisarruskatraaseen syntyneelle. Mun vanhemmat taki mua vaivaiset 10-vuotta jonka jälkeen viimein sain alkuni...ja sitten äiti ja minä molemmat meinasimme kuolla synnytyksessä joten minusta on hyvin luonnollista että minulla ei ole sisarruksia.

Eilen vaan taas viimeksi sain kuulla siitä äitikerhossa kommentin, ihmiseltä johon olin juuri tutustunut..."No sulla on sitten ollut helppoa kun ei ole tarvinnut sisarrusten kanssa jakaa mitään". Kele, mulla ei ole ollut helppoa kun en ole saannut jakaa mitään sisarrusten kanssa. Voi kun olisin mielelläni jakanaut vaikkapa tämän joulualusajan pelon joka syntyi siitä että vanhemmat riitelivät aina, varsinkin pikkujouluaikaan. Joku jonka kanssa yhdessä putsata isä oksennuksistaan kun makaa tiedottomana kännissä ja äiti niin suuttunut että ei tee sitä jne.

Siinä kohtaa ei paljoa helpota jos paketisa ilmestyy se hieno barbinukke tai nukkekoti. Ei hitto.

Nyt kun molemmat vanhemmat ovat dementoitumassa niin olispas kiva jos joku jakais senkin taakan mun kanssa. Mut nyt saan yksin noita asioita hoitaa ja huolehtia... jne, jne, jne.

14-vuotiaasta saakka olen töitä tehnyt, opiskellut ammatin (siinä kohtaa toki kiitos vanhemmille että auttoivat rahallisesti niin ei tarvinnut kuin viikonloppuisin tehdä töitä). Autoni olen itse hommannut, asunnot ym. omilla palkoillani niin kuin kaikki muutkin. Lapseni hoidan nyt miehen kanssa, vanhemmista ei enää ole apua...

ARgh, pakko vaan tuulettaa jonnekin. Mä haluun tän leiman pois otsasta!
 
Mä ymmärrän sua.Ihmettelen monesti tyhmien ihmisten laukauksia mitä suustaan päästävät, juuri jossain kerhoissa ja hieman oudommille ihmisille.
Itse olen kasvanut sisarrusten ympärillä ja tiedän ihmisiä joilla ei ole ollut sisarruksia mutta mulla ei ainakaan tule mielikuvaa että jotain lellikkejä vaan päinvastoin, kyllä kaipuu sisarrukseen on ollut kova mutta eihän lapsi voi mitään asialle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja touhu:
Mä ymmärrän sua.Ihmettelen monesti tyhmien ihmisten laukauksia mitä suustaan päästävät, juuri jossain kerhoissa ja hieman oudommille ihmisille.
Itse olen kasvanut sisarrusten ympärillä ja tiedän ihmisiä joilla ei ole ollut sisarruksia mutta mulla ei ainakaan tule mielikuvaa että jotain lellikkejä vaan päinvastoin, kyllä kaipuu sisarrukseen on ollut kova mutta eihän lapsi voi mitään asialle.

Tää mua just ottaa päähän että mä oon saannut kuulla niin paljon tuosta vaikka enhän mä asialle mitään voi. Ihmiset on vaan tosi typeriä toisinaan. Toki totta toinen puoli, löytyyhän niitä stereotyypin ainoitakin lapsia valitettavasti, kyllä niihin olen törmännyt ja kironnut mielessäni sitä että he juuri aiheuttavat tuon mielikuvan ihmisissä. Osaavat olla todella ärsyttäviä eivätkä osaa huomioida muita ihmisiä.

Vaan ei me kaikki olla sellaisia. Kai se pitäis osata ottaa huumorilla, mutta kun sitä saa vuosikymmeniä kuunnella niin huumorintajukin loppuu joskus.

Kamalin tilanne oli joskus yläasteella kun köksän tunnille piti kirjoittaa tarina omasta perheestä. Mä olin se luokan hissukka, harmaa varpunen joka oli näkymätön muiden silmissä. Opettaja päätti sitten lukea ääneen mun tarinan siinä luokan edessä, ja ensimmäisenä teki juuri tämän yleistyksen "Jaana, sinullahan on ollut helppoa kun et ole joutunut jakaan sisarrusten kanssa asioita...tässä sinun tarinasi".

Minäkö traumatisoitunut?? ;)
 
Mä olen myös ainoa lapsia ja mua myös ärsyttää se leima että olisin itsekäs kun olen saanut "kaiken". Mulla oli kaksi serkkua, sisarukset keskenään ja aina kun mummolassa piti jakaa jotain, vaikkapa vain jäätelöä, oli näillä serkuilla hirveä sota päällä :D Viivottimen kanssa mittasivat ettei vain minä tai toinen heistä saanut enemmän. Mulle sillä ei ollut mitään väliä miten paljon jäätelöä saisin!
 
Mulla oli vain yksi lapsi runsaan 6 vuoden ajan ja mäkin kuulin muutamaan otteeseen päivitystä siitä, miten hänestä tulee piloille lellitty ja miten hän saa aina kaiken ja blaa blaa.

On totta että hän saa ns. aina kaiken, mutta pointtina tässä on se, että hän saa edelleen kaiken, vaikka hänelle on tullut nyt sisarus ja toinenkin on kovaa vauhtia tulossa. Ja hekin saavat ns. kaiken.

Ei meillä ole kasvatustyyli mihinkään muuttunut siitä, kun lapsia oli vain yksi. Edelleen ihan samoilla säännöillä mennään.

Vaikkei vanhin ole joutunut omaa huonettaan tai lelujaan jakamaan kotona (tosin eipä joudu vieläkään, kun ikäeroa on niin paljon) niin toki hän on jakamisen oppinut hiekkalaatikolla, päiväkodissa ja myöhemmin koulussa. En siis usko että yksikään perheensä ainoa lapsi ei voisi oppia jakamista yms. jos hällä ei ole sisaruksia.
 
Ymmärrän mitä tarkoitat, ja otan osaa älyttömien kommenttien ja osaksesi tulleen ymmärtämättömyyden vuoksi! Yleistykset ovat aina kurjia.

Alkoholistin aikuisena lapsena voin kertoa, että ei ollut helppoa sisarenkaan kanssa, vaikka totta kai tajuan, että kuorma olisi yksinäisenä varmaan tuntunut kaksinkertaiselta. Mulla oli pikkusisko, joka olisi tarvinnut isää ja äitiä, eikä musta ollut korvikkeeksi. Nyt aikuisena sisko on kärsinyt vakavista mielenterveysongelmista, eikä tule kunnolla toimeen kummankaan vanhemman kanssa. Toimin välittäjänä, koska kumpaakin osapuolta käy sääliksi korjaamattomien vaurioiden takia. Omaa katkeruutta ja siskon itsesääliä ei tietenkään poista mikään.
 
mulla on 4 kaveria, jotka on ainokaisia, ja kyllä he on ainaki aina saanu kaiken mitä haluavat.Kun on niin eri asia ostaa jotain tavaraa yksi kuin kolme tai jopa viisi kappaletta.
 
kurjaa että ihmiset yleistävät. mutta hyvin usein ainoa lapsi saa kaiken. tuttavapiirissä on näitä, jotka käyvät kotona tyhjentämässä arvohuonekalut jne. kun huvittaa. ja jos ne omaan sisustukseen sopivat.
ja ainoan lapsen vanhemmat eivät uskalla laittaa vastaan kun on vaan se yksi . näin raadollinen ihminen on. jos esim. on monta lasta, ei haittaa vaikka välit jonkun lapsen lapsiin on etäiset, kun on niitä muita sitten käymässä.

kyllä monet ainoat lapset ovat todella saaneet ihan kaiken, niin sen rakkauden ja tavaran ja ajan jne. Eikä siinä ole mitään pahaa. silti voi kasvaa kunnolliseksi, jos on ne rajat kuitenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Milla:
Mä olen myös ainoa lapsia ja mua myös ärsyttää se leima että olisin itsekäs kun olen saanut "kaiken". Mulla oli kaksi serkkua, sisarukset keskenään ja aina kun mummolassa piti jakaa jotain, vaikkapa vain jäätelöä, oli näillä serkuilla hirveä sota päällä :D Viivottimen kanssa mittasivat ettei vain minä tai toinen heistä saanut enemmän. Mulle sillä ei ollut mitään väliä miten paljon jäätelöä saisin!

mulla on tällainenkuopus. häntä ei haittaa yhtään vaikka on aina viimeinen tai ei saa päättää leikeistä tai saa vähemän kuin kaverit.
nykyään kaikki on vaatimassa että aina pitää olla eka ja itse äänessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
kurjaa että ihmiset yleistävät. mutta hyvin usein ainoa lapsi saa kaiken. tuttavapiirissä on näitä, jotka käyvät kotona tyhjentämässä arvohuonekalut jne. kun huvittaa. ja jos ne omaan sisustukseen sopivat.
ja ainoan lapsen vanhemmat eivät uskalla laittaa vastaan kun on vaan se yksi . näin raadollinen ihminen on. jos esim. on monta lasta, ei haittaa vaikka välit jonkun lapsen lapsiin on etäiset, kun on niitä muita sitten käymässä.

kyllä monet ainoat lapset ovat todella saaneet ihan kaiken, niin sen rakkauden ja tavaran ja ajan jne. Eikä siinä ole mitään pahaa. silti voi kasvaa kunnolliseksi, jos on ne rajat kuitenkin.

Ja taas mennään =)

Yhtä hyvin monen lapsen perheessä kasvaa näitä talon tyhjentäjiä...
 
Minä en usko, että ainokaisuus tai suuressa sisaruslaumassa kasvaminen välttämättä tekee lapsista sellaisia, tällaisia tai tuollaisia. Kasvatuksella ja luonteella lienee myös osansa asiaan.

Itselläni on sisaruksia, en juurikaan heidän kanssaan tekemisissä ole. Emme myöskään ole riidoissa, välit vaan ovat aika neutraalit.

Minulla on yksi lapsi. Enemmän olisi saanut tulla, mutta onneksi vuosien toiveiden, hoitojen ja yritysten jälkeen yhden saimme. Ja kieltämättä, varmaan harrasteisiin on enemmän laittaa rahaa, kun pitää maksaa "vain yhdelle." Sehän on ihan yksinkertaista perusmatematiikkaa :)

Kaikesta varmaan voi ajatella mitä vaan, mutta mielestäni viisautta on olla aatoksiaan toiselle möläyttelemättä :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Milla:
Mä olen myös ainoa lapsia ja mua myös ärsyttää se leima että olisin itsekäs kun olen saanut "kaiken". Mulla oli kaksi serkkua, sisarukset keskenään ja aina kun mummolassa piti jakaa jotain, vaikkapa vain jäätelöä, oli näillä serkuilla hirveä sota päällä :D Viivottimen kanssa mittasivat ettei vain minä tai toinen heistä saanut enemmän. Mulle sillä ei ollut mitään väliä miten paljon jäätelöä saisin!

Olen huomannut saman, sisarussarjassa pidetään kynsin ja hampain kiinni siitä omasta osasta, viidakon lait vallitsevat =)
 
Yleistyksethän on aina kurjia, mikäli itse on se poikkeus joukossa! Mielestäni on ajattelematonta tehdä toisesta henkilöstä päätelmiä vain siksi, että hän kuuluu johonkin tiettyyn "kastiin". Pitäisi tutustua ensin toiseen henk.koht ennen kuin alkaa typeryyksiä laukomaan. Ihan yhtä hyvin kaksi lasta voi olla molemmat pilalle hemmoteltuja tai yksi lapsi voi olla hyvinkin nöyrä.

Noh, se täytyy sanoa, että nämä ainokaiset kyllä tuntuvat saavan enemmän taloudellista tukea vanhemmiltaan. Yksi, vaikka on jo aikuinen ihminen, niin saa äidiltään yhä kaikenlaista. On saanut uuden pesukoneen, 36 tuuman taulutelkkarin, erikoissänkyä, uutta sohvaa jne. Kaikki nämä ihan muutaman vuoden sisällä. Aina onnistuu rahoitus uusiin juttuihin. Silti tämä henkilö ei ole koskaan tyytyväinen mihinkään, nurisee ja valittaa vaan kaikesta mahdollisesta. Tv on paska, pesukone on perseestä, sohva on väärää väriä.. Mikään ei kelpaa hänelle. Ikävä sanoa, mutta on kyllä itsekkäin ja itseensä keskittynein henkilö ketä ikinä elämässäni tavannut. Kahvinkin se kaataa viemäristä haukkujen kanssa alas, mikäli ei ole hänen makuunsa sopivaa.

Toisaalta tunnen myös pari muuta ainokaista ja toinen heistä on mielestäni tavallista tasapainoisempi ja kypsempi ihminen. On todella reilu ja järkevä. Jalat pysyy maassa. Joten kyllä kai siihen vaikuttaa vanhempien oma toiminta, miten ovat lapsensa kasvattaneet. On mahdollista kasvattaa vaikka 3 pilalle hemmoteltua lasta siinä missä yksi tasapainoinen ja muut huomioon ottava tapaus. Lapsi varmaan kyllä aistii sen, miten häneen suhtaudutaan. Mikäli häneen suhtaudutaan kuin maailman napaan hän omaksuu sen roolin ja asenteen itseensä helpommin.

 
Kolmen lapsen uusperheessä minä (äitini ensimmäinen lapsi) olin se ulkopuolinen koska äidin aika valui uuden vauvan ja uuden teini-ikäisen velipuolen huolia kuunnellen + huushollin hoitoon. Ei se mitään ruusuilla tanssimista ollut että tuntee itsensä ulkopuoliseksi omassa perheessään/kodissaan.

Tässä tapauksessa oli siis sääli että olin ensimmäinen äitini lapsi, koska olin ikäänkuin tuiki tarpeeton tässä uuden elämän pyörityksessä. Omantunnon sanelema pakollinen elätti.

Joulut olivat helvetillisintä aikaa koska äidilläni ei pienyrittäjänä ollut varaa hukuttaa minua lahjoihin, toisin kuin tehdastyöläinen isäpuoleni teki omille lapsilleen. Kaikenlaista epätasa-arvoa ja henkistä väkivaltaa on kyllä koettu elämän varrella. Siksipä en koskaan oppinut hakemaan lohtua maallisesta mammonasta tai tavaran haalinnasta. Kulutusjuhlat yököttävät. Tämä on vahvuus pikemminkin kuin heikkous olla välittämättä ostetusta onnesta.

Vaikkei lapsuus ollutkaan mitä parhain niin on siitä ainakin jotain opittu. Vaikka voisi luulla että olisin nykyään pelkkä ihmisen irvikuva "pilatun" lapsuuden takia, ei näin ole. Voisi helposti luulla että kantaisin ikuisesti hylätyksi tulemisen taakkaa, kaunaa, en sopeutuisi yhteiskuntaan ja käyttäytyisin itsetuhoisesti tai muuta tälläistä mitä usein näkee lastenkotilapsilla, mutta en. Kaikkein suurin tapahtuu päässä. Kuka tahansa voi jatkaa elämäänsä henkisesti terveenä, kunhan avaa lukkonsa sisältään, käsittelee asiat päässään ja antaa anteeksi. Jokainen meistä tekee virheitä. Täytyy osata ajatella että minun elämäni aikuiset tekivät niitä vain vähän enemmän, ei voi mitään. Mutta minä voin oppia muiden virheistä ja tehdä paremmin.
 
Minäkin olen ainoa lapsi, ja tutultahan tuo kommentointi kuulostaa... Itse olen huomannut, että lapsille (kaverit ja tutut) sisarusten puuttuminen ei ole ongelma, vaan nimenomaan aikuiset ovat siitä aina jaksaneet jauhaa.
 

Yhteistyössä