Ainoa, jota ei kutsuttu synttäreille

[Keittiönoita]

Se ei myöskään aina johdu hänestä, kellä niitä ystäviä ei ole. Vaikka hän yrittäisi ystävystyä, niin valitettavasti jo ne pienet eskarit ja ekaluokkalaiset osaavat jättää yhden pois leikeistä. Ja jos sitä tapahtuu toistuvasti, niin se vaikuttaa pienen ihmisen itsetuntoon, ja se vähäkin rohkeus saattaa karista. Porukassa ei kuitenkaan tarvitse olla kuin yksi empaattinen ja vahva lapsi, joka ei lähde mukaan tuollaiseen vaan ottaa tämän syrjäytetynkin mukaan. Tai leikkii hänen kanssaan kahden.

No tuota mä juuri tarkoitan. Että yrittäisi löytää sen yhden sen sijaan, että on siellä ryhmässä, mutta kuitenkaan tuntematta kuuluvansa siihen ryhmään. Jos se yksi on juuri tämä, jonka kanssa on aiemmin ollut kaveri, mutta nyt riidan jälkeen mennyt sukset ristiin, kannattaisiko yrittää saada se kaveri takaisin? Tekemällä vaikka sen aloitteen riidan sopimiseksi?

 

[äiti]

Meillä ei lajitella kavereita sukupuolen mukaan.
Eli lapsi kutsuu tyttöjä ja poikia, oman valintansa mukaan, emmekä ala laskemaan että jäikö nyt yksi eskariryhmän tyttö tai poika kutsumatta.

Lapsilleni on selvää, että kaikkien synttäreille ei voi päästä, eikä sillä ole väliä.

niin vähän epäasiallista ainakin minusta. Tietysti jos lapsi olisi kamala häirikkö tai kiusaaja niin ymmärtäisin, mutta siitähän nyt ei ollut kyse.

 

[vv]

Meillä MINÄ ilmoitin eskarilaiselle, että saat kutsua kaikki muut kaverit, mutta yhtä tyttö eskariluokalta tähän taloon ei tuoda. Eikä häntä tuotukaan, muut tytöt kyllä kutsuttiin ja sinä vuonna listalla ei ollut yhtään poikaa. Kavereita tuli tuohon päälle eskariluokan ulkopuolelta.

Ja jos muutenkin ryhmässä on lapsi, olipa hän sitten tyttö tai poika, joka ei sovi meille tekojensa puolesta, niin hän jää ilman kutsua, olipa hän sitten sukupuolensa/luokkansa/ryhmänsä ainoa kutsutta jäänyt tai ei. Minun ei ole pakko ottaa kotiini pikkupaskoja. Koulu/pk ei voi määrätä kenen kanssa minä ja/tai lapseni vapaa-aikansa viettävät.

 

[Maailmasta parempi paikka]

Meillä MINÄ ilmoitin eskarilaiselle, että saat kutsua kaikki muut kaverit, mutta yhtä tyttö eskariluokalta tähän taloon ei tuoda. Eikä häntä tuotukaan, muut tytöt kyllä kutsuttiin ja sinä vuonna listalla ei ollut yhtään poikaa. Kavereita tuli tuohon päälle eskariluokan ulkopuolelta.

Ja jos muutenkin ryhmässä on lapsi, olipa hän sitten tyttö tai poika, joka ei sovi meille tekojensa puolesta, niin hän jää ilman kutsua, olipa hän sitten sukupuolensa/luokkansa/ryhmänsä ainoa kutsutta jäänyt tai ei. Minun ei ole pakko ottaa kotiini pikkupaskoja. Koulu/pk ei voi määrätä kenen kanssa minä ja/tai lapseni vapaa-aikansa viettävät.

Ehkä voisimme yrittää ymmärtää kantaasi edes vähän paremmin, jos hiukan avaisit, miten ja miksi tämä yksi eskarityttö on mielestäsi pikkupaska?

 

[vieras]

Meillä MINÄ ilmoitin eskarilaiselle, että saat kutsua kaikki muut kaverit, mutta yhtä tyttö eskariluokalta tähän taloon ei tuoda. Eikä häntä tuotukaan, muut tytöt kyllä kutsuttiin ja sinä vuonna listalla ei ollut yhtään poikaa. Kavereita tuli tuohon päälle eskariluokan ulkopuolelta.

Ja jos muutenkin ryhmässä on lapsi, olipa hän sitten tyttö tai poika, joka ei sovi meille tekojensa puolesta, niin hän jää ilman kutsua, olipa hän sitten sukupuolensa/luokkansa/ryhmänsä ainoa kutsutta jäänyt tai ei. Minun ei ole pakko ottaa kotiini pikkupaskoja. Koulu/pk ei voi määrätä kenen kanssa minä ja/tai lapseni vapaa-aikansa viettävät.

Ehkä voisimme yrittää ymmärtää kantaasi edes vähän paremmin, jos hiukan avaisit, miten ja miksi tämä yksi eskarityttö on mielestäsi pikkupaska?

Lapseni vuosia sitten oli eskarissa, lapseni kaveri ilmoitti lapselleni, että hän niin haluaisi kutsua hänet synttäreille, mutta äiti oli sanonut, että ei "Mikkoa". Lapseni on ollut ja on edelleen todella rauhallinen ja kiltti lapsi. Ainoaksi syyksi järkeilin, että tämän lapsen äiti ei tykännyt minusta (ilmeisesti hänellä oli ollut suhde lapseni isään tms. joskus). Tuntui kyllä lapsen puolesta todella pahalta.

Miksi niistä synttäreistä pitää sitten niin kamalasti puhua siellä päiväkodissa? Kutsutkin jaetaan siellä jne. Tietääkseni ruotsissa juuri onkin rajoitus juuri sitä varten, että jos päiväkotia, koulua käytetään foorumina jossa kutsut jaetaan niin sitten mennään joko niin, että koko yhteisö tai kaikki pojat/tytöt kutsutaan. Mielestäni täysin asiallista. Jos tämä ei sovi, niin perheet keksii toisen keinon laittaa kutsut kutsutuille.

 

[vieras]

Meillä MINÄ ilmoitin eskarilaiselle, että saat kutsua kaikki muut kaverit, mutta yhtä tyttö eskariluokalta tähän taloon ei tuoda. Eikä häntä tuotukaan, muut tytöt kyllä kutsuttiin ja sinä vuonna listalla ei ollut yhtään poikaa. Kavereita tuli tuohon päälle eskariluokan ulkopuolelta.

Ja jos muutenkin ryhmässä on lapsi, olipa hän sitten tyttö tai poika, joka ei sovi meille tekojensa puolesta, niin hän jää ilman kutsua, olipa hän sitten sukupuolensa/luokkansa/ryhmänsä ainoa kutsutta jäänyt tai ei. Minun ei ole pakko ottaa kotiini pikkupaskoja. Koulu/pk ei voi määrätä kenen kanssa minä ja/tai lapseni vapaa-aikansa viettävät.

Ehkä voisimme yrittää ymmärtää kantaasi edes vähän paremmin, jos hiukan avaisit, miten ja miksi tämä yksi eskarityttö on mielestäsi pikkupaska?

Em. tapauksessa tuo perhe oli julkisesti parjannut meidän perhettämme, myös tuo tyttö.

 

[Keittiönoita]

Miksi niistä synttäreistä pitää sitten niin kamalasti puhua siellä päiväkodissa? Kutsutkin jaetaan siellä jne. Tietääkseni ruotsissa juuri onkin rajoitus juuri sitä varten, että jos päiväkotia, koulua käytetään foorumina jossa kutsut jaetaan niin sitten mennään joko niin, että koko yhteisö tai kaikki pojat/tytöt kutsutaan. Mielestäni täysin asiallista. Jos tämä ei sovi, niin perheet keksii toisen keinon laittaa kutsut kutsutuille.

Ei luulisi olevan tänä päivänä kovin vaikeaa hoitaa sitä kutsumista muutakin kautta. Toimitetaanhan muillekin kuin tarhakavereille kutsut jollain muulla tavalla.

Mä tuossa mietin, että kyseenalaistaakohan kukaan mun lisäkseni tuota ryhmään kuulumisen välttämättömyyttä. Tarkoitan tällä sitä, että nykyään tuntuu olevan elämän ja kuoleman kysymys, että kuuluu johonkin ryhmään. Sillä, onko lapsella oikeita ystäviä tai vapaa-ajallaan leikkikavereita, ei ole niin suurta merkitystä. Hämmästelen tätä asiaa siksi, että omina kouluvuosinani ei luokat olleet kuin joukko erilaisia suht samanikäisiä lapsia. Toisten kanssa tuli paremmin toimeen kuin toisten, ketään ei kuitenkaan saanut lyödä eikä kampittaa. Koulussa vietettiin kuitenkin vain muutama tunti päivässä ja sitten tultiin kotiin ja kavereiden kanssa leikkimään. Ei silloin taidettu vielä osata ajatellakaan, että kavereita tärkeämpää olisi luokan ryhmään kuuluminen.

Opetetaanko nykyään turhaan, että ryhmään kuuluminen olisi kaikista tärkeintä? Entä, jos se sama ryhmä muutaman vuoden päästä onkin sellainen, johon ei suurin surmin haluaisikaan lapsensa kuuluvan? Mitä ryhmä antaa lapselle enemmän kuin muutama hyvä ystävä? Statusta?

En edelleenkään väitä, että yhden jättäminen pois ryhmästä olisi kivaa. Mutta entä jos opettaisimme lapsemme arvostamaan enemmän niitä paria hyvää ystävää kuin sitä ryhmää? Eikö sekin ole ryhmä...lapsi ja pari kaveria? Miksi pitää kuulua johonkin isompaan ryhmään? Mihin tarvitaan ison ryhmän hyväksyntää? Miksei pienen porukan hyväksyntä riitä? Mitä tapahtuisi, jos sen isoon ryhmään pyrkimisen sijasta kannustaisimme lapsiamme perustamaan oman pienen ryhmänsä ystäviensä kanssa?

 

[Ewi]

ITTe ainakin kippaisin vain lapseni tonne synttäreille= jos sillon joku kehtais ovella pois käännyttää-------------->>SANoisin suorat pers sanat tommosille pers vanhemmille näin

 

[piina]

joko kaikki lapset ryhmästä tai kaikki tytöt/pojat. Itse aiomme kutsua mitä todennäköisemmin koko ryhmän 16-20 (riippuu ketkä on paikalla ja 3 aikuista) ja asumme kolmiossa. Ajattelin tehdä lasten boolin ja tarjota pieniä karjalanpiirakoita ja jäätelöt. Ohjelmassa on aasin häntä ja jotakin muuta ohjelmaa. Aikaa on miettiä koska synttärit ovat keväällä. Ajatauksena siis, että ryhmä tulisi meille kylään päiväkotipäivän aikana, jos se siis ryhmälle sopii.´

Mä en ymmärrä miksi tytön tai pojan pitäisi kutsua kaikki tytöt tai pojat. Meillä ainakin on päiväkoti-ikäisinä kutsuttuna ollut osa tytöistä ja osa pojista. Koko ryhmää ei ole koskaan kutsuttu. Olisi typerää kutsua esim. vain kaikki tytöt, vaikka pojissa olisi ne parhaat kaverit tai kutsua vain pojat, vaikka leikkii useammin muutaman tytön kanssa kuin niiden puolen ryhmän poikien
:/

 

[samma här]

ITTe ainakin kippaisin vain lapseni tonne synttäreille= jos sillon joku kehtais ovella pois käännyttää-------------->>SANoisin suorat pers sanat tommosille pers vanhemmille näin

 

[piina]

Pieni lapsi ei ajattele asioita pidemmällä tähtäimellä ("jos minut kutsutaan säälistä, en ehkä osaa koskaan itse hankkia ystäviä"), vaan syrjitylle/usein yksin olevalle ne säälikutsut synttäreille vaikkapa kerran vuodessa saattavat olla koko vuoden kohokohta, ainoa tilaisuus olla vapaa-ajalla tarhakavereiden/yleensä toisten lasten seurassa. Kyseessä voi siis olla lapsen kannalta todella merkityksellinen asia. Mielestäni nämä pakkokutsut (jos vain yksi jäisi kutsutun ryhmän ulkopuolelle) ovat oiva tapa opettaa lapselle hiukan solidaarisuutta ja suvaitsevaisuutta.

Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta eikö sen lapsen kannalta olisi mukavampaa, jos hänet kutsuttaisiin synttäreille siksi, että hänet halutaan sinne kutsua? En mä ole tarkoittanut kirjoituksillani sitä, että joku lapsi pitäisi jättää ulkopuolelle. Vaan sitä, että voisiko jollain keinolla pitää huolta siitä, että synttärisankari haluaisikin kutsua ne kaikki tytöt?

Mun mielestä aikuisen pitäisi houkutella lapsi haluamaan kutsua myös se yksi. Joskus olen kuullut käyvän niinkin, että lapsi on antanut kutsun ja sanonut, että säkin saat kun äiti pakotti

Aika usein lapset onneksi uskovat vanhempiaan ja luottavat heidän sanoihinsa. He saattavat jopa ajatella, että oikeastaan se "Kaisa" onkin ihan ok ja ehkä mä sittenkin haluaisin hänetkin mukaan.

 

[vieras]

ITTe ainakin kippaisin vain lapseni tonne synttäreille= jos sillon joku kehtais ovella pois käännyttää-------------->>SANoisin suorat pers sanat tommosille pers vanhemmille näin

Samaa mieltä.
Mutta, onko sulla näppäimistö rikki?

 

[Huuhkajatar]

Mä tuossa mietin, että kyseenalaistaakohan kukaan mun lisäkseni tuota ryhmään kuulumisen välttämättömyyttä. Tarkoitan tällä sitä, että nykyään tuntuu olevan elämän ja kuoleman kysymys, että kuuluu johonkin ryhmään. Sillä, onko lapsella oikeita ystäviä tai vapaa-ajallaan leikkikavereita, ei ole niin suurta merkitystä. Hämmästelen tätä asiaa siksi, että omina kouluvuosinani ei luokat olleet kuin joukko erilaisia suht samanikäisiä lapsia. Toisten kanssa tuli paremmin toimeen kuin toisten, ketään ei kuitenkaan saanut lyödä eikä kampittaa. Koulussa vietettiin kuitenkin vain muutama tunti päivässä ja sitten tultiin kotiin ja kavereiden kanssa leikkimään. Ei silloin taidettu vielä osata ajatellakaan, että kavereita tärkeämpää olisi luokan ryhmään kuuluminen.

Olen miettinyt tuota itsekin, mutta ehkä meidän ajatuksemme johtuvat siitä että ennen kaikki eivät tosiaan olleet kavereita vaikka olivat samalla luokalla, varsinkin kun luokkakoko oli noin 40 oppilasta. Yleensä isoja pippaloita ei edes järjestetty 19umpijäässä.

Nykyään vaaditaan ilmeisesti että kaikki ovat kavereita keskenään ja luokatkin ovat pienempiä.

Itse en tykkää järjestää näitä pippaloita koko luokalle, ja lapsetkin menevät mieluummin parin hyvän kaverin kanssa syömään tms. synttäreinään.

 

[Huspati Huta]

Olen miettinyt tuota itsekin, mutta ehkä meidän ajatuksemme johtuvat siitä että ennen kaikki eivät tosiaan olleet kavereita vaikka olivat samalla luokalla, varsinkin kun luokkakoko oli noin 40 oppilasta. Yleensä isoja pippaloita ei edes järjestetty 19umpijäässä.

Nykyään vaaditaan ilmeisesti että kaikki ovat kavereita keskenään ja luokatkin ovat pienempiä.

Itse en tykkää järjestää näitä pippaloita koko luokalle, ja lapsetkin menevät mieluummin parin hyvän kaverin kanssa syömään tms. synttäreinään.

Samoja mietteitä täälläkin 60-lukulaisen päässä.

 

[Täti]

Miksi niistä synttäreistä pitää sitten niin kamalasti puhua siellä päiväkodissa? Kutsutkin jaetaan siellä jne. Tietääkseni ruotsissa juuri onkin rajoitus juuri sitä varten, että jos päiväkotia, koulua käytetään foorumina jossa kutsut jaetaan niin sitten mennään joko niin, että koko yhteisö tai kaikki pojat/tytöt kutsutaan. Mielestäni täysin asiallista. Jos tämä ei sovi, niin perheet keksii toisen keinon laittaa kutsut kutsutuille.

Ei luulisi olevan tänä päivänä kovin vaikeaa hoitaa sitä kutsumista muutakin kautta. Toimitetaanhan muillekin kuin tarhakavereille kutsut jollain muulla tavalla.

Mä tuossa mietin, että kyseenalaistaakohan kukaan mun lisäkseni tuota ryhmään kuulumisen välttämättömyyttä. Tarkoitan tällä sitä, että nykyään tuntuu olevan elämän ja kuoleman kysymys, että kuuluu johonkin ryhmään. Sillä, onko lapsella oikeita ystäviä tai vapaa-ajallaan leikkikavereita, ei ole niin suurta merkitystä. Hämmästelen tätä asiaa siksi, että omina kouluvuosinani ei luokat olleet kuin joukko erilaisia suht samanikäisiä lapsia. Toisten kanssa tuli paremmin toimeen kuin toisten, ketään ei kuitenkaan saanut lyödä eikä kampittaa. Koulussa vietettiin kuitenkin vain muutama tunti päivässä ja sitten tultiin kotiin ja kavereiden kanssa leikkimään. Ei silloin taidettu vielä osata ajatellakaan, että kavereita tärkeämpää olisi luokan ryhmään kuuluminen.

Opetetaanko nykyään turhaan, että ryhmään kuuluminen olisi kaikista tärkeintä? Entä, jos se sama ryhmä muutaman vuoden päästä onkin sellainen, johon ei suurin surmin haluaisikaan lapsensa kuuluvan? Mitä ryhmä antaa lapselle enemmän kuin muutama hyvä ystävä? Statusta?

En edelleenkään väitä, että yhden jättäminen pois ryhmästä olisi kivaa. Mutta entä jos opettaisimme lapsemme arvostamaan enemmän niitä paria hyvää ystävää kuin sitä ryhmää? Eikö sekin ole ryhmä...lapsi ja pari kaveria? Miksi pitää kuulua johonkin isompaan ryhmään? Mihin tarvitaan ison ryhmän hyväksyntää? Miksei pienen porukan hyväksyntä riitä? Mitä tapahtuisi, jos sen isoon ryhmään pyrkimisen sijasta kannustaisimme lapsiamme perustamaan oman pienen ryhmänsä ystäviensä kanssa?

Sori, Keittis, mutta juttusi menevät saivartelun puolelle tällä kertaa. Jossain sanoit, että tätä ei voi verranta koulukiusaamiseen. Mitä tällä tarkoitat? Eikö ulkopuolelle jättäminen ole yksi kiusaamisen muoto? Kuinka monta kertaa asian pitää tapahtua, että se ylittää kiusaamisen kriteerisi? Eikö esikoulua voi mielestäsi lukea kouluksi? Huh huh.

 

[just]

samaa mieltä että keittiksen ja åbon viestit saivartelua. syrjiminen on pahinta kiusaamista.
ja musta taas olisi tosi outoa, että tekisin kuten keittis kehotti jossain viestissä. kehoittaisin lapsia jotenkin tarkkailemaan kenestä saa hyvän ystävän.

musta nyt vaan elämässä on muutakin sisältöä kuin pakonomaisesti etsiä jotain ystäviä, jos on jo omat vanhemmat, sisaret, lemmikit, kavereita, ehkä myöhemmin puoliso. en vaan tajuu. sori.

sen sijaan tajuan että kun kuuluu johonkin ryhmään kuten eskariryhmään, on julmaa ja typerää jättää joku yksi samaa sukupuolta oleva kutsumatta. mä ainakin tunnen yhteishenkeä ja läheisyyttä kaikkien entisten luokkakavereideni kanssa, joiden kanssa on istuttu samojen opettajien tunneilla ja samalla paikkakunnalla ja koettu samoja juttuja samoilta opettajilta. joku on jo kuollutkin niistä ljuokkakavereista ja jäljelle jääneiden kanssa tunnen läheisyyttä. se oli meidän porukka. jos joku noista pyytäisi multa jotain, voisin auttaa melko pitkällekin, jos se mun vallassa olisi.

en ymmärrä tuollaista saivartelua että luokka tai eskariryhmä ei ole mitään, vaan joku ystävä on, jolle avaudutaan tunteista tai jostain. sori, oon varmaan sitten aika miehinen nainen. mulle se porukka on jotain eikä jmun tartte jauhaa mtään shoppailua tai tunteita kenenkään kanssa. tekeminen on tärkeää. ja sen luokan kanssaa on yhdessä tehty.

nyt mun porukka on tää mun perhe.

 

[Keittiönoita]

Edelleenkään en näköjään tule ymmärretyksi. Mikä sinällään ei ole yllätys. Mutta okei...koitetaan vielä...

Jos ap:n lapsen tapauksessa ei ole mikään tyttöjen välisestä riidasta johtuva asia vaan kyse on pelkästä kiusaamisesta, MIKSI ihmeessä joku haluaa lapsensa kuuluvan kiusaajien ryhmään? Eikö silloin ole paljon parempi, että lapsi ei minkään kiusaajatyypin kanssa edes ole kaveri?

Jos tärkeintä on, että lapsi - ja nyt en puhu ap:n lapsesta vaan yleensä lapsista -pääsee synttäreille, niin ok. Tällä siis voidaan kuitata se, että lapsella ei ehkä ole yhtään ystävää ( ja juu, on tullut selväksi, että nykypäivän lapsille ystävät on toisarvoinen asia ja ryhmään kuuluminen se, mikä on tavoittelemisen arvoista ... viis siitä, tykkääkö kukaan ryhmän muista jäsenistä lapsesta ) ja lapsi - se kiusattu ja syrjittykin - on tästä niin onnellinen, että antaa anteeksi kaikki aiemmat kiusaamiset? Jos näin, niin sitten ymmärrän teitä muita paljon paremmin

 

[Keittiönoita]

Olen miettinyt tuota itsekin, mutta ehkä meidän ajatuksemme johtuvat siitä että ennen kaikki eivät tosiaan olleet kavereita vaikka olivat samalla luokalla, varsinkin kun luokkakoko oli noin 40 oppilasta. Yleensä isoja pippaloita ei edes järjestetty 19umpijäässä.

Nykyään vaaditaan ilmeisesti että kaikki ovat kavereita keskenään ja luokatkin ovat pienempiä.

Itse en tykkää järjestää näitä pippaloita koko luokalle, ja lapsetkin menevät mieluummin parin hyvän kaverin kanssa syömään tms. synttäreinään.

Samoja mietteitä täälläkin 60-lukulaisen päässä.

Ehkä se johtuu sitten vaan tästä kalkkisajattelusta Mutta on kyllä ollut tässä ketjussa ihan mielenkiintoista havaita, että ne ystävät ja kaverit eivät tosiaan ole enää nykylapsille tärkeitä. Tärkeää on vain ryhmään kuuluminen.

 

[kyllä se niin on.]

On tosi törkeää, jos vanhemmat antavat lapsensa kutsua kaikki muut tytöt tai pojat tai lapset eskarista ja jättävät yhden ulkopuolelle. Vanhemman tehtävä on pitää huoli, ettei lapsensa syrji yhtä oppilasta luokalta. Vanhemman tehtävä on tuon ikäiselle opettaa, että ketään ei jätetä leikkien tai synttäreiden ulkopuolelle vaan kaikki otetaan mukaan. Se on suvaitsevaisuutta ja toisen tunteiden huomioon ottamista.

 

[ei oo totta]

Meillä MINÄ ilmoitin eskarilaiselle, että saat kutsua kaikki muut kaverit, mutta yhtä tyttö eskariluokalta tähän taloon ei tuoda. Eikä häntä tuotukaan, muut tytöt kyllä kutsuttiin ja sinä vuonna listalla ei ollut yhtään poikaa. Kavereita tuli tuohon päälle eskariluokan ulkopuolelta.

Ja jos muutenkin ryhmässä on lapsi, olipa hän sitten tyttö tai poika, joka ei sovi meille tekojensa puolesta, niin hän jää ilman kutsua, olipa hän sitten sukupuolensa/luokkansa/ryhmänsä ainoa kutsutta jäänyt tai ei. Minun ei ole pakko ottaa kotiini pikkupaskoja. Koulu/pk ei voi määrätä kenen kanssa minä ja/tai lapseni vapaa-aikansa viettävät.

Huh huh. Kyllä tuossa äiti tekee karhunpalvelun lapsilleen. Äiti opettaa kiusaamista ja syrjimistä..

 

[keppälerttu]

On tosi törkeää, jos vanhemmat antavat lapsensa kutsua kaikki muut tytöt tai pojat tai lapset eskarista ja jättävät yhden ulkopuolelle. Vanhemman tehtävä on pitää huoli, ettei lapsensa syrji yhtä oppilasta luokalta. Vanhemman tehtävä on tuon ikäiselle opettaa, että ketään ei jätetä leikkien tai synttäreiden ulkopuolelle vaan kaikki otetaan mukaan. Se on suvaitsevaisuutta ja toisen tunteiden huomioon ottamista.

mä esitän jo vissiin kolmannen kerran tässä ketjussa saman kysymyksen:

olisiko mun pitänyt pakottaa lapseni kutsumaan synttäreilleen se kiusaaja?syrjimistäkö se on, et lapsi ei kutsu juhliinsa sitä joka piinaa häntä koulussa?

(jokohan mulle joku vastais..)

 

[poikia3]

Mä tuossa mietin, että kyseenalaistaakohan kukaan mun lisäkseni tuota ryhmään kuulumisen välttämättömyyttä. Tarkoitan tällä sitä, että nykyään tuntuu olevan elämän ja kuoleman kysymys, että kuuluu johonkin ryhmään. Sillä, onko lapsella oikeita ystäviä tai vapaa-ajallaan leikkikavereita, ei ole niin suurta merkitystä. Hämmästelen tätä asiaa siksi, että omina kouluvuosinani ei luokat olleet kuin joukko erilaisia suht samanikäisiä lapsia. Toisten kanssa tuli paremmin toimeen kuin toisten, ketään ei kuitenkaan saanut lyödä eikä kampittaa. Koulussa vietettiin kuitenkin vain muutama tunti päivässä ja sitten tultiin kotiin ja kavereiden kanssa leikkimään. Ei silloin taidettu vielä osata ajatellakaan, että kavereita tärkeämpää olisi luokan ryhmään kuuluminen.

Olen miettinyt tuota itsekin, mutta ehkä meidän ajatuksemme johtuvat siitä että ennen kaikki eivät tosiaan olleet kavereita vaikka olivat samalla luokalla, varsinkin kun luokkakoko oli noin 40 oppilasta. Yleensä isoja pippaloita ei edes järjestetty 19umpijäässä.

Nykyään vaaditaan ilmeisesti että kaikki ovat kavereita keskenään ja luokatkin ovat pienempiä.

Itse en tykkää järjestää näitä pippaloita koko luokalle, ja lapsetkin menevät mieluummin parin hyvän kaverin kanssa syömään tms. synttäreinään.

Minä 60-lukulaisena heitän tähän vielä kommentin, että nykyään melkein ne kaikki mahdolliset kaverit ovat sillä lapsen luokalla. Omilla pihoilla on vähän lapsia, esim. entisellä pihallamme ei ollut ainuttakaan ikätoveria tai edes liki ikätoveria esikoisellemme, keskimmäiselle löytyi yksi ikätoveri. Nykyisellä pihalla löytyy pikkupojille yksi ikätoveri, esikoiselle yksi.

Eli ne luokkakaverit ovat todellakin tärkeitä. Vähän isompana niitä kavereita voi sitten saada myös harrastuksista.

 

[kyllä se niin on]

Tätä voi verrata myös siihen, että jos työpaikallasi joku työkaverisi kutusisi kaikki muut paitsi sinut (oletetaan, että työkavereita on 15) niin tuntisitko olosi kurjaksi? Itse tuntisin. Ja lapset ottavat tämän asian paljon raskaammin, heillä on vähemmän elämänkokemusta ja pienempi elinpiiri kuin aikuisilla.

Ja keppälerttu, oli tuo syrjimistä. Olisit voinut käydä kiusaajan ja hänen vanhempiensa kanssa yhdessä keskustelun, että parantaa tapansa niin kutustte synttäreille. Kai yleensäkin olet kiusaamisesta puhunut myös kiusaajan ja hänen vanhempiensa kanssa?

 

[poikia3]

Sori, Keittis, mutta juttusi menevät saivartelun puolelle tällä kertaa. Jossain sanoit, että tätä ei voi verranta koulukiusaamiseen. Mitä tällä tarkoitat? Eikö ulkopuolelle jättäminen ole yksi kiusaamisen muoto? Kuinka monta kertaa asian pitää tapahtua, että se ylittää kiusaamisen kriteerisi? Eikö esikoulua voi mielestäsi lukea kouluksi? Huh huh.

Mun lastani kiusattiin juuri tuolla tavalla koulussa, että hänet jätettiin kaiken ulkopuolelle, selän takana puhuttiin pahaa, kukaan ei saanut olla lapsen kaveri ja lisäksi vielä tavaroita piiloteltiin jne.

Minusta tämä sama käyttäytyminen on ihan yhtä vaarallista eskarissakin, jos siihen ei puututa, se voi jatkua vaikka koulussakin, jos sama ryhmä siellä jatkaa. Ja tämä voi jatkua vuosia.

Ryhmään kuulumisen tunne on tärkeä - on ne kaveritkin. Mutta lapsen pitää saada tuntea olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Pojalla ei edelleenkään ole kauhean hyviä kavereita luokassa, mutta nyt lapsella on tilaa olla sellainen kuin on. Ja äänestipä luokka hänen halloween-asunsa luokkansa parhaaksi. Jos lapsi ei saa kuulua luokkaan, siis joukkoon sellaisena kuin on, koko kouluun meneminen tuntuu vastenmieliseltä, se vaikuttaa myös lapsen itsetuntoon, hänessä täytyy olla jotain vialla, kun kukaan ei hänestä välitä jne.

On tosi vaikea selittää mitä tarkoitan, kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri, eikä kaikkia tarvitse kutsua synttäreille, mutta jokaisen kanssa pitää pystyä työskentelemään - ihan niin kuin meidän aikuistenkin - ja antaa tilaa toisen olla sellainen kuin on.

 

[keppälerttu]

Tätä voi verrata myös siihen, että jos työpaikallasi joku työkaverisi kutusisi kaikki muut paitsi sinut (oletetaan, että työkavereita on 15) niin tuntisitko olosi kurjaksi? Itse tuntisin. Ja lapset ottavat tämän asian paljon raskaammin, heillä on vähemmän elämänkokemusta ja pienempi elinpiiri kuin aikuisilla.

Ja keppälerttu, oli tuo syrjimistä. Olisit voinut käydä kiusaajan ja hänen vanhempiensa kanssa yhdessä keskustelun, että parantaa tapansa niin kutustte synttäreille. Kai yleensäkin olet kiusaamisesta puhunut myös kiusaajan ja hänen vanhempiensa kanssa?

no asiaa on puitu useamman vuoden ajan, mut paha se on saada mitään muutosta kun lapsi ei vanhempien mielestä ole tehnyt mitään.
(hakkaaminen, päin räkiminen ja haukkuminen kun ei oo mitään )

mut okei, mä ajattelen vaan sen asian niin, et mä voin vaan suojella mun lasta ja antaa sen kotona olla rauhassa kiusaajilta, muualla kun se on muiden armoilla niin pitää sillä olla edes joku paikka missä ei tarvitse pelätä.