Ainoa, jota ei kutsuttu synttäreille

[kaisla]

Ja siis alin kappale oli lainaus, ei omaa tekstiäni; sotkin jotenkin asettelut, sori!!!

Ei voi eikä tarvitse kutsua koko ryhmää mutta ehkä sen yhden ainoan tytön (/ pojan) jota ei kutsuttu vaikka kaikki muut tytöt (pojat) kutsuttiin. Kyllä lapsi mieltää itsensä jo eskarina tytöksi / pojaksi ja kokee kuuluvansa tähän ryhmään.Siksi en ikinä ottaisi sitä (turhaa) riskiä että pahoittaisin jonkun lapsen mielen sillä, että jättäisin yhden tytön / pojan kutsuttujen ulkopuolelle. Niin pientä kotia ei olekaan etteikö se yksi mahtuisi lisää, eikö?



On toki mahdollista, että joku lapsi kokee tulleensa syrjityksi (vaikkei siis ole ainoa kutsumatta jäänyt), jos häntä ei kutsuta synttäreille, mutta sille ei voi mitään, koska koko ryhmää nyt ei vaan voi kutsua.

[/quote]

 

[Keittiönoita]

joko kaikki lapset ryhmästä tai kaikki tytöt/pojat. Itse aiomme kutsua mitä todennäköisemmin koko ryhmän 16-20 (riippuu ketkä on paikalla ja 3 aikuista) ja asumme kolmiossa. Ajattelin tehdä lasten boolin ja tarjota pieniä karjalanpiirakoita ja jäätelöt. Ohjelmassa on aasin häntä ja jotakin muuta ohjelmaa. Aikaa on miettiä koska synttärit ovat keväällä. Ajatauksena siis, että ryhmä tulisi meille kylään päiväkotipäivän aikana, jos se siis ryhmälle sopii.´

Onko sulla tietoa, mitä tuossa Ruotsin mallissa seuraa siitä, jos mallia ei noudata? Synttärithän järjestetään yleensä yksityisasunnoissa ja ei kai viranomasilla sentään Ruotsissakaan vielä ole oikeutta päättää, ketä ihmiset koteihinsa päästävät?

Mun mielestä olisi kurjaa, jos lapselta jäisi synttärit pitämättä sen vuoksi, että sinne olisi pakko kutsua mahdolliset kiusaajatkin. Entä jos joku lapsi olisi vaikka eläimille allerginen? Et voi pitää synttäreitä, koska yksi lapsista on kissalle allerginen ja sinulla on kissa?

Sen ymmärrän, että niitä kutsuja ei jaella muiden nähden. Joku aiemmin sanoi, että kyllä ne lapset sen kertovat. Totta. Mutta lapset kertovat myös, jos eilen olivat Jeminan ja Jessican kanssa ratsastamassa tai Mikon ja Pekan kanssa uimahallissa. Tai että Jemina, Jessica, Mikko ja Pekka oli puutarhajuhlissa, kun sattuvat olemaan naapureiden lapsia ja naapureiden kanssa pidettiin puutarhajuhlat. Eikö silloinkin Matille ja Minnalle tule paha mieli, kun kuulevat asiasta?

 

[vieras]

En jaksanut aivan koko ketjua lukea mutta jos ymmärsin oikein niin ryhmän viidestä tytöstä oli kutsuttu neljä paikalle ja ap:n lapsi jätetty kutsumatta. Poikia ei siis oltu kutsuttu lainkaan. Kyllä minä koen tuon kuitenkin jonkinlaisena syrjimisenä. Varmaan kiva olla ainoana tyttönä kuulemassa kun toiset koulussa puhuvat mitä kaikkea synttäreillä on tehty. Helposti lasten keskuudessa kyllä tulee sitten vielä sitä lällätystä... Ymmärrän minäkin sen että jos iso ryhmä ja kaikkia ei voida kutsua niin kutsutaan vaan osa mutta että vain yksi jätetään kutsumatta. Jotenkin tässä ketjussa eivät aikuiset osaa oikein asettua sen pienen tytön asemaan ja miltä hänestä tuntuu kun muut tytöt on kutsuttu ja häntä ei. Muutenkin nuo tyttöjen väliset suhteet on niin kimurantteja niin tuollaisella toiminnallahan sitä yhden ulkopuolelle jättämistä kannustetaan.

 

[viksi]

Onpa mammoilla kovat piipussa!

Ihme selittelyä kun sanotte, että ei ole syrjimistä jos yksi tyttö jätetään kutsumatta ja perustelette sitä OMILLA ajatuksillanne siitä, ketkä lapset muodostavat ryhmän. AP:n kirjoituksesta kävi ilmi, että eskarin tytöt muodostavat ryhmän, ja synttäreille on aiottu kutsua "tytöt" (eli se tyttöjen porukka, näin rautalangasta väännettynä).

Kyse ei ole siitä, kokevatko lapsen vanhemmat että lapset leikkivät keskenään ja ryhmäytyvät sukupuolisokeasti. Kyse on siitä, miten lapset sen kokevat. Yleensä 6 vuotiailla ryhmän muodostukseen vaikuttaa sukupuoli. -Ja tää voimistuu ala-asteen alussa. Tämä on lasten kokema todellisuus, ja he ymmärtävät kyllä kristallin kirkaasti jos ovat tttöryhmän ainoa ulkopuolelle jätetty. Yrittäkää nyt edes ajatella lapsilähtöisesti, perrkk..

Tuon ikäisten lasten ei tule itse joutua miettimään vaikeita sosiaalisia kuvioita, siksi VANHEMMAT päättävät nämä asiat kysyttyään lapsen ajatuksia ensin. Vanhemmat ottavat vastuun lapsensa käytöksestä tilanteissa, joissa ei vielä 6 v. lapselta voi vaatia ymmärrystä.

Uskomatonta pään puskaan laittamista on sellainen, että annetaan lapsen yksin päättää, ja aiheutetaan pienille lapsille sillä tavalla mielipahaa. 6 v lapsen ei vielä tarvitse opetella ryhmän ulkopuolisen osaa, ei todellakaan.

Kiusaamista on monenlaista, ja sen estäminen on meidän aikuisten vastuulla. Tällaiset pieniltä tuntuvat asiat ovat niitä, joilla joko rakennamme kiusaamatonta eskaria, tarhaa ja koulua tai olemme passiivisuudellamme tukemassa kiusaamista.

 

[vieras]

joko kaikki lapset ryhmästä tai kaikki tytöt/pojat. Itse aiomme kutsua mitä todennäköisemmin koko ryhmän 16-20 (riippuu ketkä on paikalla ja 3 aikuista) ja asumme kolmiossa. Ajattelin tehdä lasten boolin ja tarjota pieniä karjalanpiirakoita ja jäätelöt. Ohjelmassa on aasin häntä ja jotakin muuta ohjelmaa. Aikaa on miettiä koska synttärit ovat keväällä. Ajatauksena siis, että ryhmä tulisi meille kylään päiväkotipäivän aikana, jos se siis ryhmälle sopii.´

Onko sulla tietoa, mitä tuossa Ruotsin mallissa seuraa siitä, jos mallia ei noudata? Synttärithän järjestetään yleensä yksityisasunnoissa ja ei kai viranomasilla sentään Ruotsissakaan vielä ole oikeutta päättää, ketä ihmiset koteihinsa päästävät?

Mun mielestä olisi kurjaa, jos lapselta jäisi synttärit pitämättä sen vuoksi, että sinne olisi pakko kutsua mahdolliset kiusaajatkin. Entä jos joku lapsi olisi vaikka eläimille allerginen? Et voi pitää synttäreitä, koska yksi lapsista on kissalle allerginen ja sinulla on kissa?

Sen ymmärrän, että niitä kutsuja ei jaella muiden nähden. Joku aiemmin sanoi, että kyllä ne lapset sen kertovat. Totta. Mutta lapset kertovat myös, jos eilen olivat Jeminan ja Jessican kanssa ratsastamassa tai Mikon ja Pekan kanssa uimahallissa. Tai että Jemina, Jessica, Mikko ja Pekka oli puutarhajuhlissa, kun sattuvat olemaan naapureiden lapsia ja naapureiden kanssa pidettiin puutarhajuhlat. Eikö silloinkin Matille ja Minnalle tule paha mieli, kun kuulevat asiasta?

Mutta nythän olikin kyse siitä että yksi tyttö oli jätetty kutsumatta ja muut tytöt (oliko niitä nyt 4) oli kutsuttu. Nuo synttärit on kuitenkin lapsille tärkeitä ja ymmärrän hyvin miten pahalta voi 6 vuotiaasta tuntua että jää yksin synttäreiden ulkopuolelle. Aivan eri juttu jos vaikka kymmenestä tytöstä olisi kutsuttu 5.

 

[vieras]

Onpa mammoilla kovat piipussa!

Ihme selittelyä kun sanotte, että ei ole syrjimistä jos yksi tyttö jätetään kutsumatta ja perustelette sitä OMILLA ajatuksillanne siitä, ketkä lapset muodostavat ryhmän. AP:n kirjoituksesta kävi ilmi, että eskarin tytöt muodostavat ryhmän, ja synttäreille on aiottu kutsua "tytöt" (eli se tyttöjen porukka, näin rautalangasta väännettynä).

Kyse ei ole siitä, kokevatko lapsen vanhemmat että lapset leikkivät keskenään ja ryhmäytyvät sukupuolisokeasti. Kyse on siitä, miten lapset sen kokevat. Yleensä 6 vuotiailla ryhmän muodostukseen vaikuttaa sukupuoli. -Ja tää voimistuu ala-asteen alussa. Tämä on lasten kokema todellisuus, ja he ymmärtävät kyllä kristallin kirkaasti jos ovat tttöryhmän ainoa ulkopuolelle jätetty. Yrittäkää nyt edes ajatella lapsilähtöisesti, perrkk..

Tuon ikäisten lasten ei tule itse joutua miettimään vaikeita sosiaalisia kuvioita, siksi VANHEMMAT päättävät nämä asiat kysyttyään lapsen ajatuksia ensin. Vanhemmat ottavat vastuun lapsensa käytöksestä tilanteissa, joissa ei vielä 6 v. lapselta voi vaatia ymmärrystä.

Uskomatonta pään puskaan laittamista on sellainen, että annetaan lapsen yksin päättää, ja aiheutetaan pienille lapsille sillä tavalla mielipahaa. 6 v lapsen ei vielä tarvitse opetella ryhmän ulkopuolisen osaa, ei todellakaan.

Kiusaamista on monenlaista, ja sen estäminen on meidän aikuisten vastuulla. Tällaiset pieniltä tuntuvat asiat ovat niitä, joilla joko rakennamme kiusaamatonta eskaria, tarhaa ja koulua tai olemme passiivisuudellamme tukemassa kiusaamista.

Tulihan tähän ketjuun edes joku ymmärsi asian pointin. Tätä peesaan täysin.

 

[Keittiönoita]

Mutta nythän olikin kyse siitä että yksi tyttö oli jätetty kutsumatta ja muut tytöt (oliko niitä nyt 4) oli kutsuttu. Nuo synttärit on kuitenkin lapsille tärkeitä ja ymmärrän hyvin miten pahalta voi 6 vuotiaasta tuntua että jää yksin synttäreiden ulkopuolelle. Aivan eri juttu jos vaikka kymmenestä tytöstä olisi kutsuttu 5.

Mä olen jo aikoja sitten ajautunut puhumaan aiheesta yleisellä tasolla ap:n lapsen sijasta Mutta jos nyt palaan ap:n lapseen, niin ap: kertoi lapsilla olleen hiljattain riitaa. Onhan se totta, että yhdestä ulkopuolisesta lapsesta tuntuu pahalle, kun ei pääse mukaan. Mutta entä jos se synttärisankari on siitä riidasta niin verisesti loukkaantunut, että ei vielä tässä vaiheessa pysty antamaan anteeksi? Voisiko ap:n lapsi huomenna kysyä tältä kaveriltaan, mistä kaveri on niin suuttunut, että jätti hänet pois kutsuvieraiden listalta?

Vaikka tässä ketjussa onkin monessa kohtaa tehty selväksi, että nykyajan lasten kaverisuhteista vastaavat lasten vanhemmat eikä lasten itsensä tarvitse enää tehdä mitään asian eteen, arvostan silti sitä, että omassa lapsuudessani nuo taidot opeteltiin ihan lapsiporukassa ilman aikuisten väliintuloa. Jossain vaiheessa kun lapset kuitenkin tulevat siihen ikään, että vanhemmat eivät enää voi niitä kavereita hankkia. Silloin se taito solmia ja ylläpitää ystävyyssuhteita on tarpeen. Silloinkin, kun bestiksen kanssa menee sukset ristiin.

 

[Kowalski]

Yleensä 6 vuotiailla ryhmän muodostukseen vaikuttaa sukupuoli. -Ja tää voimistuu ala-asteen alussa. Tämä on lasten kokema todellisuus, ja he ymmärtävät kyllä kristallin kirkaasti jos ovat tttöryhmän ainoa ulkopuolelle jätetty. Yrittäkää nyt edes ajatella lapsilähtöisesti, perrkk..

Mun tytöllä ei ole tuollaista piirrettä, syystä tai toisesta. Enkä mä ehkä siksi osaa ajatella, että pitäisi tehdä selkeä ero tyttöjen ja poikien välille, sen sijaan että ajattelisi eskarilaisia vain yksilöinä, sukupuolesta viis.
Mielestäni se on nimenomaan lapsilähtöistä, etten lähde ohjaamaan tyttöäni tähän sukupuolierottelu-suuntaan, koska hän itse ei osoita sellaiseen vielä taipumusta. Ei ole mitään tyttöryhmää, on lapsiryhmä. Lapsiryhmästä osa kutsutaan synttäreille ja osaa ei. Selkeää, mielestäni.

 

[Been there, seen that.]

Meidän tytön bestis on neljänä vuonna perättäin kutsuttu tytön synttäreille (ja on myös tullut ), mutta kertaakaan hän ei ole meitin tyttöä kutsunut omille synttäreilleen näiden vuosien aikana ja juuri kysyin, että onko se harmittanut tyttöä...ei kuulemma ole, miksi olisi?

Mutta tietysti kaikki kokevat asiat tavallaan. Luulisin, että olisi vaan parasta opettaa lapsia kestämään elämän kolhuja..kuten ketjussa on jo monasti todettukin. =)

No sinuna hiukan miettisin, millainen on tyttösi suhde bestikseensä, jos hän on tytöllesi bestis, mutta hän ei puolestaan pidä tyttöäsi niin hyvänä kaverina, että kutsuisi omille synttäreilleen.

Todennäköisesti tyttösi bestis on monen muunkin bestis, eli jonkin ryhmän johtaja, joka käyttää mielivaltaansa kuinka haluaa. Tyttösi ja bestiksen suhde kuulostaa ihan joltain riippuvuussuhteelta tms. jossa kyse ei ole oikeasta ystävyydestä. Ehkä kannattaisi ohjata tyttöäsi miettimään aitoa ystävyyttä ja löytyisikö hänen ryhmästään muita, joiden kanssa olla ystäviä.

Tähän sanon sen verran, että omalla lapsellani on heinäkuussa synttärit ja koska on huomattu, ettei ihmiset ole paikkakunnalla, emme ole kaverijuhlia viettäneet. Se ei silti tarkoita, etteikö lapsellani olisi välittömät ja lämpimät välit ystäviinsä kenen luona on synttäreillä ollut.

Juu, hyvin on sanottu. En tarkoittanutkaan tilannetta, jossa bestikselle ei olisi synttäreitä pidetty. Jotenkin vaan ymmärsin aiemmasta viestistä, että synttärit olisi olleet, mutta kirjoittajan tyttöä ei olisi kutsuttu. Jos ei ole synttäreitä, ei silloin tietystikään kutsutakaan

Hmmm.... molemmilla omalla lapsella ( 2 v ja 0,5 v) on kesäloman aikana synttärit. Olisipa tylsää, ettei kavereita olisi saapuvilla lomien vuoksi. Täytyy sitten varmaan kutsua paljon väkeä, että edes jotkut pääsisivät tai sitten viettää kaverisynttärit heti koulun alettua....

Ovatko lapsesi olleet harmissaan, ettei ole kaverisynttäreitä?

 

[Keittiönoita]

Mun tytöllä ei ole tuollaista piirrettä, syystä tai toisesta. Enkä mä ehkä siksi osaa ajatella, että pitäisi tehdä selkeä ero tyttöjen ja poikien välille, sen sijaan että ajattelisi eskarilaisia vain yksilöinä, sukupuolesta viis.
Mielestäni se on nimenomaan lapsilähtöistä, etten lähde ohjaamaan tyttöäni tähän sukupuolierottelu-suuntaan, koska hän itse ei osoita sellaiseen vielä taipumusta. Ei ole mitään tyttöryhmää, on lapsiryhmä. Lapsiryhmästä osa kutsutaan synttäreille ja osaa ei. Selkeää, mielestäni.

Mä olen tuosta kanssasi samaa mieltä. Esikoiseni yksi parhaista kavereista oli tokalle luokalle asti poika. Ehkä sitä sosiaalisuutta oppiikin parhaiten juuri siinä, ettei tule lokeroiduksi mihinkään ryhmään, jonka mukaan pitäisi toimia?

 

[persvakoonasana]

Ihan koko ketjua en jaksanut lukea, mutta mielestäni tässä on nyt syytä kiinnittää huomiota kahteen seikkaan:

a) minkälaisissa ryhmissä lapset normaalisti leikkivät
b) pettymyksen vs. onnentunteen tuottaminen syrjitylle lapselle

Eli, mikäli lapset normaalistikin leikkivät sekaryhmissä (åbon tapaus), ei ole väliä jos yksi poika/tyttö jää kutsumatta viiden pojan/tytön ohella. Mikäli lapset tavallisesti leikkivät sukupuolisidonnaisissa ryhmissä (käsittääkseni ap:n tapaus), on mielestäni kylmää ja typerää jättää yksi tyttö/poika kutsumatta.

Pieni lapsi ei ajattele asioita pidemmällä tähtäimellä ("jos minut kutsutaan säälistä, en ehkä osaa koskaan itse hankkia ystäviä" ) , vaan syrjitylle/usein yksin olevalle ne säälikutsut synttäreille vaikkapa kerran vuodessa saattavat olla koko vuoden kohokohta, ainoa tilaisuus olla vapaa-ajalla tarhakavereiden/yleensä toisten lasten seurassa. Kyseessä voi siis olla lapsen kannalta todella merkityksellinen asia. Mielestäni nämä pakkokutsut (jos vain yksi jäisi kutsutun ryhmän ulkopuolelle) ovat oiva tapa opettaa lapselle hiukan solidaarisuutta ja suvaitsevaisuutta.

 

[vieras]

Mun tytöllä ei ole tuollaista piirrettä, syystä tai toisesta. Enkä mä ehkä siksi osaa ajatella, että pitäisi tehdä selkeä ero tyttöjen ja poikien välille, sen sijaan että ajattelisi eskarilaisia vain yksilöinä, sukupuolesta viis.
Mielestäni se on nimenomaan lapsilähtöistä, etten lähde ohjaamaan tyttöäni tähän sukupuolierottelu-suuntaan, koska hän itse ei osoita sellaiseen vielä taipumusta. Ei ole mitään tyttöryhmää, on lapsiryhmä. Lapsiryhmästä osa kutsutaan synttäreille ja osaa ei. Selkeää, mielestäni.

Mä olen tuosta kanssasi samaa mieltä. Esikoiseni yksi parhaista kavereista oli tokalle luokalle asti poika. Ehkä sitä sosiaalisuutta oppiikin parhaiten juuri siinä, ettei tule lokeroiduksi mihinkään ryhmään, jonka mukaan pitäisi toimia?

Kyllä minäkin kannatan tätä ettei lapsia lokeroida sukupuolen mukaan. Mutta edelleen vänkään että ap:n lapsen kohdallahan oli kyse siitä että hänet ainoana tyttönä oli jätetty ulkopuolelle. Aivan ymmärrettäväähän se on että jos on iso ryhmä niin kaikkia ei voida kutsua ja silloin kutsutaan ne parhaat kaverit, oli ne sitten tyttöjä tahi poikia.

 

[Kamala]

Mun tytöllä ei ole tuollaista piirrettä, syystä tai toisesta. Enkä mä ehkä siksi osaa ajatella, että pitäisi tehdä selkeä ero tyttöjen ja poikien välille, sen sijaan että ajattelisi eskarilaisia vain yksilöinä, sukupuolesta viis.
Mielestäni se on nimenomaan lapsilähtöistä, etten lähde ohjaamaan tyttöäni tähän sukupuolierottelu-suuntaan, koska hän itse ei osoita sellaiseen vielä taipumusta. Ei ole mitään tyttöryhmää, on lapsiryhmä. Lapsiryhmästä osa kutsutaan synttäreille ja osaa ei. Selkeää, mielestäni.

Mä olen tuosta kanssasi samaa mieltä. Esikoiseni yksi parhaista kavereista oli tokalle luokalle asti poika. Ehkä sitä sosiaalisuutta oppiikin parhaiten juuri siinä, ettei tule lokeroiduksi mihinkään ryhmään, jonka mukaan pitäisi toimia?

Kyllä minäkin kannatan tätä ettei lapsia lokeroida sukupuolen mukaan. Mutta edelleen vänkään että ap:n lapsen kohdallahan oli kyse siitä että hänet ainoana tyttönä oli jätetty ulkopuolelle. Aivan ymmärrettäväähän se on että jos on iso ryhmä niin kaikkia ei voida kutsua ja silloin kutsutaan ne parhaat kaverit, oli ne sitten tyttöjä tahi poikia.

Tästä minäkin olen samaa mieltä. Jos kutsuttuina on ainoastaan tyttöjä, ja heistä yksi jätetään pois, niin se on väärin.

 

[Keittiönoita]

Ihan koko ketjua en jaksanut lukea, mutta mielestäni tässä on nyt syytä kiinnittää huomiota kahteen seikkaan:

a) minkälaisissa ryhmissä lapset normaalisti leikkivät
b) pettymyksen vs. onnentunteen tuottaminen syrjitylle lapselle

Eli, mikäli lapset normaalistikin leikkivät sekaryhmissä (åbon tapaus), ei ole väli jos yksi poika/tyttö jää kutsumatta viiden pojan/tytön ohella. Mikäli lapset tavallisesti leikkivät sukupuolisidonnaisissa ryhmissä (käsittääkseni ap:n tapaus), on mielestäni kylmää ja typerää jättää yksi tyttö/poika kutsumatta.

Pieni lapsi ei ajattele asioita pidemmällä tähtäimellä ("jos minut kutsutaan säälistä, en ehkä osaa koskaan itse hankkia ystäviä"), vaan syrjitylle/usein yksin olevalle ne säälikutsut synttäreille vaikkapa kerran vuodessa saattavat olla koko vuoden kohokohta, ainoa tilaisuus olla vapaa-ajalla tarhakavereiden/yleensä toisten lasten seurassa. Kyseessä voi siis olla lapsen kannalta todella merkityksellinen asia. Mielestäni nämä pakkokutsut (jos vain yksi jäisi kutsutun ryhmän ulkopuolelle) ovat oiva tapa opettaa lapselle hiukan solidaarisuutta ja suvaitsevaisuutta.

Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta eikö sen lapsen kannalta olisi mukavampaa, jos hänet kutsuttaisiin synttäreille siksi, että hänet halutaan sinne kutsua? En mä ole tarkoittanut kirjoituksillani sitä, että joku lapsi pitäisi jättää ulkopuolelle. Vaan sitä, että voisiko jollain keinolla pitää huolta siitä, että synttärisankari haluaisikin kutsua ne kaikki tytöt? Mä tuossa edellä jo ehdotin, että ap:n lapsi kysyisi huomenna suoraan kaveriltaan, mistä tämä on niin suuttunut, ettei kutsua tullut. Ja jos se johtuu esim siitä hiljattain olleesta riidasta, pyytää vaikka anteeksi. Kenties puolin ja toisin. Mä perustan tän ajatukseni ihan hyväksi havaitsemaani kokemukseen eli siihen, että näissä tällaisissa tilanteissa lapsella on erinomainen mahdollisuus kehittyä ystävyyssuhteiden taidoissa. Jos aikuiset lasten yli kommunikoivat ja tekevät päätökset, lapsen ei tarvitse sitä tehdä. Mitä haittaa lapselle on siitä, että hän pyrkii ensisijaisesti itse selvittämään asian? Aikuiset sitten apuun, jos lapset keskenään ei saa asiaa sovituksi.

 

[persvakoonasana]

Ihan koko ketjua en jaksanut lukea, mutta mielestäni tässä on nyt syytä kiinnittää huomiota kahteen seikkaan:

a) minkälaisissa ryhmissä lapset normaalisti leikkivät
b) pettymyksen vs. onnentunteen tuottaminen syrjitylle lapselle

Eli, mikäli lapset normaalistikin leikkivät sekaryhmissä (åbon tapaus), ei ole väli jos yksi poika/tyttö jää kutsumatta viiden pojan/tytön ohella. Mikäli lapset tavallisesti leikkivät sukupuolisidonnaisissa ryhmissä (käsittääkseni ap:n tapaus), on mielestäni kylmää ja typerää jättää yksi tyttö/poika kutsumatta.

Pieni lapsi ei ajattele asioita pidemmällä tähtäimellä ("jos minut kutsutaan säälistä, en ehkä osaa koskaan itse hankkia ystäviä"), vaan syrjitylle/usein yksin olevalle ne säälikutsut synttäreille vaikkapa kerran vuodessa saattavat olla koko vuoden kohokohta, ainoa tilaisuus olla vapaa-ajalla tarhakavereiden/yleensä toisten lasten seurassa. Kyseessä voi siis olla lapsen kannalta todella merkityksellinen asia. Mielestäni nämä pakkokutsut (jos vain yksi jäisi kutsutun ryhmän ulkopuolelle) ovat oiva tapa opettaa lapselle hiukan solidaarisuutta ja suvaitsevaisuutta.

Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta eikö sen lapsen kannalta olisi mukavampaa, jos hänet kutsuttaisiin synttäreille siksi, että hänet halutaan sinne kutsua? En mä ole tarkoittanut kirjoituksillani sitä, että joku lapsi pitäisi jättää ulkopuolelle. Vaan sitä, että voisiko jollain keinolla pitää huolta siitä, että synttärisankari haluaisikin kutsua ne kaikki tytöt? Mä tuossa edellä jo ehdotin, että ap:n lapsi kysyisi huomenna suoraan kaveriltaan, mistä tämä on niin suuttunut, ettei kutsua tullut. Ja jos se johtuu esim siitä hiljattain olleesta riidasta, pyytää vaikka anteeksi. Kenties puolin ja toisin. Mä perustan tän ajatukseni ihan hyväksi havaitsemaani kokemukseen eli siihen, että näissä tällaisissa tilanteissa lapsella on erinomainen mahdollisuus kehittyä ystävyyssuhteiden taidoissa. Jos aikuiset lasten yli kommunikoivat ja tekevät päätökset, lapsen ei tarvitse sitä tehdä. Mitä haittaa lapselle on siitä, että hän pyrkii ensisijaisesti itse selvittämään asian? Aikuiset sitten apuun, jos lapset keskenään ei saa asiaa sovituksi.

Tietenkin ensisijaista on, että sankari itse haluaa kutsua jokaisen. Ensisijaista on myös, että lapset itse selvittävät riitansa, eli ihan asiallisia ajatuksia sinulla mielestäni on. Tuonikäisten kohdalla konfliktien selvittely itsenäisesti ilman aikuisen apua ei vain tavallisesti ole kovinkaan helppoa. Reipas kuusivuotias toki kysyy itse miksei hän saanut kutsua, mutta ujompi ei sitä uskalla torjumisen pelossa tehdä.

 

[vieras]

Ihan koko ketjua en jaksanut lukea, mutta mielestäni tässä on nyt syytä kiinnittää huomiota kahteen seikkaan:

a) minkälaisissa ryhmissä lapset normaalisti leikkivät
b) pettymyksen vs. onnentunteen tuottaminen syrjitylle lapselle

Eli, mikäli lapset normaalistikin leikkivät sekaryhmissä (åbon tapaus), ei ole väli jos yksi poika/tyttö jää kutsumatta viiden pojan/tytön ohella. Mikäli lapset tavallisesti leikkivät sukupuolisidonnaisissa ryhmissä (käsittääkseni ap:n tapaus), on mielestäni kylmää ja typerää jättää yksi tyttö/poika kutsumatta.

Pieni lapsi ei ajattele asioita pidemmällä tähtäimellä ("jos minut kutsutaan säälistä, en ehkä osaa koskaan itse hankkia ystäviä"), vaan syrjitylle/usein yksin olevalle ne säälikutsut synttäreille vaikkapa kerran vuodessa saattavat olla koko vuoden kohokohta, ainoa tilaisuus olla vapaa-ajalla tarhakavereiden/yleensä toisten lasten seurassa. Kyseessä voi siis olla lapsen kannalta todella merkityksellinen asia. Mielestäni nämä pakkokutsut (jos vain yksi jäisi kutsutun ryhmän ulkopuolelle) ovat oiva tapa opettaa lapselle hiukan solidaarisuutta ja suvaitsevaisuutta.

Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta eikö sen lapsen kannalta olisi mukavampaa, jos hänet kutsuttaisiin synttäreille siksi, että hänet halutaan sinne kutsua? En mä ole tarkoittanut kirjoituksillani sitä, että joku lapsi pitäisi jättää ulkopuolelle. Vaan sitä, että voisiko jollain keinolla pitää huolta siitä, että synttärisankari haluaisikin kutsua ne kaikki tytöt? Mä tuossa edellä jo ehdotin, että ap:n lapsi kysyisi huomenna suoraan kaveriltaan, mistä tämä on niin suuttunut, ettei kutsua tullut. Ja jos se johtuu esim siitä hiljattain olleesta riidasta, pyytää vaikka anteeksi. Kenties puolin ja toisin. Mä perustan tän ajatukseni ihan hyväksi havaitsemaani kokemukseen eli siihen, että näissä tällaisissa tilanteissa lapsella on erinomainen mahdollisuus kehittyä ystävyyssuhteiden taidoissa. Jos aikuiset lasten yli kommunikoivat ja tekevät päätökset, lapsen ei tarvitse sitä tehdä. Mitä haittaa lapselle on siitä, että hän pyrkii ensisijaisesti itse selvittämään asian? Aikuiset sitten apuun, jos lapset keskenään ei saa asiaa sovituksi.

Ihan hyvä ajatus mutta voiko 6vuotiaalta vielä vaatia tuollaista. Ehkä vähän isommalta mutta ei minusta vielä 6vuotiaat osaa/pysty ratkaisemaan kaikkia riitojaan rakentavasti.

 

[Keittiönoita]

Tietenkin ensisijaista on, että sankari itse haluaa kutsua jokaisen. Ensisijaista on myös, että lapset itse selvittävät riitansa, eli ihan asiallisia ajatuksia sinulla mielestäni on. Tuonikäisten kohdalla konfliktien selvittely itsenäisesti ilman aikuisen apua ei vain tavallisesti ole kovinkaan helppoa. Reipas kuusivuotias toki kysyy itse miksei hän saanut kutsua, mutta ujompi ei sitä uskalla torjumisen pelossa tehdä.

Totta. Mutta missä iässä hän sitten uskaltaa? En mä muuten tästä asiasta jaksaisi näin kauaa paasata, mutta kun olen nähnyt näitä ujoja ja arkoja lapsia, joille aikuiset järjestää kaverit tuonne noin 10-vuotiaksi asti ja sen jälkeen lapset ovatkin yks kaks omillaan. Sitten ihmetellään, kun kaikilla muilla on kavereita viikonloppuna, mutta itsellä ei olekaan. Ja vanhemmatkin ovat ihan ymmällään, että mistäs nyt meidän lapselle saataisiin kaveri.

Torjumisen pelko ei tietty ole kiva asia, mutta torjutuksi tulemisenkin voi kääntää voitoksi. Paljon on kiinni siitä, miten vanhemmat lastaan rohkaisevat ja mitä tehdään sitten, jos tulee torjutuksi. Kun huomaa, että ei se nyt kuoleman vaarallista ollutkaan, saattaa hyvinkin olla seuraavalla kerralla rohkeampi. Oleellista on, miten se torjutuksi tuleminen käsitellään.

Mä toivon, että vanhemmat kannustaisivat ja rohkaisisivat lapsiaan kohtaamaan välillä niitä ikäviäkin yllätyksiä. Auttaisivat lapsiaan selviytymään pettymyksistä. Mun mielestä vanhempien tehtävä ei ole hankkia enää eskari-ikäiselle kavereita vaan tarjota lapselleen mahdollisuuksia hankkia kavereita ihan itse.

 

[Keittiönoita]

Ihan hyvä ajatus mutta voiko 6vuotiaalta vielä vaatia tuollaista. Ehkä vähän isommalta mutta ei minusta vielä 6vuotiaat osaa/pysty ratkaisemaan kaikkia riitojaan rakentavasti.

Miksei pysty? Pienemmätkin pystyvät, jos heitä siihen kannustetaan ja rohkaistaan. 6-vuotiaiden riidat on yleensä vielä aika pieniä ja vihanpito lyhytaikaista. Mitä isommaksi lapset tulevat, sitä mutkikkaammaksi muuttuvat myös nuo riidat. Joutuvathan lapset ratkomaan riitoja sisarustensakin kanssa.

 

[Kamala]

Ihan hyvä ajatus mutta voiko 6vuotiaalta vielä vaatia tuollaista. Ehkä vähän isommalta mutta ei minusta vielä 6vuotiaat osaa/pysty ratkaisemaan kaikkia riitojaan rakentavasti.

Miksei pysty? Pienemmätkin pystyvät, jos heitä siihen kannustetaan ja rohkaistaan. 6-vuotiaiden riidat on yleensä vielä aika pieniä ja vihanpito lyhytaikaista. Mitä isommaksi lapset tulevat, sitä mutkikkaammaksi muuttuvat myös nuo riidat. Joutuvathan lapset ratkomaan riitoja sisarustensakin kanssa.

Nimenomaan. Jos mun lapseni sanoisi, ettei kutsu yhtä eskarikaveriaan mutta muut kutsuu, koska sen yhden kanssa olisi ollut jotain riitaa, niin en suostuisi. Ne riidat on kuitenkin niin pieniä, joten kehottaisin häntä sopimaan asian ja kutsu lähtisi myös sillekin kaverille. Valitettavasti hyvin harva nykyajan lapsi oppii empatiaa kasvattajiltaan, eikä näin ollen osaa astua sen saappaisiin, joka ulkopuolelle jätetään.

 

[persvakoonasana]

Tietenkin ensisijaista on, että sankari itse haluaa kutsua jokaisen. Ensisijaista on myös, että lapset itse selvittävät riitansa, eli ihan asiallisia ajatuksia sinulla mielestäni on. Tuonikäisten kohdalla konfliktien selvittely itsenäisesti ilman aikuisen apua ei vain tavallisesti ole kovinkaan helppoa. Reipas kuusivuotias toki kysyy itse miksei hän saanut kutsua, mutta ujompi ei sitä uskalla torjumisen pelossa tehdä.

Totta. Mutta missä iässä hän sitten uskaltaa? En mä muuten tästä asiasta jaksaisi näin kauaa paasata, mutta kun olen nähnyt näitä ujoja ja arkoja lapsia, joille aikuiset järjestää kaverit tuonne noin 10-vuotiaksi asti ja sen jälkeen lapset ovatkin yks kaks omillaan. Sitten ihmetellään, kun kaikilla muilla on kavereita viikonloppuna, mutta itsellä ei olekaan. Ja vanhemmatkin ovat ihan ymmällään, että mistäs nyt meidän lapselle saataisiin kaveri.

Torjumisen pelko ei tietty ole kiva asia, mutta torjutuksi tulemisenkin voi kääntää voitoksi. Paljon on kiinni siitä, miten vanhemmat lastaan rohkaisevat ja mitä tehdään sitten, jos tulee torjutuksi. Kun huomaa, että ei se nyt kuoleman vaarallista ollutkaan, saattaa hyvinkin olla seuraavalla kerralla rohkeampi. Oleellista on, miten se torjutuksi tuleminen käsitellään.

Mä toivon, että vanhemmat kannustaisivat ja rohkaisisivat lapsiaan kohtaamaan välillä niitä ikäviäkin yllätyksiä. Auttaisivat lapsiaan selviytymään pettymyksistä. Mun mielestä vanhempien tehtävä ei ole hankkia enää eskari-ikäiselle kavereita vaan tarjota lapselleen mahdollisuuksia hankkia kavereita ihan itse.

Kannustaminen ja rohkaisu on tärkeää, mutta aina sekään ei riitä. Tapauksia on niin monenlaisia ja synttäreille kutsumatta jättäminen (ainoana porukasta) on nykypäivänä todella iso asia.

 

[persvakoonasana]

Ihan hyvä ajatus mutta voiko 6vuotiaalta vielä vaatia tuollaista. Ehkä vähän isommalta mutta ei minusta vielä 6vuotiaat osaa/pysty ratkaisemaan kaikkia riitojaan rakentavasti.

Miksei pysty? Pienemmätkin pystyvät, jos heitä siihen kannustetaan ja rohkaistaan. 6-vuotiaiden riidat on yleensä vielä aika pieniä ja vihanpito lyhytaikaista. Mitä isommaksi lapset tulevat, sitä mutkikkaammaksi muuttuvat myös nuo riidat. Joutuvathan lapset ratkomaan riitoja sisarustensakin kanssa.

Nimenomaan. Jos mun lapseni sanoisi, ettei kutsu yhtä eskarikaveriaan mutta muut kutsuu, koska sen yhden kanssa olisi ollut jotain riitaa, niin en suostuisi. Ne riidat on kuitenkin niin pieniä, joten kehottaisin häntä sopimaan asian ja kutsu lähtisi myös sillekin kaverille. Valitettavasti hyvin harva nykyajan lapsi oppii empatiaa kasvattajiltaan, eikä näin ollen osaa astua sen saappaisiin, joka ulkopuolelle jätetään.

^^^Näin juuri.

 

[Keittiönoita]

Kannustaminen ja rohkaisu on tärkeää, mutta aina sekään ei riitä. Tapauksia on niin monenlaisia ja synttäreille kutsumatta jättäminen (ainoana porukasta) on nykypäivänä todella iso asia.

Ymmärrän kyllä, että se on lapselle iso asia. Musta vaan on niin surullista, kun on näitä isojakin lapsia, joilla ei ole yhtään ystävää. Kun ei ole koskaan tarvinnut opetella, miten ystäviä saadaan ja ystävyyssuhteita ylläpidetään. Se kun olisi tuossa eskari-iässä vielä paljon helpompaa kuin sitten 5. tai 7. luokkalaisena, kun niillä potentiaalisilla kavereilla on jo omat ystävänsä.

 

[vieras]

Ihan hyvä ajatus mutta voiko 6vuotiaalta vielä vaatia tuollaista. Ehkä vähän isommalta mutta ei minusta vielä 6vuotiaat osaa/pysty ratkaisemaan kaikkia riitojaan rakentavasti.

Miksei pysty? Pienemmätkin pystyvät, jos heitä siihen kannustetaan ja rohkaistaan. 6-vuotiaiden riidat on yleensä vielä aika pieniä ja vihanpito lyhytaikaista. Mitä isommaksi lapset tulevat, sitä mutkikkaammaksi muuttuvat myös nuo riidat. Joutuvathan lapset ratkomaan riitoja sisarustensakin kanssa.

No sisarusten ja kavereiden välisiä riitoja ei ehkä kuitenkaan voi täysi verrata keskenään. Mutta olisihan tässä tapauksessa se synttärisankarikin voinut sitä riitaa ratkaista, tuskin se syy nyt yksin oli siinä ap.n lapsessa ts kukaan tuskin riitelee yksinään. Ja myös hänen vanhempansa olisivat voineet kannustaa lastaan ratkaisemaan riidan. Ei ole minusta kovinkaan hyvä ratkaisu että yksi jätetään riidan takia kutsumatta.

 

[Kamala]

Kannustaminen ja rohkaisu on tärkeää, mutta aina sekään ei riitä. Tapauksia on niin monenlaisia ja synttäreille kutsumatta jättäminen (ainoana porukasta) on nykypäivänä todella iso asia.

Ymmärrän kyllä, että se on lapselle iso asia. Musta vaan on niin surullista, kun on näitä isojakin lapsia, joilla ei ole yhtään ystävää. Kun ei ole koskaan tarvinnut opetella, miten ystäviä saadaan ja ystävyyssuhteita ylläpidetään. Se kun olisi tuossa eskari-iässä vielä paljon helpompaa kuin sitten 5. tai 7. luokkalaisena, kun niillä potentiaalisilla kavereilla on jo omat ystävänsä.

Se ei myöskään aina johdu hänestä, kellä niitä ystäviä ei ole. Vaikka hän yrittäisi ystävystyä, niin valitettavasti jo ne pienet eskarit ja ekaluokkalaiset osaavat jättää yhden pois leikeistä. Ja jos sitä tapahtuu toistuvasti, niin se vaikuttaa pienen ihmisen itsetuntoon, ja se vähäkin rohkeus saattaa karista. Porukassa ei kuitenkaan tarvitse olla kuin yksi empaattinen ja vahva lapsi, joka ei lähde mukaan tuollaiseen vaan ottaa tämän syrjäytetynkin mukaan. Tai leikkii hänen kanssaan kahden.

 

[Keittiönoita]

No sisarusten ja kavereiden välisiä riitoja ei ehkä kuitenkaan voi täysi verrata keskenään. Mutta olisihan tässä tapauksessa se synttärisankarikin voinut sitä riitaa ratkaista, tuskin se syy nyt yksin oli siinä ap.n lapsessa ts kukaan tuskin riitelee yksinään. Ja myös hänen vanhempansa olisivat voineet kannustaa lastaan ratkaisemaan riidan. Ei ole minusta kovinkaan hyvä ratkaisu että yksi jätetään riidan takia kutsumatta.

Tuosta olen samaa mieltä. Mä lähdin kuitenkin siitä, että ap:n lapsi ei saanut kutsua, joten mitä hän voisi tehdä, jotta ehkä vielä sen kutsun saisi. Riidat eivät ole koskaan vain yhden syytä, mutta joskus on hyvä ottaa se ensimmäinen askel sovinnon tekoon, vaikka periaatteessa sen toisen pitäisikin se askel ekana ottaa.

Mun ja systerin esikoiset ovat saman ikäisiä. Olivat 6 vuotta samalla luokalla koulussakin. Nahistelivat jo alle eskari-ikäisinä keskenään. Joskus tyttö tuli naama mutrulla kotiin ja oli pyhää vihaa täynnä serkulleen. Ja kertoi tuohtuneena, mitä serkku oli tehnyt tai sanonut. Sen sijaan, että olisin soittanut siskolleni, kehotin aina tyttöä miettimään, mitä asialle voisi tehdä. Joskus kehiteltiin sellaisia ideoita, ettei voinut kuin nauraa. Ja tytön paha mielikin katosi. Samoja selviytymiskeinoja hän on käyttänyt kaverisuhteissaankin.

Sen kuitenkin myönnän, että maailma on viime aikoina muuttunut paljon ja yhä enemmän on tärkeää kuulua ryhmiin ja saada siitä statusta itselleen. Enää ei ole niinkään väliä, onko sulla yhtään luotettavaa ystävää vai ei, kunhan kuulut "sisäpiiriin". En ole kuitenkaan kovin vakuuttunut siitä, että suuntaus on erityisen hyvä.