Aina joku mutta...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Höh!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Höh!

Vieras
Minulla on ihana mies. Mies, jonka kanssa on ostettu yhteinen koti, suunniteltu tulevaisuutta, puhuttu lasten hankinnasta... Rakastan miestäni ja hän minua. Hänen kanssaan olen onnellinen.
Mutta. Miksi kaikessa pitää olla joku mutta? Ei voi vaan olla rauhassa onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä? Minun muttani aiheutuu entisistä parisuhteistani. Eipä niitä ole kuin muutama, mutta varsinkin viimeisin oli vaikea, kesti liian kauan ja taisi hajottaakin liian paljon. Tähän asti olen jotenkin onnistunut valitsemaan seuraani haluavista miehistä joko petolliset, laiskat tai hyvin huonolla itsetunnolla varustetut. Näillä eväillä ei kunnon parisuhdetta saa kasaan vaikka kuinka yrittäisi. Minä tiedän. Yritin, ahkerasti.
Nyt sitten tuntuu vaikealta uskoa, että tämä mies on erilainen. Että oikeasti on mahdollista että elämme yhdessä ihan onnellisina eikä kukaan satuta ketään niin pahasti että jotain taas hajoaa. Enkä nyt puhu mistään fyysisestä väkivallasta. Haluan luottaa ja mies vaikuttaa luottamuksen arvoiselta, mutta jotenkin vaan jossain takaraivossa piileksii pienen pieni pelko siitä, että kohta lähteekin matto jalkojen alta ja olenkin ollut vaan tyhmä kun luotan. Mies ei siis ole tehnyt mitään sellaista miksi pitäisi olla epäileväinen tai mustasukkainen, mutta niinpä vaan olen. En mitenkään älyttömissä määrin, en siis kyttää miehen menemisiä ja tulemisia, mutta itseäni häiritsevästi kuitenkin.
Äh, tähän nyt ei voi olla mitään yleispätevää vastausta, mutta päätinpä vain kertoa mieltäni painavan asian edes täällä.
 
En tiedä kuinka kauan edellisestä suhteestasi on, mutta parantuminen vie aikaa. Parasta on todeta se tosiasia että uusi alku on aina uusi riski. Jos et veikkaa et voi voittaa. Sulla on uusi ihana mies jolla on uudet viat ja jotka jossain vaiheessa saattavat tuntua ihan kamalilta ja sietämättömiltä, kun ensi huuma on ohi. Parisuhteessa on aina kaksi ja on kyse entisestä tai uudesta suhteesta on aina hyvä tunnistaa myös omat virheet ja missä tekee tai teki väärin. Parisuhde ei ole aina ihanaa ja toinen tunnu ihanalta mieheltä, se on kovaa työtä ja joskus täynnä vihaakin. Rakkauden säilyttäminen ei ole voimaton tuuli joka tulee ja menee, se on tahdonasia. Ihmiset tekee virheitä ja useat kuten munkin vanhemmat on selvinneet niistä, vaikka niiden suhde on ollut usein sivustakatsojasta täysin mahdotonta. Se on kestänyt pettämiset, jättämiset, alkoholismin, sairastumiset ja riitelyt. Hyvä parisuhde jota molemmat vaalii ja hoitaa, kestää yllättävän paljon ikävääkin. Mun vanhemmilla se on kestänyt nyt kohta neljäkymmentä vuotta. Itse yritän tulla perässä, mutta niin hyvä parisuhde taitaja en ole. Ole mustasukkainen ja käy rauhassa läpi ne ikävät haavat, mutta älä sekoita vanhaa ja uutta suhdetta. Nyt olet viisaampi ja osaat vaatia parempaa kohtelua, joohan? Aina on joku mutta. Parisuhde on parhaimmillaan molempien tarpeiden täyttämistä, näin on joku viisas sanonut.
 
Kannattaa varautua pahimpaan ja ajatella etukäteen että vaikka tämäkin mies pettäisi sinä selviät silti. Siihen asti nauti elämästä ja hyvistä hetkistä, niitä ei elämässä koskaan ole liikaa.
 
Minustakin tuntui nykyisen suhteeni alussa samanlaiselta kuin sinustakin, ap. Jossain vaiheessa koko suhde meinasi loppuakin kiukkuiluuni, kun en meinannut millään uskaltaa luottaa siihen, että tällä kertaa valintani olikin onnistunut. Aika auttaa. Tai auttoi ainakin minun kohdallani. Nyt tuntuu hyvältä enkä enää koko ajan pelkää, milloin mies minut jättää tms. Eikä suhdekaan ole enää niin myrskyinen kuin aluksi, kun minun oli ikäänkuin kokeiltava sen rajoja :)
 

Yhteistyössä