Aikuisiän kiintymyssuhdehäiriö tms. Olen pohtinut, että mikä ihme mulla oikein on?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Harmahtava
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Harmahtava

Vieras
Minun on siis vaikea osoittaa tunteita (hellyyden) sekä miestäni että lapsiani kohtaan. Lapset tällä hetkellä 7-14v. Kun lapset ovat olleet vauvaiässä niin olen kyllä halaillut, suukotellut ja imettänytkin heitä pitkään. Nyt kun ovat jo isompia, niin en juurikaan halaile heitä enkä osaa kertoa sanoin enkä elein kuinka paljon heitä rakastan.
Mies on kova koskettelemaan ja halaamaan, ja se tuntuu minusta välillä lähes epämiellyttävältä. En juuri koskaan välitä siitä, että joku lapsista tulee lähelleni. Haluan säilyttää oman "koskemattomuuteni" tai sellaisen intiimin raja-alueen. Tai miksikä sitä sitten sanotaankin.
Olemme nukkuneet miehen kanssa eri huoneissa jo reilut kymmenen vuotta, koska haluan nukkua yksin.
Nyt kun tätä omaa tekstiäni luen, niin aika OUTOHAN minä olenkin;) Näin 40-vuotiaana sitä on alkanut kaikenlaista pohtia.
Onkohan tällä tekemistä jtn lapsuuden kanssa? Onko siellä tapahtunut esim. jotain jollain aikavälillä joka olisi minuun näin vaikuttanut?!
 
Minä olen kuvailemasilainen ja minun äitidilläni on vakavia traumoja lapsuudessaan ja kai se on osaltaan siirtynyt kasvatusperintönä myös minulle. Hellyyttä ei juuri ollut.

Millaisena muistat oman lapsuutesi suhteessa äitiisi?
 
Miten oma äitisi ja isäsi suhtautuivat läheisyyteen?

Minunkin on vaikea osoittaa rakkautta ja hellyyttä, sekä ottaa sitä vastaan. Kiusaannun ihmisten halauksista. Mieheni hellyydenosoitukset kyllä otan mielelläni vastaan ja usein huomaan kaipaaavani silitystä. Itse on kuitenkin vaikea antaa sitä vaikka tahtoisin. Muilta kuin mieheltäni ja lapselta en hellyyttä halua. Meillä ei kotona osoitettu kuin negatiivisia ja iloisia tunteita, ei helliä.
 
Olen v.70 syntynyt ja siihen aikaanhan ei äitiyslomia juuri ollut. Äitini meni töihin minun ollessa vasta 2kk ikäinen. Minut vietiin jonkun pariskunnan hoiviin.
Sain pikkuveljen ollessani n. 4v. Veli oli todella rakas äidilleni ja äidinäidilleni. Hän oli ensimmäinen sukuun syntynyt POIKA moniin moniin vuosiin. Tiedostin äitini valtavan suuren rakkauden veljeäni kohtaan. Veli on vieläkin äidilleni hyvinkin läheinen ja äiti arvostaa häntä (minun mielestäni) enemmän kuin minua ja nuorinta veljeäni.
Edesmennyt isäni tykkäsi halailla meitä lapsia sekä äitiäni. Ja taisi äitikin halia meitä. Ainakin tänä päivänä aina halataan kun nähdään.
Olisikohan tässä jo vastauksia omaan käytökseeni?
 
Mä oon samanlainen kuin ap, ja voisin vastata samalla tavalla kuin vastaaja nro 2. En koskaan muista äitini halanneen minua tai osoittaneen mitenkään muutenkaan hellyyttä. Kädestäkään ei minua pitänyt, kun olin pieni. Äitini häpesi sellaista.
 
Sama täällä.:wave:

Tosin mun lapset ovat vielä pieniä, joten tulee halattua yms. Mutta mä olen ihan opettelemalla opetellut esim. halaamaan kavereita...ei se siltikään ole aina kivaa tailuontevaa.
 
Täälläkin samanlainen :wave:

Mies on kova halailemaan, varsinkin kun minulla on paha olla ja itse silloin haluaisin vain sulkeutua kuoreeni. Ja siitäkös mies sitte suuttuu.
Lapset on vielä pikkusia, mutta olen opettelemalla opetellut heitäkin halailemaan ja suukottelemaan ja näyttämään rakkauteni.
Kavereita en halaa juuri koskaan, pari ystävää on semmosta joita halailen nähdessämme kun näen heitä niin harvoin.

Äitini ei ole koskaan muistini mukaan minua halaillut tai suukotellut kun olen ollut pieni, samaa on sanonut veljeni, ettei ole sitä minulle tehnyt (meillä ikäeroa 10v, joten muistaa aika hyvin mun vauva-ajat).
 

Yhteistyössä