Miten voi ollakin, että tässä pääsi käymään näin.
Jere pyöriskelee keikkabussin kapealla punkalla ja takoo päätään tyynyyn. Miksi, miksi, miksi? Miksi minä menin ja suutelin Johannesta Tahkon lavalla. Herranen aika sentään, kiehnasin ja suutelin suoraan suulle. Olen nähnyt ne videot, ja vaikka itse sanonkin, se näytti kyllä hemmetin kuumalta.
Toisaalta se oli kyllä Johannes, joka oli aktiivisempi. Otti niin tiukasti lanteesta kiinni, että en päässyt perääntymään, vaikka yritin. Veti itseensä, eikä mulla ollut muuta mahdollisuutta kuin nostaa käsi sen niskaan. Olisin kaatunut, ellen olisi ottanut tukea. Ja sitten se vain tapahtui. Onneksi oli edes se Härtsältä pudonnut kenkä siinä suojana, ja onneksi tajusin nostaa sen kasvojen eteen oikealla hetkellä.
Mutta että suutelin. Onneksi oli vain pieni pusu, mutta silti. Ja sekin vielä, että se tuntui pahuksen hyvältä.
Bojanilta oli tullut lyhyt viesti aamuyöllä. Siinä oli vain monta kysymysmerkkiä, ei mitään muuta. Ja mitä minä sille vastaan? En voi lähettää mitään typerää nauruhymiötä, enkä edes itkuhymiötä. Pitäisi soittaa, mutta kun en nyt vain pysty enkä kykene. Just nyt ei ole mitään, mitä mä voisin sille sanoa.
Ja toisaalta. Oonko mä kuullut siitä mitään aikoihin? Lyhyitä viestejä, mutta ei minkäänlaista käsitystä, missä se mies menee ja kenen kanssa. Kaikenlaisia huhuja kuulee kyllä, mutta ei kuvan kuvaa IG:ssä tai missään muuallakaan. Pitäisi Ruissin jälkeistä yhteistä mökkilomaakin suunnitella, mutta jätkä vain lymyilee jossakin. Enkä mä tiedä missä.
Olen ollut huolissani. Se on voinut välillä aika huonosti, ja silloin harvoin kun soitellaan, se kuulostaa lähinnä tekopirteältä. Aito Bojan on jossain syvällä, enkä mä ole onnistunut onkimaan sitä sieltä esiin. Ehkä sitten Ruissin jälkeen, kun päästään viettämään aikaa enemmän yhdessä. Mä odotan niiltä päiviltä tosi paljon. Olen ajatellut täyttä radiohiljaisuutta tyyliin kännykkä pois päältä ja ääninä vain linnunlaulu ja grillimakkaran tirinä. Se on multa aika paljon.
Saa nähdä, miten siinä käy. Olosuhteet eivät voi enää paremmiksi tulla. Tilaa on, riittävästi makuuhuoneita, pihaa ja lauteilla saunassa mittaa. Olen siltä kysynyt, haluaako se jakaa makkarin mun kanssa, ja se vähän hämmentyi, mutta sanoi, että ilman muuta. Ollaanhan me aiemminkin jaettu makuuhuone.
Ollaan jaettu joo. On jaettu sänkykin, ja peitto. Ja suudelmia ja hellyyttä ja kauniita sanoja suoraan toinen toistemme korvaan. Ääh, nyt tämä menee taas tällaiseksi. Musta on tullut tällainen herkkis sen jälkeen, kun mä täytin kolmekymmentä. Mä vaan koko ajan ajattelen, miten ihanaa olis köllötellä sen kainalossa, hiprailla sen hiuksia ja näykkiä korvanlehteä. Silittää ja suukottaa, höpötellä.
Ja sitten mä menen mokaamaan jollain juhannuskeikalla. Voi hitto. En mä epäile, etteikö se ymmärtäisi, kyllähän sekin lääppii ja jopa pussailee muita jätkiä lavalla. Mutta oikeasti mä haluaisin pussata lavalla vain sitä, painaa otsani sen otsaa vasten ja pitää niskasta kiinni. Kyllä te tiedätte.
Ja kyllä sekin sen tietää.
