Aikamoinen puutarha

Hieman jälkijunassa tuohon kiertuevaatekeskusteluun, korjatkaa jos olen väärässä, mutta mulla on sellainen mielikuva että olisin lukenut jostain (tai sitten vaan nähnyt unta ) että Kirri olisi saanut Joksujen omia(kin) vaatteita modattavaksi, koska halusivat rennon malliston.

 

Se Peliä-koru taisi tulla vauvalle jostain tumppupostauksesta, oiskohan ollut tämä: https://www.tumblr.com/drugsforaddicts/753353498661421056/

Erotan tuosta ainakin 10 eri korua. Boitsu on varmaan vaan laittanut kaikki faneilta saamansa korut ranteeseen, kun kävi faneja moikkaamassa, koska niitä on noin paljon. En siis usko, että olisi varta vasten valinnut sen peliä-korun.

Itse uskon, että on valinnut tuon itse, koska aiemminkin on tehnyt vastaavaa. Mutta siihen tulee selkoa, jos ihmiset tunnistavat sieltä antamiaan koruja.

 

Luulen kanssa. Boitsulle on noita rannekoruja kertynyt aika paljon enemmän kuin vain nuo kymmenen kappaletta tässä vuoden aikana. Varmasti ei ole edes säästänyt kaikkia fanien tekemiä koruja, vaan niistä jo valikoinut osan, ja nyt sitten siitä kokoelmasta valinnut osan. Muita tekstejä tuon Peliä lisäksi taisi olla vain geneerinen Joker Out, tai ainakaan ei kuvista näy sen lisäksi enempää.

Siis nuo kymmenen korua on varmaan fanit antaneet Boitsulle siellä Ptujssa perjantaina. Tuskin se niitä säilöö ja käyttää uudelleen kun niitä saa vähintään sen 10 kpl per keikka eikä hänellä ikinä ole näkynyt samoja koruja kahta kertaa.

Se Jeren synttärionnitteluissakin näkynyt koru jossa on mini-K ja mini-B annettiin hänelle Turussa lavalle ja hän vaan veti sen siellä heti ranteeseen, ei siis ollut varta vasten valinnut sitä ylleen sinä päivänä.

 

Siis nuo kymmenen korua on varmaan fanit antaneet Boitsulle siellä Ptujssa perjantaina. Tuskin se niitä säilöö ja käyttää uudelleen kun niitä saa vähintään sen 10 kpl per keikka eikä hänellä ikinä ole näkynyt samoja koruja kahta kertaa.

Se Jeren synttärionnitteluissakin näkynyt koru jossa on mini-K ja mini-B annettiin hänelle Turussa lavalle ja hän vaan veti sen siellä heti ranteeseen, ei siis ollut varta vasten valinnut sitä ylleen sinä päivänä.

B ihan selvästi säilyttää joitain koruja. Onhan se haastatteluissa mainittu, että kaikilla Joksuilla on jonkin sortin kokoelma eri fanien antamia koruja.

 

Hieman jälkijunassa tuohon kiertuevaatekeskusteluun, korjatkaa jos olen väärässä, mutta mulla on sellainen mielikuva että olisin lukenut jostain (tai sitten vaan nähnyt unta ) että Kirri olisi saanut Joksujen omia(kin) vaatteita modattavaksi, koska halusivat rennon malliston.

B oli antanut nahkatakkinsa Kirrille modattavaksi, en muista oliko se takki alunperin Kirriltä jo vai jostain muualta hankittu. Ja Janin päällähän näkyi se Bn punainen vintage-nahkatakki ja sitä oli lyhennetty ja selkään oli lisätty kirjailuna.

 

B ihan selvästi säilyttää joitain koruja. Onhan se haastatteluissa mainittu, että kaikilla Joksuilla on jonkin sortin kokoelma eri fanien antamia koruja.

Onko B:llä siis joskus myöhemmin näkynyt päällä joitain aiemmin saatuja vanhoja koruja? Millaisia?

 

Siis nuo kymmenen korua on varmaan fanit antaneet Boitsulle siellä Ptujssa perjantaina. Tuskin se niitä säilöö ja käyttää uudelleen kun niitä saa vähintään sen 10 kpl per keikka eikä hänellä ikinä ole näkynyt samoja koruja kahta kertaa.

Se Jeren synttärionnitteluissakin näkynyt koru jossa on mini-K ja mini-B annettiin hänelle Turussa lavalle ja hän vaan veti sen siellä heti ranteeseen, ei siis ollut varta vasten valinnut sitä ylleen sinä päivänä.

Ei ole kyllä näkynyt ketään faneista iloitsemassa, että olisi antanut Ptujissa Boitsulle Peliä-korun ja nyt se oli lavalla? Luulisi että siitä olisi heti riemu revennyt jos tuore juttu on.

 

Ei ole kyllä näkynyt ketään faneista iloitsemassa, että olisi antanut Ptujissa Boitsulle Peliä-korun ja nyt se oli lavalla? Luulisi että siitä olisi heti riemu revennyt jos tuore juttu on.

Niitä koruja tulee bändille kymmeniä ja hehkutuksia näkyy vaan silloin tällöin. Esim. Tukholmassa B:llä oli se Jere-koru ja Turussa Suomi-koru eikä mun silmiin ainakaan osunut että niiden tekijät olisi koskaan käyneet ilmi. Oliko nekin aiemmin saatuja? Ja miksi sitä Peliä-korua ei voisi hehkuttaa nyt joku joka on sen aiemmin antanut?

 

Epäilen kyllä itsekin, että B on saanut nuo korut paikan päältä ja pitää niitä siksi ranteessaan mutta noin yleisesti joku aiemmin korun antanut ei välttämättä enää ole mukana fandomissa tai ainakaan niin ahkerasti töiden ja opiskelujen ja oman elämäntilanteen takia eikä siksi kommentoi asiaa. Sen sijaan keikalla ollut seuraa aivan varmasti kaikkia mahdollisia keskusteluja jo senkin takia, että haluaa nähdä kaikki kuvat, joita on otettu hänestä siellä.

 

Estronaudat tilillä vähän kuvia eilisestä Koperista

 

Epäilen kyllä itsekin, että B on saanut nuo korut paikan päältä ja pitää niitä siksi ranteessaan mutta noin yleisesti joku aiemmin korun antanut ei välttämättä enää ole mukana fandomissa tai ainakaan niin ahkerasti töiden ja opiskelujen ja oman elämäntilanteen takia eikä siksi kommentoi asiaa. Sen sijaan keikalla ollut seuraa aivan varmasti kaikkia mahdollisia keskusteluja jo senkin takia, että haluaa nähdä kaikki kuvat, joita on otettu hänestä siellä.

Kun katsoo fanien ottamia kuvia siitä tilanteensa kun Joksut tuli moikkaamaan faneja perjantaina, niin kuvissa B:n rannekorujen määrä kasvaa eli hän laittaa niitä ranteeseen sitä mukaa kun saa niitä faneilta. Siellä oli paikalla useampia suomalaisia.

 

Kun katsoo fanien ottamia kuvia siitä tilanteensa kun Joksut tuli moikkaamaan faneja perjantaina, niin kuvissa B:n rannekorujen määrä kasvaa eli hän laittaa niitä ranteeseen sitä mukaa kun saa niitä faneilta. Siellä oli paikalla useampia suomalaisia.

Totta, kuvista näkee että Boitsu tulee meet & greettiin tyhjin rantein ja lähtee sieltä ranne täynnä koruja.

 

Jere, I need you. Can you call?

Bojan oli lähettynyt viestin. Huomasin sen vasta monen tunnin päästä illansuussa. Oli kaikenlaista säätöä, oltiin studiolla ja yritettiin saada jotain valmiiksi. Viesti oli mennyt ohi.

Mehän viestitellään edelleen jatkuvalla syötöllä, mutta yleensä Bojanin viestit eivät huuda hätää niin kuin tuo teki. Lukitsin itseni saman tien vessaan, ja otin facetimen. Se vastasi heti. Sanoi, että odota, mä juoksen sellaiseen paikkaan, jossa voi puhua.

Sekin meni vessaan. Pisti oven lukkoon ja istui pöntölle. Sitten se katsoi mua sieltä jostain kaukaa suoraan silmiin, ja sen silmissä oli kyyneleitä. Mulle iski hätä. Yleensä me vitsaillaan koko ajan, mutta se näytti siltä, ettei tullut mieleenkään heittää mitään tsoukkia. Mä kysyin, onko kaikki ok.

Ja sitten se rupesi itkemään. Kyyneleet valuivat sen poskia ja se käänsi vähän kameraa, etten minä olisi nähnyt. Näinhän minä. Iski hirveä hätäännys. Ynisin jotain muka rauhoittavaa, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Piti vähän nieleskellä itsekin. Nyt ei kaikki ole kunnossa. My man, my Bojan. Iski hätä.

Mieleen tuli Liverpool, ja se kun juoksin itse vessaan itkemään. Vollotin siellä aikani, ja tulin sitten punasilmäisenä ja meikit poskilla käytävälle. Bojan oli vastassa. Se tuli, se halasi, se piti mua niin lähellä, ja kuiskaili mun korvaan, miten mä olen aina sen ykkönen, ja miten just mun olisi pitänyt voittaa, ja miten tärkeä musta on sille tullut. Silitti poskea, piti päästä kiinni. Minuuttitolkulla.

Sitten tuli kesä, ja lavalle nousemisesta tuli sille vaikeaa. Se panikoi, sitä ahdisti ja se pelkäsi. Onneksi se kertoi siitä mulle, ja me puhuttiin pitkiä puheluita ja tsempattiin toisiamme. No, siis minä lähinnä tsemppasin sitä. Se pelkää koko ajan, että yleisö ei tykkää siitä ja että se mokaa lavalla. Ihan käsittämätöntä, kun ne kaikki syövät sen kädestä.

Mutta kyllä mä ymmärrän. Mä vähän jopa perehdyin näihin juttuihin, eikä nämä ole mikään naurun asia. Ja kun mä vähän tiedän tästä itsekin, olen yrittänyt auttaa ja tukea sitä. Aivan niin kuin se oli mun tukena, kun mä hävisin Loreenille. Mä en unohda sitä ikinä.

No, nyt se istui siellä jossakin ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Mä annoin sille aikaa, että se saa hengityksensä tasaantumaan. Höpöttelin jotain omia juttuja levynteosta ja Tallinnan keikasta. Se kuunteli ja pyyhki poskiaan. Ja mä odotin, että se on valmis.

Ja sitten se aloitti. Oli se joku makkarakeikka, mikä liekään, ja paikka sama, jolla se sai viime kesänä sen massiivisen paniikkikohtauksen. Kaikki ne muistot tulvivat jostain aivokopasta, ja se sanoi, ettei meinannut uskaltaa mennä lavalle. Pojat jeesasivat, niiden tsemppirinki ennen keikkaa oli poikkeuksellisen pitkä ja tiivis. Ja se niiden ihana "isähahmo" siellä staffissa oli pitänyt vielä Bojanin kanssa ihan oman hetken ennen keikan alkua.

Keikka meni hyvin, mutta se oli tuntunut koko ajan pahalta. Kun tuli EW:n vuoro, se oli päättänyt, että nyt hän kertoo tämän jutun kaikille. Ja se oli kertonut edelliskesästä, ja siitä, miten ennen joka keikkaa tärisyttää ja henki meinaa loppua. Miten hänestä tuntuu, ettei hän osaa ja ettei hänestä tykätä.

Mä annoin sen puhua. Mä tiedän omasta kokemuksestakin, että kun saa päästettyä kaiken mieltä painavan ulos, se helpottaa. Kysyin jotain välillä, ja se jatkoi. Kun se oli aikansa puhunut, se katsoi suoraan kameraan ja huokasi.

Sanoi, että Jere, I love you. You are my favourite finnish person. My something more.

Mua rupesi naurattamaan, ja kun mä aloin nauraa, alkoi sekin. Sitten me käkätettiin yhdessä, se pyyhki poskiaan ja niiskutti nenäänsä. Minä katsoin sitä, ja sanoin sille, miten ihana ja hyvä ja kaunis ja haluttava ihminen se on. Se lähetti mulle suukon ja iski silmää. Eikä sitä enää itkettänyt.

Se sanoi, että olo on nyt paljon parempi kuin vielä muutama tunti aiemmin. Ja että se odottaa aivan mielettömästi, että me tavataan taas pian. Sanoi jopa, että miettii, jos pääsisi tulemaan muuta bändiä aiemmin ja voisi tulla parille mun keikalle mukaan. Kysyi, löytyisikö yösijaa, jos tulisi.

Hupsu Bojan. Se tietää varsin hyvin, että sillä on mun luona aina yösija. Aina. Ja yösijan lisäksi se saa mun kainalon, jos haluaa. Yleensä se haluaa. Ja se aina sanoo, ettei nuku missään niin hyvin kuin mun kanssa. Maailman turvallisin paikka kuulemma.

Joku ryskyttää vessan oven takana. Pitää huutaa sille, että tovi vielä. Heh, mä oon istunut täällä about tunnin ja sanon, että tovi vielä. Pitää varmaan lopettaa, vaikka ei tekisi vielä mieli. Sanon sille, että jollain on nyt kakkahätä, ja mun täytyy päästää se tänne vessaan. Se nauraa ihan hervottomasti, vilkuttaa ja lähettää mulle monta suukkoa.

Love you, see you soon. Ja sitten se sulkee puhelimen. My Bojann.

 

Jere, I need you. Can you call?

Bojan oli lähettynyt viestin. Huomasin sen vasta monen tunnin päästä illansuussa. Oli kaikenlaista säätöä, oltiin studiolla ja yritettiin saada jotain valmiiksi. Viesti oli mennyt ohi.

Mehän viestitellään edelleen jatkuvalla syötöllä, mutta yleensä Bojanin viestit eivät huuda hätää niin kuin tuo teki. Lukitsin itseni saman tien vessaan, ja otin facetimen. Se vastasi heti. Sanoi, että odota, mä juoksen sellaiseen paikkaan, jossa voi puhua.

Sekin meni vessaan. Pisti oven lukkoon ja istui pöntölle. Sitten se katsoi mua sieltä jostain kaukaa suoraan silmiin, ja sen silmissä oli kyyneleitä. Mulle iski hätä. Yleensä me vitsaillaan koko ajan, mutta se näytti siltä, ettei tullut mieleenkään heittää mitään tsoukkia. Mä kysyin, onko kaikki ok.

Ja sitten se rupesi itkemään. Kyyneleet valuivat sen poskia ja se käänsi vähän kameraa, etten minä olisi nähnyt. Näinhän minä. Iski hirveä hätäännys. Ynisin jotain muka rauhoittavaa, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Piti vähän nieleskellä itsekin. Nyt ei kaikki ole kunnossa. My man, my Bojan. Iski hätä.

Mieleen tuli Liverpool, ja se kun juoksin itse vessaan itkemään. Vollotin siellä aikani, ja tulin sitten punasilmäisenä ja meikit poskilla käytävälle. Bojan oli vastassa. Se tuli, se halasi, se piti mua niin lähellä, ja kuiskaili mun korvaan, miten mä olen aina sen ykkönen, ja miten just mun olisi pitänyt voittaa, ja miten tärkeä musta on sille tullut. Silitti poskea, piti päästä kiinni. Minuuttitolkulla.

Sitten tuli kesä, ja lavalle nousemisesta tuli sille vaikeaa. Se panikoi, sitä ahdisti ja se pelkäsi. Onneksi se kertoi siitä mulle, ja me puhuttiin pitkiä puheluita ja tsempattiin toisiamme. No, siis minä lähinnä tsemppasin sitä. Se pelkää koko ajan, että yleisö ei tykkää siitä ja että se mokaa lavalla. Ihan käsittämätöntä, kun ne kaikki syövät sen kädestä.

Mutta kyllä mä ymmärrän. Mä vähän jopa perehdyin näihin juttuihin, eikä nämä ole mikään naurun asia. Ja kun mä vähän tiedän tästä itsekin, olen yrittänyt auttaa ja tukea sitä. Aivan niin kuin se oli mun tukena, kun mä hävisin Loreenille. Mä en unohda sitä ikinä.

No, nyt se istui siellä jossakin ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Mä annoin sille aikaa, että se saa hengityksensä tasaantumaan. Höpöttelin jotain omia juttuja levynteosta ja Tallinnan keikasta. Se kuunteli ja pyyhki poskiaan. Ja mä odotin, että se on valmis.

Ja sitten se aloitti. Oli se joku makkarakeikka, mikä liekään, ja paikka sama, jolla se sai viime kesänä sen massiivisen paniikkikohtauksen. Kaikki ne muistot tulvivat jostain aivokopasta, ja se sanoi, ettei meinannut uskaltaa mennä lavalle. Pojat jeesasivat, niiden tsemppirinki ennen keikkaa oli poikkeuksellisen pitkä ja tiivis. Ja se niiden ihana "isähahmo" siellä staffissa oli pitänyt vielä Bojanin kanssa ihan oman hetken ennen keikan alkua.

Keikka meni hyvin, mutta se oli tuntunut koko ajan pahalta. Kun tuli EW:n vuoro, se oli päättänyt, että nyt hän kertoo tämän jutun kaikille. Ja se oli kertonut edelliskesästä, ja siitä, miten ennen joka keikkaa tärisyttää ja henki meinaa loppua. Miten hänestä tuntuu, ettei hän osaa ja ettei hänestä tykätä.

Mä annoin sen puhua. Mä tiedän omasta kokemuksestakin, että kun saa päästettyä kaiken mieltä painavan ulos, se helpottaa. Kysyin jotain välillä, ja se jatkoi. Kun se oli aikansa puhunut, se katsoi suoraan kameraan ja huokasi.

Sanoi, että Jere, I love you. You are my favourite finnish person. My something more.

Mua rupesi naurattamaan, ja kun mä aloin nauraa, alkoi sekin. Sitten me käkätettiin yhdessä, se pyyhki poskiaan ja niiskutti nenäänsä. Minä katsoin sitä, ja sanoin sille, miten ihana ja hyvä ja kaunis ja haluttava ihminen se on. Se lähetti mulle suukon ja iski silmää. Eikä sitä enää itkettänyt.

Se sanoi, että olo on nyt paljon parempi kuin vielä muutama tunti aiemmin. Ja että se odottaa aivan mielettömästi, että me tavataan taas pian. Sanoi jopa, että miettii, jos pääsisi tulemaan muuta bändiä aiemmin ja voisi tulla parille mun keikalle mukaan. Kysyi, löytyisikö yösijaa, jos tulisi.

Hupsu Bojan. Se tietää varsin hyvin, että sillä on mun luona aina yösija. Aina. Ja yösijan lisäksi se saa mun kainalon, jos haluaa. Yleensä se haluaa. Ja se aina sanoo, ettei nuku missään niin hyvin kuin mun kanssa. Maailman turvallisin paikka kuulemma.

Joku ryskyttää vessan oven takana. Pitää huutaa sille, että tovi vielä. Heh, mä oon istunut täällä about tunnin ja sanon, että tovi vielä. Pitää varmaan lopettaa, vaikka ei tekisi vielä mieli. Sanon sille, että jollain on nyt kakkahätä, ja mun täytyy päästää se tänne vessaan. Se nauraa ihan hervottomasti, vilkuttaa ja lähettää mulle monta suukkoa.

Love you, see you soon. Ja sitten se sulkee puhelimen. My Bojann.

 

Jere, I need you. Can you call?

Bojan oli lähettynyt viestin. Huomasin sen vasta monen tunnin päästä illansuussa. Oli kaikenlaista säätöä, oltiin studiolla ja yritettiin saada jotain valmiiksi. Viesti oli mennyt ohi.

Mehän viestitellään edelleen jatkuvalla syötöllä, mutta yleensä Bojanin viestit eivät huuda hätää niin kuin tuo teki. Lukitsin itseni saman tien vessaan, ja otin facetimen. Se vastasi heti. Sanoi, että odota, mä juoksen sellaiseen paikkaan, jossa voi puhua.

Sekin meni vessaan. Pisti oven lukkoon ja istui pöntölle. Sitten se katsoi mua sieltä jostain kaukaa suoraan silmiin, ja sen silmissä oli kyyneleitä. Mulle iski hätä. Yleensä me vitsaillaan koko ajan, mutta se näytti siltä, ettei tullut mieleenkään heittää mitään tsoukkia. Mä kysyin, onko kaikki ok.

Ja sitten se rupesi itkemään. Kyyneleet valuivat sen poskia ja se käänsi vähän kameraa, etten minä olisi nähnyt. Näinhän minä. Iski hirveä hätäännys. Ynisin jotain muka rauhoittavaa, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Piti vähän nieleskellä itsekin. Nyt ei kaikki ole kunnossa. My man, my Bojan. Iski hätä.

Mieleen tuli Liverpool, ja se kun juoksin itse vessaan itkemään. Vollotin siellä aikani, ja tulin sitten punasilmäisenä ja meikit poskilla käytävälle. Bojan oli vastassa. Se tuli, se halasi, se piti mua niin lähellä, ja kuiskaili mun korvaan, miten mä olen aina sen ykkönen, ja miten just mun olisi pitänyt voittaa, ja miten tärkeä musta on sille tullut. Silitti poskea, piti päästä kiinni. Minuuttitolkulla.

Sitten tuli kesä, ja lavalle nousemisesta tuli sille vaikeaa. Se panikoi, sitä ahdisti ja se pelkäsi. Onneksi se kertoi siitä mulle, ja me puhuttiin pitkiä puheluita ja tsempattiin toisiamme. No, siis minä lähinnä tsemppasin sitä. Se pelkää koko ajan, että yleisö ei tykkää siitä ja että se mokaa lavalla. Ihan käsittämätöntä, kun ne kaikki syövät sen kädestä.

Mutta kyllä mä ymmärrän. Mä vähän jopa perehdyin näihin juttuihin, eikä nämä ole mikään naurun asia. Ja kun mä vähän tiedän tästä itsekin, olen yrittänyt auttaa ja tukea sitä. Aivan niin kuin se oli mun tukena, kun mä hävisin Loreenille. Mä en unohda sitä ikinä.

No, nyt se istui siellä jossakin ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Mä annoin sille aikaa, että se saa hengityksensä tasaantumaan. Höpöttelin jotain omia juttuja levynteosta ja Tallinnan keikasta. Se kuunteli ja pyyhki poskiaan. Ja mä odotin, että se on valmis.

Ja sitten se aloitti. Oli se joku makkarakeikka, mikä liekään, ja paikka sama, jolla se sai viime kesänä sen massiivisen paniikkikohtauksen. Kaikki ne muistot tulvivat jostain aivokopasta, ja se sanoi, ettei meinannut uskaltaa mennä lavalle. Pojat jeesasivat, niiden tsemppirinki ennen keikkaa oli poikkeuksellisen pitkä ja tiivis. Ja se niiden ihana "isähahmo" siellä staffissa oli pitänyt vielä Bojanin kanssa ihan oman hetken ennen keikan alkua.

Keikka meni hyvin, mutta se oli tuntunut koko ajan pahalta. Kun tuli EW:n vuoro, se oli päättänyt, että nyt hän kertoo tämän jutun kaikille. Ja se oli kertonut edelliskesästä, ja siitä, miten ennen joka keikkaa tärisyttää ja henki meinaa loppua. Miten hänestä tuntuu, ettei hän osaa ja ettei hänestä tykätä.

Mä annoin sen puhua. Mä tiedän omasta kokemuksestakin, että kun saa päästettyä kaiken mieltä painavan ulos, se helpottaa. Kysyin jotain välillä, ja se jatkoi. Kun se oli aikansa puhunut, se katsoi suoraan kameraan ja huokasi.

Sanoi, että Jere, I love you. You are my favourite finnish person. My something more.

Mua rupesi naurattamaan, ja kun mä aloin nauraa, alkoi sekin. Sitten me käkätettiin yhdessä, se pyyhki poskiaan ja niiskutti nenäänsä. Minä katsoin sitä, ja sanoin sille, miten ihana ja hyvä ja kaunis ja haluttava ihminen se on. Se lähetti mulle suukon ja iski silmää. Eikä sitä enää itkettänyt.

Se sanoi, että olo on nyt paljon parempi kuin vielä muutama tunti aiemmin. Ja että se odottaa aivan mielettömästi, että me tavataan taas pian. Sanoi jopa, että miettii, jos pääsisi tulemaan muuta bändiä aiemmin ja voisi tulla parille mun keikalle mukaan. Kysyi, löytyisikö yösijaa, jos tulisi.

Hupsu Bojan. Se tietää varsin hyvin, että sillä on mun luona aina yösija. Aina. Ja yösijan lisäksi se saa mun kainalon, jos haluaa. Yleensä se haluaa. Ja se aina sanoo, ettei nuku missään niin hyvin kuin mun kanssa. Maailman turvallisin paikka kuulemma.

Joku ryskyttää vessan oven takana. Pitää huutaa sille, että tovi vielä. Heh, mä oon istunut täällä about tunnin ja sanon, että tovi vielä. Pitää varmaan lopettaa, vaikka ei tekisi vielä mieli. Sanon sille, että jollain on nyt kakkahätä, ja mun täytyy päästää se tänne vessaan. Se nauraa ihan hervottomasti, vilkuttaa ja lähettää mulle monta suukkoa.

Love you, see you soon. Ja sitten se sulkee puhelimen. My Bojann.

Ihana (Ja MRS=3)

 

Jere, I need you. Can you call?

Bojan oli lähettynyt viestin. Huomasin sen vasta monen tunnin päästä illansuussa. Oli kaikenlaista säätöä, oltiin studiolla ja yritettiin saada jotain valmiiksi. Viesti oli mennyt ohi.

Mehän viestitellään edelleen jatkuvalla syötöllä, mutta yleensä Bojanin viestit eivät huuda hätää niin kuin tuo teki. Lukitsin itseni saman tien vessaan, ja otin facetimen. Se vastasi heti. Sanoi, että odota, mä juoksen sellaiseen paikkaan, jossa voi puhua.

Sekin meni vessaan. Pisti oven lukkoon ja istui pöntölle. Sitten se katsoi mua sieltä jostain kaukaa suoraan silmiin, ja sen silmissä oli kyyneleitä. Mulle iski hätä. Yleensä me vitsaillaan koko ajan, mutta se näytti siltä, ettei tullut mieleenkään heittää mitään tsoukkia. Mä kysyin, onko kaikki ok.

Ja sitten se rupesi itkemään. Kyyneleet valuivat sen poskia ja se käänsi vähän kameraa, etten minä olisi nähnyt. Näinhän minä. Iski hirveä hätäännys. Ynisin jotain muka rauhoittavaa, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Piti vähän nieleskellä itsekin. Nyt ei kaikki ole kunnossa. My man, my Bojan. Iski hätä.

Mieleen tuli Liverpool, ja se kun juoksin itse vessaan itkemään. Vollotin siellä aikani, ja tulin sitten punasilmäisenä ja meikit poskilla käytävälle. Bojan oli vastassa. Se tuli, se halasi, se piti mua niin lähellä, ja kuiskaili mun korvaan, miten mä olen aina sen ykkönen, ja miten just mun olisi pitänyt voittaa, ja miten tärkeä musta on sille tullut. Silitti poskea, piti päästä kiinni. Minuuttitolkulla.

Sitten tuli kesä, ja lavalle nousemisesta tuli sille vaikeaa. Se panikoi, sitä ahdisti ja se pelkäsi. Onneksi se kertoi siitä mulle, ja me puhuttiin pitkiä puheluita ja tsempattiin toisiamme. No, siis minä lähinnä tsemppasin sitä. Se pelkää koko ajan, että yleisö ei tykkää siitä ja että se mokaa lavalla. Ihan käsittämätöntä, kun ne kaikki syövät sen kädestä.

Mutta kyllä mä ymmärrän. Mä vähän jopa perehdyin näihin juttuihin, eikä nämä ole mikään naurun asia. Ja kun mä vähän tiedän tästä itsekin, olen yrittänyt auttaa ja tukea sitä. Aivan niin kuin se oli mun tukena, kun mä hävisin Loreenille. Mä en unohda sitä ikinä.

No, nyt se istui siellä jossakin ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Mä annoin sille aikaa, että se saa hengityksensä tasaantumaan. Höpöttelin jotain omia juttuja levynteosta ja Tallinnan keikasta. Se kuunteli ja pyyhki poskiaan. Ja mä odotin, että se on valmis.

Ja sitten se aloitti. Oli se joku makkarakeikka, mikä liekään, ja paikka sama, jolla se sai viime kesänä sen massiivisen paniikkikohtauksen. Kaikki ne muistot tulvivat jostain aivokopasta, ja se sanoi, ettei meinannut uskaltaa mennä lavalle. Pojat jeesasivat, niiden tsemppirinki ennen keikkaa oli poikkeuksellisen pitkä ja tiivis. Ja se niiden ihana "isähahmo" siellä staffissa oli pitänyt vielä Bojanin kanssa ihan oman hetken ennen keikan alkua.

Keikka meni hyvin, mutta se oli tuntunut koko ajan pahalta. Kun tuli EW:n vuoro, se oli päättänyt, että nyt hän kertoo tämän jutun kaikille. Ja se oli kertonut edelliskesästä, ja siitä, miten ennen joka keikkaa tärisyttää ja henki meinaa loppua. Miten hänestä tuntuu, ettei hän osaa ja ettei hänestä tykätä.

Mä annoin sen puhua. Mä tiedän omasta kokemuksestakin, että kun saa päästettyä kaiken mieltä painavan ulos, se helpottaa. Kysyin jotain välillä, ja se jatkoi. Kun se oli aikansa puhunut, se katsoi suoraan kameraan ja huokasi.

Sanoi, että Jere, I love you. You are my favourite finnish person. My something more.

Mua rupesi naurattamaan, ja kun mä aloin nauraa, alkoi sekin. Sitten me käkätettiin yhdessä, se pyyhki poskiaan ja niiskutti nenäänsä. Minä katsoin sitä, ja sanoin sille, miten ihana ja hyvä ja kaunis ja haluttava ihminen se on. Se lähetti mulle suukon ja iski silmää. Eikä sitä enää itkettänyt.

Se sanoi, että olo on nyt paljon parempi kuin vielä muutama tunti aiemmin. Ja että se odottaa aivan mielettömästi, että me tavataan taas pian. Sanoi jopa, että miettii, jos pääsisi tulemaan muuta bändiä aiemmin ja voisi tulla parille mun keikalle mukaan. Kysyi, löytyisikö yösijaa, jos tulisi.

Hupsu Bojan. Se tietää varsin hyvin, että sillä on mun luona aina yösija. Aina. Ja yösijan lisäksi se saa mun kainalon, jos haluaa. Yleensä se haluaa. Ja se aina sanoo, ettei nuku missään niin hyvin kuin mun kanssa. Maailman turvallisin paikka kuulemma.

Joku ryskyttää vessan oven takana. Pitää huutaa sille, että tovi vielä. Heh, mä oon istunut täällä about tunnin ja sanon, että tovi vielä. Pitää varmaan lopettaa, vaikka ei tekisi vielä mieli. Sanon sille, että jollain on nyt kakkahätä, ja mun täytyy päästää se tänne vessaan. Se nauraa ihan hervottomasti, vilkuttaa ja lähettää mulle monta suukkoa.

Love you, see you soon. Ja sitten se sulkee puhelimen. My Bojann.

🥹

 

"Mutta kyllä mä ymmärrän. Mä vähän jopa perehdyin näihin juttuihin, eikä nämä ole mikään naurun asia." Tää oli jotenkin erityisen ihana ‍🩹

 

Jere, I need you. Can you call?

Bojan oli lähettynyt viestin. Huomasin sen vasta monen tunnin päästä illansuussa. Oli kaikenlaista säätöä, oltiin studiolla ja yritettiin saada jotain valmiiksi. Viesti oli mennyt ohi.

Mehän viestitellään edelleen jatkuvalla syötöllä, mutta yleensä Bojanin viestit eivät huuda hätää niin kuin tuo teki. Lukitsin itseni saman tien vessaan, ja otin facetimen. Se vastasi heti. Sanoi, että odota, mä juoksen sellaiseen paikkaan, jossa voi puhua.

Sekin meni vessaan. Pisti oven lukkoon ja istui pöntölle. Sitten se katsoi mua sieltä jostain kaukaa suoraan silmiin, ja sen silmissä oli kyyneleitä. Mulle iski hätä. Yleensä me vitsaillaan koko ajan, mutta se näytti siltä, ettei tullut mieleenkään heittää mitään tsoukkia. Mä kysyin, onko kaikki ok.

Ja sitten se rupesi itkemään. Kyyneleet valuivat sen poskia ja se käänsi vähän kameraa, etten minä olisi nähnyt. Näinhän minä. Iski hirveä hätäännys. Ynisin jotain muka rauhoittavaa, mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Piti vähän nieleskellä itsekin. Nyt ei kaikki ole kunnossa. My man, my Bojan. Iski hätä.

Mieleen tuli Liverpool, ja se kun juoksin itse vessaan itkemään. Vollotin siellä aikani, ja tulin sitten punasilmäisenä ja meikit poskilla käytävälle. Bojan oli vastassa. Se tuli, se halasi, se piti mua niin lähellä, ja kuiskaili mun korvaan, miten mä olen aina sen ykkönen, ja miten just mun olisi pitänyt voittaa, ja miten tärkeä musta on sille tullut. Silitti poskea, piti päästä kiinni. Minuuttitolkulla.

Sitten tuli kesä, ja lavalle nousemisesta tuli sille vaikeaa. Se panikoi, sitä ahdisti ja se pelkäsi. Onneksi se kertoi siitä mulle, ja me puhuttiin pitkiä puheluita ja tsempattiin toisiamme. No, siis minä lähinnä tsemppasin sitä. Se pelkää koko ajan, että yleisö ei tykkää siitä ja että se mokaa lavalla. Ihan käsittämätöntä, kun ne kaikki syövät sen kädestä.

Mutta kyllä mä ymmärrän. Mä vähän jopa perehdyin näihin juttuihin, eikä nämä ole mikään naurun asia. Ja kun mä vähän tiedän tästä itsekin, olen yrittänyt auttaa ja tukea sitä. Aivan niin kuin se oli mun tukena, kun mä hävisin Loreenille. Mä en unohda sitä ikinä.

No, nyt se istui siellä jossakin ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Mä annoin sille aikaa, että se saa hengityksensä tasaantumaan. Höpöttelin jotain omia juttuja levynteosta ja Tallinnan keikasta. Se kuunteli ja pyyhki poskiaan. Ja mä odotin, että se on valmis.

Ja sitten se aloitti. Oli se joku makkarakeikka, mikä liekään, ja paikka sama, jolla se sai viime kesänä sen massiivisen paniikkikohtauksen. Kaikki ne muistot tulvivat jostain aivokopasta, ja se sanoi, ettei meinannut uskaltaa mennä lavalle. Pojat jeesasivat, niiden tsemppirinki ennen keikkaa oli poikkeuksellisen pitkä ja tiivis. Ja se niiden ihana "isähahmo" siellä staffissa oli pitänyt vielä Bojanin kanssa ihan oman hetken ennen keikan alkua.

Keikka meni hyvin, mutta se oli tuntunut koko ajan pahalta. Kun tuli EW:n vuoro, se oli päättänyt, että nyt hän kertoo tämän jutun kaikille. Ja se oli kertonut edelliskesästä, ja siitä, miten ennen joka keikkaa tärisyttää ja henki meinaa loppua. Miten hänestä tuntuu, ettei hän osaa ja ettei hänestä tykätä.

Mä annoin sen puhua. Mä tiedän omasta kokemuksestakin, että kun saa päästettyä kaiken mieltä painavan ulos, se helpottaa. Kysyin jotain välillä, ja se jatkoi. Kun se oli aikansa puhunut, se katsoi suoraan kameraan ja huokasi.

Sanoi, että Jere, I love you. You are my favourite finnish person. My something more.

Mua rupesi naurattamaan, ja kun mä aloin nauraa, alkoi sekin. Sitten me käkätettiin yhdessä, se pyyhki poskiaan ja niiskutti nenäänsä. Minä katsoin sitä, ja sanoin sille, miten ihana ja hyvä ja kaunis ja haluttava ihminen se on. Se lähetti mulle suukon ja iski silmää. Eikä sitä enää itkettänyt.

Se sanoi, että olo on nyt paljon parempi kuin vielä muutama tunti aiemmin. Ja että se odottaa aivan mielettömästi, että me tavataan taas pian. Sanoi jopa, että miettii, jos pääsisi tulemaan muuta bändiä aiemmin ja voisi tulla parille mun keikalle mukaan. Kysyi, löytyisikö yösijaa, jos tulisi.

Hupsu Bojan. Se tietää varsin hyvin, että sillä on mun luona aina yösija. Aina. Ja yösijan lisäksi se saa mun kainalon, jos haluaa. Yleensä se haluaa. Ja se aina sanoo, ettei nuku missään niin hyvin kuin mun kanssa. Maailman turvallisin paikka kuulemma.

Joku ryskyttää vessan oven takana. Pitää huutaa sille, että tovi vielä. Heh, mä oon istunut täällä about tunnin ja sanon, että tovi vielä. Pitää varmaan lopettaa, vaikka ei tekisi vielä mieli. Sanon sille, että jollain on nyt kakkahätä, ja mun täytyy päästää se tänne vessaan. Se nauraa ihan hervottomasti, vilkuttaa ja lähettää mulle monta suukkoa.

Love you, see you soon. Ja sitten se sulkee puhelimen. My Bojann.

 

Slovenia-AU:n kakkosluvussa klubi-ilta lähestyy loppuaan sähköisissä tunnelmissa. Kuumistelun lisäksi luvassa monenlaisia käänteitä. https://archiveofourown.org/works/56569027/chapters/144178852

Seuraava luku tullee ensi viikon alussa, mutta lopuista 1-2 luvusta en osaa sanoa, kun olen Suomessa ja tiedossa muutakin aktiviteettia, niin voi kestää pidempään. Tavoitteeni on kuitenkin julkaista ficcivuosipäivänäni 1.7. vähintään jokin teksti.

- Joymuffin

 

Tämä linkki ei ole vielä tainnut täällä olla. Siinä näkyy, että noi B:n housut on fiksattu kengännauhalla. Alun perin Kultsalla niissä oli siis se valkoinen nauha, joka ilmeisesti on hukkunut. Noita housuja on käytetty monesti ilman nauhaa, mutta tuonne Ptujn keikalle ilmeisesti halunnut samanlaiset kuin Kultsalla oli. Koko asukokonaisuus on siis sama kuin Kultsalla + ekstrana kostopitsi .

☔︎

Hey so I’d like to inform you that the white ribbon hanging from his trousers is actually white shoelace. In Helsinki he had normal fancier white ribbon. So he probably lost the original ribbon but h…

www.tumblr.com

 

Tulimme tänään retkelle Ljubljanaan, ja omg, kenet näin tyyliin puoli tuntia täällä kävellessämme; Raivenin!!!
Sain videon takaapäin, vaikka seisoskelimme niin, että tunnistin hänet jo kun hän tuli katua alaspäin. En tietenkään kehdannut kuvata naamaa, mutta instassa on lyhyt video tilanteesta.
t. Estronaudat

 

Tulimme tänään retkelle Ljubljanaan, ja omg, kenet näin tyyliin puoli tuntia täällä kävellessämme; Raivenin!!!
Sain videon takaapäin, vaikka seisoskelimme niin, että tunnistin hänet jo kun hän tuli katua alaspäin. En tietenkään kehdannut kuvata naamaa, mutta instassa on lyhyt video tilanteesta.
t. Estronaudat

!

 

Mitä järkeä salakuvata takaapäin?

 

Mitä järkeä salakuvata takaapäin?

Joo ei ole ok tuollainen.

 

Joo ei ole ok tuollainen.

Tämähän ei ole yhtään sen parempi kuin se K:n salakuvaaminen siellä Kuumaan keikalla minun mielestä

 

Tämähän ei ole yhtään sen parempi kuin se K:n salakuvaaminen siellä Kuumaan keikalla minun mielestä

Just näin. Tai se kuva, jonka joku otti Sadiesta ja Bojanin takin olkapäästä Nykissä. Tunki vielä itsensä kuvaan. Ällöttävää.