Kaikki tunteet ovat täällä sallittuja. Itse ihastelen kumpaakin kaukaa. Juuri niin kun joskus kirjoitin, ihailen samalla lailla kun Lomonosovin posliinikissoja takan reunalla, tai upeaa ohdakepensasta jota en kuitenkaan halua omaan pihaani kasvamaan. Tai naapurin laitumellla keimailevaa orivarsaa joka vaan loistaa energiaa ja ihaillen katson kuinka nuori ja upea luojanluoma se onkaan.
Jäin miettimään tätä poikiin rakastumista. Jos olisin nuori en silti pystyisi ajattelemaan kumpaakaan missään tapauksessa itselleni.. eivät ole kumpikaan yhtään tyyppiäni. Olen herkkä enkä halua itselleni herkkää miestä.
Bojan on aivan liian "kaunis poika". Haluan kuitenkin olla se suhteen kauniimpi osapuoli.
Jere on ehdottomasti enemmän omaan makuuni, mutta jotenkin kategorioin lätkäjätkäksi, jonka kanssa vaikea puhua aamupalapöydässä vaikka Etelä-Afrikan apartheid-politiikasta. Ja vaikka pystyisikin, niin silti en voisi ikinä panna Jereä edes teoriassa. Mitenkään. Tätäkin tässä lomalla pohdin.
Lisäksi haluan, ehdottomasti, että mies käy kuumana kun hellankoukku juuri minuun. Haluan sairaalloisesti olla jonkun sortin palvonnan kohde. Siis vain oman mieheni, muiden mielipiteillä ei ole tuon taivaallista merkitystä.
En varmasti olisi itse ikinä ollut kummankaan kiinnostuksen kohteena monestakaan syystä. Lisäksi olen nähnyt liian selvästi, vahvasti ja läheltä että ovat kiinnostuneita toisistaan. En haluaisi miestä jolla olisi noin vahva yhteys johonkin muuhun ihmiseen.
Ja silti nään aivan selvästi kuinka polttavan kuumia, upeita ja ihania ovat. Kun nään kuuman kuvan hymyilevästä ja ruskettuneesta Jerestä, katson häntä "Bojanin silmin". Ja sama toisin päin.
Mun oma maatiaislajikkeeni on jaksanut palvoa mua jo yli 20 vuotta. Täytyy katsoa koska palo sammuu katseessa, olen varautunut että sekin päivä tulee. Vähän aikaa sitten selitti kevyessä humalassa tuttavamiehelle kuinka hän oli "Leilan" nuoruudessaan napannut. Yhtä liikuttavaa joka kerta. Tuttavamies ei varmaan yhtään tajunnut toisen höpinöitä, en minä nyt mikään saalis ole kuitenkaan ikinä ollut.
Mutta pidetään se meidän välisenä salaisuuteena.
Kiitos taas ihanista ficeistä Enid ja lehdykäinen ja pohdinnoista. Itse en ikinä osaa kirjoittaa kovin lyhyesti, tätäkään, helmasynti.
Yöllinen pohtija, minä myös leijun jalat irti maasta ja kanavat auki. Näen maailman taas ihan eri lailla. Olen puhaltanut hehkuvaa hiiltä omaan suhteeseen, ja sekin on ollut piristävää
Leila