Teillä on ihania viestejä.. luen kaikki tarkkaan. Loma alkoi ja lähti taas lapasesta
Tästä tuli nyt turhan pitkäpiimäinen.. se lukee joka jaksaa.. täytyy jakaa osiin..
Kaksi miljoonaa. Niin Jere oli laskenut. Sen hän tarvitsisi että saisi viettää hyvää loppuelämää vapaana kaikista rajoituksista. Maata biitsillä, kuunnella letkeää reggaeata ja juoda pinacoladaa. Jos hän saisi pääomalle tuottoa edes 5 % hän saisi satatonnia vuodessa ennen veroja. Se riittäisi hyvin. Spotify ja teostomaksut päälle. Nyt oli taottava, nyt oli baana auki. Erilaisia keikkakutsuja oli sähköposti täynnä. Tietyt jutut vaan piti hoitaa sopimuksen mukaisesti, mutta lomapäivilleen hän saisi sopia keikkoja itselleen ja kääriä niistä hyvät massit. Joku oli luvannut 100 000 euroa yhdestä setistä. HUH HUH. Kaukana olivat ne päivät kun pukinmäen lähipubin keikalla oli kymmenen katsojaa ja niistäkin kahdeksan frendejä.
Jere oli väsynyt. Yhtä kulunut kuin vihreä bolero makuuhuoneen nurkassa. Se oli kiiltonsa menettänyt ja repeytynyt kahdesta saumastaan, neppari irronnut ja kahta isoa oluttahraa ei pystynyt edes Vanish puhdistamaan. Mahakin oli alkanut taas oireilemaan. Nukkuminen oli huonoa. Lääkäri oli määrännyt unilääkkeitä ensi hätään. Lääkkeestä huolimatta hän heräsi usein yhtäkkiä aamuyön tunteina kamalaan tuskanhikeen ja ahdistukseen. Ajatukset pyörivät sekavina ja paniikkikohtaus teki tuloaan.
Viikon keikkavapaa, nyt on levättävä, nyt nuku! Nuku Jere! Mutta uni ei tule käskien. Hänen pitäisi yrittää ylittää itsensä taas seuraavalla keikalla. Yhden hitin ihme, tynnyrimaha, androgyyni, kieltäpyörittävä menninkäinen. Homo. Vaikka hyvää palautetta tuli paljon, yhä enemmän kuului myös kritiikkiä, joka meni ihon alle.
Ihanat ja kamalat fanit..Päässä pyöri ahdistavat soitot tuntemattomilta faneilta puhelimeen ja kaikki someviestit psykoottisilta faneilta. Joku oli soittanut Suomen kaikki pöyhöset läpi vain saadakseen tietoa missä Jere oleili ja mikä oli hänen tarkka syntymäaikansa. Jotkut innokkaimmat stalkkasivat frendejä ja perhettä. Seurasivat autolla, penkoivat taloyhtiön roskista ja nukkuivat rappukäytävässä.
Ei hän tätä ollut halunnut.
Kaikki tuntui turhalta ja merkityksettömältä.
Bojan. Bojan ei ollut vastannut hänen puheluihinsa kahteenkymmeneenyhteen päivään.
Viimeksi kun he olivat puhuneet..
"Hi Jokerman, how was your gig? I'm coming to Slovenia 18.8, ok? "
Puhelimen päässä oli hiljaista. Bojan nielaisi. "I don't think that's a good idea.. Jere, don't get me wrong.. I just can't be your friend anymore..I just can't. I can't play your games anymore.. I tried. I tried so so much.."
Jere meni hämilleen, mitä ihmettä? "Bojan, you are my best friend" Jere huokaisi.
"When i was in Finland I tried to be your friend. But I can't lie to you and to myself anymore... I want so much more. I want you. You know that.. Honestly, you left me with broken heart.."
"Bojan no, no, no, no. We had so much fun together, you can't leave me! " Jere sanoi käskevästi.
"I'm sorry Jere." Bojan kuiskasi. "I can't bear it anymore, its not healthy to think you every minute when I know you'll never be mine. It will kill me. I must concentrate to Joker Out now. I'm sorry. One day you'll understand.. I love you. I'll never forget what we had." Bojan niiskaisi kevyesti, kuulosti siltä että Bojan itki hiljaa. Kumpikin oli pitkään hiljaa, Jere ei voinut kuin kuiskata Bojanin nimen liikutukseltaan.
Jan tarttui tiukan suojelevasti Bojanin puhelimeen "Hi Jere, you can't call to Bojan anymore. I mean it.. Seriously. We have so many gigs and we need him. Its not OK, he is so vulnerable. It's over now. Have a nice summer with your girlfriend!". Katkeruus ystävän puolesta kuului Janin äänessä.
Puhelusta oli yli kolme viikkoa..
Jere avasi puhelimensa pimeässä yössä ja katsoi Bojanin IG:tä. Storyssa Bojan lauloi Jokereiden keikalla koskettavasti ja satamäärin tyttöjä kirkui kuorossa. Jere tunsi mustasukkaisuuden pistoksen. Silmiin nousi kyyneleet. Miksi kaiken piti olla niin vaikeaa?
Gregorin instapäivitys välkytti uutta musiikkia Joker outilta. Bojan lauloi silmät kiinni herkällä äänellään sloveniaksi hyvin surumielistä hidasta kappaletta, joku melodiassa muistutti etäisesti Careless whisperiä. Bojanin lempikappaletta. Jere suomensi sanat, ne kertoivat menetetystä rakkaudesta, surusta. Suunnattomasta ikävästä ja kaipauksesta menneeseen. Bojan kuvaili kapppaleessa vihreäsilmäistä tyttöään jonka hymy valaisi maailman. Parista selvästä viittauksesta liverpoolin tapahtumiin Jere tiesi. Bojan oli kirjoittanut jäähyväiset heidän rakkaudelleen. Jere itki. Itki elämäänsä. Hän joka oli maailman huipulla lähes sadalla miljoonalla kuuntelullaan. Hän ei ollut koskaan ollut näin onneton. Näin yksin.
Aamukahvi maistui karvaalle vatsaa rauhoittavien maitohappobakteerien kanssa. Puhelin värisi ja näytöllä näkyi Manageriharjoittelijan nimi.
"Lupasin kertoa sulle nää kaikki övereimmät keikkatarjoukset, yksi varakas vanhempi leidi tarjoaa yksityiskeikasta 150 000e ja sun täytyisi esittää vaan kaksi kappaletta. Keikka olis Kroatiassa. Saisit käyttöön oman yksityishuvilan. Sanoin jo ettet todennäköisesti tule..
Sataviiskytdonaa on mieletön määrä yhdestä chachachasta, mitä muuta se oikeen halusi? No joo, ei kai vanhemmalle naiselle esiintyminen juuri eroaisi svedujen juhannuskekkereistä.
Kroatiassa on 35 astetta hellettä. Lämpö ei tekisi yhtään huonoa.. kun Suomessa ilma oli taas viilentynyt.. Eihän tästä lomailustakaan mitään tullut, parempi pitää itsensä liikkeessä, ei olisi aikaa miettiä ja surra.
"Soita sille ja sano että mä tulen kyllä kunhan maksaa puolet tilille etukäteen.." Jere mutisi.
*****
Musta limusiini oli kentällä vastassa. Auton jääkaapissa oli kauniissa järjestyksessä tapaksia ja virvokkeita. Autonkuljettaja Mario oli vanhempi mies joka oli varmasti ollut komea nuoruudessaan. Tunnin ajettuaan hän hiljensi vauhtia ja nousi ylös autosta avaamaan massiivisen kameroilla varustetun rautaportin. Mario oli opetellut nuoruudessaan suomenkielen. "Tuo suuri valkoinen kivihuvila on emäntänne talo, ja teidän käytössä on vierashuvila rannan eteläpäädyssä. Saat olla rauhassa, kukaan ei häiritse ellet itse pyydä apua keskuspuhelimella. Mario pysäytti auton ja avasi oven Jerelle. Kroatian aurinko oli häikäisevän kirkas. Mario nosti laukut vahvoilla käsillään ja kantoi ne vierashuvilaa kohti, Jere seurasi perässä.
Täällä todella vaalittiin puutarhaa, sen huomasi heti. Upeat eriväriset hibiscukset ja ihmeköynnökset koristivat pihaa. Upeat jalot köynnösruusut nousivat kalkittua seinää pitkin ylös, lähes taivaaseen asti.
Kunniapaikalla, talon lämpimällä seinustalla punainen balkaninruusu ja Suomalainen karjalanruusu oli istutettuna vierekkäin, hennoilla sateenkaarenvärisillä pumpulilangoilla yhteen kiedottuna. Jaahas "täytyypä antaa vähän vettä tuolle suomalaiselle ruusulle, se ei tykkää liiasta paahteesta" Mario jutteli ja pysähtyi sumuttamaan ruusuja vedellä. "Emäntä on hyvin tarkkana juuri näiden ruusujen hoidosta, näitä täytyy suojella kaikelta pahalta, tukea kepillä ja langoilla, kastella ja lannoittaa, kuorikate ja multakin on varta vasten Suomesta tuotu.." Mario huokasi.
Jere astui viileään huvilaan ja sulki oven perässään. Pöydällä oli viesti.
Rakas Jere,
Olen suuri fanisi. Kiitos kaikesta ilosta jota olet meille antanut. Pöydällä on avain. Tämä vierashuvila on henkilökuntineen aina käytössäsi kun siltä tuntuu. Kesät vietän yleensä osittain Pälkäneellä, mutta pitihän sille eurojackpotin 120 miljoonalle keksiä jotain tekemistä. Vanhana pelurina varmasti tiedät että "arpa kohtalon on aina arvaamaton" ja joskus hihassa oleva jokeri voi olla todellinen elämän valttikortti?
Toivottavasti viihdyt.
Leila
Jere avasi parvekkeen oven. Valtava kattoterassi oli korkealla jyrkän kallion päällä. Kristallinkirkas turkoosi Adrianmeri kimmelsi kuin miljoona timanttia.
jatkuu jossain vaiheessa...
Leila