Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Upeita kuvia Seinäjoelta!
 
  • Tykkää
Reactions: aksu:3
vierailija
Reikin harjoittajana tuntuu edelleen niin epäeettiseltä, et joku ruotii julkisesti toisten kanssa tekemäänsä energiatyöskentelyä ihan vaan uteliaisuuden halun tyydyttämiseksi.
Paljon jää kertomatta julkisesti (viime aikoina yhä enenevissä määrin). Vielä enemmän jää minulta kokonaan pimentoon. Enemmän näistä nousee kysymyksiä kuin vastauksia. Minulla olisi vaikka mitä sanottavaa tämän homman taustoista ja motivaatioista, joita ei tee mieli kertoa julkisuuteen ja mukana on asioita, joita en ole koskaan sanonut kenellekään.

Reiki on minulle vieras tekniikka, vaikka olenkin sitä vastaanottanut useita kertoja. Reikiä antavat kutsuvat usein itseään energiahoitajiksi. Minä en ole energiahoitaja, vaan käytän itsestäni termiä energyworker.

Ihmiset tekevät jatkuvasti tulkintoja julkisuuden henkilöiden tunteista ja elämäntilanteista esim. kuvien ja videoiden perusteella. Energiaherkät ihmiset voivat niissäkin nähdä enemmän kuin muut ja usein ihan tietämättään, toiset taas unissa.

-energiamamma
 
vierailija
Nyt tulee todella häröä spekua ja mainitsen yksityishenkilön (ei Janin). Skipatkaa jos stressaa, please. En aio ketään haukkua ja tämä on ihan mutu/mitäjos tyylistä pohdintaa.

Uudelle sohvalle tuli äkisti tarvetta, koska vanha on muutettu pois kämpästä jonkun ihmisen muitten kamojen mukana? Juorulehti joka julkaisi kostopitsin pyykkäämisestä nettiartikkelin, myös tästä tietoinen ja kohta pukkaa kolmiodraamasta kääk-juttua?
Pakko kompata, että kun näin sen uusi sohva -stoorin, niin tuli ensimmäisenä tämä ajatus mieleen.
Mutta johtui varmaan ihan vain omasta toiveajattelusta. Eikä tosiaan J ehkä tekisi hyväntuulisena somepostausta aiheesta, jos olisi tällainen syy kyseessä.
No, mä aion kuitenkin edelleen odotella ja katsella, että mitä me nähdään seuraavaksi.
 
vierailija
Toi Iltalehden juttu oli kyllä jotain niin kamalaa mutta jotenkin toi ylitti uutiskynnyksen niin että pääsi etusivulle suosittujen otsikoiden sekaan :D Otsikossakin mainittiin tyyliin likaiset kalsarit. Siis hei c´mon. Ois sanottu vaikka likapyykki tai likainen paita mutta miksi kalsarit :D Jokerit olisi ansainneet kirjoituksia niiden Suomen vierailusta, loppuunmyydyistä keikoista ja ystävyydestä Käärijän kanssa eikä juttuja mistään Bojanin pahaltahaisevista kalsareista. Haise pahalle Iltalehti.
 
vierailija
Mutta miksi kaikki jokerilaiset jakaa tuota instastoryissa tuota "Bojan loves swedish girls"? Sitä vielä korostetaan kaksoiskuvalla. Onko siinä oikeasti jotain takana? Luulisi, että parempiakin kuvia olisi.
 
vierailija
Voi Boitsua, vaikka muuten mediat ei hirveästi kirjoitelleet Joker Outin vierailusta Suomessa, niin ainakin päässyt (tai joutunut) iltapaskojen ja Seiskan lööppeihin Kärtsän pyykkäysstoorin myötä.

Häärijä muuten jakanut tän omissa stooreissa ja tägännyt Bojanin. 😅 Eipä ihme, jos B alkanut rajoittaa tägäämistä instassa. 😂
 
vierailija
Toi Iltalehden juttu oli kyllä jotain niin kamalaa mutta jotenkin toi ylitti uutiskynnyksen niin että pääsi etusivulle suosittujen otsikoiden sekaan Otsikossakin mainittiin tyyliin likaiset kalsarit. Siis hei c´mon. Ois sanottu vaikka likapyykki tai likainen paita mutta miksi kalsarit Jokerit olisi ansainneet kirjoituksia niiden Suomen vierailusta, loppuunmyydyistä keikoista ja ystävyydestä Käärijän kanssa eikä juttuja mistään Bojanin pahaltahaisevista kalsareista. Haise pahalle Iltalehti.
Ja eihän Kärtsä sanonut, että ne kalsarit haisee vaan kostopitsi. Mut piti saada aikaan mahdollisimman raflaavat otsikot.

Just samalla tulikin Kärtsän vastine stooreihin. 😀
 
vierailija
Voi harmi kun Bn ja Kn ero tuntuu olevan se, että K paskat välittää mitä muut ajattelee ja Blle se tuntuu merkitsevän aika paljon. Vaikka nyt ei mikään vapiseva haavalehti olisikaan.

Toisaalta Suomessa nähtiin rentoutunut ja onnellinen Bojan, joten toivottavasti nyt nämä julkisuuden paineet eivät käy hälle liian suuriksi. Uskon että Jeren kanssa heillä kuitenkin on hyvä keskusteluyhteys.
 
vierailija
Ton swedish girls kuvan on jakanut Marc ensin ja tägännyt pojat siihen. Ainahan ne kaikki jakaa samat kuvat peräkkäin.
 

Yhteistyössä