vierailija
Minäkin olen pohtinut sanoja tai lähinnä sitä, millaisen arvon annamme sanoille. Se on inhimillistä, koska meillä ihmisillä on sisäsyntyinen tarve luokitella asioita erilaisiin kategorioihin. Mutta voisiko olla niin, että kaikkea ei tarvitse määritellä, jotta ne voi ymmärtää ja nähdä?
Mietin omia ihmissuhteitani. Voin antaa lähes jokaiselle sanan, mikä kertoo näiden ihmisten asemasta omassa elämässä. Puoliso. Ystävä. Lemmikki. Kollega. Mutta on joitakin ihmisiä, joille on vaikea antaa sanaa, ja sana ei kerro heidän asemastaan elämässäni kovin hyvin. Haave. Ihastus. Keltatakkinen. Joskus sanat olevat limittäisiä ja niiden merkitykset voivat myös muuttua.
Tästä syystä tyypittely-sanojen sijaan ja niistä erillisinä voisi olla joskus hedelmällistä tarkastella kokemuksia. Hän jonka kanssa juomme aina teetä. Hän joka soittaa minulle yöllä humalassa. Hän, kenet kohtasin Euroviisuissa ja jonka kanssa tuntuu hyvältä olla yhdessä aina kun tapaamme uudelleen. Kokemukset ovat pysyvämpiä kuin sanat.
Tästä näkökulmasta brother, friendship, boyfriend kertovat paljon vähemmän kuin Hän, joka piteli minusta kiinni ja jonka kaulaa suutelin kävellessämme käytävää pettymyksen jälkeen.
Ei tarvitse menneitä aikamuotoja. Kyllä se ihastus on siellä edelleen, vaikkei enää hoe että Bojan Bojan Bojan samalla lailla.Mutta kyllähän myös J ja nimenomaan J, ei K, oli todella ihastunut Bojaniin Liverpoolissa ja sen jälkeen.
Kaikki ne haastattelut niin siellä kuin Suomeen paluun jälkeen, siis silmät palaen kertoi Bojanista oli kyse sitten Maikkarin AamuTVstä tai Hesarin videohaastattelusta. Välillä tuli melkein myötähäpeä, että älä nyt hyvä mies ole noin auki median edessä.