Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kannattaa vaan muistaa että tietenkin pitkät parisuhteet tuntuu noiden kahden rinnalla jotenkin tylsiltä tai epäromanttisilta onhan se ihan eri asia olla siinä tutustumisvaiheessa kuin jos on ollut parisuhteessa monien vuosien ajan.
Joo siinä mielessä yritän itse pitää pään kylmänä tämän hurahtamiseni kanssa. Onhan B&K helppo pitää kipinää yllä, kun heidän yhteinen aikansa on lähinnä hauskanpitoa ja lyhyitä kohtaamisia työn merkeissä. Jos suhde syvenee, niin kyllähän se arki tulee vastaan jokaisella ennemmin tai myöhemmin.
 
vierailija
Symppaus kaikille suhteessaan kipuileville. Må kerron nyt jotain todella henkilökohtaista mikå tuskin on kellekään muulle merkityksellistä kuin mulle. Meillä on mennyt miehen kanssa aivan päin helvettiä ja ollut kauheat viime vuodet. Todella vaikeaa myös lapsen pahojen vaikeuksien vuoksi, ollaan ajauduttu suoranaiselle viha-akselille tåssä erityiselämässä mutta ollaan liian poikki miettimään kunnolla edes eroa. Seksiä ei ole ollut kahteen (!!!) vuoteen (!!). Putosin tähän shippiin aivan päistikkaa ja olen elänyt kaikkia elämän vaiheita ja katumuksia ja toiveita tämän kautta ja olen ollut lisäksi kuin rakastunut, aivan sekaisin. Voisin olla melkein näiden poikien äiti ikäni puolesta, nelosella alkaa. Hävettäisi jos vaivautuisin. Etenkin B tekee jotain mitä en pysty sanoittamaan mitenkään ja etenkin tuo heidän kemia. Ekat ajat sulkeuduin tähän yksin, oma pakopaikka. Edelleen on. Mutta mulle tää on ollut myös todella seksuaalista ja otin tässä viimein ekan askeleen ja ehdotin miehelle seksiä. Kahden vuoden kuiva kausi on katkennut ja mies suhtautuu muhun myös ihan eri tavalla kuin ennen. Naidaan kuin kanit ja juodaan viiniä ja naidaan taas. Olen jotenkin auki, en osaa edes selittää tätä mitenkään. En sano että suhde ok muuttunut taikaiskusta täydelliseksi, ei ole, mutta on ihanaa tuntea toinen lähellä ja pusertaa selkää ja tuntea se että on vaan otettavana. Mulla ei ole voimia olla kovin aktiivinen muuten ainakaan vielä. Olisin voinut käpertyä tähän mut olen iloinen että jaoin pienen osan tästä sekoamisesta ainakin lakanoihin.
 
vierailija
Hitto av meni kiinni. Olen se joka mietti D/s ficin kirjoittamista. Mietin samaa kuin joku tuossa yllä että meneekö jotain rikki, ahdistaisi tosi paljon lukea J ja B asemassa mun ihan mielikuvituksen tuotteita jotka on todella graafisia. Ok he on itse tarjoilleet tota D/s kuvastoa viisuista asti ja Helsinki-viikonloppu räjäytti potin. Uskon jopa että B on alistuva luonnostaan tai ainakin tässä mieskuviossa. Puppy. Daddy on kyllä aivan pihalla.

Onko joku kirjoittanut ficcejä ja jos niin mihin ja ovatko ne todella anonyymejä? Mikä alusta, mikä kieli jne. Tarina meinaa nyt väkisin tulla ulos mut se ei ole kiltti ja ahdistaa etten vaan vahingoita ketään tai vaaranna itseäni. Voiko tollasta oikeasti kirjoittaa, nää on oikeita ihmisiä??!?! En tunne shippimaailmaa mut tiedän että jokainen on vastuussa kaikesta mitä nettiin tuuttaa.
Voisit käydä lukaisemassa, millaisia tarinoita tuolta ao3:sta löytyy, ja tutustua muutenkin sivuston toimintaperiaatteisiin :)
(https://archiveofourown.org/tags/Bojan Cvjetićanin*s*Jere Pöyhönen | Käärijä/works)
Sivustolla on tuhansia fandomeita ja tarinoita. Sivustolle luodaan nimimerkki, yhteystiedot (sähköposti) on vain ylläpidon tiedossa. Kirjoittaa voi millä kielellä vain.

En suosittele kovin graafisten ficcien kirjoittamista tänne Kaksplussalle, koska sitten ketju saatetaan poistaa.

Näissä oikeita ihmisiä käsittelevien ficcien yhteydessä on mun mielestä aina hyvä ilmaista, että kyseessä on fiktiivinen tarina, joka on täysin keksitty. Itse en julkaisisi mitään väkivaltaista tai kovin ahdistavaa tarinaa oikeista ihmisistä, tai sellaisia missä olisi esim. fetissejä tai vaikeita tabu-aiheita. Tuolla ao3:ssa on tärkeää kertoa ficin sisällöstä kuvailemalla niitä tagien avulla. Katso muista ficeistä mallia, miten niitä on tägätty. Tägäyksen ansiosta lukijat tietävät etukäteen, millaista ficciä ovat lukemassa ja voivat näin myös päättää olla lukematta sitä. Ficcien yhteyteen voi lisätä myös varoituksia. Voit myös rajoittaa ficcien luettavuutta/kommentointia niin, että vain sivustolle kirjautuneet voivat lukea/kommentoida. Yksi äärimmäisen tärkeä asia on, että yksityishenkilöitä ei saa koskaan mainita ficeissä.

Mun mielestä sun kannattaa ehdottomasti kirjoittaa tarina, jos se pyrkii ulos - se kertoo että prosessoit jotakin itsellesi tärkeää. :) Ja kun olet sen kirjoittanut, voit pohtia onko se sellainen, jonka voisi näyttää muille ja jonka haluaisit jakaa.
 
vierailija
Kiitos ihmiset kun olette täällä ja av-palstalla tänään avanneet yksityiskohtaisesti joidenkin tilanteiden puppy/daddy-dynamiikkaa ja sinä joku joka sanoit, että peilisolujen ansiosta voi kokea samaa kuin ihminen jota katselee. Huh. Täältäpä löytyikin omasta takaa todella vahvoja subtaipumuksia joita olen viime vuodet yrittänyt olla hirveästi ajattelematta, kun olin/olen jo menettänyt toivoni siihen että voisin niitä ikinä toteuttaa. Tajusin kuitenkin kunnolla vasta nyt miksi sekosin ihan täysin B:n koiranpentuvideosta ja kaulapantakuvasta.

Se johtuu B:n katseesta ja ilmeestä, joihin aivan valtavasti samaistun ja joita tunnen täysin ymmärtäväni. Pistäisin vaikka pääni pantiksi että myös Tavastian lavalla oli B:n puolelta aidosti kuuma meno, mutta nekään pätkät ei näyttäisi samoilta ellei B olis jakanut katsettaan suoraan kameraan pentuvideossa ja pantakuvassa. Kuten toiset jo sanoi, niissä on haavoittuvuutta, antautumista, kutsua leikkiin, ja myös sitä että haluaa olla katseen kohde. Se että B leikki myös *meidän* kanssa, paljasti niin haavoittuvan puolen itsestään ja halusi että K:n lisäksi kaikki me nähdään (ja nähdään että K näkee ) sen... se on minusta ehkä kuuminta ja samalla koskettavinta ikinä. Niin että jokin liikahti mahanpohjan lisäksi rinnassa.

Tässä tietyssä asiassa en korviani lotkauta niille jotka sanoo että vitsiä tms se vaan oli, tai että ylitulkitsen. Nyt jos koskaan ja tästä eteenpäin luotan puppypeilisoluihini 100%.

Jos jotain tästä shipistä jää itselleni käteen niin toivottavasti se olisi uutta empatiaa ja ymmärrystä omasta seksuaalisuudesta. Jospa asioita on pitänyt käsitellä ensin toisten kautta ja kuvitelmien kautta. Jos hyvin käy, ehkä jotain noissa vieraissa ihmisissä näkemääni on edessä minullekin vielä.
Itken. Puppypeilisolut täälläkin aivan hyperaktivoituneina. Iso halaus. Se kaulapantakuvan katse. Puppyvideo. Tunnen sen katseen joka peilisolullani.
 
vierailija
Tää yö on ollut paras Tavastian jälkeen. Kiitos teille kaikille jotka avanneet tuntojaan. Ja tämä D/s/switch ja omien suhteiden tilanne. Puppypeilisolut. En olisi ikinä uskonut että joku ymmärtää. Näin moni. Toinen palsta ihan kauhea monin osin. Kiitos tästä.
 
vierailija
Voisit käydä lukaisemassa, millaisia tarinoita tuolta ao3:sta löytyy, ja tutustua muutenkin sivuston toimintaperiaatteisiin
(https://archiveofourown.org/tags/Bojan Cvjetićanin*s*Jere Pöyhönen | Käärijä/works)
Sivustolla on tuhansia fandomeita ja tarinoita. Sivustolle luodaan nimimerkki, yhteystiedot (sähköposti) on vain ylläpidon tiedossa. Kirjoittaa voi millä kielellä vain.

En suosittele kovin graafisten ficcien kirjoittamista tänne Kaksplussalle, koska sitten ketju saatetaan poistaa.

Näissä oikeita ihmisiä käsittelevien ficcien yhteydessä on mun mielestä aina hyvä ilmaista, että kyseessä on fiktiivinen tarina, joka on täysin keksitty. Itse en julkaisisi mitään väkivaltaista tai kovin ahdistavaa tarinaa oikeista ihmisistä, tai sellaisia missä olisi esim. fetissejä tai vaikeita tabu-aiheita. Tuolla ao3:ssa on tärkeää kertoa ficin sisällöstä kuvailemalla niitä tagien avulla. Katso muista ficeistä mallia, miten niitä on tägätty. Tägäyksen ansiosta lukijat tietävät etukäteen, millaista ficciä ovat lukemassa ja voivat näin myös päättää olla lukematta sitä. Ficcien yhteyteen voi lisätä myös varoituksia. Voit myös rajoittaa ficcien luettavuutta/kommentointia niin, että vain sivustolle kirjautuneet voivat lukea/kommentoida. Yksi äärimmäisen tärkeä asia on, että yksityishenkilöitä ei saa koskaan mainita ficeissä.

Mun mielestä sun kannattaa ehdottomasti kirjoittaa tarina, jos se pyrkii ulos - se kertoo että prosessoit jotakin itsellesi tärkeää. Ja kun olet sen kirjoittanut, voit pohtia onko se sellainen, jonka voisi näyttää muille ja jonka haluaisit jakaa.
Kiitos näistä vinkeistä. ❤ Mietin ja katson mitä tulee ulos. Nää pointit suojaa kaikkia joten iso kiitos.
 
vierailija
Te kaksi! Älkää vaan lopettako kirjoittamista, nämä s/d/switch-nyanssien ja tunneyhteyden pohdinnat joita saatte irti kb:sta on parasta mitä täällä tai vauvalla on ollut. Fanitan teitä! Olen sama joka vuodatti edellä omista puppypeilisoluista.
Kiitos te kaikki itseänne ja elämän valintoja ja K&B dynamiikkaa pohtivat 💚 Tämä on arvokasta niin monella tapaa! Olen se D/s ja puppy sävyjen hullaannuttama 'analyytikko" puutarhuri, ja se niiden peilisolujen kautta resonoiva 🤭

Niin ihanaa kun jaatte ja koetta samoja värähtelyjä. Juuri tuo B:n katse, antautumista, leikkisyyttä, niin auki olemista. Sehän on myös vahvuutta ja uskallusta. Ja sitten samoin J:ssa peilaan myös tuota haavoittuvuutta, hämmennystä. Hän pudottelee näitä juttuja ja etenkin lavalla heittäytyy siihen.dynamiikkaan niin virtaavasti, mutta sitten on kuitenkin nopeasti ja muutoin vitsiksi laittamisen suojissa ja tietyllä myös hänelle tärkeällä raiteella omassa elämässään. Ja tuo vauhti päällä. Ja jos oikein pysähtyisi, niin mitä kaikkea tulisi mieleen, valintoja tai risteyksiä, en tiedä.

Olisipa kiva jos se joku taitava tekisi meille oikean puutarha palstan, domainin. Jossa voisi kirjoittaa puutarhureille only ficcejä ja jakaa enemmänkin. Tekisi mieli jakaa omaakin tarinaa enempi, miten olen itse päätynyt ratkaisemaan oman arkisen parisuhde ja perhe-elämän ja dynamiikan kaipuun tasapainoa. Tämä shippauskin on sitä toki.

Nyt uinumaan kesäyön syliin, toivottavasti saadaan kaikki ihania unia 😇
 
vierailija
Kiitos te kaikki itseänne ja elämän valintoja ja K&B dynamiikkaa pohtivat Tämä on arvokasta niin monella tapaa! Olen se D/s ja puppy sävyjen hullaannuttama 'analyytikko" puutarhuri, ja se niiden peilisolujen kautta resonoiva

Niin ihanaa kun jaatte ja koetta samoja värähtelyjä. Juuri tuo B:n katse, antautumista, leikkisyyttä, niin auki olemista. Sehän on myös vahvuutta ja uskallusta. Ja sitten samoin J:ssa peilaan myös tuota haavoittuvuutta, hämmennystä. Hän pudottelee näitä juttuja ja etenkin lavalla heittäytyy siihen.dynamiikkaan niin virtaavasti, mutta sitten on kuitenkin nopeasti ja muutoin vitsiksi laittamisen suojissa ja tietyllä myös hänelle tärkeällä raiteella omassa elämässään. Ja tuo vauhti päällä. Ja jos oikein pysähtyisi, niin mitä kaikkea tulisi mieleen, valintoja tai risteyksiä, en tiedä.

Olisipa kiva jos se joku taitava tekisi meille oikean puutarha palstan, domainin. Jossa voisi kirjoittaa puutarhureille only ficcejä ja jakaa enemmänkin. Tekisi mieli jakaa omaakin tarinaa enempi, miten olen itse päätynyt ratkaisemaan oman arkisen parisuhde ja perhe-elämän ja dynamiikan kaipuun tasapainoa. Tämä shippauskin on sitä toki.

Nyt uinumaan kesäyön syliin, toivottavasti saadaan kaikki ihania unia
Olet ihana ja toivon että saisin tuntea sut oikeassa elämässä. Jotkut sanavalinnat muistuttavat eräästä oman elämän ihmisestä jonka kanssa ihmissuhde on kuitenkin katkennut ja se on yksi vaikeimmista menetyksistä. En usko että olet hän mutta tämäkin taso.

Olisi ihanaa jos voisit jakaa omaa tarinaasi kuitenkin ainakin täällä. Ehkä joskus tulee puutarhureiden turvasatama jossa on turvallista avata enemmänkin.

T. Myös hävitetyssä puutarhaketjussa verbaalista ruusuakrobatiaa harjoittanut, nyt ficcejä ja omaa elämää pohtiva D/s-peilaaja.
 
vierailija
Jatkan vielä ajatuksen tuosta, miten moni meistä on peilannut omissa tunteista ja jakanut tätä kollektiivista humahdusta, mikä välittyy puppypeilisolujen kautta omaan systeemiin 😻 Mä tykkään ajatella, että tavallaan siinä on sitä kollektiivista alitajuntaa sillä tapaa, että se pohjaa meidän biologiaan, vaistoihin ja vietteijin. Ei ole rationaalisen systeemin asiaa, vaan se on tuollaista humahtavaa informaatiota, vähän niinkuin fight or flight reaktio. Ja siksi se tuntuu niin vahvasti ja koskettaa niin syvästi. Pelisolut saa tuntemaan tunteita siellä kokevan mielen alueella, ja toki omat toiveet, haaveet, syvät tarpeet on osa tuota hässäkkää 💚 Siksi se tekee olon niin eläväksi mut toisaalta myös koukuttaakin. Mulla itsellä drop oli tosi voimakas Tavastia vklp jälkeen, kuin sub droppi.
 
vierailija
Olet ihana ja toivon että saisin tuntea sut oikeassa elämässä. Jotkut sanavalinnat muistuttavat eräästä oman elämän ihmisestä jonka kanssa ihmissuhde on kuitenkin katkennut ja se on yksi vaikeimmista menetyksistä. En usko että olet hän mutta tämäkin taso.

Olisi ihanaa jos voisit jakaa omaa tarinaasi kuitenkin ainakin täällä. Ehkä joskus tulee puutarhureiden turvasatama jossa on turvallista avata enemmänkin.

T. Myös hävitetyssä puutarhaketjussa verbaalista ruusuakrobatiaa harjoittanut, nyt ficcejä ja omaa elämää pohtiva D/s-peilaaja.
Aww! Ihanasti sanottu, kiitos 💚 Ja kiitos kaikesta mitä olet pohtinut! Rohkaissut itseäkin, vaikka negaakin aina tulee, mutta että joku ymmärtää 😍 Olisi kiva tuntea sinut ja monet teistä. Ihmissuhteet joissa voi olla auki ja höpötellä näin Henk koht juttuja on niin hyvästä, kun muuten joutuu olemaan monissa rooleissa. Mietitään mitä kautta saadaan yhteys ☺ Se on lopulta helppoa vaikka anon mailin kautta vaihtaa paremmin yhteystietoja

Mutta nyt 🌛 Nyt alkoi muuten ravun kuu ja se on kotiin palaamisen kuu tms. Niin tykkään ajatella, että se on itsensä luo palaamisen aikaa, kesäyössä pohtia kuka on ja mitä haluaa ja mikä saa olon kodikkaaksi. Te puutarhurit olette tuntuneet kodikkaalta ja se on ihanaa!
 
vierailija
Olette kaikki ihania ja haluaisin halata teitä kaikkia 💚 Tuli itku kun luin teidän tuntoja ja mitä tämä B ja K tarina on teissä avannut.
Haluan sanoa teille älkää jääkö kuolemaan pystyyn , tehkää , tuntekaa ,älkää katuko mitään ,eläkää ! 🌹❤
Oma tarinani yhyesti : pitkään suhteessa joka oli kuollut ei lapsia
En vain osannut lähteä ,mutta sitten
matkalla sukulaisten luona Kolumbiassa tapasin hänet... se oli kuin räjähdys . Oli kuin oltaisiin aina tunnettu ja kumpikin tajusi että me kuulumme yhteen. Kumpikin tiesi että vaikeaa tulee olemaan niin pitkä välimatka. Mutta halusin hänet ja päätin taistella. Jätin exäni ja en antanut minkään estää ja samoin hän teki kaikkensa että päätyisimme yhteen.Se oli vaikeaa ja välillä olimme luovuttaa ,mutta se vetovoima oli niin suuri .
Lopulta saimme toisemme ja tätä haluan kaikkien tekevän.Taistelkaa oman onnenne puolesta koska kukaan muu ei sitä tee ❤

Ja tuosta puppy katseesta...tiedän mitä tarkoitatte ja näen sen myös.Itse tosin katselen sitä D puolelta 😉

T.se sama puoleksi Kolumbialainen joka kirjoitti vauvalla ja jonka joku varmasti tunnistaa ja pitää hulluna , mutta ei haittaa elämää tämä vaan on 🌹🌹

Tässä vielä ketjuun sopiva kappale onhan kyseessä viisubiisi ja sanat sopivat hyvin kaikille jotka ovat hukassa itsensä ja tunteidensa kanssa. Hyvää yötä rakkaat ruususet 🌹
 
vierailija
Tarot mamma täällä taas. :) Onneksi mun kaveri, joka on vielä kokeneempi tarot korttien suhteen, oli hereillä tän hiostavan kuumuuden takia, koska tarvitsin hänen apuaan tämän luennan tulkitsemiseen.
Elikkä tein taas samalla tavalla kuin viimeksikin, nostin molemmille kahden kortin pareina erikseen. Aloitin kysymällä että mitä he odotti tai toivoi Suomen tapaamiseltaan ja mitkä oli fiilikset ennen sitä. (Kannattaa aina tehdä tällaisia pohjustuskysymyksiä, jotta pääkysymyksessä on enemmän järkeä)

- Jerelle tuli Sauvojen 5 sekä Sauvojen 8 käänteisenä (tarkoittaa että nostin kortin väärinpäin) Sauvojen 5 on ns kaaoskortti - rakkaus/parisuhde aiheisessa luennassa se tarkoittaa kaoottista ja epävakaata rakkauselämää, että henkilöllä on useampia ihailijoita jotka kisailee hänen huomiosta. Käänteinen Sauvojen 8 taas meinaa väärinymmärryksiä ja kinastelua lähipiirissä, etenkin perheen sisällä. Eli nämä yhdistettynä meinaa että Jere tiesi jo Bojanin tullessa Suomeen että hänen rakkauselämä tai tunteensa on todella kaoottisessa tilassa, hänellä oli/on useampi ihailija ja hänen perheensä tai kaverinsa ovat asiasta hänelle sanoneet eivätkä he tilanteesta pidä tai sitä hyväksy.

- Bojanille tuli Kuppien 3 ja Tuomio. Kuppien 3 edustaa juhlintaa, onnea, uusia tuttavuuksia, ihmissuhteiden syvenemistä ja ystävyyden mahdollista syvenemistä parisuhteeksi. Tuomio kortti taas nimensä mukaisesti tarkoittaa ulkopuolelta tulevaa tuomitsemista ja arvostelua. Elikkä kortit yhdessä tarkoittaa, että Bojan odotti käyntinsä olevan kuin "yhtä juhlaa", ja toivoi tapaamisen edistävän hänen ja Jeren suhdetta selkeästi johonkin suuntaan, mutta hänkin Jeren tavoin on saanut tästä tilanteesta lähipiiriltään negatiivista sanomista.

Seuraavaksi sitten oli kysymyksenä, että miten itse tapaaminen meni.
- Jerelle tuli Kolikkojen 4 käänteisenä sekä Ylipapitar käänteisenä. Käänteinen Kolikkojen 4 tarkoittaa, että henkilö ei uskalla avautua tai luottaa itseensä tai heittäytyä tunteidensa / intuitionsa vietäväksi. Ylipapitar käänteisenä taas tarkoittaa että henkilö tarkoituksellisesti ottaa etäisyyttä johonkin asiaan ja elää järjen eikä sydämensä mukaan, koska pelkää ettei pysty pitämään asioita hallinnassaan.
Aluksi ihmettelin, että miten nämä kortit liittyy kysymykseen, kunnes kysyin kaveriltani korttien yhdistelmästä (hän ei tiedä mitään K&B shippauksesta, sanoin luennan tulevan kaverilleni) ja hänen neuvonnan ansiosta tajusin, että Kolikkojen 4 viittaa siihen, että Jere pelkäsi tämän käynnin aikana, että mitä hänen ja Bojanin välillä tapahtuu tai voi tapahtua - pystyykö hän pitämään tilanteen hallinnassa vai viekö tunteet mennessään. Ja sen takia hän otti Ylipapitar kortin mukaisesti etäisyyttä, jotta hän ei joudu "testaamaan" itseään joutumalla kiusauksen valtaan. Tämä tulkinta ainakin selittäisi sen miksi hän aina piti muitakin ihmisiä ympärillä, ikäänkuin varmuuden vuoksi.

- Bojanille tuli Kolikkojen 3 sekä 5. Kolikkojen 3 tarkoittaa läheisyyttä, "feeling like a team" jonkun kanssa. Tarkka sitaatti tarot oppaasta on you may find it particularly pleasurable to work on projects together with your lover, and that makes you feel connected to him/her in a very fundamental way.
Mutta sitten taas Kolikkojen 5 edustaa hylätyksi tulemisen tunnetta, hämmennystä, pettymystä. Etenkin kun kortit tuli tuossa järjestyksessä niin oletan, että reissun alussa Bojan tunsi syvää yhteyttä Jeren kanssa, että he ovat ainutlaatuinen tiimi. Mutta etenkin yhdistettynä noihin Jeren kortteihin käy selväksi että Bojan on reissun aikana alkanut tuntea hämmennystä ja yksinäisyyttä saadessaan Jereltä etäistä kohtelua.

Eli yhteenvetona luennasta sanoisin, että Jere on asian suhteen paljon monimutkaisempi tapaus kuin Bojan. Hänen kortit on täynnä ristiriitaisia tunteita ja hämmennystä, epävarmuutta. En saa hänestä yhtään itsevarman henkilön kuvaa näiden luentojen myötä, itseasiassa tuntuu että Jere on aika hukassa itsensä kanssa. Sitten taas Bojanista tuli tässäkin luennassa sellainen lukema, että hän olisi avoin ja halukas etenemään ja sitä hän odottikin reissulta. Mutta kommentoikaa ihmeessä myös jos tuli jotain ajatuksia mieleen!
 
vierailija
Tarot mamma täällä taas. Onneksi mun kaveri, joka on vielä kokeneempi tarot korttien suhteen, oli hereillä tän hiostavan kuumuuden takia, koska tarvitsin hänen apuaan tämän luennan tulkitsemiseen.

nyt oli mielenkiitoinen on jännää toi ne on saanut negatiivista niiten suhteesta kuulosti ihanko mun ja nykyisen miehei suhteen alulta eka ihmiset sano ei suhde tuu kestämään hirveesti oli nagatiivista silti edelleen yhdessä kaikesta huolimatta :/
 
vierailija
Ite oon sinkku, mut ymmärrän kyllä et K&B voi aiheuttaa aiempien viestien fiiliksiä. Itelle toi heidän välinen yhteys on vaan vahvistanut niitä fiiliksiä mitä itse haluaisi parisuhteelta. Semmosta sanatonta yhteyttä, järisyttävää kemiaa, hassuttelua ja pieniä eleitä joista näkee et toinen välittää. Ja K:n myötä oon myös huomannu sen, kuinka tärkeää huumori ja huumorintaju mulle on. Mä en kuulunu alkuun siihen joukkoon, ketkä piti sitä kuumana. Se sen vekkuliluonne kolahti mulle jossain kohtaa kevättä ja nykyään K onkin mun mielestä tajuttoman kuuma <3 On kyl jotenki huikeeta mitä kaikkia fiiliksiä noi kaks saakaan meissä aikaan <3
 
vierailija
Tarot mamma täällä taas. Onneksi mun kaveri, joka on vielä kokeneempi tarot korttien suhteen, oli hereillä tän hiostavan kuumuuden takia, koska tarvitsin hänen apuaan tämän luennan tulkitsemiseen.
Elikkä tein taas samalla tavalla kuin viimeksikin, nostin molemmille kahden kortin pareina erikseen. Aloitin kysymällä että mitä he odotti tai toivoi Suomen tapaamiseltaan ja mitkä oli fiilikset ennen sitä. (Kannattaa aina tehdä tällaisia pohjustuskysymyksiä, jotta pääkysymyksessä on enemmän järkeä)

- Jerelle tuli Sauvojen 5 sekä Sauvojen 8 käänteisenä (tarkoittaa että nostin kortin väärinpäin) Sauvojen 5 on ns kaaoskortti - rakkaus/parisuhde aiheisessa luennassa se tarkoittaa kaoottista ja epävakaata rakkauselämää, että henkilöllä on useampia ihailijoita jotka kisailee hänen huomiosta. Käänteinen Sauvojen 8 taas meinaa väärinymmärryksiä ja kinastelua lähipiirissä, etenkin perheen sisällä. Eli nämä yhdistettynä meinaa että Jere tiesi jo Bojanin tullessa Suomeen että hänen rakkauselämä tai tunteensa on todella kaoottisessa tilassa, hänellä oli/on useampi ihailija ja hänen perheensä tai kaverinsa ovat asiasta hänelle sanoneet eivätkä he tilanteesta pidä tai sitä hyväksy.

- Bojanille tuli Kuppien 3 ja Tuomio. Kuppien 3 edustaa juhlintaa, onnea, uusia tuttavuuksia, ihmissuhteiden syvenemistä ja ystävyyden mahdollista syvenemistä parisuhteeksi. Tuomio kortti taas nimensä mukaisesti tarkoittaa ulkopuolelta tulevaa tuomitsemista ja arvostelua. Elikkä kortit yhdessä tarkoittaa, että Bojan odotti käyntinsä olevan kuin "yhtä juhlaa", ja toivoi tapaamisen edistävän hänen ja Jeren suhdetta selkeästi johonkin suuntaan, mutta hänkin Jeren tavoin on saanut tästä tilanteesta lähipiiriltään negatiivista sanomista.

Seuraavaksi sitten oli kysymyksenä, että miten itse tapaaminen meni.
- Jerelle tuli Kolikkojen 4 käänteisenä sekä Ylipapitar käänteisenä. Käänteinen Kolikkojen 4 tarkoittaa, että henkilö ei uskalla avautua tai luottaa itseensä tai heittäytyä tunteidensa / intuitionsa vietäväksi. Ylipapitar käänteisenä taas tarkoittaa että henkilö tarkoituksellisesti ottaa etäisyyttä johonkin asiaan ja elää järjen eikä sydämensä mukaan, koska pelkää ettei pysty pitämään asioita hallinnassaan.
Aluksi ihmettelin, että miten nämä kortit liittyy kysymykseen, kunnes kysyin kaveriltani korttien yhdistelmästä (hän ei tiedä mitään K&B shippauksesta, sanoin luennan tulevan kaverilleni) ja hänen neuvonnan ansiosta tajusin, että Kolikkojen 4 viittaa siihen, että Jere pelkäsi tämän käynnin aikana, että mitä hänen ja Bojanin välillä tapahtuu tai voi tapahtua - pystyykö hän pitämään tilanteen hallinnassa vai viekö tunteet mennessään. Ja sen takia hän otti Ylipapitar kortin mukaisesti etäisyyttä, jotta hän ei joudu "testaamaan" itseään joutumalla kiusauksen valtaan. Tämä tulkinta ainakin selittäisi sen miksi hän aina piti muitakin ihmisiä ympärillä, ikäänkuin varmuuden vuoksi.

- Bojanille tuli Kolikkojen 3 sekä 5. Kolikkojen 3 tarkoittaa läheisyyttä, "feeling like a team" jonkun kanssa. Tarkka sitaatti tarot oppaasta on you may find it particularly pleasurable to work on projects together with your lover, and that makes you feel connected to him/her in a very fundamental way.
Mutta sitten taas Kolikkojen 5 edustaa hylätyksi tulemisen tunnetta, hämmennystä, pettymystä. Etenkin kun kortit tuli tuossa järjestyksessä niin oletan, että reissun alussa Bojan tunsi syvää yhteyttä Jeren kanssa, että he ovat ainutlaatuinen tiimi. Mutta etenkin yhdistettynä noihin Jeren kortteihin käy selväksi että Bojan on reissun aikana alkanut tuntea hämmennystä ja yksinäisyyttä saadessaan Jereltä etäistä kohtelua.

Eli yhteenvetona luennasta sanoisin, että Jere on asian suhteen paljon monimutkaisempi tapaus kuin Bojan. Hänen kortit on täynnä ristiriitaisia tunteita ja hämmennystä, epävarmuutta. En saa hänestä yhtään itsevarman henkilön kuvaa näiden luentojen myötä, itseasiassa tuntuu että Jere on aika hukassa itsensä kanssa. Sitten taas Bojanista tuli tässäkin luennassa sellainen lukema, että hän olisi avoin ja halukas etenemään ja sitä hän odottikin reissulta. Mutta kommentoikaa ihmeessä myös jos tuli jotain ajatuksia mieleen!
Voi meidän rakas kulta pieni B 💔😭
 
Kiitos paljon, kyllä tämä luenta tuntuu täysin yhtenevältä sen kokemuksen kanssa miten tilannetta luki ulkoapäin. Olen halunnut ajatella että kaikki on hyvin, mutta kyllä tämä reissu on ollut tässä vedenjakaja. Olen todella hämmästynyt jos K menee ikinä Sloveniaan.
 
vierailija
Yhdessä haastiksessa Bojan sanoo painokkaasti että hän on bändissä ainoa pieni, little. Haastattelija ymmärtää että puhutaan elimen koosta ja nauraa, ja B hämmentyy. Itse luen tuon niin että hän kokee olevansa puppy, little. Olenko hakoteillä?
 
En ikinä muuten tajunnutkaan ajatella että ehkä K siksi piti ihmisiä kokoajan ympärillä eikä jääny B kanssa kahdestaan ettei vaan menettäisi kontrollia 😭 Mutta sehän myös sitte kertoo että hänelläkin on tunteita jos kerran pelkää että jotain voisi käydä 💔
 
vierailija
Kiitos paljon, kyllä tämä luenta tuntuu täysin yhtenevältä sen kokemuksen kanssa miten tilannetta luki ulkoapäin. Olen halunnut ajatella että kaikki on hyvin, mutta kyllä tämä reissu on ollut tässä vedenjakaja. Olen todella hämmästynyt jos K menee ikinä Sloveniaan.
Jos K haluaa pitää B:n läheisenä ystävänä niin menee. Kyllähän B merkitsee hänelle paljon tuskin muuten kipuilisi. Olisi niin mukava päästä heidän päänsä sisään ja mitä ajattelevat just nyt. Perkele K uskalla elää !
 
vierailija
En ikinä muuten tajunnutkaan ajatella että ehkä K siksi piti ihmisiä kokoajan ympärillä eikä jääny B kanssa kahdestaan ettei vaan menettäisi kontrollia Mutta sehän myös sitte kertoo että hänelläkin on tunteita jos kerran pelkää että jotain voisi käydä
Hyvä huomio kyllä tossa on tunteet pelissä kun pelkää menevän liiankin pitkälle aina voi toivossa elää
 
vierailija
Jos K haluaa pitää B:n läheisenä ystävänä niin menee. Kyllähän B merkitsee hänelle paljon tuskin muuten kipuilisi. Olisi niin mukava päästä heidän päänsä sisään ja mitä ajattelevat just nyt. Perkele K uskalla elää !
Rohkeesti härkää sarvista ja antaa mennä turhaa kipuilla jos fapahtuu jotain sit se on tarkoitus tapahtua k ja b kohdalla 🫠
 
Yhteistyössä