Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ihana oli nähdä tuo Bojanin haastattelu teksteillä ja että siellä ihan eetterissä kertoi, että on tulossa suomeen kesäkuun alussa, kuten teki. 🥰 Ehkäpä tämän valossa voisi luottaa siihen, että myös Kärtsä matkansa toteuttaa jossain vaiheessa, vaikka tässä onkin toki pari muuttujaa ollut matkassa. *Pitää sormet ristissä ja yritttää vilkuilla kristallipalloon.*

Huumori on vaikea laji, mutta fakta on, että sitä tarvitaan tässä maailmassa. Ja kyllähän somealustojen sisällöt jo kertoo sen aika tyhjentävästi. Suurin osa siitä on huumoria. Minusta on myös hauskaa, miten universaali ilmiö huumori on. Ihmiset ympäri maailmaa samaistuu samoihin vitseihin vaikka tulevat ihan eri kulttuureista. Se jos mikä on inhimillistä. Toki hyvän maun raja on olemassa minusta myös huonossa huumorissa, mutta se raja taitaa kulkea eri ihmisillä vähän eri kohdassa. Sydämen sivistystä peräänkuulutan. Mie tykkään kans K (lue huonosta) huumorista, vaikka olenkin ns. akateemisesti kouluttautunut. Ja tuskin kaikki amislaisetkaan ansaitsevat tulla tituleeratuksi junttihuumorin ystäviksi vain valitsemansa koulutusasteen/opinahjon takia.

Pelkkää lovee uuteen viikkoon lähettelee Ailakki 😘
 
vierailija
Se eilinen hääkeskustelu olis ollut ihan hauska jos se ei olisi vaan jatkunut ja jatkunut koko päivän. Vitsi kuivui kasaan jo ekan tunnin aikana ja silti sitä jatkettiin iltaan asti. Pelkkää sivujen täyttöä eikä edes oikeesti hauskaa, vaikka itsekin usein tykkään ns. huonosta huimorista, niin eilinen oli vaan huonoa -ei huumoria.
 
Mä ainakin käyn välillä vauvan ketjussakin lukemassa ja tykittelemässä. Täällä on ollut rauhallinen tahti ja hyviä analyyseja, mutta tarvitsen shippausenergiaa ylläpitämään myös sitä täysin surrealistista hepuliläppää mitä vauvalla heitetään shippaajista, shippauksen kohteista ja niiden tunnetusta lähipiiristä. Metadadaa.

Yksi ja sama trolli taitaa nyt huudella samoja asiattomuuksia muiden koulutustasoista sekä täällä että av:lla. Siitä en saa oikein selvää, onko täällä/avlla yksi vai useampi kirjoittaja joka epäilee vähän kaikkea ei-vilpittömän-vakavaa tekstiä kiusaamiseksi (Bojanin? kenen? en tiedä) ja/tai on yhä loukkaantunut K&Hn pyllistyskuvasta (tai väittää olevansa).

🐶🩷
 
vierailija
Enpä olekaan Vem da gresille ennen itkenyt, vaikka lempibiisejäni onkin, mutta nyt kävi näin kun kuuntelin Bojanin ja Siddhartan laulajan akustista duettoa siitä tässä Vauvalle(?) eilen linkatussa videossa. https://www.youtube.com/watch?v=3n1MPgFoaEA Siddhartahan on ollut Bojanin suuri esikuva.

Hämmentävää tässä on, että kuuntelin joskus jonkun Siddhartan biisin ja totesin, että tämä ei ole minulle, en pidä laulajan äänestä. Nyt mietin että häh, mitähän olen silloin kuunnellut, koska tosi hyvä äänihän hänellä on. :) Vai laulaako yleensä ihan eri laillq.

- Joymuffin
 
Se eilinen hääkeskustelu olis ollut ihan hauska jos se ei olisi vaan jatkunut ja jatkunut koko päivän. Vitsi kuivui kasaan jo ekan tunnin aikana ja silti sitä jatkettiin iltaan asti. Pelkkää sivujen täyttöä eikä edes oikeesti hauskaa, vaikka itsekin usein tykkään ns. huonosta huimorista, niin eilinen oli vaan huonoa -ei huumoria.
Se on ollu kyllä jo ihan tarpeeksi pitkä sivujuonne. Tapahtuisipa shippiuniversumissa (ja vauvan shippiuniversumiinhan kuuluu myös monet ikoniset shippaajahahmot) jotain niin mielenkiintoinen uutta että tulisi uutta jutunjuurta.
 
vierailija
Se eilinen hääkeskustelu olis ollut ihan hauska jos se ei olisi vaan jatkunut ja jatkunut koko päivän. Vitsi kuivui kasaan jo ekan tunnin aikana ja silti sitä jatkettiin iltaan asti. Pelkkää sivujen täyttöä eikä edes oikeesti hauskaa, vaikka itsekin usein tykkään ns. huonosta huimorista, niin eilinen oli vaan huonoa -ei huumoria.
Niin - SINUN mielestäsi se oli huonoa. Moni tännekin kirjoitti nauraneensa illalla vedet silmissä. Kuten muutama on jo edellä hyvin sanoittanutkin, huumoria ja huumorintajuja on moneen lähtöön, eikä niitä oikein voi keskenään arvottaa. Saati vetää niiden perusteella johtopäätöksiä ihmisen älykkyydestä, koulutustasosta tai yhtään mistään muustakaan.

Eilen Vauvalle sattui tarpeeksi ihmisiä, joilla huumorintajut osui yksiin ja tuloksena oli joukkohepuli, johon osallistuin itsekin. Oli hulvatonta! 😂 Ymmärrän silti, etteivät kaikki siitä nauttineet, mutta en minäkään jaksa innostua kaikista sinne tai tänne kirjoitetuista jutuista. Ne voi onneksi silloin vaan skipata. Sen sijaan sitä älytöntä viestienpoistelua en ymmärrä ollenkaan. Live and let live.

-Suviruusu 🥀
 
  • Tykkää
Reactions: ona.ona.ona
vierailija
Muistaako joku että Bojan olisi makoillut kesken keikan jonkun biisin ajan jo paljon ennen tätä viimeistä "romahdus"keikkaa..? Itse muistelen, että joko täällä tai vauvalla vitsailtiin, että Bojan se ottaa mallia Kärtsästä kun se makoilee Välikuoleman aikana🤔 Ehkä se oli jo alkua tälle oireilulle, eikä sittenkään ns. esitykseen kuuluvaa..
 
vierailija
Niin - SINUN mielestäsi se oli huonoa. Moni tännekin kirjoitti nauraneensa illalla vedet silmissä. Kuten muutama on jo edellä hyvin sanoittanutkin, huumoria ja huumorintajuja on moneen lähtöön, eikä niitä oikein voi keskenään arvottaa. Saati vetää niiden perusteella johtopäätöksiä ihmisen älykkyydestä, koulutustasosta tai yhtään mistään muustakaan.

Eilen Vauvalle sattui tarpeeksi ihmisiä, joilla huumorintajut osui yksiin ja tuloksena oli joukkohepuli, johon osallistuin itsekin. Oli hulvatonta! Ymmärrän silti, etteivät kaikki siitä nauttineet, mutta en minäkään jaksa innostua kaikista sinne tai tänne kirjoitetuista jutuista. Ne voi onneksi silloin vaan skipata. Sen sijaan sitä älytöntä viestienpoistelua en ymmärrä ollenkaan. Live and let live.

-Suviruusu
Sehän se olikin kun EI VOINUT skipata, kun se koko keskustelu oli sitä samaa hemmetin hääteemaa ja kuka ottaa kenetkin🙄
 
vierailija
Mä ainakin käyn välillä vauvan ketjussakin lukemassa ja tykittelemässä. Täällä on ollut rauhallinen tahti ja hyviä analyyseja, mutta tarvitsen shippausenergiaa ylläpitämään myös sitä täysin surrealistista hepuliläppää mitä vauvalla heitetään shippaajista, shippauksen kohteista ja niiden tunnetusta lähipiiristä. Metadadaa.

Yksi ja sama trolli taitaa nyt huudella samoja asiattomuuksia muiden koulutustasoista sekä täällä että av:lla. Siitä en saa oikein selvää, onko täällä/avlla yksi vai useampi kirjoittaja joka epäilee vähän kaikkea ei-vilpittömän-vakavaa tekstiä kiusaamiseksi (Bojanin? kenen? en tiedä) ja/tai on yhä loukkaantunut K&Hn pyllistyskuvasta (tai väittää olevansa).

🩷
Tänään ei täällä ole kukaan huudellut yhtään mitään asiattomuuksia. Vain kyseenalaistettu eilistä koko päivän hääjankkausketjua.
 
vierailija
Enpä olekaan Vem da gresille ennen itkenyt, vaikka lempibiisejäni onkin, mutta nyt kävi näin kun kuuntelin Bojanin ja Siddhartan laulajan akustista duettoa siitä tässä Vauvalle(?) eilen linkatussa videossa. https://www.youtube.com/watch?v=3n1MPgFoaEA Siddhartahan on ollut Bojanin suuri esikuva.

Hämmentävää tässä on, että kuuntelin joskus jonkun Siddhartan biisin ja totesin, että tämä ei ole minulle, en pidä laulajan äänestä. Nyt mietin että häh, mitähän olen silloin kuunnellut, koska tosi hyvä äänihän hänellä on. Vai laulaako yleensä ihan eri laillq.

- Joymuffin
Kylmikset meni! 😍 Ihana ja voimakas versio. Vem da gres on niin kaunis, monesti mietin että mistä B tämän kaiken ammentaa. Vanha sielu. ❤

-Suviruusu 🥀
 
vierailija
Kylmikset meni! Ihana ja voimakas versio. Vem da gres on niin kaunis, monesti mietin että mistä B tämän kaiken ammentaa. Vanha sielu.

-Suviruusu
Just näin! ❤🔥🥰

Ailakki

ps. joko joku on ehtinyt stalkkaamaan suomen lennot Sloveniaan tän ja huomisen päivän osalta? 🤭 Ja tää oli sitten ihan huumorilla, ja rakkaudella kaivaten muisteltu kesäkuun alun joukkopsykoosia. 😁
 
vierailija
Just näin!

Ailakki

ps. joko joku on ehtinyt stalkkaamaan suomen lennot Sloveniaan tän ja huomisen päivän osalta? Ja tää oli sitten ihan huumorilla, ja rakkaudella kaivaten muisteltu kesäkuun alun joukkopsykoosia.
Vauvalla tais olla, että tämän päivän lento ois jo lähtenyt 😄

Ja ai että, se Tavastia-viikonlopun joukkopsykoosi oli kyllä legendaarinen. Never forget 😂
 
vierailija
Se hääpelleilyhän oli AV-palstan vastaisku viestien poistelijalle/poistelijoille, samoin kuin siellä oleva yhtä hulvaton The Lista. Kun ei kerran annettu keskustella mistään ilman, että viestejä poistui mielivaltaisesti poistelijan päähänpistojen mukaan, syntyi tuollainen harmiton hassutteluketju, josta siis kiitos ankeuttajille ja poistelijoille. Ainakin minä nauroin kyynelet silmissä, ja se naurun hyvää tekevä vaikutus tuntuu vielä tänäänkin.
 
  • Tykkää
Reactions: ona.ona.ona
vierailija
Tuossa yhdessä haastattelussa Bojanhan sanoo, että Käärijä menis Sloveniaan elokuun lopussa. Että ehkä odottaisin sitä seuraavaa keikkataukoa. Tai voihan olla, et suunnitelmat on kyllä muuttunut. Pääasia on, et menis. Laittais meille siitä edes pienen pienen palasen siitä vierailusta. Yksi kuva, se riittäisi. Muuta en pyydä 😅💖
 
vierailija
Enpä olekaan Vem da gresille ennen itkenyt, vaikka lempibiisejäni onkin, mutta nyt kävi näin kun kuuntelin Bojanin ja Siddhartan laulajan akustista duettoa siitä tässä Vauvalle(?) eilen linkatussa videossa. https://www.youtube.com/watch?v=3n1MPgFoaEA Siddhartahan on ollut Bojanin suuri esikuva.

Hämmentävää tässä on, että kuuntelin joskus jonkun Siddhartan biisin ja totesin, että tämä ei ole minulle, en pidä laulajan äänestä. Nyt mietin että häh, mitähän olen silloin kuunnellut, koska tosi hyvä äänihän hänellä on. Vai laulaako yleensä ihan eri laillq.

- Joymuffin
Oon kuunnellut jonkun verran taustamusiikkina Siddhartaa tuon duettovideon innoittamana ja tykästynyt bändiin. Monessa biisissä lauletaan kyllä vähän rockimmin ja sanoisko nyt vaikka räkäisemmin kun ei parempaa ilmaisua keksi. Mutta on myös biisejä, joissa laulu kuulostaa samantyyppiseltä kun videolla. Tykkään monesti kuunnella ajatustyön taustamusiikkina kieltä jota en juurikaan ymmärrä, auttaa keskittymään.
 
vierailija
Tuossa yhdessä haastattelussa Bojanhan sanoo, että Käärijä menis Sloveniaan elokuun lopussa. Että ehkä odottaisin sitä seuraavaa keikkataukoa. Tai voihan olla, et suunnitelmat on kyllä muuttunut. Pääasia on, et menis. Laittais meille siitä edes pienen pienen palasen siitä vierailusta. Yksi kuva, se riittäisi. Muuta en pyydä
Joo pääasia et menis ja se yks kuva riittää. Vaik kylhän sitä haluis olla kärpäsenä katossa siinä kohtaa ku ne näkee toisensa, ne korviin asti ulottuvat hymyt ja pitkä halaus <3
 
vierailija
Tarotar: tässä on lisää videoita Bojanista Malediivien ajoilta.

Tässä Serbian TV:n haastattelussa puhuu Käärijästä kohdasta 4:30 eteenpäin:

Tässä kertoo Jereltä saamastaan lätkäpaidasta:

Tässä esittelee fanilta saamaansa Käärijä-korua:

Ja tässä laulaa Cha cha cha:ta korun antaneelle fanille:
Yöllinen pohtija, en tiedä viittasitko kysymykselläsi mun viestiin jossa viittasin tähän ekaan videoon eli B haastikseen. :)
A
 

Yhteistyössä