Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Itse pidän rehellisistä mielipiteistä, toki ne voisi sanoa kauniimmin, mutta toisaalta ei pieni edes negatiivisen tunnetilan välittyminenkään minusta nyt niin kauheaa pitäisi olla.
 
vierailija
Eilen olin maani myynyt kun oli hiljaista, enkä jaksanut kirjoitella mitään ja melkein hyppäsin jo mereen. Ihanaa että täällä on vielä ihmisiä ja sama mukava ilmapiiri. Eiköhän vielä lisää tuulta - oli sitten hyytävää pohjoistuulta tai lempeää tuulenviriä - saada viimeistään seuraavasta luennasta.

Ja ficceihin olen hurahtanut täysin. Yöunet on ajoittain kärsineet mutta minkäs teet Shippaaminen ei todellakaan ole loppumassa vaikka en pyöri palstoilla yhtä paljon kuin aiemmin.

Indigo
Ficcit joita olen lukenut, ovat olleet ihania, mutta sivuutan ne nykyisin. Tulen surulliseksi siitä, että ne eivät ole totta.
 
vierailija
Vauvalta löytyi tällainenkin, minulla ei ole Instaa mutta eiköhän tämä löydy pian muualtakin:

"Voi, K on ollut osa erään parantumattomasti sairaan pikkutytön suurta toivetta, jossa hän on päässyt tapaamaan K:n Porissa tänään. Kuva ja tarina löytyy K:n tägätyista kuvista. "
 
vierailija
vierailija
vierailija
Uusimman ficcini "Nowhere to Run But Home" luku 2/2 valmiina, eli nyt on tässäkin se kiva loppu. Ja romantiikkaa ja saunomista ja pari IMO aika kuumaa kohtausta. Boitsu on aika kiva tässä! https://archiveofourown.org/works/49050874/chapters/124032688

- Joymuffin
Aaaaah Joymuffin, kiitos! Luin eilen vihdoin edellisen osan, sitten piti lukea kertauksena uudelleen kakkososa ja lopulta ekakin. Siinähän se ilta sitten menikin. 😂 Mutta täydellinen ajoitus tälle nyt, kun ovat tuoreessa muistissa. ❤
 
vierailija
Kiitos, Joymuffin! Arvostin erityisesti tätä kohtaa ficcissä:

"Í hope this isn't creepy 😅 but we've had a discussion forum about you two the whole time and most people left a long time ago, but we still have a small group of people here who's over the moon now! Congrats! 🥰 "

Päästiinkö me puutarhuritkin mukaan 😄?

Katrina
 
vierailija
Kiitos, Joymuffin! Arvostin erityisesti tätä kohtaa ficcissä:

"Í hope this isn't creepy but we've had a discussion forum about you two the whole time and most people left a long time ago, but we still have a small group of people here who's over the moon now! Congrats! "

Päästiinkö me puutarhuritkin mukaan ?

Katrina
Voipi olla. ;) Tosin tuohon voivat toki jotkut muutkin kuvitella itsensä.

Kiitos kaikille kommentojille!

- Joymuffin
 

Yhteistyössä